Naisena on raskasta

Olen kuullut, että miehen hormonitoiminta muuttuu vuoden aikana yhtä paljon kuin naisen kuukaudessa. Onkin siis aika raskasta olla nainen. On todella raskasta, kun mielialat vaihtelee ylhäältä alas jopa päivän sisällä.

Yhtenä hetkenä kaikki on aivan ihanaa. Olo on kuin voittajalla, sitä pystyy mihin vaan ja selviää kaikesta mitä eteen tulee. Mikään ei voi lannistaa tai tulla eteen. Sitä tuntee itsensä upeaksi ja kauniiksi, iho hehkuu ja vaatteet istuvat täydellisesti tuoden parhaat puolet esiin. Sitä voisi iskeä kenet vaan ja saada kenet vaan. Suupielet kääntyy hymyyn tuon tuostakin. Elämä on ihanaa, kaikki on hyvin. Itsetunto on huipussaan. Tuntuu, että muutkin näkevät sen. Sitä hokee itselleen, että nyt on niin hyvä päivä ja näytän niin hyvältä.

Valehtelematta elämä tuona hetkenä on vaaleanpunaista hattaraa. Ja tietäähän sen, ettei se kauaa jatku.

Ei mene kauaa, kun mikään vaate ei sovi, kaikki tuntuu ja näyttää huonolta. Oikeastaan ei ole mitään päällepantavaa koko vaatekaapissa. Reisiä puristelee, ihan kuin nekin olisi suurentuneet. Kaikki tuntuu aivan surkealta, yksikin vastoinkäyminen ja se on siinä. Elämä murenee ja enteilee maailmanloppua. Tuntuu, että on ihan huono kaikessa eikä onnistu missään. Kaikki tuntuu vielä kaatuvan samaa aikaan, ei riitä, että yksi asia menee huonosti, vaan kaikki kriisit tulevat yhtäaikaa.

Ihan hyvin voi olla viime viikolla ollut aivan ranteet auki -fiilis ja tällä viikolla maailman onnellisin olo. Hullua. On huonoja viikkoja ja on hyviä viikkoja. On huonoja päiviä ja on hyviä päiviä. Nämä kaksi ääripään tunnetta mahtuvat myös yhteen päivään. Helposti.

Ja siitä syystä koen, että naisena on paikoin hyvin raskasta. Tämä on asia, jota vain toinen nainen voi ymmärtää. On raskasta tsempata itsensä aina uudelleen ja uudelleen ylös alhaalta. On raskasta olla musertuneena, alakulon, stressin ja ahdistuksen kourissa. Ja usein vielä aika kallistakin, jos ruoasta hakee lohtua. Jos lohtua hakee miehestä, saattaa se olla kohtalokasta. Silloin saattaa toimia järjenvastaisesti, suuttua, kiukutella, itkeä tai sanoa kamalia. Raskasta sitten sovitella kaikkea.

On raskasta yliajatella ja ylitulkita. Miettiä mitähän se tuolla tarkoitti tai mitähän se nyt ajattelee siitä. Raskasta muodostaa omia teorioita ja juonenkäänteitä.

On raskasta elää itsensä kanssa tietäen, että tälläistä tämä nyt vain on. Elämä hormoonihuuruissa, elämä naisena. Todeta itselleen, että se menee ohi. Pitää vain tsempata itseä ja viedä itseään eteenpäin. Huh sitä päänsisäistä keskustelua! Se on kuitenkin välttämätöntä. Olisi niin mukavaa olla mies. Pääsisi niin paljon helpommalla!  Välillä niin toivoisi tasaisempaa ajatusmaailmaa. Tosin täytyy todeta, että on hyvin ainutlaatuista omata niin rikkaat mielen liikkeet.

-Iida