Tänä syksynä tulee viisi vuotta siitä, kun minusta tuli äiti. Silloin oli vain minä ja esikoiseni. Kaipasin elämääni aikuista ihmissuhdetta ja toivoin kuvasti parisuhdetta. Sellaista ei kuitenkaan kuulunut eikä näkynyt. Sen sijaan sinkkuvuodet vain lisääntyivät mittarissa. Jatkoin haaveilua ja surin, ettei minulla ollut kumppania eikä mahdollisuutta toiseen lapseen.
Lopulta päätin, etten enää käytä aikaani parisuhteesta haaveiluun ja kumppanin etsimiseen. Päätin toteuttaa haaveen toisesta lapsesta yksin. En halunnut odottaa ja odottaa, kun en tiennyt tulevasta. Olinhan ollut jo kuusi vuotta sinkku. Kesken tuon matkan reitilleni tuli mies. En ajatellut, että siitä tulisi mitään vakavaa. Minähän olin päättänyt, ettei nyt ollut aika parisuhteelle. Minulla oli yksi lapsi ja toinen tuloillaan, yksin.
Mies on edelleen reitilläni, kulkemassa tätä elämää kanssani. Ja elämä on ollut hyvää. Niin hyvää. Mies on halunnut ottaa lapset omikseen ja saanut kasvaa omaan rooliinsa hiljalleen, omassa tahdissaan. Esikoiseni sanoin: ”Minä olin ensin tässä perheessä, sitten tuli koira, sitten vauva ja sitten isi”. Perhe voi tosiaan muodostua monella tapaa. Näin meistä tuli meidän perhe.
Ja nyt meidän perhe kasvaa. Odotamme yhtä poikaa lisää perheeseemme joulukuussa.
Joku ehkä saattaa ajatella, että asiat ovat menneet nopeasti. Parisuhde, yhteen muutto ja kolmas lapsi. Miksi pitäisi odottaa? Mitä odottaminen antaa lisää? Takaako se, että suhde kestää? Takaako se, ettei mitään pahaa koskaan tapahdu? Kuka määrittää miten kauan pitäisi odottaa ennen kuin on sopivaa tehdä jotain mikä tuntuu itsestä hyvältä sillä hetkellä? On käyttänyt elämässäni aivan liikaa aikaa odotteluun.
Joku ehkä ajattelee, että minun olisi kannattanut odottaa, eikä hankkia toista lasta yksin. Kun se mies siellä sitten odottelikin seinän takana. En voinut tietää. Eikä kukaan muukaan. Eikä kukaan voinut tietää, että haluaisiko tuo mies lapsia tai voisimmeko saada yhdessä lapsia. En halua ajatella, ettei minulla olisi juuri tätä lasta. Jokainen lapsi on tarkoitettu. Heidän kohdallaan en kadu mitään.
Elämää ei voi ennustaa. Sehän se onkin hienointa. Elämä voi vain yllättää. Ja se mitä me ajattelemme, on tärkeintä. Mieheni sanoin:
”Sulla tulee olee kolme erilaista raskautta, kolmella erilaisella tavalla ja lähtökohdalla. Ja kolme erilaista lasta, joita kaikkii rakastetaan yhtä paljon”
Kuvat: Pinja Mitrovitch