Viisi vuotta sitten syyskuussa 2015 perustin tämän blogin. Minulla oli ollut sitä ennen blogi nimeltään Kulttuuria ja kuppikakkuja, jonka olin lopettanut. Minulla oli kuitenkin ikävä kirjoittamista ja halusin aloittaa ihan kokonaan alusta. Perustin Iidan matkassa -blogin. Nimi oli ensimmäinen, joka tuli mieleen. Monta kertaa sen jälkeen on tehnyt mieli vaihtaa blogin nimi, mutta nykyään se on jo niin omaksuttu osa brändiä, ettei kannata. Pikkuveljeni vastasi kuvaamisestani blogiin. Molemmat silloin kirjoittelimme blogia, joten hän kuvasi minua ja minä häntä. Yllä olevat kuvat on pikkuveljeni ottamia. Ilmeeni on vakava, sillä yritin olla jotenkin ”cool bloggaaja”.
Valmistuin syksyllä 2015. Sain kandini valmiiksi. Ei enää epäpätevän palkkaa! Viimein olin pätevä varhaiskasvatuksen opettaja, vaikka töitä olikin jo tullut tehtyä. Minulle tulikin yhtäkkiä kauhea kiire saada kandi valmiiksi ja opinnot kasaan. Sillä minulle tarjottiin vakituista työtä.
Aloitin ensimmäisessä vakituisessa työssäni varhaiskasvatuksen opettajana syksyllä 2015. Ja samasta paikasta irtisanouduin tänä keväänä lähes viisi vuotta myöhemmin.
Osallistuin ensimmäiseen mielenilmaukseen. Syyskuussa 2015 oli palkansaajien mielenilmaus, suurin vuosikymmeniin. Monet oppilaitokset ja päiväkodit menivat kiinni. OAJ suositteli opettajia osallistumaan ilmaukseen ja työpaikalta sai olla poissa mielenilmauksen ajan. Mielenilmauksessa otettiin kantaa palkkoihin kasvatuksen- ja koulutuksen alalla. Tuosta lähti sitten asiat vyörymään eteenpäin ja lopettaessani tänä keväänä varhaiskasvatuksessa, oli palkkani satoja euroja parempi kuin vuonna 2015. Eli jotain saatiin aikaan!
Harrastin liikuntaa ja useita kertoja viikossa. Olin monipuolinen, kävin salilla, ilmajoogassa, tankotanssitunneilla, nyrkkeilemässä ja tein kehonpainotreeniä. Tällä hetkellä tämä harrastusmäärä tuntuu ihmeeltä, olenko oikeasti joskus tehnyt noin paljon ja noin monenlaista? Mutta mitäpä muuta nuori nainen työpäivien jälkeen olisi tehnyt? Minulla oli useampikin ystävä, jonka kanssa liikuimme yhdessä ja tapasimme aina harrastusten merkeissä tai salilla yhdessä treenaten.
Olin vasta eronnut. Ensimmäistä kertaa, ero vol2 oli sitten myöhemmin. Rakastuin sinkkuuteen, se oli niin jännittävää ja uutta. Olin sinkkuna ensimmäistä kertaa sitten teini-iän.
Asuin Helsingin Töölössä. Aivan ihanassa 37 neliöisessä yksiössä, joka oli erillisen keittiön ja alkovin takia melkein kuin kaksio! Kodissa oli ihanat isot ikkunat ja valtavat ikkunalaudat.
Ihastuin Lauriin. Siis apua miten ihastuin häneen. Hän täytti asuntoni post-it lapuilla, joissa luki ”Lauri was here”. Hän petasi aamuisin sänkyni ja minä tein munakkaat aamupalaksi. Edelleenkin hänen ajattelemisensa saa lämpöä rintakehään. Hitto, että meillä oli hauskaa yhdessä! Mutta minä en vain halunnut sitoutua, mikä ääliö olinkaan!
Ihastuin Jukka-Pekkaan. Hän oli vähän fiinimpää sorttia. Kävimme Oopperassa katsomassa balettia ja Careliassa syömässä. Yksi sunnuntai tein meille aamupalaa sänkyyn ja kävimme kansallismuseossa. Ostin hänelle hiusvahaa syntymäpäivälahjaksi. Hän oli jo muuttamassa luokseni, kunnes katosi täysin ja lakkasi vastaamasta.
Täytin 23-vuotta. Nämä syksyiset kuvat ovat syntymäpäivältäni. Muistan tunteneeni itseni todella onnelliseksi tuolloin.
Lenkkeilin ympäri Töölönlahtea. Kuulokkeissani, jotka sain äidiltäni 23-vuotislahjaksi, soi Cheekin juuri ilmestynyt Alpha Omega -levy. Erityisesti Keinu osui lujaa ja välillä, kun kaikki otti päähän, laitoin biisin soimaan ja lähdin lenkille. Huidoin käsiä ja jalkoja ilmaan ja purin tunteita. Toimi.
Ostin Minna Parikan pupukengät. Ne on ainot Parikan kengät jotka omistan. Ne ovat olleet minulla jo viisi vuotta ja ne ovat ihanat edelleen. Mustat nahkatennarit vaaleanpunaisilla karvatöpsöillä.
Kävin Balilla. Näin tosi paljon ihania paikkoja, söin todella hyvää ruokaa ja joogasin riisipeltojen päällä. Ne hedelmät, siis ei sitä voi tajuta, että banaanin pystyi ottamaan kadun varrelta puusta ja ananas oli taivaallisen makeaa. Kookosvettä oli helpommin saatavilla kuin puhdasta juomavettä. Ja ne hieronnat ja ihanat kukkaset kaikkialla! Tuolta reissulta osaksi elämääni on jäänyt suitsukkeet ja balilainen musiikki.
Ostin polkupyörän. Sellaisen aivan ihanan vaahtokarkin, jota rakastin aivan erityisen paljon. Pyöräilin usein työmatkat.
Otin tatuoinnin. Silkasta mielijohteesta. Kävelin liikkeeseen yksi lauantai ja sain ajan seuraavalle päivälle. Sunnuntaina nilkassani oli Minni Hiiri, lapsuuteni suosikki.
Viisi vuotta sitten oli aikamoista! Kyllä syksy 2015 on omassa mielessäni sellainen kultakausi. Oli menoa ja meininkiä, oli säpinää! Oli kaikkea mitä nuoren 23-vuotiaan naisen elämässä kuuluukin olla. Ja näytin hitokseni hyvältä, harmikseni en itse tajunnut sitä silloin.
Saa nähdä missä ollaan tässä 5 vuoden päästä, kun jo viidessä vuodessa tapahtuu paljon. Tuntuu, että olen ihan kokonaan eri ihminen kuin tuolloin. Se tosin suureksi johtuu siitä, että myös elämäntilanteeni on aivan erilainen kuin tuolloin.
-Iida