Pahoinvointia, pelkoa ja ahdistusta

Heräsit seitsemältä. Nousin perässä, oli päästävä vessaan ja saatava hetimmiten jotain syötävää. Tein meille aamupalaa. Ehdit jo pyytää lisää ennen kuin olin itse ehtinyt istua alas syömään. Omenaa, päärynää, karjanpiirakkaa ja kananmunaa. Ihanaa, kun sinulle maistui. Aamupalan jälkeen pelattiin muutama palapeli.

Yhdeksältä tuntui jo siltä, että olen antanut kaikkeni. Oli aivan pakko mennä takaisin sänkyyn ja käpertyä hetkeksi peiton alle. Sanoin, etten nuku, lepuutan vain silmiäni. Peiton alla oli pakko kurkkia puhelimesta uutisia. Kyynel vieri poskea pitkin tyynyliinalle. Ei tätä voinut uskoa todeksi tänäkään aamuna. Sota.

Ryhdistäydyin tovin päästä. Lähdimme yhdessä ulos lenkille. Kävimme ruokakaupassa. Teimme tortilloja.

Kahdelta en enää pystynyt mihinkään. Silmäni olivat mennä kiinni ponnisteluistani huolimatta. Oli pakko käydä pitkäkseen sohvalle. Pienet päiväunet. Koira roikkui viltissä repien sitä alas ja sinä taas kiipeilit päälläni, kuin olisin vuori. Käyhän se näinkin ajattelin.

Väsymys tuntui kamalalta. Ajattelin, ettei tästä tule mitään. Olen väsynyt ja turvonnut niin, että maha tuntuu valtavalta. Kuin olisin raskauden puolessa välissä. Minua närästää ja röyhtäilen. Voin pahoin aamusta iltaan. Kaikki ruoka ällöttää, ruoan valmistus tuntuu pahalta ja kaikki ruokaan liittyvät hajut. En ole oksentanut, mutta oksettava olo on läsnä koko ajan. Tätä on ollut on parisen viikkoa. Kaikki alkoi paljon aiemmin tällä kertaa kuin viimeksi. En muistanutkaan millaista tämä oli. Tämä palauttaa ne hetket mieleeni, kun viimeksi olin raskaana ja oksensin aamuin ja illoin. Muistan ajatelleeni, etten enää halua olla raskaana toiste. Ja tässä minä nyt olen. Raskaana uudelleen. Miksi raskauteen liittyy usein pahoinvointi? Mistä se oikein johtuu?

Olen todella toivonut tätä ja unelmoinut toisesta lapsesta. Samaan aikaan, kun elän unelmaani, epäilen itseäni. Onko minusta sittenkään tähän? Onko minusta kahden lapsen äidiksi? Millaiseen maailmaan minä lapsia kasvatan? Minusta tuntuu, että olen aivan surkea äiti. Makaan sohvalla puoli horroksessa. Mitä minä olen tekemässä? Ahdistaa ja pelottaa. Mitä on vielä edessä? Ensin pandemia ja sitten sota.

Neljältä syömme tortilloja sohvalla ja katsotaan yhdessä Ryhmä Hau -ohjelmaa. Myöhemmin lähdemme ulos. Teit pihalla minulle keittoa ja tarjosit jälkiruoaksi jätskiä. Heittelimme koiralle palloa ja hän juoksi innoissaan sen perässä.

Seitsemältä laitoin sinulle iltapalaa. Tilasit mehukeittoa ja mysliä. Syötyäsi sanoit: ”syliin äiti”. Otin sinut syliin ja lähdin viemaan vessaan hammaspesulle. Kiedoit kätesi tiukasti kaulani ympärille, halasit ja sanoit: ” Tykkään susta niin paljon”. Ehkä en ole niin huono. Ehkä me selviämme tästä yhdessä. Onneksi olet siinä ja uskot minuun.

Tänään aurinko antoi tunteen keväästä. Se tulee sieltä. Kevät ja kesä. Valoisammat päivät. Raskaus toivottavasti etenee ja olo helpottaa. Pahinta on, kun kukaan ei voi sanoa kuinka kauan tämä kaikki kestää. Kolme viikkoa, kaksi kuukautta vai koko raskauden.Yksittäiset päivät tuntuvat niin pitkiltä, pahoinvointi loputtomalta. Jälkikäteen se on lyhyt aika elämää. Ja aina on toivoa.

-Iida

KUVAT Pinja Mitrovitch