Home » Päiväkoti – Pehmeä aloitus

Päiväkoti – Pehmeä aloitus

by Iida Åfeldt

Kuva: Papunet

Pehmeä päivähoidon aloitus on mielestäni paras tapa aloittaa. Se on paras lapsen, perheen ja henkilökunnan kannalta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että alotetaan tutustuminen hiljalleen ja koko ajan hoidossa oltava aika pitenee.

Päivähoitoon haetaan ja päätöksestä ilmoitetaan perheelle. Tieto tulee sähköisesti ja/tai kirjeellä, mutta usein päiväkodista soitetaan perheelle asian tiimoilta.

Omalla työurallani esimieheni on aina ilmoittanut tulevien lasten yhteistiedot ja minä olen ollut heihin yhteydessä sopiakseni aloituskeskustelun.

Aloituskeskustelu voidaan käydä perheen kotona, puistossa tai muussa kohteessa, mutta toki myös päiväkodilla, mikäli perhe niin toivoo.

Yleensä aina aloituskeskustelu on käyty perheen kotona. Kyse ei ole perheen kodin tiirailusta, vaan koti on usein lapselle kaikkein mukavin ympäristö. Silloin lapsi voi kertoa itsestään, esitellä huonettaan tai hänelle tärkeitä esineitä. Lapsi voi itse kertoa perheestään ja lempipuuhistaan. Toki taapero-ikäinen ei sanallisesti osaa ilmaista itseään, mutta kotona lapsesta saa aina erilaisen kuvan kuin päiväkodissa. Päiväkotiin tuleminenkaan ei ehkä jännitä niin paljoa, kun on jo tavannut sieltä jonkun.

Aloituskeskustelussa jutellaan päiväkodin aloittamisesta, odotuksista ja tunnetiloista. Huoltajat saavat kertoa lapsen rytmistä, tarpeista ja taidoista. Huoltajat saavat kertoa asioita, joita he pitävät oleellisina hoidon kannalta. Keskustelussa sovitaan myös aloituksesta. Huoltajien on hyvä myös keskustella lapsen kanssa aloituksesta. Yhdessä voidaan lukea vaikka aloitukseen liittyviä kuvakirjoja, kulkea hoitopaikan ohi koko perheen voimin tai käydä leikkimässä päiväkodin pihassa iltasella.

Aloitus riippuu monesta asiasta. Lapsi ei saa jäädä hoitoon ennen kuin hoitosuhde on voimassa. Sitä ennen kuitenkin voi tutustua huoltajan tai muun tutun aikuisen, esim. isovanhemman kanssa. Osa aloittaa tutustumisen vasta, kun hoitosuhde on alkanut. Aloitukseen on hyvä varata pari viikkoa. Ensin lapsi voi olla huoltajan kanssa muutaman tunnin, joku kerta olla pidempään ja ehkä jäädä syömäänkin. Sitten lapsi voi joku päivä jäädä sopivaksi aikaa itsekseen, esim. aamupäivän ajaksi. Seuraavana päivänä ehkä lounaaseen ja seuraavana jäädä päiväunien yli. Pehmeä lasku päivähoitoon voi kestää muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Alkuun on tärkeää että lapsella on lyhyitä päiviä ja on hienoa, jos perhe pystyy niitä järjestämään töiden puolesta.

Pehmeän aloituksen tarkoitus on kuitenkin tutustuttaa lapsi pikkuhiljaa uuteen hoitopaikkaan, henkilökuntaan, lapsiryhmään, tiloihin ja käytäntöihin.

Osa sopeutuu nopeasti ja osa hitaammin. Myös ikä vaikuttaa ja aikaisemmat hoitokokemukset. Lapset ovat temperamenteiltään kovin erilaisia ja suhtautuvat eri tavoin uusiin asioihin. Huoltajat ovat varmasti lapsen parhaita tuntioita ja heidän tietonsa on arvokasta henkilökunnalle, jotta he sitten osaavat huomioida lapsen omaispiirteet.

Hyvin hoidettu aloitus kantaa pitkälle. Siihen vaaditaan hyvää yhteistyötä henkilökunnan ja perheen väliltä. Molempien yhteisellä hyvällä toiminnalla on iso vaikutus lapsen sopeutumiseen. Henkilökunnan tehtävä on vastata lapsen tarpeisiin, antaa lohdutusta, mutta myös tukea sopeutumisessa ja ottaa lapsi osaksi ryhmää, auttaa liittymisessä. Henkilökunnan tehtävä on myös tukea huoltajia. Sillä usein aloitus jännittää huoltajia enemmän, kuin lasta, joka ei ehkä edes ymmärrä jännitää uutta alkavaa arkea töihin paluineen ja aikatauluineen.

Uusi jännittää, minuakin jo mietityttää tammikuu ja päivähoidon aloitus. Mutta tiedän myös sen, että kaikki menee hyvin ja liikaa ei kannata jännittää. Voi olla, että lasta enemmän tsemppiä tarvitseekin äiti! Kaikki tunteet on kuitenkin sallittuja, niin vanhemmalla kuin lapsellakin aloituksen aikana.

-Iida

LUE MYÖS

Huomio nämä aloituksessa

8 kommenttia

Nimetön 2.8.2019 - 19:07

Kun esikoine aloitti päiväkodissa 1,5-vuotiaana, tutustuminen oli aivan kauheaa – minulle. Liikutuin ihan valtavasti kaikesta, haikeudesta, ylpeydestä, vähän syyllisyydestä ja paljon ihan vain siitä, kun lapsia näytettiin hoitavan pk:ssa niin hyvin. Itkeskelin siellä ne kaksi päivää jotka olin lapsen mukana ja sitten hän jäi jo yksin hoitoon. Luulen, että minusta oli lapselle enemmän haittaa kuin hyötyä siellä, varmaan hän hämmentyi, kun äiti itkeskeli, enkä voinut itselleni mitään!
Nyt on samalla lapsella valitettavasti pk:n vaihto edessä muuton takia ja itkin jo, kun puhuin uuden pk:n johtajan kanssa puhelimessa…. Hävettää.
Koittakaa siis kestää meitä vanhempia, kun uusi lapsi aloittaa hoidossa.:D

Vastaa
Satu j 2.8.2019 - 20:18

Meillä tyttö on vasta 9kk ja olen hänen kanssaan kotona 1,5 vuotiaaksi saakka. Aloin jo itkeen kun luin kommenttiasi 😀

Vastaa
Nimetön 3.8.2019 - 13:29

Usko pois, ihan kaikkea on päiväkodissa nähty ?
Meidän päiväkoti on varmaan kylällä tunnettu siitä, kuinka henkilökunta herkistyy tirauttelemaan niitä kyyneliä vanhempien kanssa.

Vastaa
Is 3.8.2019 - 20:26

1 v 3 kk ikäinen lapseni aloittaa päiväkotitaipaleensa reilun kahden viikon kuluttua ja itkin vähän kun luin Iidan tekstiä, ja uudestaan kun luin tämän kommentin. Hiukan jännittää miten aloitus sujuu, siis että kuinka itse pysyn kasassa. ?

Vastaa
iidaafel 8.8.2019 - 12:31

Niin se taitaa vaan olla vanhemmille kaikkein raskainta. Ei sitä työntekijänä samalla tavalla tajunnut, kun nyt itse äitinä. Siis miten kamalalta se mielikuva jo tuntuu, että toinen pitää sinne ”jättää”. Todellisuudessa on lapselle tosi tärkeää, että tuttu aikuinen on siellä alkuun mukana. Se ei kyllä ole kenenkään etu, että lapsi viedään kertaheitolla suoraan kokonaiseksi päiväksi itsekseen tutustumatta.

Vastaa
Lottanen 2.8.2019 - 21:07

Hei ehtisitköhän ja voisitkohan neuvoa lomalta paluussa?

Mun kaksvuotias on ollut 5 viikkoa kesälomalla ja palaa ens viikolla hoitoon. Oon jo varannut tuttujen hoitajien kuvat näytettäväksi ja Instassa olikin kavereista jo kuvia leikkimässä tutussa jumppasalissa. Mut oisko parempi ottaa hoitoajankin suhteen pehmeä lasku, vai totuttaa kerrasta, että hänet tullaan hakemaan siinä samassa tietyssä kohdassa päivää? Mä pystyisin kahtena ekana päivänä pitämään häntä hoidossa lyhyemmän aikaa.

Vastaa
Nimetön 3.8.2019 - 13:31

Lyhyemmät päivät alkuun voivat olla jaksamisen kannalta alkuun hyviä. Toinen hyvä vinkki, jos mahdollista, on aloitta keskellä viikkoa. Silloin viikonloppu tulee jo parin hoitopäivän jälkeen.

Niin uudella kuin loman jälkeenkin aloittavalla lapsella soisi myös iltojen olevan täynnä tyhjää ja rauhallista, jolloin päivän kuormaa pääsisi rauhassa purkamaan. Pari viikkoa siinä alkuun menee ja sitten jo taas sujuu.

Vastaa
iidaafel 8.8.2019 - 12:29

Olitkin saanut hyvän neuvon! Pienten kanssa lomalta paluun jälkeen on hyvä ihan muutaman päivän hakea aiemmin, jotta päiväkoti muistuu mieleen. Mikäli se tosiaan on mahdollista tai jotenkin järjestettävissä!

Vastaa

kommentoi postausta