Home » Seuraajien rakkaustarinat osa 3

Seuraajien rakkaustarinat osa 3

by Iida Åfeldt

Kuva :Pixabay

Tinder vie voiton

”Kesällä 2015 tapasin Tennispalatsin ulkopuolella miehen. Tinderissä siis mätsättiin. Muutaman päivän juttelun jälkeen tavattiin siinä Tennispalatsilla ja vietettiin ihanat treffit. Huomasin nopeasti että tästä voi tulla jotain todella hyvää. Nyt tänään meillä yhteinen koti, pikkuinen 1 -vuotias poika ja ihana yhteinen elämä.”

Rakkaus löytyi baarista

”Olin 25 vuotias kun tapasin puolisoni. Tätä aikaisemmin en ollut seurustellut aikaisemmin. Jonkun verran kävin treffeillä ja kaikki treffikumppanit olivat baarista, paitsi deittisivun kautta kävin yhden kanssa treffeillä. Tinderiä ei vielä silloin ollut.

Silloin lähes kaikki ympärillä olevat ihmiset seurustelivat ja olin itse epätoivon partaalla ja varma siitä, etten tule löytämään seurustelukumppania..ikinä. Muutin parin kaverin kanssa kimppakämppään vuonna 2011 keväällä ja päätin, että nyt unohdan kaikki miehet. Pidin myös baareilusta taukoa. Olin onnellinen, että pystyin istumaan kämppisteni (toinen oli myös sinkku) kanssa partsilla istumassa iltaa viinilasin äärellä vailla mitään miesseikkailuja tai seuran etsimistä.

Heinäkuussa -11 kuitenkin lähdin pitkästä aikaan kavereiden kanssa viettämään iltaa baariin. Eräs mies kiinnitti katseensa minuun ja pitkään tuijottikin, kun olimme lähdössä baaritiskiltä pöytäämme kohti. Hetken päästä hän tuli kaverinsa kanssa meidän pöytään istumaan, kun olimme sinne ehtineet luikkimaan. Kauhistuin tai jänistin jostain syystä tätä, ja aloin juttelemaan pöydässä olevalle miespuoleiselle kaverille niitä näitä, jotta minun ei tarvitsisi jutella tälle miehelle, joka aikaisemmin tuijotti minua. Lähdin kaverini kanssa vessaan, ja juuri tämä mies kaverinsa kanssa seurasivat meitä vessoille asti. Tulimme ulos vessasta, niin he pyysivät meitä baarin yläkertaan drinkeille.

Ajauduimme aika piakkoin juttelemaan kaksin, ja juttelimme muutaman tunnin siinä, kunnes baari meni kiinni ja tuli kotiin lähdön aika. Mies olisi halunnut minut jatkoille ja kun kieltäydyin, hän sanoi että olen sen arvoinen, että jaksaa odottaa. Vaihdoimme numeroita ja seuraavana päivänä sain mieheltä viestiä ja treffikutsun. Sovimme treffit siitä seuraavalle päivälle  ja siitä jatkui hyvin tiivis tapailu, joka yhtäkkiä olikin muuttunut seurusteluksi nopeasti ja olimme aina jomman kumman luona. Yhteen muutettiin 9 kk päästä siitä, kun tavattiin.

Mies ei ollut todellakaan tyypillinen minun makuuni oleva renttu enkä aikaisemmin voinut kuvitellakaan tapailevani hänen tyylisiä miehiä, mutta joku siinä vain oli ja vei mennessään.
Miehellä on nyt jo melkein teini-ikäiset lapset ja yhteistä olemme hiljalleen suunnitelleet. Uusioperhekuvio ei ole se kaikista herkullisin ja helpoin ”vaihtoehto”, mutta siitäkin (ja vaikeuksista) huolimatta olemme olleet 8 vuotta onnellisesti yhdessä piakkoin.”

Viiden vuoden treffit

”Mä olin ollut jo tovin suomi24:ssa ja kävinkin sen kautta kahdilla treffeillä ja ne kummatkin oli just niitä, mitkä ei todellakaan sen jälkeen vie pidemmälle. Eikä vienytkään.

No sain sitten jossain välissä mun tyttären ja tyttären biologinen isä(ei tavattu suomi24:ssa)ei halunnut olla meidän elämässä millään muotoa mukana. Päätin sitten yh-äitiyden lomassa taas päivittää mun Suomi24 profiilin. Tytär oli silloin melkein 8kk.
Kun sen olin päivittänyt, ni päivä siitä ja sain yhteydenoton eräältä mieheltä. Juteltiin sitten numeronvaihtojen jälkeen n. 8h whatsappissa putkeen. Siinä sivussa toki mä hoidin oman lapsen iltatoimija ym. ja miehellä oli oma tytär silloin siellä, niin hän hoiti sitten omansa. Tämä päivä oli perjantai.

Sovittiin sitten treffit seuraavalle päivälle eli lauantaille. Mä menin käymään tyttären kanssa mun äidillä ja siinä sivussa sitten kysyin, että oisko tyttö voinu jäädä pariks tunniks hoitoon, ku mulla olis treffit!

Mies tuli sitten hakemaan mut mun äidiltä ja hän oli vienyt oman tyttären omalle äidilleen treffien ajaks.
Käytiin romanttisesti yhdellä huoltoasemalla kahvilla ja juteltiin kaikkea ja sit vaan jonkun aikaa ajeltiin autolla ympäriinsä. Jossain autoilun lomassa mies kysy, että jos mä menisin sen luo yöks ja katottais leffaa.  No sitten kumpiki soitti äideilleen, että jos voi lapsi jäädä yöks. Sit vietiin mun äidille mun tytön yökamat ja seuraavaks hän vei oman tytön yökamat.

Leffa katottiin ja yö vietettiin yhdessä. Sen jälkeen oltiin yks yö eri osoitteissa ja sen jälkeen mies oli aika tiivisti meidän luona. Ja on edelleen. Vähän pidemmät treffit siis meillä takana!  Mutta 5v hääpäivä oli just ja kumpikin edelleen tosissaan mukana.”

Ensikohtaaminen pysäytti

”Olin 19-vuotias ja työharjoittelussa, kun menin ensimmäisen kerran käymään tulevan mieheni työpaikalla työasioissa. Oli toukokuun loppu ja kaunis kesäpäivä. Muistan sen hetken, kun astuin hänen työpaikalle sisään ja näin hänet siellä touhuamassa. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, mietin mielessäni, että tuo tulee olemaan elämäni mies. Häkellyin niin paljon, että en meinanu saada tervettä sanottua. Hän oli niin komea ja todella ystävällisen ja mukavan näköinen. Hoidettiin pomoni kanssa asiat ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Olin seuraavat päivät ihan yhtä hymyä ja niin ihastunut, taisinpa untakin nähdä hänestä, että oltiin yhdessä.

No kesän aikana kävin useasti hänen työpaikallaan työasioissa ja aina ihailin ujosti häntä, mutta hänhän ei tietenkään vaikuttanut yhtään kiinnostuneelta minua kohtaan. Kesä meni ja sain syksyllä vasta selville hänen nimensä ja muita tietoja ja ajattelin, että tuskin enää nähdään, kun talvet hän oli toisessa kaupungissa. Sitten tuli kevät ja selailin tinderiä yksi ilta, ja kas kummaa miehen profiili tuli vastaan. Painoin heti sydän tykyttäen sydämen ja match tuli! Laitoin samantien viestiä, että oliko hän viime kesänä töissä siellä missä kävin usein, ja olihan hän se sama mies. Ja hän ei tietenkään muistanut minua kovinkaan hyvin. Alettiin sitten juttelemaan ja viikon juttelun jälkeen nähtiin ekan kerran.

Voi sitä onnen tunnetta, kun vihdoin pääsin juttelemaan hänen kanssaan! Koko kesä tapailtiin ja tuli syksy ja muutama vastoinkäyminen mikä hidasti suhteen etenemistä. Marraskuussa sitten vihdoin alettiin seurustelemaan ja nyt ollaan oltu 5 vuotta yhdessä ja alkuvuodesta syntyi ensimmäinen lapsi. En ikinä uskonut että rakkautta ensisilmäyksellä on mahdollista, mutta niin siinä vaan kävi, että tapasin elämäni miehen kun sitä vähiten odotin. Ja ennen tätä olin siis ollut sinkku, eli ensimmäinen parisuhde.”

Annan tarinan otsikoksi emmä kestä, koska en oikeasti kestä

”Edellisenä päivänä oli ollut rippikouluun ilmottautumiset kirkolla. Seuraavana päivänä koulun käytävällä olin parhaan ystäväni luokkalaisten kanssa odottamassa tuntien alkua ja keskustelimme siinä porukalla kuka menee millekkin rippileirille ja kenen kanssa. Sitten eräs ystäväni luokkalaisista pojista sanoi, että hän on menossa täysin samalle leirille kuin mekin ystäväni kanssa. En ollut ikinä aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota kyseiseen poikaan ja nyt kun osallistuimme samaan keskusteluun, minun 14-vuotiaan teinitytön sydän oli pakahtua. Ihmettelin itekseni, että mistä tuo poika oikein ilmestyi.

Seuraavalla välitunnilla sanoin tälle parhaalle ystävälleni, että kuka tuo poika oli ja että olen totaalisen ihastunut häneen (jep, teinirakkaus on välittömästi todella palavaa). Ystäväni kertoi pojan nimen ja muutamat faktat, jota hänestä tiesi. En tietenkään itse uskaltanut mennä pojalle mitään puhumaan, vaan pistin ystäväni asialle pyytämään hänen puhelinnumeroa. Sain pojan numeron ja siitä alkoi todellinen viestien tykitys. Saldorajat menivät päivässä kiinni ja puheaikaa tuli ihan muutamasti ostettua lisää säästetyilla viikkorahoilla. Ensi kohtaamisesta varmaan noin viikon päästä päätettiin alkaa seurustella. Jo silloin muistan, että mietin haluavani olla jonain päivänä hänen vaimo, Rouva X.

No teinit kasvoivat yhdessä aikuisiksi ja meistä kasvoi yhteen ihan mieletön tiimi. Melkein 15 vuotta myöhemmin olemme tänä päivänä pienen 2,5 vuotiaan tytön vanhempia ja olenpa saanut reilut 4 vuotta olla myös tuon miehen vaimonakin. 15 vuoden jälkeen tuo teinipojasta kasvanut 30-vuotias aikuinen mies saa mulla edelleen sukat pyörimään jaloissa ja vatsan pohjaan perhosia. :)”

Ensimmäiset ja viimeiset Tinder-treffit

”Olin juuri eronnut on/off jutusta. Mies ei halunnut enää lapsia, itsellä ei ollut ja halusin saada ainakin yhden lapsen. Suhteelle ei siis ollut tulevaisuutta. Minulla oli tunnukset Tinderiin ja suutuspäissäni kirjauduin sinne takaisin yhtenä keskiviikkoiltana vuonna 2016. Olin päättänyt, että nyt saa riittää ja etsin itselleni tosissani kumppanin ja aloitan alusta. Selailin kuvia ja swaippailin niitä edestakaisin. Yksien kuvien kohdalla katsoin kuvat pari kertaa ja mietin laitanko yes. Jo samana iltana olin sopinut lauantaille treffit. Minun ensimmäiset Tinder-treffit ikinä mihin lupauduin. Ystävä vielä kannusti, että mene vaan. Ainoana miinuksena mietin, että miehellä oli jo kaksi lasta, mutta päätin kuitenkin tavata.

Mies halusi aikaistaa treffejä päivällä, koska oli yllättäen saanut vapaapäivän lapsista. Jännitti ihan sikana ja muistan sen tunteen, kun odotin miehen saapumista. Näin miehen ja oli positiivinen yllätys, näytti paremmalta kuin kuvissa. (Vaikkei ulkonäkö kerro todellakaan kaikkea, on vain plussaa). Menimme syömään ja juttu luisti heti niin hyvin ja oli tunne kuin olisimme tunteneet aina. Treffimme kesti 12 tuntia ja sovimme uudet treffit toiselle päivälle ja taas sama homma, ne kesti myös 12 tuntia.

Minun on vaikea ihastua ihmisiin, mutta jotenkin kaikki tunteet eteni nopeasti. Muutimme 2016 kesällä yhteen ja nyt meillä on vuoden ikäinen poika ja menimme tänä kesänä naimisiin. Kun sen oikeanlaisen tapaa niin sen tuntee. Olen nyt 35-vuotias ja melkein menetin toivoni jo miehiin. Onneksi en, koska olen onnellisempi kuin ikinä ja tunne, että tämä rakkaus voi kestää läpi elämän.”

LUE MYÖS
Seuraajien rakkaustarinat osa 1
Seuraajien rakkaustarinat osa 2

6 kommenttia

Emmäkää kestä 5.8.2019 - 22:05

Ihania jälleen <3

Vastaa
iidaafel 8.8.2019 - 12:27

Kiitos <3 Niin mustakin!

Vastaa
Kuppikakku 7.8.2019 - 01:05

Tuleeko myös rakkaustarinoita, jotka eivät johtaneet mihinkään…?

Vastaa
iidaafel 8.8.2019 - 12:27

Ei nyt ainakaan toistaiseksi, sillä sellaisia tarinoita ei ole tullut <3

Vastaa
ida ihana 8.8.2019 - 09:48

Siis tämä on niin ihana postaus sarja!<3 Kyllä nämä tosielämän tarinat ovat niitä kaikkein upeimpia 🙂 <3
Ida Kotona kaupungissa -blogista toivottelee mukavaa loppuviikkoa sinulle

Vastaa
iidaafel 8.8.2019 - 12:26

Kiitos ihana kuulla ja kivaa viikkoa <3

Vastaa

kommentoi postausta