Home » Parempi mieli kukilla

Parempi mieli kukilla

by Iida Åfeldt

DSC_1105.JPG

DSC_1109.JPG

Mikä voisi tuoda paremmalle mielelle kuin kukat? Joka päivä voi olla juhlaa, pientä luksusta ja hemmottelua. Ja parhaimmillaan sitä saa ruokamarketeista muutamalla eurolla. Se on ehkä paras sijoutus omaan hyvinvointiin kerran viikossa.

Minusta ostaa itselleni viikonloppuna kukkia. Siivoan kodin ja asettelen kukat maljakkoon pöydälle, josta ne yksiössäni näkyvät kaikkialle. Niiden katsominen levittää hyvää mieltä. Aina, kun katson kukkia, ajattelen, että voi kun ne ovat ihania. Koti tuntuu paljon arvokkaammalta, kun sitä koristaa kukat. Lisäksi se on puhtaampi ja parempi paikka, esteettisesti miellyttävämpi. Viikonloppuna kukista saa nauttia. Usein kukat kuitenkin hyvällä hoidolla säilyvät lähes viikon. Töistä on mukava tulla kotiin ja nähdä kukat taas antamassa parastaan. Nämä kuvien kukat ostin itselleni naistenpäivänä. Tänään ostin kolmella eurolla nipun neilikoita ruokakaupasta ja tein uuden kimpun hyvin säilyneistä vihreistä ja neilikoista. Ruusut olivat jo menneet huonoksi. Eli tämäkin kimppu sai nyt viikoksi lisäelämää.

DSC_1111.JPG

DSC_1116.JPG

Minulle kukkien ostaminen on oikeutettu luksus. En koskaan ajattele, etten ansaitsisi niitä tai etten raaskisi ostaa niitä. Niiden tuoma hyvä mieli on usein käytettyä rahaa merkittävämpi. Ja tosiaankin kukkia saa myös edullisesti. Kesäisin torilta saa ihania kimppuja ja oksia muutamalla eurolla, luonnosta tulee kerättyä kukkia tai vähintäänkin mustikan varpuja. Usein myös menen kukkakauppaan ennen sulkemista ja ostan edullisesti roskiin meneviä kukkia, jotka ovat myynti kelvottomia. Mummollani ja äidilläni on aina kukkia pöydällä. Se on ehkä joku lapsuudesta tuleva tapa, että koti on koti, kun kukat ovat pöydällä ja tekevät huonostakin päivästä paremman. Olen siis ilolla jatkanut perinnettä.

Usein ystävät ihmettelevät miten raaskin ostaa itselleni kukkia. No kenelle niitä sitten pitäisi ostaa? Sijoittaminen omaan hyvinvointiin tuskin voi olla niin huono ajatus. Tutkimusten mukaan kukat lievittävät stressiä, ne saavat pysähtymään ja olemaan hetkessä. Lisäksi kukkien tuoksulla on suuri vaikutus stressiin, se rentouttaa. Kukat edistävät kokonaisvaltaista hyvinvointia, saavat rauhalliseksi ja luovat positiivista tunnelmaa. Melko kannattava sijoitus itseensä siis! Turha sitä on odotella, että joku muu niitä tuo ovelle, se voi vain tuottaa pettymyksen ja mökötystä.

DSC_1119.JPG

DSC_1124.JPG

Ostatko sinä itsellesi kukkia? Toivottavasti. Joka päivä on hyvä syy tehdä päivästä vähän parempi ja sisällyttää siihen jotain kaunista. Ei siihen tarvitse mitään ansaittua syytä. Ihanaa alkavaa viikkoa!

-Iida

4 kommenttia

maikku67 12.3.2017 - 18:33

Samaa mieltä. Kukat eivät ole yhtään turhempia kuin vaikka karkit, juomat ja leivonnaiset, mutta ovat paljon terveellisempiä 🙂 Arvovalintoja. Itse en kyllä raaski kalliita kukkia ostaa, mutta kuten sanottua sesonkikukkia saa usein edullisesti.

Vastaa
Iidaafel 12.3.2017 - 20:27

Juurikin näin! Jättää muutaman herkun ostamatta ja panostaa kukkiin, valinta ja arvokysymys. En itsekään raaski ostaa kalliita kukkia, mutta sesonkikukkia ja vaikka ruukkukukkia, jotka kestävät pidempään! Ihanaa kevättä sinulle:)

Vastaa
JanikaHa 13.3.2017 - 19:01

Mie en tykkää kukista. Tai on ne nättejä joo ja tykkään kun muilla on, mutta omassa kodissa en jaksa yhtään kukkivia kukkia. Saattaa johtua siitä että olen aika allerginen siitepölylle ja tuoksuille ja niitä on pienestä asti vältellyt.

Vastaa
Iidaafel 13.3.2017 - 19:59

Oho, mukava kuulla tälläinenkin näkökulma ja puoli. Ei kaikki varmasti tykkää ja allergialla on varmasti osansa siinä!

Vastaa

kommentoi postausta