”Taas se on tunkemassa pärstäänsä esille!”

Otsikon kommentti tulee minua hyvin usein vastaan. Joka kerta, kun nimeni jossain esiintyy, joku haukkuu julkisuudenhakuiseksi. Joku kummastelee, että tarviiko minun joka lehteen itseäni tunkea, että onhan sekin tapa tuoda itseään esille. Joku myös pohti onkohan minulla tuttu toimittaja, jolle aina soittelen ja paljonkohan mahdan saada rahaa haastatteluista. 

Minun ei todellisuudessa tarvitsisi asiaa selittää mitenkään, mutta toki pahoitan mieleni ikävistä viesteistä, joissa minua haukutaan huomiohuoraksi, koska en tunnista niistä itseäni. Minulla ei todellakaan ole mitään hinkua päästä otsikoihin, ei ainakaan iltapäivä- ja juorulehtien. Minulla ei ole tuttua toimittajaa, jolle soittelisin ja pyytäisin häntä tekemään lehtijuttuja. Minä en itse pyydä päästä haastateltavaksi, eli en tunge itseäni minnekään.

Toisinaan saan haastattelupyyntöjä sähköpostitse tai minulle soitetaan. Joskus annan haastattelun puhelimitse ja joskus tapaamme toimittajan kanssa kasvotusten haastattelun merkeissä. Voi olla, että toimittajan kanssa tulee myös kuvaaja. Toimittaja lähettää jutun minulle luettavaksi ja katson sen läpi. Saatan toivoa muutoksia, jos jokin sanomani on ymmärretty väärin tai ei tule esiin tavalla, jolla tarkoitin sen. 

Sitten on ne kerrat, kun minulle ei soiteta ja minua ei haastatella. Toimittaja käyttää minun blogiani ja kopio tekstiä sieltä suoraan, toki mainiten lähteen. Blogi on julkista tekstiä, jota voi käyttää. Noissa jutuissa on usein kuvakaappauksia instagramista, joista myöskin saa käyttää vapaasti. Niihin ei travitse kysyä lupaa, kuten blogissa esiintyviin kuviin. Tekstissä voidaan käyttää myös muuta kuvituskuvaa. Näin toimitaan erittäin usein iltapäivä- ja juorulehdissä. Saatan kuulla kavereilta, että ”hei olit seiskassa”, enkä itse tiedä asiasta mitään. Monesti kuitenkin asia tulee tietoisuuteeni juuri ikävien kommenttien kautta ja silloin yleensä osaan yhdistää sen johonkin lehtijuttuun. 

Monissa lehdissä on tarve saada joka tunnille uutta sisältöä verkkoon, mutta myös päivittäin ilmestyviin konkreettisiin lehtiin. Eli monesti aika pienestäkin asiasta nyhtästään iso uutinen ja se varustetaan klikkauksia hakevalla otsikolla. Lehti saa klikkauksista kävijöitä sivulle ja sitä kautta rahaa. Haastatteluista ei makseta. Usein yhden median kirjoittaessa jostain, myös muut haluavat kirjoittaa siitä, erityisesti, jos huomataan sen saavan kiinnostusta ja huomiota. Sen jälkeen suorastaan kilpaillaan, kuka saa tiedon ensin käsiinsä ja pääsee julkaisemaan.

Tietysti ei ole mukavaa päätyä eri julkaisuihin ilman tietoisuutta asiasta. Mutta kuten monessa asiassa, on tässäkin kaksi puolta. Julkaisut tuovat usein ikäviä kommentteja ja negatiivista palautetta. Toisaalta taas ne tuovat aina myös hyvää palautetta ja jopa uuden lukijan blogille, jota blogi aidosti kiinnostaa eikä vain lehtien otsikot. 

On kertoja, että olen antanut haastattelun ja luvan julkaisemiselle. Erityisesti paperisiin aikakauslehtiin on minusta todella kivaa antaa haastattelu, mutta niin on myös asia-lehtiin ja uutisiin. Tällä viikolla ilmestyi haastatteluni Huvudstadsbladetissa ja juttu oli todella hyvin tehty ja kirjoitettu. Minusta on tärkeääkin toisinaan puhua asioista, joista tiedetään vähän, kuten rintojen kehityshäiriö. Haluan antaa haastateluita minun mielestäni tärkeistä aiheista. Vielä toivon, että minua joskus haastatellaan ammatillisesta näkökulmasta tai yksinhuoltajuudesta, joka on minusta erittäin tärkeä aihe. Mutta minulla ei ole tarvetta saada naamaani julkisuuteen ja joka lehteen. Mutta minä tykkään tuoda esiin tärkeitä teemoja ja jatkossakin suostun haastatteluihin, jotka koen itselleni tärkeiksi.

-Iida

KUVAT / Tiia Nyholm