KUUNTELE POSTAUS TÄSTÄ Esikoiseni aloitti tänä syksynä koulun. Pitkin kesää läheiset kyselivät miltä kouluun meno tuntuu ja hän kertoi sen olevan kiva juttu. Itsekin koin, ettei tässä mikään muutu. Olihan …
kuuntele
-
-
Mieheni on ollut nyt puoli vuotta hoitovapaalla. Ja puoli vuotta vielä edessä. Ennen hoitovapaata mieheni oli vanhempainvapaalla seitsemän kuukautta. Noiden kuukausien aikana kirkastui hänen toiveensa jäädä vielä hoitovapaalle. Tämä aika …
-
Tämä vuosi on päästy aloittamaan uudessa kodissamme! Ei ole kauaa, kun kerroin edellisen kotimme olevan myynnissä. Se meni kaupaksi kuukaudessa, mikä on todella hyvin tässä markkinassa. Vaikka kuukausi todella on …
-
Muistan sen hetken, kun miehen piti mennä ensimmäistä kertaa töihin vauvan syntymän jälkeen. Olin itkenyt monena iltana etukäteen. Minua hirvitti jäädä yksin kolmen lapsen ja koiran kanssa. Miten ikinä saisin …
-
Kolme asiaa elämästä -blogihaaste, jonka huomasin muutamassa seuraamassani blogissa taannoin! Tämän postauksen voit myös kuunnella! Kolme paikkaa, joissa olen asunut: Olen kotoisin Nurmijärveltä. Nuorena aikuisena haaveilin muutosta Helsinkiin ja ajattelin, …
-
Ehdin olla sinkkuna kuusi vuotta ennen nykyistä parisuhdettani. Muistan kuinka sitä kumppania kovasti toivoi ja kuinka sitä haaveili elämästä parisuhteessa. Kuvitelmissani asuin kumppanin kanssa yhdessä. Vuosi vuodelta elämä alkoi muotoutua …
-
Tätä on vaikea uskoa todeksi. Vaikka totta se on. Kauppakirjat on allekirjoitettu ja käteeni annettu nippu avaimia. Ne kuuluvat uuteen kotiin. Siihen asuntoon, jonka pihaa reunustaa vanhat omenapuut. Siihen asuntoon, …
-
Viikon ajan olo on tuntunut jotenkin normaalilta. Sellaiselta kuin ennen. Menneet viikot olo on ollut sairas. Kuin olisin ollut kahdeksan viikkoa oksennustaudissa. Todellisuudessa sairastuinkin oksennustautiin kaiken päälle. Siinä hetkessä koin …
-
Seuraaja kirjoitti minulle: ”Musta on vau, kun joku rohkenee itsekseen mennä katsomaan jotain näytöstä! Itse en nimittäin kykenisi.” En tiedä johtuuko asia siitä, että olen ollut sinkku kohta kuusi vuotta.Olen …
-
Aikuisiällä ystävyyssuhteiden solmiminen ei käy ehkä yhtä helposti kuin lapsena, jolloin ystäviä tupsahti elämään tuon tuosta. Koulussa vietti monta tuntia päivässä vuosien ajan, joten siellä tuli melko luontevasti solmittua ystävyyssuhteita. …
