Syyskuun Pirkka -lehti yllätti kyllä iloisesti! Lähdessä oli koottunu 30 päivän ruokavinkit. Nappasin sieltä heti lehtikaali-perunamuussin ohjeen, joka tein maidottomana. Tykkään perunamuussista jo muutenkin paljon, mutta lehtikaali toi siihen ihanaa …
resepti
-
-
Työpaikassani päiväkodissa on kokki, joka valmistaa kaikki ruuat samana päivänä tuoreista raaka-aineista. Keittiö on päiväkodin sydän ja sen ohi kulkee monta kertaa päivässä. Siellä tuoksuu hyvältä ja aina ohi kulkiessa …
-
Yksinkertainen on kaunista, niin kuin tämä keukautuskakku. Katselin äitini pihalla valtavaksi kasvaneita raperperejä ja päätin tehdä niistä todella simppelin kakun. Sekaan pääsi myös juuri ostamani masikat. Valkoista sokeria tässä kakussa …
-
Kesä, mansikat ja jäätelö ovat aika loistava kombo. Tein ensimmäistä kertaa itse jäätelöä ja juurikin mansikoista. Pelkkä ajatus omatekoisesta mansikkajäätelöstä luo mielikuvan, että kyseessä on herkku. Tosin, jos tätä herkkua …
-
Kesä tuntuu viimein alkaneen, koska säät ovat viimein sen mukaiset. Itse en ole auringon palvoja ja oikeastaan kärsin, kun on liian kuumaa. Mitkään rantalomat ei tule ikinä mieleenikään. Toki …
-
Ihana kesäkakku maistuu kaikille ruokavaliosta huolimatta. Olen tehnyt tätä kakkua nyt muutaman kerran, se on helppo ja nopea, eikä tarvitse mitään erikoisia ainesosia. Kakku on melko hyvin myös muokattavissa jokaisen …
-
Suklaa ja mansikat ovat aina toimiva yhdistelmä! Tämä on semiraakapiirkan ohje ja sopii kyllä hyvin kesään. Tein piirakkaa ystävälleni, joka oli täysin myyty sen makuun ja rakenteeseen. Suklaamoussepiirakka (gluteeniton, …
-
Tulen kotiin illalla ja on hirveä nälkä. Ruoka ei ole valmiina ja sitä pitäisi alkaa tehdä. Verensokeri on jo laskenut alas ja kotiin päästyä, vaan voisi tyhjentää kaappien …
-
Quinoasalaatti gluteeniton 2 annosta 1,5 dl quinoaa 3dl vettä keittämiseen ripaus suolaa 100g valmiiksi keitettyjä kikherneitä esim. Go green -tetra 1 rasia kirsikkatomaatteja 1 kevätsipuli 1 pussi mozzarellapalloja/tofua, jolloin …
-
Tattari on yksi suosikki aineeni ruuan laitossa. Se ei ole viljakasvi, jolloin se on myös luontaisesti gluteeniton. Tattari on tatarkasvi, josta syödään kasvin siemenosa. Tattaria on viljelty tuhansia vuosia, myös …
