Jo ensimmäisen rasvansiirtoleikkauksen jälkeen, fysioterapeutti sairaalassa antoi ohjeeksi putkirullailla rasvanottokohtaa, eli reittä. Mustelmat katosivat, reiden iho kiristyi ja kihelmöi. Pyysin fysioterapeutti kaveria vähän katsomaan reittä ja hän hieroi reittä …
rintojen kehityshäiriö
-
-
Uusimmassa Kauneus & terveys -lehdessä (5/2017) löytyy aivan ihanan Anna Kauhalan kirjoittama juttu rintojen kehityshäiriöstä, jossa kerron asiasta omalla kohdallani. Annan blogi on ollut jo seurassani ja oli kiva yllätys, …
-
Ensimmäisen kerran minut asetettiin leikkausjonoon 27.10.2015. Ensimmäinen leikkaus on puolen vuoden jonotusajan sisällä tapahtuva. Kohdallani ei tuolloin hoitotakuu toteutunut. Kirurgi antoi tapaamisella positiivisen kuvan ja uskoi, että terveenä nuorena naisena …
-
Sain viime viikolla aivan ihanan palautteen sähköpostilla koskien blogini tarjoamaa tukea tubulaaristen rintojen suhteen. On ihana, että ihmiset antavat ajastaan ja jaksavat kirjoittaa palautetta. Minulta on nyt muutamaan otteseen pyydetty …
-
Ystäväni kysyi minulta viikonloppuna, että olenko ollut tyytyväinen rintoihini leikkauprosessin jälkeen. Sanoin, etten ole ajatellut rintojani pitkään aikaan. Aamuisin puen rintaliivit päälle ja se on oikeastaan parasta. Ystävä sanoi, että …
-
Kaksi kuukautta on kulunut toisesta rintojen korjausleikkauksesta. Olen kuukauden elänyt ihan normaalisti. Ensimmäisen leikkauksen jälkeen ei juuri ollut niin kovasti särkyä kuin toisen leikkauksen jälkeen, mutta silti toipuminen on tuntunut …
-
Aina saadessani viestin koskien rintojen kehityshäiriötä, tunnen valtavaa kiitollisuutta. Olen kiitollinen, että henkilö luottaa henkilökohtaisen asiansa minulle ja haluaa siitä kertoa. Olen tehnyt kysymys-vastaus -postauksen aiemminkin ja sen voit lukea …
-
Tällä viikolla ollaan vietetty Tissiviikko -kampanjaa. Kampanjassa jaetaan kuvia rinnoista, liivit päällä tai ilman, kuten kukin haluaa ja kuvien julkaisussa somessa käytetään hashtagia #tissiviikko. Instagramissa julkaistuihin kuviin pääset tästä. Kampanjassa …
-
Toisesta rinnan korjausleikkauksesta on kulunut nyt neljä viikkoa ja mikä parasta liikuntakielto on loppunut! Otin tosin varaslähdön ja menin salille jo muutama päivä aiemmin. Se tuskin vaikuttaa liiemmin kokonaisuuteen. Rintani …
-
Juuri näin ja juuri tälläisenä olen oikeutettu saamaan kunnioitusta, rakkautta ja ihailua, kuten jokainen meistä. Jokaisen tulisi tuntea itsensä upeaksi välittämättä siitä, mikä kokoinen on tai onko pienet vai suuret …
