Tuntuu hurjalta ajatella, että pian olemme asuneet tässä kodissa vuoden. Vuosi sitten tähän aikaan meidän tarjouksemme oli hyväksytty ja vanha koti laitettu juuri myyntiin. Se oli todella stressaavaa aikaa! Koko …
sisustus
-
-
Tämä vuosi on päästy aloittamaan uudessa kodissamme! Ei ole kauaa, kun kerroin edellisen kotimme olevan myynnissä. Se meni kaupaksi kuukaudessa, mikä on todella hyvin tässä markkinassa. Vaikka kuukausi todella on …
-
Muutosta tähän kotiin on jo reippaasti yli vuosi, mutten ole sen tarkemmin esitellyt meidän olohuonetta. Joten ajattelin tehdä sen nyt viimein! Meillä kävi tänään siivooja ja olohuone oli hetken aikaa …
-
Meidän remontista ja muutosta on kulunut vähän päälle vuosi. Meillä on kolme makuuhuonetta nykyisessä kodissa. Yksi on vieras- ja työhuoneena, yksi esikoisen oma huone ja yksi sitten meidän neljän muun …
-
Olemme asuneet uudessa kodissa noin kuukauden päivät. Muutimme uuteen kotiin, vaikka siellä oli vielä remontti kesken. Ostamassani asunnossa alkoi remontti heti sen vapauduttua marraskuun loppupuolella. Olin päättänyt, että tammikuun loppuun …
-
Kaupallinen yhteistyö Nixi-kaluste Ostamassani ensiasunnossa on juuri alkanut keittiöremontti. Kun ostin asuntoa, tiesin, että keittiö olisi uusittava. Keittiö oli alkuperäisessä kunnossa ja aikaa nähnyt. Se kanssa olisi voinut elää vielä …
-
Tätä on vaikea uskoa todeksi. Vaikka totta se on. Kauppakirjat on allekirjoitettu ja käteeni annettu nippu avaimia. Ne kuuluvat uuteen kotiin. Siihen asuntoon, jonka pihaa reunustaa vanhat omenapuut. Siihen asuntoon, …
-
Lähes kuukausi rivitalonasukkaana on pyörähtänyt! Ja vitsit miten olen nauttinut. Maantasolla asuminen ja pieni oma piha ovat helpottaneet elämää todella paljon. En edes tiennyt miten paljon elämä helpottuu ennen kuin …
-
Tykkään meidän uudesta kodista valtavasti! Olemme kohta asuneet täällä kolme viikkoa ja olemme kyllä viihtyneet. Muutto oli todella raskas ja alan juuri ja juuri olla toipunut siitä. Pahinta oli muuton …
-
Kuun vaihteessa meillä on edessä muutto. Parhaillaan istun keskellä jätesäkkien ja pahvilaatikoiden muodostamaa kaaosta. Muistan ensimmäisen ”oman” asuntoni. Sen asunnon, jonne muutin kotoa niin sanotusti omilleni. Se oli vuokrayksiö Helsingissä. …
