Tapahtui kerran Helsingissä osa 2

276

Tämä tapahtui Helsingissä 1,5-vuotta sitten. Eemi oli tuolloin  noin 2 kk ikäinen pieni vauva.

Minua oli pyydetty mukaan Ylen Digihuijatut ohjelmaan yhteen jaksoon, joka käsitteli nettihäiriköintiä. Olin sopinut kuvauspäivän ja ajankohdan. Se oli yksi marraskuinen perjantai klo 9.00-11.00. Minulle sanottiin, että studion pystytys valoineen vie noin tunnin ja kuvaus itsessään tunnin. Kuvaus oli tarkoitus toteuttaa minun silloisessa kodissani. Se oli suuri kaksio, johon olin muuttanut puoli vuotta aiemmin odottaessani vauvaa.

Elin vauvan kanssa tuolloin hyvin rytmitöntä elämää. Nukuimme aamulla niin pitkään kuin unta riitti ja usein pääsin liikkeelle vasta puolilta päivin. Lähes aina nukuimme aamuyhdeksään ja kaikki aamupäivän menot tuottivat tuskaa (ja olin aina myöhässä). Vältin sopimasta mitään ennen puolta päivää, mutta valitettavasti kuvausten kanssa ei voinut muuta.

Niinpä ajattelin, että ehdin hyvin meikata ja muutenkin valmistautua siinä tunnissa, kun valoja laitetaan paikoilleen. En ajatellut turhaan kiirehtiä heräämisen kanssa.

Herätyskello soi 8.45 ja nousin ylös vauvan vielä jäädessä nukkumaan. Laitoin kahvin tippumaan, pesin hampaat ja join lasin vettä. Melko pian soi ovikello, vähän vaille yhdeksän. Minulla oli päällä sininen kukikas yöpaita ja jalassa villasukat. Odotin saapuvaksi kahta henkilöä, kuvaaja ja haastattelijaa. Olin jotenkin tuotannon kanssa jutellessa muodostanut sellaisen käsityksen, että kuvaustiimi koostuu kahdesta henkilöstä.

Menin avaamaan oven. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Oveni takana oli kahdeksan miespuolista henkilöä ja valtavat laatikot tavaraa, johtoja, mikkejä, valoja, tietokonetta ja kameraa. Siinä hetkessä hivenen kadutti olla yöpaidassa. Olisi sitä nyt voinut vaikka varttia aiemmin herätä, että olisi edes vaatteet päällä! Edes rintaliivit. En tosiaan osannut odottaa niin isoa tiimiä kotiini.

Keitin reilusti lisää kahvia, iskin kupit ja maidon pöytään ja menin itse vessaan laittautumaan. Aikaa ei ollut paljoa, sillä toisten laittaessa välineitä kuntoon, oli minun ja haastattelijan tarkoitus käydä kysymykset läpi. Tilanne oli niin koominen, että vähän jo yhdessä naureskelimme sille. Onneksi olin pienen vauvan äiti, sillä vauvan syyksi pystyi laittamaan melkein kaiken! Minähän siis vain nukuin pommiin vauvan takia. Ajattelin itsekseni vitsillä, että sen kerran kun kotonani on miehiä enemmän kuin ikinä samaan aikaan, niin minä olen sitten yöpaidassa tukka sekaisin ja ilman meikkiä!

Meillä oli lopulta todella kiva kaksituntinen yhdessä. Porukka oli mahtava, rentoa ja letkeää. Nauru ja huumori vapautti tilanteen, vaikka itse ohjelman teema ja aihe olivatkin vakavia. Niistäkin puhuminen oli helpompaa, kun ilmapiiri oli avoin.

Ohjelman voi katsoa tästä!

LUE MYÖS Tapahtui kerran Helsingissä osa 1

-Iida

KUVAT // Sipriina Saari