Home » Uusi tukka

Uusi tukka

by Iida Åfeldt

Minulla on ollut polkkatukka koko lapsuuteni. Kuudennen luokan luokkakuvassa minulla on pidempi tukka ja sitten yksiluokalla ja lukiossa taas lyhyt polkka. Minulle on tullut joku viharakkaus-suhde polkkatukkaan. Se sopii minulla ja on tosi pirteä, mutta se on minulle jotain niin tuttua! Olen koko elämäni melkein viettänyt polkkatukassa. Aikuisenakin minulla on ollut monen mittaista polkkatukkaa, vähän pidempää long bob -mallia ja sitten aivan lyhyt niska ja sivut, joita ei saanut edes korvan taakse.

Koska en värjää hiuksiani, vaan ne ovat luonnollisen väriset, tuntuu todella vaikealta saada hiuksiin muutosta. Joko ne ovat pitkät tai ne ovat lyhyet. Viimeksi raskausaikana leikkautin long bob -mallisen tukan ja kaduin sitä heti. Pitkät hiukseni oli niin kauniit ja silloin ne olivat pisimmät kuin koskaan aiemmin elämässäni. Pitkät hiukset olivat aina olleet se haave, että joskus minä kasvatan todella pitkät hiukset ja sinne ne meni. Kaksi vuotta olen tässä taas kasvatellut hiuksia ja nyt lyhyemmät hiukset alkoivat taas houkutella. Oikeastaan tuntua todella hyvältä ajatukselta.

Tänään kävin kampaajalla ja jätin pitkät, huonokuntoiset hiukseni sinne. Ja vitsit olen tyytyväinen! Ei harmita tällä kertaa yhtään!

Minulla on suuri kasa ihania hiusasusteita, jotka pääsevät nyt käytöön paremmin kuin pitkän tukan kanssa! Kaivelin asustelaatikkoani, sillä ajattelin tehdä niistä esittelypostauksen blogiini. Samalla löytyi keväästä asti kadoksissa olleet silmälasini! Siellä ne olivat laatikon pohjalla, odotelleet löytäjäänsä. Todellinen onnen päivä, uusi tukka ja kuin uudet silmälasit! Olin ehtinyt ikävöidä niitä jo moneen kertaan.

Mitäs tykkäätte?

-Iida

LUE MYÖS

Esittelyssä kolmet silmälasini

66 kommenttia

Riikkax 30.9.2020 - 12:09

Hyvä tukka, ja miten upea väri niissä hehkuu ???

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 12:12

Kiitos! Oma väri, mutta leikkaus kyllä tuo heti uutta ilmettä!

Vastaa
HTN 30.9.2020 - 12:14

Ihana tukka!!! Oli kyllä pakko tulla lukemaan myös silmälasien löytymisestä ?

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 12:28

Kiitos! Ja siis todellinen ihme, että ne löytyi, niin ihanaa <3

Vastaa
AKH 30.9.2020 - 12:16

Aivan ihanat noi hiukset! Ja niin upea sinä ? tästä inspiroituneena pitää varmaan itsekkin päivittää jotenkin kuontaloaan ?

Vastaa
Vierailija 30.9.2020 - 12:25

Kivan näköinen uusi tukka. En tiennytkään, että tuo on oma värisi. Ajattelin, että tuollaisen saa vain purkista. 🙂

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 12:29

Kiitos! Joo, tämä on ihan oma luonnollinen väri, hiuksiani ei ole koskaan värjätty 🙂

Vastaa
Karoliina1 30.9.2020 - 12:25

Vau, super pirteä ja sopii sulle täydellisesti! ?

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 12:29

Kiitos kovasti 🙂

Vastaa
Jaana- 30.9.2020 - 12:34

Wau, piristystä syksyyn, ihana ?

Vastaa
Jennal 30.9.2020 - 12:38

Vau! En kestä että toi on sun oma väri, oon ajatellut että tottakai tulee värjäyksestä, on niin ihana väri siis! ?

Vastaa
PauliinaLK 30.9.2020 - 18:24

No ihan samaa oon miettiny! Aivan upean värinen tukka ?

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 22:30

Kiitos <3

Vastaa
majaauringolle 30.9.2020 - 12:39

Näytätpä ihanalta ja onnelliselta!

Vastaa
Viljaa 30.9.2020 - 12:44

Tosi kiva! Piristää ilmettä?

Vastaa
Peppilottasikuriina 30.9.2020 - 12:48

Ihana muutos! Mulla täsmälleen sama luonnollinen väri kuin sinulla ja onhan se nyt ihana vaikka sitä lapsena vihasinkin! Olen seurannut sinua pitkään (en pelkästään hiustenvärin vuoksi, vaikka pelkkä punatukkaisuus aina saa aikaan yhteenkuuluvuuden tunteen. Sen lisäksi olen myös ex-vakaope kuten sinäkin 🙂 ). Nyt halusin ensimmäistä kertaa toivottaa tsemppiä ja toivon, ettet lannistu idioottien kiusaamisviesteistä. Tuot paljon positiivista näkyvyyttä niin varhaiskasvatukselle, yksinhuoltajuudelle kuin ylipäätään pikkulapsiperheen elämälle. Jatka samaan malliin! Ja ihanalle Eemille myös iloa syksyyn!

Vastaa
NM 30.9.2020 - 13:32

Olikohan juuri eilen, kun sulla oli instastoryssa vanhoja kuvia, jossa oli lyhyemmät hiukset, mietin kuinka hyvältä sulla näyttääkään lyhyet hiukset! Nyt näyttää vielä paremmalta! Ihanat!

Vastaa
NK 30.9.2020 - 13:41

Pretty woman!! Tuo malli sopii Sinulle tosi kauniisti! <3 <3

Vastaa
Torey 30.9.2020 - 14:02

Siis toi sun tukka on niin ihanan värinen! Ja sulle sopii kanssa hyvin eri pituset hiukset. ?

Mähän olen just niitä jotka kasvattaa hiuksiaan aina pitkiksi ja tuntee niissä olonsa eniten omaksi itsekseen. Mut silti saan muutaman vuoden välein idean hiusten leikkaamisesta ja pätkäsen tukan. En yleensä kadu sitä, mutta en myöskään viihdy siinä kauaa ja pian jo taas kasvatan. ?

Vastaa
Katski 30.9.2020 - 14:27

Toi sun oma väri on niiiin uskomattoman kaunis (kuten sinäkin)! ?

Muistan omilta teiniajoilta, että monet aidot punapäät jotenkin häpeilivät väritystään. Vaikea kyllä ymmärtää miksi, koska onhan se niin upea ja uniikki piirre! Ehkä se häpeän tunne onkin liittynyt teini-iässä/lapsuudessa juuri siihen, että erottuu joukosta ja saa sen vuoksi enemmän huomiota ja kommentteja ulkonäöstään. Onko sinulla vastaavia kokemuksia?

Mutta yhtä lailla kyllä koen suomalaistenkin vaaleat ja”maantienharmaat” aidot hiustensävyt kauniina ja arvokkaana. Aivan turhaan niitä moititaan. Totta kai se juurikasvu näyttää harmaalta ja vivahteettomalta, mutta moni kyllä saattaisi ihan positiivisesti yllättyä omasta väristään jos sen vuosien värjäyksen jälkeen uskaltautuisi kasvattamaan!

Vastaa
feline 30.9.2020 - 14:35

Upeat hiukset, ihanasti sopii sulle! Ja hyvin käy yhteen sekä silmälasien että tuon hiuspannan kanssa ?

Vastaa
Anile11 30.9.2020 - 14:42

Wau mikä muodonmuutos, ihanan pirteä 🙂 Sopii sinulle todella hyvin.

Vastaa
Heidin 30.9.2020 - 14:46

Ihana polkka ja sun oma väri on käsittämättömän UPEA!! ?

Vastaa
Nimetön 30.9.2020 - 15:16

Mulla taitaa olla toi sama!
Lapsena suora ja liukas tukkani oli parhaimmillaan polkkamitassa. Välillä kasvatin sen pitkäksi ja sitten taas leikattiin.
Näin aikuisena polkkatukka tuo ilmeeseen huoliteltua särmää. Ihailen vastaleikattua tukkaa peilistä ja ihmettelen, miksen useammin leikkauta. Hetkellisesti päätän, että nyt sen pidän polkkamitassa, kunnes en taas vain saa aikaiseksi, unohdan ja annan tukan kasvaa.

Vastaa
TooveToivonen 30.9.2020 - 15:33

Olet ruma ja tyhmä oli sinulla sitten pidemmät tai lyhyemmät hiukset. Nyt vain ruma läskinen ja valkoinen niskasi paistaa muille paremin, sekä lihava ruma selkäsi näkyy myös.
Kuinka lihavaksi ajattelit levitä?
Etkö tosiaan ymmärrä olevasi todella tyhmä ja ruma harhainen ääliö?
Kuinka pahasti olet narsistinen tyhmä ja ruma idiootti joka haluaa jatkuvasti huomiota ?
Sinun olisi aika jo kadota takaisin siihen typerän ihmissaasta koloosi mistä esille ryömit, ei kukaan ajatteleva ihminen halua nähdä tai kuulla sinusta mitään!

Vastaa
Äly hoi 30.9.2020 - 15:41

Voi hyvänen aika… Olisiko aika keksiä jotain parempaa tekemistä?

Vastaa
AnnaF 30.9.2020 - 16:39

Tää kommentti menee jo niin komedian puolelle. Todella tervettä touhua. Epätoivoinen yritys heittää mahdollisimman monta ilkeää sanaa samaan lauseeseen ja ylipäätänsä kommenttiin. Sairaan pakkomielteistä. Kannattaisikohan vähän alkaa tarkastelemaan sitä omaa elämäänsä, jos päivät pitkät puuhaa tällaista? Että missä vika. Keskitä tääkin aika, mitä näihin turhanpäiväisiin kommentteihisi käytät, johonkin kehittävämpään. Voisit ehkä onnistua löytämään sen kadotetun oman elämäsi, jos sulla sellainen on ikinä ollut ?

Vastaa
Vierailija 30.9.2020 - 17:09

No tässä taas joku älyn jättiläinen töräyttelemässä…

Milloinkahan Lily lisäisi lukijoille mahdollisuuden flägätä asiattomat viestit, spämmin ym. Täällä on todella paljon kaikkia spämmilinkkejä ja sitten näitä sekopäitä.

Vastaa
JUDDE 30.9.2020 - 17:33

Jos olet tätä mieltä nii kuinka tyhmä itse olet kun päädyt näitä toisen blogitekstejä mielipiteestäsi riippumatta lukemaan, jos ne kerran eivät sussa herätä positiivisia ajatuksia. Elämässä pitäisi osata olla onnellinen ja nauttia asioista eikä vaan solvata muita. Sanon sulle kaksi hyvää vinkkiä. Etsi ensin oma itsesi ja elä omaa elämääsi, täällä eletään vain kerran ?

Vastaa
Sad 30.9.2020 - 17:34

Keksimällä keksitty taas, että mitäköhän ilkeetä vois kirjotella. Järkyttävää, millasia juttuja ees keksit. Haluat selvästi aiheuttaa vaan pahaa mieltä kaikille ja saada huomiota kommentillasi. Jättäsin muuten lukijana huomiotta, mutta toi teksti on häiriköintiä ja niin törkeetä ja kuvottavaa. Kenekään ei pitäis joutua lukee tollasta.

Iida, harkitsisin vihapuhetta suodattavaa ylläpitäjää ettet näkis tällasta. Toivon että jaksat jatkaa blogia meiän lukijoiden iloksi mutta välillä ihmettelen miten kestät tota vihaa vihaajilta. Arvostan sinua kirjoittajana ja sulle kyllä sopii niin polkkahiukset kuin pitkätkin.

Vastaa
Nimetön 30.9.2020 - 19:12

Tällä kommentoija-toopella ei kovin vahvasti mene.

Postauksen luettuani ajattelin vain kuinka upeat hiukset sulla Ida on. Kommentin luettuani mietin että tässä maassa on valtavasti pahoinvointia, toivon että kommentoija vielä saisi apua oloonsa. Oon pahoillani että bloggaajana joudut vastaanottamaan tällaista kuratuotosta.

Vastaa
Karoliina1 4.10.2020 - 12:51

Siis herranjumala ? tsemppiä sulle Iida, aivan älytöntä settiä joudut kuuntelemaan!!!! Tällä kommentoijalla menee selkeästi huonosti omassa elämässää, tsemppiä hänellekin että joskus parantuis elämänlaatu ettei tarvi muihin purkaa omaa oloa?

Vastaa
Lea Säkkinen 30.9.2020 - 15:50

Ihanat ja todella kauniit hiukset. ?? Haaveena , itsellä samanlaiset.?

Vastaa
Joltteeli 30.9.2020 - 15:51

Pakko tulla minunkin kommentoimaan, aivan upeat ovat kyllä hiuksesi! Polkkatukka sopii sulle tosiaankin hyvin. Itsekin olen viime aikoina miettinyt hiusten leikkausta, mulla on ehkä viitisen vuotta ollut pitkähköt hiukset. Sitä ennen pidin taas tosi lyhyttä kampausta varmaan samat viitisen vuotta. Syklissä selvästi mennään 😀 kyllä sitä tosiaan kaipaa vaihtelua aika ajoin.

Vastaa
Marir 30.9.2020 - 16:38

Onpa siulla kauniin väriset hiukset! Hyvin sopii sekä lyhyt että pitkä. Tosi inhottavaa, että tänne on nyt löytänyt joku (jotkut) kamalat öyhöttäjät kommentoimaan.. tulee niin surullinen olo että joku oikeesti kokee asiakseen sanoa noin rumasti toiselle.. näinköhän sanois kasvotusten samat asiat?!

Vastaa
Jonnass 30.9.2020 - 16:47

Näyttää hyvältä! Vaihtelu virkistää ja jos kyllästyt, äkkiä kasvaa takaisin ??

Vastaa
JUDDE 30.9.2020 - 17:26

Vitsit miten kiva lopputulos tuli, tykkään ? sulle sopii kyllä pitkä ja lyhyt molemmat todella hyvin, mutta tää lyhyt tukka tuo jotenkin enemmän vielä naisellisuuttasi esiin korostaen sun kauniita kasvoja ja on myös mielestäni seksikäs! ??

Vastaa
Teisku 30.9.2020 - 18:10

Oon huomannut, että monesti käy näin, kun nainen leikkaa selkeästi lyhyemmät hiukset: Muiden mielestä sopii todella hyvin, mutta nainen itse katuu ja alkaa heti kasvattamaan pidempiä hiuksia! 😀
Tosi hyvin sopii sinulle nämä.

Vastaa
Ennmma 30.9.2020 - 18:34

Siis aivan upea. Oon niin kateellinen tosta väristä ja leikkaus sopii sulle mielettömän hyvin! Oot huippu, aurinkoa päivääsi ?☀️

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 22:30

Ihana kuulla, kiitos <3

Vastaa
Henriikk 30.9.2020 - 19:08

Ihana! Olet niin kaunis Iida ❤️

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 22:29

Kiitos <3

Vastaa
Mie kans... 30.9.2020 - 19:20

Ei voi muuta sanoa kuin wautsi minä nainen sieltä löytyi! ? ?

Vastaa
Mie kans... 30.9.2020 - 19:21

Ei voi muuta sanoa kuin wautsi mikä nainen sieltä löytyi! ? ?

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 22:29

Voi kitos, tykkään kyllä itsekin!

Vastaa
Seuraaja 30.9.2020 - 19:32

Todella tyylikäs leikkaus! Sopii sinulle hyvin ja hiustenvärisi on -ah – niin ihana! ?

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 22:28

Kiitos tosi paljon <3

Vastaa
Nimetön 30.9.2020 - 20:23

Näytät niin upealta ja sädehtivältä uudessa tukassasi! ?

Vastaa
minnis 30.9.2020 - 21:44

Täysin samaa mieltä! Ihanat hiukset.

Minna

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 22:27

Kiitos Minna <3

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 22:28

Aivan ihana kuulla, kiitos <3

Vastaa
_Mirkka_ 30.9.2020 - 20:41

Näytät kauniilta, sopii todella hyvin lyhkäsempikin hiusmalli ?

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 22:28

Ihana kuulla, kiitos!

Vastaa
Kristiinaa 30.9.2020 - 22:03

Olet sädehtivä ja uudet hiukset ovat kauniit!

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 22:27

Voi kiitos kovasti !

Vastaa
memmyy 30.9.2020 - 22:16

Tosi ihana, fresh 🙂

Vastaa
iidaafel 30.9.2020 - 22:27

Kiitos !

Vastaa
Nimetön 30.9.2020 - 23:34

Upea sinä ❤️

Vastaa
iidaafel 1.10.2020 - 00:21

Kiitos kovasti <3

Vastaa
Alliasteri 1.10.2020 - 01:36

https://yle.fi/uutiset/3-7466029

Ihan iidalle ja kaikille näihin tänne taas jostain pelmahtaneisiin pahanilmanlintuihin liittyen. Älkää reagoiko, sen takia näitä tuolla pyörii kun iida kieriskelee näissä instan puolella ja täälläkin heti on lauma tyyppejä reagoimassa. Paras keino pitää nämä harvinaisempana näkynä omalla alustalla on blokata, poistaa tai jos ei näihin pysty niin olla huomioimatta.

Uhkauksia tai kunnianloukkauksia sisältävät kommentit kannattaa toki ottaa talteen, mutta ei tätäkään kannata itse tehdä, jos se näiden läpikäynti tuntuu pahalta. Blogimaailmasta tai sen ulkopuolelta löytynee kaveri, jonka kanssa näitä voi vaikka perata ristiin. Vaikka kommentit on karmeita, niin ne ei tunge samalla lailla ihon alle kun ei kohdistu itseen tai omaan lapseen.

Vastaa
iidaafel 1.10.2020 - 09:04

Ymmärrän hyvin ajatuksesi. Ja olenkin hiljaa todella usein. Mutta välillä sekin ottaa päähän, harva nimittäin ymmärtää ongelmaa, kun siitä hiljenee. Olen saanut viikottain tällästä roskaa jo kolme vuotta, eli olen ollut kyllä kauan hiljaa. Hiljaa olemalla myöskään mikään ei muutu. Jotta rikosilmoituksia voi tehdä, täytyy viestitkin taltioida. En voi hyväksyä kiusaamista missään muodossa, joten koen tarpeelliseksi puuttua siihen. Mutta tästä lähdin kaikki kommentit menevät tarkistukseen ja sitä kautta julkiseksi, jos viesti on asiallinen.

Vastaa
Ellien 1.10.2020 - 07:24

Ei vitsit miten toi sun oma väri on mahtava ? Ja polkka sopii mainiosti! Ihana! Mielenkiinnolla odottelen asustelaatikkopostausta. Itsellä nyt long bob ja ajattelin kasvatella pitkäksi taas, vaikka tiedän polkan sopivan paremmin ja saavan mut näyttämään pirteämmältä. Lisäpirteys ei toki olisi yhtään huonoksi näin vauva-arjen unettomuudessa. Jotenkin vain naiseuteni ja itsetuntoni on tällä hetkellä hukassa, niin ehkäpä pitkien hiusten kasvatushalu liittyy siihen?

Vastaa
iidaafel 1.10.2020 - 09:05

Hei kiitos! Mäkin tykkään! Ja niinpä, ehkä voisi johtua siitä, että keho on muuttunut ja jostain haluaa pitää kiinni, eli hiuksista.

Vastaa
Laura MK 1.10.2020 - 09:32

Aivan ihana hiustyyli ja sopii sinulle niin hyvin! Ajattelen itse, että aina kun käy kampaajalla ja muuttaa hiusmallia niin se tavallaan heijastaa muitakin muutoksia elämässä – ehkä jotain haluaa jättää taakseen ja toivottaa jotain uutta tervetulleeksi. Kaunis olet.

Vastaa
iidaafel 1.10.2020 - 09:37

Ihan totta, ajattelen ihan samoin! Usein se tuntuu isommalta ja laajemmalta muutokselta, vanha jää taakse!

Vastaa

kommentoi postausta