Kerroin blogissa jokin aika sitten, että poistin kaikki deittisovellukset elämästäni. Oikeastaan viime vuoden puolella, kun jo päätin luopua niistä, samoihin aikoihin sain mieheltä sähköpostia. Olen tuon miehen kanssa kirjoitellut parin …
2019
-
-
Taas yksi ihana vegaaninen resepti! Tämä tofubroccolipastos valmistuu nopeasti, samassa ajassa, kun riisin on saanut keitettyä. Tässä on vain parsakaalia ja sipulia, mutta aika hyvin tähän sopisi myös muut kasvikset, …
-
Kaikki sanoivat minulle, että ensimmäinen vuosi menee hujauksessa ja kehottivat nauttimaan siitä, kun lapsi todella on pieni. Se kun on pieni vain hetken. Minusta neljä kuukautta on tuntuneet ikuisuudelta. Siis …
-
Tämä kuvan lohipasta on yksi nopein ruoka, jota olen viimi aikoina valmistanut. Ja tykkään siitä ihan valtavasti! En vain siksi, että se on nopea ja helppo. Tämä gluteeniton ja maidoton, …
-
Haluaisin ajatella, että kaikki varmasti tuntee toisinaan kateellisuutta. Minä siis todellakin, vielä näin aikuisenakin. Toki ei se ei onneksi ole ihan niin hirveää, kuin joskus lapsena ja teini-iässä. Nyt siihen …
-
Päätin taas kerran elämässäni poistaa deittisovellukset. Alotin tämän vuoden sanoin, että nyt unohdan deittailun, unohdan miehet ja keskityn vain itseeni. Poistin tinderin ja muut deittisovellukset ja profiilit, joita minulla on …
-
Minä luen, loruttelen ja laulan vauvalleni jo nyt ja puhun hänelle paljon ääneen. Pieni ihminen valmistautuu jo nyt kielen ymmärtämiseen, vaikkei oikeaa sanaa tulisi aikoihin. Vauvan kieli kehittyy koko ajan …
-
*Ruokaboksi saatu Kirjoitinkin edellisessä postauksessa, että joskus arjen helpottaminen erilaisin palveluin, auttaa jaksamaan. Sillä tavoin voi säästää voimavaroja johonkin muuhun, mikä nyt sitten sillä hetkellä on tärkeämpää. Minä olen tilannut …
-
Viime päivinä somessa on jaettu ensimmäistä ja viimeistä Facebookin profiilikuvaa. Minulla on todella vähän kuvia Facebookissa. Olen myös ollut todella kova Konmarittaja ja se on ylettänyt kyllä Facebookkiin asti ja …
-
Ihana ystäväni kyseli, että miten oikeen sen teen. Mikä on salaisuuteni? Kuinka minulla on aina siistiä, vauva puettu, itsellä vaatteet, meikit naamassa, tarjottavaa kyläilijöille ja työt hoidettu, blogi pyörii ja …
