Home » 3-vuotiaan synttärijuhlat

3-vuotiaan synttärijuhlat

by Iida Åfeldt

Viime päivät ovat olleet yhtä juhlaa! Meillä on menneellä viikolla juhlittu 3-vuotiasta kahteen otteeseen. Olen aiempinakin vuosina järjestänyt kahdet juhlat, yhdet ystäville ja yhdet sukulaisille. Tänäkin vuonna mentiin tällä kaavalla, sillä kotimme ei mahduttaisi kaikkia vieraita kerralla. Vieraiden kanssa ehtii myös jutella ja viihtyä, kun tulevat osissa.

Juhlien järjestäminen oli aivan eri tasolla kuin kahtena aiempana vuotena, sillä aiemmin lapsi ei ollut tajunnut syntymäpäivästään yhtään mitään. Tällä kertaa hän oli hyvin perillä siitä mitä syntymäpäivä tarkoittaa ja juhlia oli odotettu hyvin hartaasti kuukausikaupalla.  Juhlia kohtaan oli myös toiveita, piti olla ilmapalloja ja paloautokakku. Juhlavaatteet valittiin itse ja juhlien järjestelyissä haluttiin auttaa; kakkua tehtiin yhdessä ja lattioita pestiin yhdessä.

Äitinä tuntui ihanalta katsoa miten täpinöissään lapsi odotti syntymäpäiväänsä. Miten isolla riemulla hän meni virallisena syntymäpäivänä päiväkotiin, kun sai viedä kavereille helmäpatukat. Miten joka ikinen ilta käytiin läpi kutsutut läheiset nimeltä. Miten hän lauleskeli onnittelulaulua itselleen monet kerrat etukäteen. Miten riemuissaan hän avasi syntymäpäivän aamuna pakettiaan, jossa oli toivotut Ryhmä Hau -hahmot. Miten monta kertaa hän sanoi: ”vau äiti, onpa hieno kakku, mitähän kaverit sanoo” tai ”huh huh olipa hyvät juhlat”.

Tein osan tarjoiluista itse ja osassa luotin puolivalmiiseen. Kaverijuhlilla tarjoiltiin ranskiksia, nakkeja ja itsetehtyjä lihapullia sekä salaattia. Lisäksi tein suklaakakun, josta tuli työmaa muutamalla autolla ja suklaakarkeilla koristeltuna. Eemi osallistui kakun taikinan vatkaamiseen ja koristeiden asetteluun aivan innoissaan. Se oli meidän yhteistyön tulos, aivan ihana sympaattinen kakku! Toisilla juhlilla tarjoilin voileipiä kahdella eri täytteellä, mustikkarahkapullia ja paloautotäytekakkua. Tarjoilut olivat simppelit, mutta tykätyt. Mitään ei juurikaan jäänyt.

Koristeissakin oli simppeli linja, kaverijuhlilla oli heliumpallot ja jokainen pieni vieras sai oman pallon mukaan juhlilta. Toisissa juhlissa oli ihan tavallisia puhallettavia palloja teipattuna seinään ja kaapista löytynyt viiri ripustettuna kahvipöydän yläpuolelle. Pöytäliinana toimi lakana. Kukkaset olivat osin marketista ja osin kukkakaupasta ostettua leikkokukkaa. Niitä yhdistelemällä sidoin itse mieleiseni kimput.

Nämä juhlat olivat kyllä simppeleimmät juhlat tähän astisista synttäreistä ja silti rahaa tarjottaviin, kukkiin ja ilmapalloihin meni noin 250€. Olen joka vuosi stressannut juhlia ja ottanut itselleni paineita ympäriltäni juhlien järjestämiseen. Olen kuvitellut, että juhlien tulisi olla jotenkin erityiset, sellaista Instagram materiaalia.Olen nähnyt aina ison vaivan juhlia varten ja silti vähätellyt itseäni; eihän meillä ole teemaa, selkeää värimaailmaa eikä yhteensointuvaa kattausta koristeineen. Nyt palasin katsomaan kuvia 1v. ja 2v. juhlista. Katsoin kuvia ihaillen, valtava määrä tarjottavaa ja kauniit kattaukset! Miten ikinä olen voinut vähätellä itseäni ja kokea järjestelyt vaatimattomina! Nyt en todella jaksanut nähdä noin suurta vaivaa.

Väkersin elämäni ensimmäistä kertaa paloautokakkua ja mietin, ettei se kyllä yhtään näyttänyt siltä kuin mallikuva Pinterestissä, mutta tuli siitä silti hieno. Lapsenikin katsoi kakkua huokaillen ihastuksesta. Hän istui pöytään kakun eteen ennen vieraiden saapumista ja katseli sitä. Hänen pienet sormet sivelivät kakun pintaa. Siinä kohtaa tajusin, että minä teen juhlia lapselle. Jokin saattaa aikuisen silmään olla vaatimatonta, mutta se ei ole sitä lapselle. Siinä kohtaa tajusin, että minun on tärkeää arvostaa omaa tekemistäni, sillä lapsenikin arvostaa sitä. En halua vähätellä puitteita, vaan ihastella niitä yhdessä hänen kanssaan. Hän katsoi kakkua 3-vuotiaan silmin ja niin tulisi minunkin. Sitä vain lähtee todella helposti vertaamaan itseään muihin ja unohtaa, että maailma näyttäytyy lapselle erilaiselta kuin aikuiselle.

Hänelle nämä synttärit olivat odotetut. Hänelle ne olivat ilon täyttymys ja onnea parhaimmillaan! Hän oli niin tärkeänä ovella ottamassa vieraita vastaan, iloinen, kun sai ystäviä kylään, ylpeä kun esitteli tarjottavia sekä koristeita muille ja riemuissaan saamistaan lahjoista. Kaikki meni paremmin kuin hyvin!

-Iida

LUE MYÖS

2-vuotissynttärit

1-vuotissynttärit

16 kommenttia

Vierailija 27.9.2021 - 07:34

Hauska tuo työmaakakun koristelu!

Vastaa
iidaafel 27.9.2021 - 09:42

Kiitos!

Vastaa
minnis 27.9.2021 - 07:41

Onnea Eemille ja äidille!
Kaunis uusi koti, hienot kakut ja herkullisen näköiset muutkin tarjoilut – itse en ole oikein kakuntekijä… 🙂

Minna

Vastaa
iidaafel 27.9.2021 - 09:43

Kiitos Minna <3 Sama juttu, en oikein minäkään! Mitä ehkä kerran vuoteen voi haastaa itseään 😀

Vastaa
Hanskiiii 27.9.2021 - 08:10

Ihana teksti ja ihanat juhlat! Viimeinen kappale sai mut liikuttumaan. <3

Vastaa
iidaafel 27.9.2021 - 09:43

Voi kiitos <3

Vastaa
Todella hieno paloautokakku 27.9.2021 - 09:04

Todella hieno paloautokakku

Vastaa
iidaafel 27.9.2021 - 09:43

Voi kiitos!

Vastaa
Anselmiina 27.9.2021 - 19:56

Näyttää siltä, että teillä oli juhlissa ihana tunnelma! Ja tarjottavat ja koristeet näyttävät myös hyviltä. Niinkuin totesitkin, niin ei ole mitään syytä vähättelyyn, olet luonut sankarille ihanat juhlat ☺️❤️

Vastaa
iidaafel 27.9.2021 - 21:04

Kiitos❤️

Vastaa
Nadja83 28.9.2021 - 09:52

Olen samaaa mieltä kanssasi, lasten synttärit ovat LASTEN SYNTTÄRIT <3 Ja äiti on kyllä PARAS KOKKI JA LEIPURI, varsinkin kun yhdessä rakkaudella tehty 🙂
Otanpa ensi keväällä mallia työmaakakun koristeista, sillä meilläkin lasten synttärit juhlitaan ainakaan 2 kertaa samoista syistä 🙂 Ja nuorin keväällä 5v on aivan täpinöissä kaivureista ja työkoneista ylipäätä.
Värejä ja lämpöä syksyyn koko teidän perheelle <3

Vastaa
iidaafel 28.9.2021 - 10:07

Hei ihana kuulla! Kiva, jos tästä sai inspistä❤️

Vastaa
Annastiina163 28.9.2021 - 21:23

Onnea teille ❤️ Ihanat juhlat! Tärkeää muistaa puhua myös itselle nätisti ❤️

Vastaa
iidaafel 28.9.2021 - 23:41

Kiitos❤️

Vastaa
RiiRii 5.10.2021 - 23:40

Ihanat juhlat ja niin kauniisti kirjoitettu. Eemi on onnenpoika! Pyydän miestäni muistuttamaan, että luen tämän aina ennen lasteni juhlia (&joulua…) 😀

Vastaa
Syksyn suunnitelmat - iidanmatkassa.fi 13.9.2022 - 20:21

[…] Viime vuoden juhlatunnelmaa voit katsoa täältä. […]

Vastaa

kommentoi postausta