Lapsena haaveilin olevani lentoemäntä. Se osin toteutui, kun sain esittää kuudennen luokan kevätjuhlassa lentoemäntää.
Myöhemmin haave vaihtui näyttelijän ammattiin ja tuo haave kantoi läpi yläasateen. Kuuluin kahteen teatteri-ryhmään ja näytelmäharjoituksia oli useita viikossa. Haave oli kirkkaana mielessä ja se motivoi opiskelemaan. Halusin Kallion ilmaisutaidon lukioon, sillä sieltä useat opiskelijat sitten päätyivät Teatterikorkeakouluun.
Lukiossa en enää ollutkaan ihan varma mitä haluaisin. Olin tehnyt sijaisuuksia kouluissa ja päiväkodeissa, joten kasvatusala alkoikin yhtäkkiä kiinnostaa. Myös hyvä ystäväni luki kasvatusalan pääsykoemateriaalia. Se innoitti sitten itseäkin tutustumaan kyseiseen aineistoon ja hakemaan yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteitä. En päässyt kasvatustieteelliseen ja senkös jälkeen aloin todella haluamaan sinne. Kolmas kerta tuotti tulosta ja pääsin sisään. Valmistuin varhaiskasvatuksen opettajaksi vuonna 2015.
Muutama vuosi alalla ja aloin tosissani pohtia, että onko tämä sitä mitä minä oikeasti haluan. Mielessäni mietin irtisanomista ja aloin tehdä keikkaa smoothiebowleja tarjoilevassa kahvilassa viikonloppuisin. Samalla tunnustelin, että miltä tuntui tehdä jotain aivan erilaista. Lapsi kuitenkin ilmoitti tulostaan, jonka vuoksi jätin ajatukset irtisanoutumisesta. Ajattelin, että äitiyslomalla minulla on hyvää aikaa keksiä mitä haluaisin isona tehdä. No 1,5 vuotta meni äkkiä enkä ollut keksinyt. Palasin varhaiskasvatuksen opettajaksi. Blogini oli poissaoloni aikana kasvanut niin suureksi, että sen työstäminen päivätyön ohella ei onnistunut ja koin kahden työn tekemisen hyvin haastavaksi. Päätin perustaa toiminimen ja ryhtyä tekemään sisällöntuotantoa kokopäiväisesti. Tätä nyt jonkin aikaa kokopäiväisesti tehneenä, ei tämäkään tunnu ihan siltä mitä voisin nähdä itseni tekevän vielä vuosienkaan päästä. Rakastan kirjoittamista, mutta en rakasta kaikkea sitä mitä yrittäjyyteen ja oman brändin kaupallistamiseen liittyy.
Kun harrastuksesta tulee työ, ei voi enää päättää huvittaako tänään vai ei. Se tuo myös luovaan työhön omat haasteet, sillä on todella vaikea kirjoittaa, jos ei huvita ja joutuu pakottaa itseään. Lisäksi minua kuormittaa jatkuva oman osaamisen myyminen sekä tulojen epävarmuus. Puhumattakaan kritiikistä, joka on pitkässä juoksussa todella uuvuttavaa. Tämä työ toki palvelee meidän perheen tarpeita ja hyvinvointia parhaiten tällä hetkellä. Mutta näen tämän vain väliaikaisena ja uskon itseni tekevän jotain muuta esimerkiksi viiden vuoden päästä.
En tosin tiedä mitä se jokin muu sitten voisi olla. Mitä minä haluaisin tehdä? Mitä minä voisin tehdä? Kaikenlaisia haaveita on kyllä, mutta onko ne realistisia tai tavoittelemisen arvoisia? Tuntuu, että mahdollisuuksia on todella paljon ja voisin tehdä osaamisellani todella monenlaisia hommia. Se tuo toki vapautta, mutta myös vaikeuttaa valintaa ja pistää pään sekaisin.Toki parasta on se, ettei tarvitsekaan tietää mitä haluaa 5 tai 10 vuoden päästä. Tärkeää on, että tällä hetkellä tehtävä työ tuntuu mielekkäältä ja sen tekeminen tuo iloa. Ja hienoa on myös se, ettei nykyään edes oleteta, että samaa työtä tekee koko elämänsä. Itseään saa kehittää ammatillisesti ja sitä oletetaankin. Myöskin uudelleenkouluttautuminen ja uran täyskäännökset ovat yleistyneet eikä ikä määritä sitä, koska olisi sopivaa aloittaa jotain uutta. Pitää vain uskaltaa luottaa siihen, että elämä kuljettaa. Tähänkin asti niin on tapahtunut. Muutokset on tapahtunut hyvin luonnostaan kuuntelemalla itseään. Varmasti tämän hetkinen työ tulee johdattamaan uuden äärelle tai mahdollistamaan sitten jotain muuta tulevaisuudessa. Haaveita kuitenkin löytyy!
Haluan opiskella kasvatustieteiden maisteriksi, sillä nyt olen kandi. Haen ensi keväänä yliopistoon ja ensi kertaa olen ajatellut hakea Tampereen yliopistoon. Olen reissannut Tampereella ja ihastunut kaupunkiin. Olen aina pinttyneesti hakenut opiskelemaan Helsinkiin, mutta minulla ei edes ole merkittävästi pidempi matka Tampereelle kuin Helsinkiin. Olisihan siinä taas uusi haaste ja pääsisi kirjoittelemaan gradua. Tällä hetkellä on suuri halu oppia ja kehittyä varhaiskasvatuksen osalta, vaikka en tiedä palaanko kenttätyöhön. Kuitenkin haluaisin vaikuttaa varhaiskasvatukseen jollain tapaa ja edistää sitä tulevaisuudessa.
Haaveilen saavani pitkän ja merkittävän yhteistyön sisällöntuottajana. Vaikka en näe toimivani bloggaajana koko loppu elämääni, en todellakaan ole valmis lopettamaan ennen kuin olen toteuttanut omia tavoitteitani tässä ammatissa. Haluaisin ehdottomasti saada myytyä ison yhteistyökokonaisuuden, joka voisi kestää vaikka vuoden. Laskuttaisin yritystä joka kuukausi ja korvaus olisi oikeasti hyvä. Monet saman suuruiset kollegani laskuttavat yhdestä Instagram kuvasta 1000€. Minä en ole koskaan edes kehdannut haaveilla niin isosta rahasta, mutta nyt olen asettanut sen yhdeksi tavoitteeksi.
Haaveilen kirjan kirjoittamisesta. Ja olen aloittanut haaveen työstämisen jo vuonna 2017. Projekti tyssää aina johonkin, joka vie aikaa kirjoittamiselta ja sitten se jää. Nyt jälleen julistin perheelleni, että aloitan kirjoittamaan. Veljeni sanoi, että koko homma on ihan meemi ainesta. Luovalle kirjoittamiselle jää vain todella vähän aikaa työn ja lapsen hoidon jälkeen. Siksi homma aina jää ja jää. Olisi aivan mahtavaa, jos joku maksaisi kirjan kirjoittamisesta jo tässä vaiheessa, eikä mikään estäisi kirjoittamista. Sillä tällä hetkellä raha on se hidaste, tottakai on hoidettava työt ensin kuntoon ennen kuin voi uppoutua kirjoittamaan tuntikausiksi. Tätä menoa tämä haave tuskin toteutuu lähitulevaisuudessa.
Minusta olisi aivan mahtavaa joskus tulevaisuudessa luennoida varhaiskasvatuksesta, lasten kehityksestä ja vanhemmuudesta. Haaveilen siitä, että pitäisin luentoja vanhemmille, mutta myös varhaiskasvatuksen henkilökunnalle. Voisin olla motivaatiopuhuja, joka innoistaisi taas uudelleen syttymään varhaiskasvatukselle ja auttaisi näkemään työn hyviä puolia. Haluan tästä syystä kehittää omaa ammatillisuuttani. Olisi upeaa olla oman alan asiantuntija, jota aina haastateiltaisiin alan julkaisuihin. Enpä näe mahdottomana myöskään joskus opettaa varhaiskasvatuksen opiskelijoita!
Sellainen aika villi haave on myös, että pääsisin joskus näyttelemään. Ehkei elokuvaan, mutta vaikka mainokseen! Olisipa kivaa, sillä näyttelijän ammatti oli niin pitkään suurin haaveeni, joten olisi hienoa päästä toteuttamaan se jossain määrin.
Yllättikö joku näistä? Millaisia ammatillisia haaveita teillä on?
-Iida
LUE MYÖS
Varhaiskasvatuksen palkka ei ole alan ainut ongelma
KUVAT: Laura Iikkanen
23 kommenttia
Mielenkiintoisia ajatuksia. Itse myös vaan opena ja äitiyslomalla juurikin piti miettiä mitä sitä haluaisi isona. Tauko työelämään on tehnyt hyvää ja palaaminen ei nyt tunnu niin pahalta. Jotain josssin vaiheessa pitäisi keksiä. Itse taas koen että eteneminen varhaiskasvatus alalla on tosi haastavaa. Erityispedagogiikka ei juuri palkassa hyödytä, työnmäärä lisääntyy valtavasti, riittämättömyys ja stressi. Aikuiskasvatustiede? Liian vähän tietoa mitä sillä saisi..
Koen että taas sosionomi puolella on etenemis ja vaihtoehtoja enemmän ja heillä jo peruskoulutuksessa paljon mitä eri töitä voi tehdä samalla koulutuksella. Harmittaa etten sitä joskus lähtenyt.
Vai johonkin ihan uusille urille josko lähtis, missä palkkakin olisi hyvä… mutta sitten taas 4-6v opiskelu lainojen ja pienten lasten kanssa ei ehkä onnistuisi. Ja sisään pääsy joka paikkaan hankalampaa koska ensikertalaiskiintiöt.. sellaisia mietteitä täällä?
Ihan samaa mieltä, alalla on vaikea edetä, joko olen opettajana, erityisopettajana, johtajana tai hallinnollisisa hommissa tai tutkijana. Ja ne taas toki ovat aika kaukana siitä pohjatyöstä. Toki työstä voi itse tehdä mielekästä ja itseään voi kehittää loputtomiin, mutta ne eivät vaikuta palkkaan ja se ei taas tee siitä mielekästä tai ainakin syö motivaatiota. Sosionomi tosiaan voi työskennellä varhaiskasvatuksessa, lastensuojelussa, vanhusten parissa.. vaihtoehdot tuntuvat laajemmilta.
Ei helppoa 😀
Ei ”vaan opena”? vaan vaka opena
Jos päädyt tekemään maisteriopintoja, kannattaa kuulostella olisiko mahdollista päästä osallistumaan johonkin alan tutkimusprojektiin ja jatkaa gradun jälkeen esimerkiksi väitöskirjatutkijana. Väitöskirjaa tehdessä pääsee luennoimaan ja pitämään esityksiä omasta tutkimuksen ja kiinnostuksen kohteesta niin akateemiselle kuin ei-akateemisellekin yleisölle. Ja kirjoittamista se väikkärin tekokin on.
Hei kiitos vinkistä, sillä se on ollut kyllä mielessäni, mutten ole enempää perehtynyt!
Mukavaa, että haluat lukea maisteriksi! Olisi kiva lähempänä kuulla, että miten sujuu elämä lapsen, opintojen ja työn kanssa.
Varmasti tulen siitä sitten kertomaan!
Ei tuon kirjoittamisen varaan ainakaan kannata mitään ammatillisia haaveita rakentaa…
Eiköhän sitä haaveilla saa juuri siitä mistä haluaa
Itse en taas koskaan oikein haaveillut mistään ammatista ja nykyiseenkin ajauduin sattumalta. Hain läpällä opiskelemaan tietotekniikkaa teknilliseen yliopistoon koska en abivuonna keksinyt mikä olisi kiinnostanut. Tarkoitus oli pitää välivuosi ja miettiä mihin oikeasti haen mutta itselleni suureksi yllätykseksi pääsin sisään. Aloin opiskelemaan ja lopulta valmistuin DI:ksi koska en keksinyt muutakaan mihin olisin vaihtanut. Pääsin töihin ohjelmistokehittäjäksi ja etenin nopeasti projektipäälliköksi. Nyt kun olen pohtinut asiaa niin voin nähdä itseni vielä 20 vuoden päästäkin IT-alalla. Vahingossa tuli tehtyä hyvä valinta vaikka en kokenut mitään suurta intohimoa alaa kohtaan etukäteen enkä edes opiskeluaikana.
Mahtavaa! Ja siis kaikkihan on erilaisia, osa löytää sen jutun jota haluaa tehdä aina. Kaikki ei haaveile uranvaihdoksista tai suurista muutoksista muutenkaan.
Tuli vaan mieleen, että yksi urapolku sulle vois olla kouluttautuminen työnohjaajaksi?
Mielenkiintoista pohdintaa.
Näkisin sinun pyörittävän pientä, yksityistä päiväkotia /eskaria. Osaamisesi varhaiskasvatuksen, markkinoinnin ja ilmaisutaidon aloilta yhdistettynä julkisuuskuvaasi kauniina ja menestyvänä bloggaavana äitinä edesauttaisi alkuun pääsemisessä ja menestymisessä. Voisit etsiä sopivia yhteistyökumppaneita, investoijia ja aloittaa pienessä mittakaavassa.
Esim. kielikylpy-, musiikki-, ilmaisutaito- tai muu erikoistuminen herättäisi tietynlaisen asiakaskunnan. Jos tiloiksi löytyisi vielä paikka, jossa olisi suuret pihat ja mahdollisuus pitää lemmikkejä ja viljellä pikku kasvimaita olisit erikoisuus ja edelläkävijä ja menestys taattu. Ja asiakkaat olisivat valmiita maksamaan koska taso olisi korkea. VIP tasoisia vanhempia on riittävästi Suomessa.
Maisterin tutkintoa tällaisen hankkeen aloittamiseen ei todellakaan vaadita, osaamisesi on jo riittävä. Ja yrityskin on jo olemassa. Rahoitusta ja yhteistyökumppaneita kylläkin.
Tässäpä vähän ajatuksia syysiltojen ratoksi.?
Ihanaa syksyn jatkoa sinulle ja rakkaillesi!
Kiitos kovasti ajatuksistasi!
Olipa kiva postaus! Jäin oitis pohtimaan omaa urapolkuani ja ammattihaaveitani.
Vaikka unelmatyössäni olenkin, urahaave on vielä toteutumatta – olenkin nyt päättänyt lähteä sitä kohden.
Minusta tuo kandista maisteriksi opiskelu kuulostaa hyvältä seuraavalta askeleelta, samoin kirjan kirjoittaminen on ihana juttu! Go for it.
Minna
Kiitos kovin Minna ja hienoa, että sinä olet myös päättänyt lähteä seuraavaa tavoitetta kohti <3
Olen samaa mieltä, että uravalinnat ovat hankalia. Ei se, että miten pääsee siihen mihin haluaa, vaan juuri että tietäisi mitä haluaa. Onnekseni olen tyytyväinen nykyisessä työssä, koska jos jotain muuta pitäisi keksiä, en kyllä tiedä yhtään, mihin lähtisin.
Toivottavasti jaksat kirjoittaa blogia pitkään ja löydät taas kirjoitusinspiraatiota. Minä joka päivä odotan uutta postausta toiveikkaana. 🙂 Etenkin pohdiskelevat postauksesi ovat mieleeni, mutta esikoista odottavana tykkään myös kasvatusajatuksista, kirja-arvosteluista ja sellaisesta.
Voi kiitos, olipa aivan ihana kuulla <3
Hesarissa oli eilen mielenkiintoinen juttu unelmatyön osoittatutumisesta pettymykseksi. Jutun esimerkeissä painottui pitkän koulutuksen työtehtävät, ja ehkä erityisesti petttyneiden tietynlainen kunnianhimo.
Lähipiirissäni on laaja joukko sote-, kasvatus- ja opetusalan ammattilaisia (itse terv.huollossa). Omat lapset olivat vuosia päivähoidossa, ja nyt oppilasmäärältään isolla ala- asteella. Päivähoitovuodet vaikuttivat onneksi suojaavasti mm. stressinsietokykyyn ja kehittyviin aivoihin, niin uskomattoman taitavasti vaka- henkilökunta teki työtään! Ihan kaikesta kiireestä, joka vuosi vaihtuvista ryhmäkokoasetuksista sekä kunnan epävakaista päätöksistä huolimatta. ?
Miksi sitten peruskoulun opettajien stressi heijastuu niin paljon suoraviivaisemmin opetustyöhön? Onko kyse työparityön puutteesta, opettajien kohtuuttomista vaatimuksista itseä kohtaan vai epäolennaiseen hukkumisesta? Mikä vaka- työryhmää auttaa kestämään paineita paremmin? Onko se läsnäolon taitoa, arkeen panostamista vai kenties ne kunnolliset ulkoilut? En siis väitä, että opettajien alanvaihtopettymykset ja työkykyongelmat on isompia, kuin päivähoidossa TILASTOJEN valossa, nämä omat pohdinnat on pelkkää mutua. Olemme perheenä olleet varsin pettyneitä koulumaailmaan useista eri syistä, keskeisin on opettajien erittäin pitkät poissolot ja koulun strategia, jossa keskitytään kaiken maailman imagohöpinään, mutta unohdetaan arki.
Sote- alan ongelmista rajuksi on muotoutumassa osaajapula. Palkka on niin kerta kaikkisen kehno, vaikka olisi amk- tutkinto, että ihmiset eivät pysy töissään. Riski pitkille työkyvyttömyysongelmille on myös merkittävästi kohonnut viime vuosina. Se on inhimillisesti ja taloudellisesti merkittävä menetys. Filippiineiltä ollaan tuomassa 1000 hoitajaa paikkaamaan tilannetta (mikä on suora heikennys lähtömaihin ja heikentää sosiaalista pääomaa niissä!). Siinä kiteytyy räikeästi naisvaltaisten alojen tilanne Suomessa: työntekijästä otetaan mahdollisimman tehokkaasti tuotantopanos irti, mutta siitä maksetaan vain almuja. Arvot ja etiikka ollaan valmiita huuhtomaan viemäriin.
Miten ihmisiä sitten voitaisiin valmistella teorian ja todellisuuden välisiin törmäyksiin? Miksi eroavaisuudet vain kasvavat (esim.auttamisen halu vs. kiireeseen ja ongelmiin hukkuminen? Opiskelujen aikana luodaan mielikuvia auttamisesta, merkityksellisyydestä, yhteisöön ja yksilöihin vaikuttamisesta/ pystyvyydestä ja mm.sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Miksi työelämä kriisiyttää tämän kaiken, ja mitkä olisivat konkreettisia muutoksia parempaan? Useinhan muutoskohteet maalataan taivaanrantaan jollain konsultti- jargonilla tyyliin ”johtamista tulisi kehittää läpinäkyväksi”, ”yhteistyöllä rikastetaan ideoita ja tunnistetaan palvelualueen kehittämispotentiaali”tai ”meille asiakastyytyväisyys on ensiarvoisen tärkeää”.
Yeah right- sanahelinällä ei väsynyttä, turhautunutta ja köyhää naista saada loputtomiin raahautumaan sinne kohtuuttimia vaatimuksia sisältävälle työpaikalle, josta poistutaan joka kerta huono omatuntoa kantaen.
Varhaiskasvatuksen maisteri on kasvatustieteen maisteri, eli silloin ollaan kasvatustieteen asiantuntijoita, ei pelkästään varhaiskasvatuksen. Tutkintoon kuuluvat pedagogiset opinnot antaa lisäksi pätevyyden opettaa oikeastaan ketä vaan ja missä vaan. Kasvatustieteen maisterina voi hakea siis mitä tahansa kasvatuksen ja koulutuksen alan työtä. Voit opettaa esim. ammattikoulussa, opistoissa, amkissa ja yliopistossa tai hakea vaikka jotain koulutussuunnittelijan tai järjestössä työskentelveän asiantuntijan paikkaa. Vähän aikaa sitten haettiin esimerkiksi Karviin varhaiskasvatuksen asiantuntijaa. Eli vaihtoehtoja kyllä on. 🙂
Upea kimppu ja nainen! Blogiasi on aina kiva lukea. Piristää mukavasti viikkoani. Kiitos
https://suninidea.blogspot.com/2020/10/heijastava-kasvomaski.html
Kiitos!
Mikä kysymys, melko epäkohteliasta.