Sormiruokailu on raskasta, kun se sotkee. Pelkkien soseiden syöminen jo sotkee, puhumattakaan sormiruokailusta. Toki homma siitä siistiytyy, kun lapsi oppii taitavamaksi ja hienomotoriikka kehittyy. Mutta siis huh! Siivoa ainakin viisi kertaa päivässä syöttötuolin, pöydän ja lattian. Jos ei siivoa, ruoat jämähtää aika hyvin meidän muovimattolattiaan kiinni ja sitten vasta saakin jynssätä.
Mistä löytää hyvän miehen? Jotenkin tuntuu siltä, että hyvät miehet ovat sinkkuna vain hetken ja heidät kaapataan heti. Vapaana ei tunnu pitkään olevan yhtään hyvää miestä. Tai sitten yksi huono mies vain pilaa kaikkien miesten maineen ja kaikki ovat huonoja.
Maahanmuuttajan määritelmä on absurdi. Jos olet maahanmuuttaja Ruotsista, Italiasta tai Sveitsistä, ei sitä lasketa. Se ei ole oikea maahanmuuttaja. Jos olet kotoisin ns. paremmasta maasta, Euroopasta tai jotenkin tutusta länsimaisesta valtiosta, et ole maahanmuuttaja. Jos olet kotoisin Afrikasta, Aasiasta tai Lähi-Idästä, niin olet maahanmuuttaja ja negatiivisessa mielessä. Tuntuu hirveältä, että esim. aasialaisen naisen ajatellaan aina tulleen tänne kunkun vaimoksi, eikä omasta toiveestaan. Ruskeat silmät yhdistetään heti etnisyyteen. Ja kasapäin muita hyvin absurdeja ennakkoluuloja.
Vauvojen vertailu on perseestä. En tajua mitä ihmiset saavat siitä. Se alkoi jo raskausaikana, mahojen vertailu, tulee iso vauva, kun on iso maha. Koin suuren voiton, kun Eemi syntyikin vanhana ja pienenä vauvana. Se oli vähän niin kuin todiste, että siitäs saitte, olitte muuten väärässä. Muutaman kerran olen julkaissut Eemin mittoja somessa ja saanut kauhistelevia viestejä. Eemi oli 4kk ikäisenä 7050g ja sain useita viestejä, että jonkun toisen lapsi oli sen kokoinen vasta vuoden ikäisenä. Tuntuu, että taitojakin vertaillaan ja moni ottaa niistä sitten turhaa stressiä ja huolta.
Miksi ei saa olla äiti ilman syyllisyyttä? Äitinä tuntuu kyllä syyllisyyttä kaikesta ja kaikilta. Omasta mielstäni olen äitinä pärjännyt hyvin ja äitiys sopii minulle. Silti saa kuulla menevänsä sieltä, mistä aita on matalin, kun antaa soseita lusikalla. Silti saa tuntea syyllisyyttä on ruokkii korviketta pullosta, erityisesti, jos olisi voinut imettää, muttei halunnut. Syyllisyys kulkee mukan, jos ”opettaa” liikkeessä nukkujaksi tai tissille nukahtajaksi. Jos iskee vauvan telkkarin eteen, että katoppas muumeja, kun äiti käy pissalla, on täysi surkimus. Ja olen syyllistynyt siihen monta kertaa. Minulle sanottiin sairaalassa, kun itsellä menee hermo, huutavan vauvan voi laittaa pinnasänkyyn ja mennä, vaikka itse vessaan rauhoittumaan. Mista vauvalla ystävällisempi tapa on ollut ruutu. Ja tuntuu, ettei se syyllisyys ole vain äideillä, vaan sinkuilla myös! Jos muutat ihastuksen kanssa liian nopeasti yhteen tai jos muutat rakkauden perässä ulkomaille tai jos menet naimisiin tai saat lapsen lyhyen seurustelun jälkeen. Miksi ihmeessä ei voida vaan keskittyä omaa elämää koskeviin päätöksiin ja antaa muiden hoitaa omansa?
Mitä teen isona? Viime aikoina on tuntunut, etten oikein tiedä mitä pitäisi tehdä ensi vuonna, viiden vuoden päästä tai ihan ylipäätään. Tai mitä haluaisin. Minusta on ihana olla äiti, mutta olen myös paljon muuta ja haluan toteuttaa niitä haaveita myös äitiyden ulkopuolella. Onko se sitten omaan alaani varhaiskasvattajana liittyvää vai jopa jotain ihan muuta. En oikein tiedä mihin suuntaan omaa elämää haluaisi lähteä viemään ja mitä asioita haluaisi tavoitella. Ajattelin äitiysloman kirkastavan ajatuksia, mutta sitä se ei kyllä ole tehnyt. Yhtä sumeaa edelleen nämä omat urahaaveet.
Lasten kuvien laittaminen nettiin. Monet kritisoivat todella paljon juuri bloggaajia aiheesta.Toisten syyllistäminen pätee tähänkin. Todellisuudessa ihan moni ns. tavallinen vanhempi jakaa kuvia someen. Ja aivan yhtälailla ne kuvat on nähtävillä, niistä jää ikuinen jälki. Aihe on varmasti aika vaikea, koen sen itsekkin aika hankalana, haluaa jakaa ja kaikki muutkin jakaa ja silti on se lapsen yksityisyys ja turvallisuus siellä taustalla. Luulen, että aihe on melko uusi. Minä sain ekan tietokoneen 2008 ja älypuhelimen 2011. Oma lapsi kasvaa tähän somekulttuuriin, jota me aikuiset opettelemme. Sitä ei ehkä edes tajua, koska omassa lapsuudessa ei ollut tätä ongelmaa, ei tarvinnut miettiä, että mitä lapsi isona ajattelee, kun hänestä löytyy kuvia bittiavaruudesta. Oma linja on se, että kuvan pitää olla lasta kunnioittava. Yleensä lähetän kuvia sukulaisille ja perheelle whatsappissa. Joskus olen julkaissut Facebookissa, koska se tuntuu blogia ja Instagramia intiimimmältä.
-Iida
15 kommenttia
Tuohon ekaan kohtaan tuli sellainen mieleen, että Ikeasta ja Jyskistä saa lattiansuojaa tai -suojusta (en muista nimeä ihan tarkasti), joka siis on sellainen suht läpinäkyvä jäykkä muovilevy. Se on alunperin tarkoitettu työtuolin alle, jotta lattia ei kulu pyörien takia, mutta meillä toimii erinomaisesti syöttötuolin alla. Pitää sekin putsata, mutta ainakin sen saa vietyä kylppäriin suihkutettavaksi ja kuurattavaksi:D Hintaa levyllä taitaa paikasta riippuen olla 15-20 euroa.
Joo mulla on tollanen levy rattaiden alla ja se on kyllä hyvä, mutta itse koen, että ihan sama pyyhinkö rätillä lattian vain hinkkaanko tota alustaa sitten joka ilta. Muoviin kaikki aina vaan jämähtää niin tiukkaan kiinni, mikä on kyllä harmi. Ehkä tässä on vaan opeteltava sietämään sotkua 😀
Mun mielestä vauvojen vertailu on mielenkiintoista. Mielestäni jos vertailee, se täytyy tehdä hyvässä hengessä eikä arvostellen ja kauhistellen. Mun mielestä on vaan niin uskomatonta ja mielenkiintoista miten vaikkapa kaksi täysimetettyä, saman ikäistä vauvaa voi olla täysin eri kokoisia.
Joo mielenkiinnosta moni varmasti vertailee. Mutta itse ajattelen, että ihan yhtälailla vauvatkin on erilaisia ja kokosia, koska niin me aikuisetkin ollaan ja siihen vaikuttaa niin monet asiat. Ja omastakin mielestä sellanen hyväsäs hengessä tehtävä keskustelu on oikeasti mielenkiintoista, mutta ei sellainen arvosteleva kauhistelu, että onpa pullea vauva tai onpa laiha vauva, syökö se mitään jne.
Meillä taaperot usein riisuttiin kaikista vaatteistaan syömisen ajaksi. Se oli toisten mielestä ihan kamalaa, mutta oikeasti melko kätevää: vaipan sai puhtaaksi vaihtamalla ja lapsen pesemällä. Vaatepuukiltä vältyttiin viidesti päivässä.
Vielä ehtii myöhemminkin päättää, mitä sitä isona tekee. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa, joten vanhan kortin voi katsoa rauhassa loppuun.
Elämä opettaa ja lastentarhanopettajana saa oppia uutta läpi työuran.
Lasten vertailu se vasta ällöttävää onkin. Muistan jo synnytyslaitoksella, että pieni vauva oli olevinaan jotenkin hienompi kuin suurempana syntynyt. Se tuntui kummalliselta.
Kiitos kommentista! Meilläkin aterioidaan usein kotona vaipassa, menossa toki syödään enemmän syötettynä. Mutta oppii kyllä koko ajan taitavammaksi!
Ja ihan totta, elämä opettaa ja kuljettaa, varmasti se tulee sitten eteen!
Meillä pojan kuivan ihon takia ei olisi voinut monesti päivässä suihkutella ruokia pois iholta, eikä myöskään vaatteiden sotkeminen joka aterialla houkuttanut. Joten parhaaksi koettiin sellainen ruokailuessu ja kourullinen ruokalappu vielä siihen päälle. ?
Lattioiden/pöytien siivoukseen tuossa vaiheessa oli kätevä apu suihkepullo, jossa vettä ja pikkuisen fairya. Sillä suihkuttelee pinnat kosteiksi ja antaa olla muutaman minuutin, niin on paljon helpompi pyyhkiä puhtaaksi. Tsemppiä, ei se sotkeminen loputtomiin jatku onneksi ❤
Kiitos, näin olenkin tehnyt, aina yleispuhdistusainetta suihkasut ja antaa vaikuttaa, ei tarvitse ihan niin hirveästi jynssätä!
Kiitos ihanasta blogista! Ensimmäistä kertaa vasta kommentoin vaikka jo pidempään lukenut. Mutta asiaan: mitäs sitten jos löydät sen hyvän miehen joka sattuu vielä olemaan sinkku mutta toteaakin kun oot ite jo ihan rakastunut et ei ookaan vielä valmis uuteen suhteeseen?
Alan olla niin kyllästynyt tähän sinkkuelämää ja tinderiin mutta hyviä miehiä ei kyllä tunnu löytyvän mistään. Ja pahinta että alan muuttua koko ajan kyynisemmäksi.
Niin, tuo onkin kamalaa. Olen siinä kyllä ollut parikin kertaa. Ja kyllä juuri ne miehet usein palaavat mieleen ja mietin tilanteiden kulkua. Aina niistä jotenkin selviää, mutta satuttaahan ne ja vaikeuttaa aina deittailun jatkamista. Voimia <3
Paras vinkki pinttyneiden ruuan jämien poistoon on harso! Kastelet harson ja rutistat mutta jätät kosteaksi ja levität sen pöytään/tuoliin/lattiaan kuivuneiden ruokatahrojen päälle, annat vaikuttaa hetken ja sitten pyyhit se sillä harsolla pois. Lähtee! Ja myrkytöntäkin vielä. Voi unohtaa pidemmäksikin toviksi, koska ei sisällä kemikaaleja jotka saattavat pilata materiaaleja.
Jostain lasten ruokakirjasta luin yhden harson tekniikasta eli että harsolla voi ensin pyyhkiä lapsen ruokailun jälkeen, sitten pöydän, tuolin ja lopuksi lattian. Tämäkin toimii!
Harso on pehmeä lapsen iholle mutta perustiskirättiä karkeampi ase pinttyneisiin ruuan jämiin.
Todella hyvä vinkki! Kiitos!
Sotkun määrä on kyllä jäätävä…Puuro omasta mielestä yksi pahimmista, sitä löytyy lapsen ja omista hiuksista, vaatteista, liisterinä ympäriinsä ?. Onneksi koira siivoaa lattian ja osan tuolista ? .
Oon ottanut tavaksi pitää rättiä ulottuvilla jo ruokailun aikana niin saa osaa mömmöä pois pöydältä ennen kuin vauva sen levittää joka puolelle. Itse tykkään käyttää vauvan kasvojen/käsien pyyhkimiseen Carita -kuituliinaa, se on hellävarainen ja löytyy biohajoava vaihtoehto.
Kyllä tässä koiran tarvitsisi! 🙂 Helpottaisi kummasti!