Teimme menneenä viikonloppuna päiväretken Hankoon. Ja matkaan lähdettiin ensikertalaisena. Oli pakko matkalla ottaa vähän selvää kyseisestä kaupungista. Rantaa ainakin tuntui riittävän, sillä Hanko on kolmesta suunnasta meren ympäröimä ja …
Blogi
-
-
Mitä 8kk ikäinen vauva oikein syö? Minulta toivottiin Eemin ruokapäiväkirjaa. Onneksi niin, sillä omani ei kestäisi päivänvaloa. Eemillä on maitoallergia ja herkkyyksiä joillekin ruoka-aineille. Lisäksi jotkut ruoka-aineet pahentavat refluksitautia. Eemi …
-
Muutama kuukausi sitten ystäväni erosi vuoden suhteesta. Hän on ollut enemmän ja vähemmän sinkku kanssani. Ainoana erona se, että hän on aina välillä seurustellut. Iloitsin jo hetken, että saan taas …
-
Onko meillä edelleen tänä päivänä tyttöjen ja poikien vaatteita? Tästä aiheesta minulta on toivottu postausta ja vastaan heti lyhykäisyydessään, että mielestäni on. Meidän mielessä elää vahvasti kuva tytöstä ja pojasta …
-
Olen matkustellut Eemin kanssa Turkuun, Lappeenrantaan ja Poriin. Matkat ovat taittuneet junalla tai bussilla. Matkatessa kotimaassa kaksin Eemin kanssa, olen saanut varmuutta matkantekoon. Enää ei oikeastaan jännitä yhtään ja kaikesta …
-
Lyhyesti sanottuna meidän suunnitelma kesälle on, että ei suunnitelmia. Haluan vain olla. Juhannuksena tulee vuosi, kun jäin pois päivätyöstäni varhaiskasvatuksen opettajana. Jäin ensin kesälomalle ja sitten vanhempainvapaalle. Nyt juhannuksena vanhempainvapaa …
-
Kolmekymmentäviisi viikoa. Sen verran olen ollut äitinä. En ehkä tiedä vielä kaikkea, mutta jotain hyvin tärkeää olen oppinut. Olen oppinut, että aina on huono aika puhua puhelimessa. Yksinkertaisesti puhelin soi …
-
Olen asunut asunnossani nyt reilun vuoden. Muutin sinne raskausaikana ja toivelistallani oli parveke, hissi, iso jääkaappi ja tiskikone, joita silloinen pieni vuokrayksiöni ei omistanut. Kotini on kaksio ja jo muuttaessa …
-
Muistan eron jälkeen olleeni ihmisriekale. Itsetuntoni oli nollissa. Ajattelin, etten koskaan löytäisi ketään, vaikka minä olin se jättäjä. Olin ihan varma, että kukaan ei huolisi minua. Väheksyin omaa ulkoista olemustani, …
-
Tekisi mieli sanoa ne sanat joita vielä jokin aika sitten inhosin. Tekisi mieli sanoa, että onpa aika mennyt nopeasti! Eemi on KAHDEKSAN kuukautta. Jo niin iso ja toisaalta taas niin …
