Kesä, mansikat ja jäätelö ovat aika loistava kombo. Tein ensimmäistä kertaa itse jäätelöä ja juurikin mansikoista. Pelkkä ajatus omatekoisesta mansikkajäätelöstä luo mielikuvan, että kyseessä on herkku. Tosin, jos tätä herkkua …
Blogi
-
-
Alkuvuodesta tulin oppineeksi, että laihduttaminen tavoitteena on aivan liian suuri ja epäkonkreettinen. Olen todella pitkään halunnut kauniit käsivarret ja ajattelin siinä olevan tavoitetta riittävästi. Vaikka salilla käyminen on ollut tuttua …
-
Olen viimein päässyt liikkeelle! Ja miten mahtavalle kehossa tuntuu! Viimeiset kolme viikkoa on kulunut ilman yhtävään liikunta suoritusta, jos työmatkapyöräilyä ei lasketa. Olen myös syönyt rennolla otteella. Ensimmäisellä viikolla oli …
-
Suklaa ja mansikat ovat aina toimiva yhdistelmä! Tämä on semiraakapiirkan ohje ja sopii kyllä hyvin kesään. Tein piirakkaa ystävälleni, joka oli täysin myyty sen makuun ja rakenteeseen. Suklaamoussepiirakka (gluteeniton, …
-
En ole käynyt kuntosalilla sitten yli kolmeen viikkoon. Lopetin jäsenyyteni toukokuun loppuun muuton takia. Ajattelin tekeväni kehonpainotreeniä kotona ja käyväni juoksemassa, no en ole ottanut askeltakaan. Pakkasin lenkkarit, joten ”en …
-
Superhelppo superherkku, joka sopii joka aterialle ja joka tilanteeseen? Herkku, jossa on niin vähän kaloreita, ettei niitä edes ole syytä laskea ja herkku, joka sopii jokaisen ystäväsi kaikettomaan ruokavalioon tai …
-
Kurkuma on itselleni melko uusi tuttavuus, vaikka sitä on käytetty iät ja ajat mausteena, voimakkaan keltaisuuden takia väriaineena ja lääkinnällisesti. Kurkuma edistää ruuansulatusta ja sillä on vahva tulehduksia estävä vaikutus. …
-
Booty Camp Gym Edition -ohjelma on Personal Trainer Aurora Renvallin kehittämä valmennus. Sain Booty Camp Gym Edition -ohjelman käyttööni ja olen tutustunut siihen nyt parin viikon ajan. Nimensä mukaisesti …
-
Ostin jo jokin aika sitten Virpi Mikkosen ja Tuulia Talvion Hyvän olon jäätelökirjan (Cozy Publishing, 2016). Olen syönyt jäätelöä mielessäni joka päivä, sillä kirjassa on niin kauniita kuvia, että ajatukset …
-
Tattari on yksi suosikki aineeni ruuan laitossa. Se ei ole viljakasvi, jolloin se on myös luontaisesti gluteeniton. Tattari on tatarkasvi, josta syödään kasvin siemenosa. Tattaria on viljelty tuhansia vuosia, myös …
