Jos jotakin olen tähän menessä oppinut, on se raskauden käyttäminen tekosyynä. Raskaus on oikeastaan aika käypä syy kaikkeen ja sillä voi helposti selittää itselleen ja muille asioita. Raskauden jälkeen voi …
Raskaus ja synnytys
-
-
”Iida sulla on kyllä aika pullea maha” sanoi 3-vuotias asiakkaani töissä. Kerroin, että mahassani on vauva. Siitäpä hyvät naurut syntyi ja lapsi lähti luotani ilmoittaen kavereille ”Hei, Iidan mahassa on …
-
Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että nykymaailmassa ehkäisyn pettäminen on mahdotonta. Monen mielestä valehtelen, kerron omiani. Jonkun mielestä olen vähintään käyttänyt ehkäisyä väärin ja sainpa kommentin, jossa kerrottiin minun lihavuuteni …
-
Paino on aina ollut minulle ongelma. Joskus todella suuri ongelma ja joskus vähän pienempi ongelma. Paino on ollut tarpeettoman paljon mielessäni elämäni aikana. Muistan painon tarkkailun iskostuneen päähäni jo lapsuudesta. …
-
Olin noin kuukausi sitten Jonna Joutsenen ”Rakkauden nallekerkit” -ohjelmassa vieraana. Jonna kutsui minut hastatteluun ja tänään tuo meidän juttutuokio on julkaistu Suplassa. Kerron Jonnalle raskaudestani ja deittailustani. Juttu tehtiin ennen …
-
Rakastan välillä kattoa kaikenlaista hömppää! Rakkausleffoja, jotka överi sokerisia, hääleffoja, joissa morsiammet ja kaasot sekoavat ja raskausleffoja, joissa kaikki on aina yhtä yllätystä. Tällä hetkellä eniten kiinnostaa raskaudesta ja odottamisesta …
-
Työskentelen varhaiskasvatuksen allalla ja meidän alalla palkka on todella huono ja alhainen. Erityisesti pääkaupunkiseudulla palkan vähäisyys korostuu, kun menot ovat paljon suuremmat kuin muualla Suomessa. Saan 2300€ palkkaa, josta minulle …
-
Nyt matkataan jo hyvällä puolella raskauden toisella kolmanneksella ja olo alkaa jokseenkin olla parempi. Nämä ensimmäiset kuukaudet on kyllä olleet ihan kamalia. Ja jotenkin en ollut osannut yhtään varautua. Oma …
-
Olen raskaana. Olen sinkku ja raskaana. Tein ensimmäisen raskaustestin tammikuun puolessa välissä yhtenä maanantaiaamuna ja se näytti kahta viivaa. Olin pari viikkoa ehtinyt siinä ihmetellä, miksi minulla on kipua alavatsassa. …
