”Susta tulee kyllä niin hyvä äiti, kun oot ammattilainen!” Tämä on kyllä kuultu raskauden aikana todella usein. Lastentarhanopettajana ei olla yhtään sen parempia äitinä, kuin minkään muunkaan ammatin edustajana. Toki …
Vanhemmuus
-
-
Olen syönyt raskausaikana todella normaalisti. Aluksi ruokavalioni oli todella suppea ja rajoittunut pahoinvoinnin takia. Siinä lähes kolme kuukautta meni syöden hedelmiä, näkkäriä ja kirpeitä karkkeja. Kaikki ruuanvalmistus ja ruuan tuoksu …
-
Tuntuu, että raskaus on mennyt todella todella nopeasti. Tai ainakin loppukevät ja kesä. Nyt nämä helteet on kyllä saaneet ajattelemaan synnytystä. Olo on niin kamala ( ja kamalakin on lievä …
-
Ensimmäinen kolmannes tuntui kestävän ikuisuuden, mutta tämä toinen on taas mennyt hujauksessa ja täysin huomaamatta. Mistä ihmeestä se johtuu? Alku tuntui niin pitkälle, koska joka päivä odotti pahoinvoinnin loppuvan. Ja …
-
Toisinaan saan huolestuneita viestejä, joissa mietitään olenko masentunut. Erityisesti kerrottuani ajatuksiani yksin odottamisen tuntemuksista, sain paljon huolestuneita viestejä, joissa kehotettiin hakeutumaan terapiaan. Olen saanut osaksi myös kauhistelua. Jos en nyt …
-
Toisinaan ajattelen olevani kuin kuka tahansa ensimmäistä lastaan odottava, tuleva äiti. Toisinaan ajattelen, etten ole ollenkaan kuin ne muut. Olen selvästi vähemmistöön kuuluva tuleva äiti. Voin kokea monia samaistuttavia asioita …
-
Alastomuus. Aika tavallinen ja silti hyvin epätavallinen asia. Päivittäin tulee oltua jonkin aikaa aina alasti. Alasti on myös useissa tilanteissa, saunassa eri kokoonpanoilla, uimahallejen suihkutiloissa, kuntosalin pukuhuoneissa… Onpa tullut aika …
-
Varmaan jokainen raskaana oleva kohtaa tämän kysymyksen: ”Kumpaa sä toivot, tyttöä vai poikaa?” Minulla on todella ristiriitainen suhtautuminen sukupuolta koskeviin toiveisiin. Olen vastannut jokaiselle toiveitani tiedusteelle, että minulle kumpi vain …
-
*Kaupallinen yhteistyö/ Ipanainen ”Sun täytyy sitten mennä sinne Ipanaiseen, se on niin ihana” vastasi ystäväni, kun kyselin hyviä lastenvaatekirppiksiä. Raskauden aikana Ipanainen onkin tullut tutuksi ja onhan se aivan ihana! …
-
Jos jotakin olen tähän menessä oppinut, on se raskauden käyttäminen tekosyynä. Raskaus on oikeastaan aika käypä syy kaikkeen ja sillä voi helposti selittää itselleen ja muille asioita. Raskauden jälkeen voi …
