Kaipaanko varhaiskasvatukseen?

284

 

Tuntuu aika hurjalta, että kohta tulee vuosi viimeisestä työvuorostani varhaiskasvatuksessa. Jäin kesälomalle toukokuun lopussa ja työsuhteeni päättyi heinäkuun alussa, kun lomat oli pidetty. Elokuussa aloitin toiminimiyrittäjänä.

Viihdyn todella hyvin yksin, mutta puoli vuotta kotitoimistoa alkaa jo tuntua. Jotain sosiaalista meininkiä työviikkoihin todella kaipaisi ja juurikin aikuisten välistä. Viime vuonna ajattelin, että käyn lounaalla ja teen töitä erilaisista kahviloista käsin, istun kirjastossa kirjoittamassa. Suunnittelin viettäväni etätyöpäiviä etätöitä tekevien ystävien kanssa yhdessä aina vuorollaan jonkun kotona tai muussa etätyötilassa. Valitsevan tilanteen takia tämä ei tietenkään ole toteutunut. Se onkin saanut kaipaamaan valtavasti varhaiskasvatukseen.

Eniten kaipaan toisia ihmisiä ja asiakaskohtaamisia lasten ja heidän perheiden kanssa.Yksi parhaita asioita oli mennä työpaikalle, jossa 20 lasta istuivat aamupalalla. Kun he näkivät minun tulevan, he huusivat  “Iida tuli, Iida tuli”. Osa ryntäsi pöydästä halaamaan ja kertomaan aamun kuulumisiaan. Vuorollaan menin jokaisen lapsen luokse, otin jokaiseen kontaktia ja tervehdin iloisesti. Harvalla työpaikalla saa sellaista vastaanottoa. Harvalla työpaikalla saa tuntea itsensä niin tärkeäksi ja niin monelle! Harvalla työpaikalla saa luoda niin merkittävän suhteen asiakasperheisiin.

Kaipaan työkavereita ja tiimityöskentelyä. Mikä sen parempaa kuin pallotella yhdessä ideoita, jakaa omia ajatuksia ja purkaa päivän tilanteita. Toisinaan joidenkin kanssa jaettiin enemmän henkilökohtaisia kuulumisia ja avauduttiin kulloinkin mielenpäällä olevista elämäntilanteista. Parhautta oli jakaa yhteiset ilonaiheet työyhteisön kesken ja mieletöntä oli sekin, että työyhteisöön pystyi tukeutua, kun tarvitsi apua. Kaikkea ei aina tarvinnut keksiä itse tai uudelleen, vaan toisen suunnitteleman jumpan rungon pystyi saada itse käyttöön ja jonkun tekemälle jumpparadalle pääsivät kaikki. Vaikeiden tilanteiden kanssa ei tarvinnut jäädä yksin. Kyseenalaistavan palautteen tai kriittisen sähköpostin vastaamisesta ei tarvinnut kantaa vastuuta yksin ja aina viimeisenä esihenkilö kantoi vastuun.

Kaipaan sitä, että oli fyysinen työpaikka, jonne aamulla mennä ja josta iltapäivällä poistua. Työ oli mahdollista jättää työpaikalle, sillä työ oli niin selkeästi rajattu. Kaipaan sitä, että työ ja vapaa-aika olivat selkeästi erotellut. Työpäivän runko oli toistuva ja rutiininomainen. Joka päivä suunnilleen tiesi, mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Tällä hetkellä työ ja vapaa-aika ovat voimakkaasti yhtä osin siksi, että työnä on oma elämä ja siitä jakaminen sosiaalisessa mediassa. Mutta myös siksi, että työtilana toimii koti, eikä sieltä tule juuri poistuttua.

Kaipaan myös monia säännöllisen päivätyön etuuksia, joita en osannut riittävästi arvostaa aiemmin. Tällä hetkellä tuntuu luksukselta ajatella, että joskus palkka tuli tilille aina kuun 14. päivä, oli palkallista lomaa ja lomarahoja. Sai jäädä sairaslomalle, joka ei vaikuttanut palkkaan ja lapsen sairastuessa sai jäädä osittaiselle hoitovapaalle, joka oli vasta neljäntenä päivänä palkatonta. Lomapäiviä kertyi, työkokemusta ja työvuosia kertyi, vaikka olisi ollut hoitovapaalla. Jos koskaan palaan varhaiskavatukseen, tulen arvostamaan näitä etuja paljon enemmän oltuani yrittäjänä.

Joku saattaa miettiä, miksi en vain palaa takaisin varhaiskasvatukseen.

Muutos palkkatyöstä yksinyrittäjäksi on vain ollut todella iso. Ennen tein töitä 150 hengen laitoksessa ja nyt teen töitä yksin kotona. Ihan luonnollistakin, että kaipaa moni asioita ja totuttelu uuteen työelämään vie aikaa.

Asiat, joita kaipaan, kertovat myös minulle siitä, mitä haluan työltäni tulevaisuudessa. Tehdessäni töitä varhaiskavastuksessa, olin varma, että täysipäiväinen yrittäjyys olisi unelmaduunia. Nyt minusta taas tuntuu siltä, että varmastikin näiden kahden vaihtoehdon yhdistäminen voisi toimia parhaiten. Tämä on ollut hyvä paikka oppia, itsetutkiskella ja miettiä omaa urapolkua.

Yrittäjyys ei ole minulle helppoa. Olin ehkä kuvitellut, että someyrittäjyys on helppoa ja tosi rentoa, tai sellaisen kuvan olin muodostanut siitä itselleni  kollegoiden somekanavien perusteella. Minulle tämä on kuitenkin ollut todella vaikeaa, enkä koe yrittäjyyttä itselleni luonnollisena työmuotona. Todellakin on tehnyt mieli vain palata varhaiskasvatukseen ja lopettaa blogin ja instagramin päivitys siihen. Jokin kuitenkin saa yrittämään. En halua vielä “luovuttaa”. En halua kuitenkaan olla 5 päivää viikossa kahdeksasta neljään kiinni työpaikalla, vaikka kaipaan asioita varhaiskasvatuksesta. Haluan antaa itselleni aikaa oppia. Muistan myös ensimmäisen vuoden varhaiskasvatuksen opettajana olleen todella vaikea ja jäin työuupumuksen takia sairaslomalle.

Minulle suurimmat haasteet ovat työajan määrittely ja itsensä johtaminen sekä itseohjautuvuus. Miten voikin olla niin vaikeaa! Miten on niin vaikeaa olla kaikesta vastuussa itse, päättää kaikesta itse ja ohjata itseään työnteossa, ihana kamala vapaus!  Olisi helpompaa luovuttaa ja palata vanhaan ja turvalliseen. Ja samaan aikaan kun haluaisin vain luovuttaa, haluan oppia. Haluan saada tämän toimimaan ja olenkin kehittynyt ilokseni jo siitä mistä lähdin liikkeelle. Haluan kehittyä yrittäjänä ja saada onnistumisen kokemuksia. Haluan kehittää itseäni. Opin koko ajan, ajatukset kirkastuvat ja seuraava ura-askel muotoutuu. Vuosi sitten ajattelin, etten kyllä palaa varhaiskasvatukseen, samoin tosin ajattelin jo äitiyslomalle jäädessä ja silti palasin. Nytkin ajatukset vuoden takaisiin ovat pehmenneet. Se on vain jotain sellaista, joka ei jätä rauhaan, kun sille on kerran avannut sydämensä.

-Iida

LUE MYÖS
 Ammatilliset haaveet

Varhaiskasvatukset plussat ja miinukset

Varhaiskasvatuksen palkkaus ei ole alan ainut ongelma

KUVAT: Pinja Mitrowitch