Meidän joulu

750

Meidän joulu oli ihana, tavallinen, tunteikas ja haikea. Jouluun liittyy todella paljon tunteita. Oikeastaan koen kaikki juhlapyhät aika voimakkaasti, mutta joulu koskettaa erityisesti. Erityisesti tämä joulu.

Aattoaamuna Eemi sai muutaman paketin avatakseen. Oikeastaan siitä syystä etten jaksanut viedä itse ostamiani lahjoja meiltä äidilleni, jossa vietimme joulua ja sieltä sitten joulun jälkeen takaisin meille kotiin. Annoin Eemille ison laatikollisen käytettynä löytämiäni Duplon kulkuneuvoja ja ne olivat hänen mieleensä. Aamupäivän aikana lähdimme mummilaan joulunviettoon. Oikeasti lähdimme yökkärit päällä, sillä meitä odotti aamusauna ja riisipuuro valmiina.

Vietimme joulua perheen kesken, johon kuuluu äitini, sisarukseni ja osan tyttö- ja poikaystävät. Meillä on kohtalaisen iso ydinperhe, joten jollain on aina jouluna paha mieli, joku on kiukkuinen, joku on myöhässä, joku on töissä, joku on unohtanut jotain, joku on stressaantunut, joku ei osallistu ja jotain menee pieleen. Tänä vuonna se oli minun tekemäni porkkanakakku. Kaikesta huolimatta on meillä hauskaakin ja ymmärrystä toistemme tunteita kohtaan. Niin jouluna kuin muulloinkin. Tilanne usein raukeaa, kun jouluateria on saatu syötyä ja lahjat avattu. Sen jälkeen tunnelma rentoutuu ja stressi on tiessään. Sen jälkeen voi jokainen antaa itselleen luvan siihen olennaiseen eli olemiseen, mitään ei tarvitse tehdä eikä suorittaa. Ainakaan hetkeen.

Tänä jouluna oli erityisen ihanaa seurata Eemiä. Tänä oli hänen ensimmäinen joulunsa, josta hän sai muistoja. Hän ymmärsi mistä tässä on kyse ja nautti joulusta todella paljon. Hän oli esittänyt hyvissä ajoin lahjatoiveen ja jaksanut päivittäin muistuttaa siitä. Hän toivoi Emekin postirekkaa ja sellaisen hän myös sai. Se todella oli toivottu lahja ja teki hänet hyvin onnelliseksi.

Kuvasimme Eemin riemua videolle ja lähetimme videot molemmille isoisovanhemmille. Harmitti todella, etteivät he päässeet osalliseksi meidän joulua. Kävimme joulupäivänä tervehtimässä heitä ulkona. He eivät ole riskiryhmää, mutta liki seitsemänkymppisiä. Suretti heidän puolesta ja suretti niin monen muun puolesta jouluna. Omalla kohdallani joulu on tunteita. On onnea, iloa ja kiitollisuutta, mutta on aina myös surua. Aina pyhinä suree arkea enemmän ettei meidän isä ole paikalla. Tänä jouluna suretti miten moni on yksin ja miten moni tuntee yksinäisyyttä. Joulu on monelle jo muutenkin yksinäinen ja jopa ahdistava. Tänä vuonna uskon joulun olleen vielä suuremmalla joukolle yksinäinen.

Koen itsekin jouluisin yksinäisyyttä, vaikka minulla on minun perheeni. Tänäkin jouluna olimme yhden yön äitini luona yötä. Myös aiempina vuosina olen yöpynyt jouluna 1-2 yötä äitini luona. Sen jälkeen olen aina mennyt kotiin, tyhjään kotiin yksin. Koen yksinäisyyttä kaikkein eniten silloin, kun olen ollut suuren joukon ympäröimänä, kun on ollut juhlat tai jotain muuta kivaa. Sen jälkeen olenkin yksin, eikä ole ketään kenen kanssa sen voisi jakaa, kukaan ei ole odottamassa kotiin. Tänä vuonna en tuntenut itseäni niin yksinäiseksi kuin aiempina vuosina. Asunhan nykyään ihan äitini naapurissa ja onhan minulla seurallinen taapero, joka kyselee yhtenään mikä tuo on, mitä tuo äiti tekee, kuka soitti, mikä ääni tuo on ja niin edelleen. Kuitenkin sitä miettii joulupäivän iltana kaikenlaista taaperon ollessa nukkumassa. Siinä sohvalla katsoessa The Holiday -elokuvaa, saattaa tirauttaa kyyneleen jos toisenkin omalle elämälle. Elämälle, jossa on niin paljon rakkautta ja kiitollisuuden aiheita. Elämälle, jossa on oma lapsi, perhe ja ystäviä. Elämälle, jossa on vastuuta enemmän kuin tarpeeksi yhdelle  ja yksin olemista enemmän kuin haluaisi. Kuten taannoin kirjoitinkin postauksessani, voin paremmin, kun olen ihmisten lähellä. Osaan olla yksin ja pärjään yksin, mutta jatkuva yksin oleminen tekee myös todella yksinäiseksi. Juhlapyhinä se korostuu. Joulu on juhlapyhää toisensa perään ja uusi vuosi vielä siihen kylkeen. Lisäksi on pimeää, joulustressi on juuri loppumassa, koko kulunut vuosi on päättymässä ja kokonainen vuosi tapahtumineen on mielessä. Sen vuoksi loppuvuosi tuntuu aina astetta raskaammalta. Juhannuksena yksin oleminen ei herätä samoja tunnetiloja!

Toisten juhlat ja niiden vietto ei ole minulta pois. Ei joulu, ei uusi vuosi, ei  äitienpäivä, ei naistenpäivä. Siitä huolimatta somen selaaminen saa ajattelemaan, että olenko ainoa joka tuntee näin? Olenko ainoa, joka katsoo yksin leffaa ja syö juustoja? Some antaa mahdollisuuden tirkistellä toisten elämää ja juhlaperinteitä. Mutta ilman somea en tietäisi miten muut juhliaan viettää, enkä kokisi yksin oloa niin outona. Lisäksi en ajattelisi asiassa olevan mitään outoa, jos olisi arki ja tiistai-ilta. Juhlapyhiin liitetään vahvasti yhdessä olo ja se saa yksin olemisen näyttämään epätyypilliseltä vaihtoehdolta. On myös todella luonnollista, että ihmiset haluavat jakaa someen hetkiä, jolloin on iloa, hyvää seuraa tai jotain erityistä tapahtumaisillaan. Teen niin itsekin. Mutta silloin kun kokee kurjia fiiliksiä, saattaa some olla liikaa. Välillä mietinkin, että tunnenko aidosti yksinäisyyttä vai saako kaikki ympärillä oleva tuntemaan niin? Väkisinkin alkaa vertailla omaa ja toisten. Pysyttäidyin tänä jouluna pitkältä poissa somesta ja se oli kohdallani hyvä ratkaisu.

Tänään leikkasimme joulukuusesta oksat ja sahasimme rungon. Eemi itki, kun ”meidän hieno iso joulukuusi” oli poissa. Laitoimme joulun pakettiin odottamaan ensi vuotta. Näin ollen meidän joulu on ohitse. Päällimmäisenä on kiitollisuus äitiäni kohtaan, joka jaksaa meille aina järjestää joulun. Tämä joulu oli tavallinen, sellainen kuin aina ja silti siitä puuttui paljon. Toisaalta tämä joulu antoi enemmän kuin aiemmin. Toisaalta tämä joulu oli täynnä ilon aiheita ja toisaalta herkisti aivan eri tavalla kuin ennen.

-Iida

LUE MYÖS
Mitä sain tältä vuodelta?

Yksi yksinäinen ilta