Maaliskuun alussa oli vain muutamia koronatapauksia ja ajattelin silloin, että joo turhaa vouhkaamista tästäkin. Olin varma, ettei korona Suomeen tule sen suuremmin saati kosketa minua mitenkään, minun arkeani. Työpaikallani ilmestyi lappuja, joita piti kiinnittää seiniin ohjeeksi vanhemmille ja lapsille. Näin yskit oikein, näin varhaiskasvatus valmistautuu koronaan ja niin edelleen. En siltikään ottanut asiaa vakasti, en todella tiennyt lappuja kiinittäessä mitä olisi luvassa.
Yhtenä yönä kaikki muuttui. Se torstai oli vielä ”normaali” ja olimme lapsiryhmän kanssa retkellä. Samaisena iltana hallistus kokoontui ja heidän tiedotustilaisuudessaan sanottiin, että liikkuminen tulee rajoittaa minimiin ja on mieluiten pysyttävä kotona. Seuraavana päivänä paikalla oli kourallinen lapsia. Viikonloppu meni jännittäen, että avaako päiväkodit oviaan seuraavalla viikolla. Maanantaina lampsittiin töihin hyvin hiljaisen Helsingin läpi, jopa aavemaisen hiljaisen. Ja sitten hallitus antoikin suosituksensa pitää lapset kotona varhaiskasvatuksesta, jos se on mahdollista ja koulut siirtyivät etäopetukseen. Vain muutamassa päivässä kaikki muuttui. Yhtäkkiä minusta oli tullut eturintaman ”taistelija”, joka olikin mahdottoman arvokas yhteiskunnan pyörimisen kannalta.
Omalta kohdaltani kevät meni kyllä pelonsekaisin tuntein. Olo oli jatkuvasti todella epävarma. Jouduin päivittäin kulkemaan julkisilla, jouduin viedä lapseni päiväkotiin ja menemään itse päiväkotiin töihin. Jouduin käydä ruokakaupassa ihan normaalisti, sillä kotiinkuljetukset olivat aivan tukossa ja vapaita aikoja oli kuukauden päähän. Kaupassa tuntui, että korona piilee hyllyjen välissä ja tarraa ihoon. Kaikki mulkoili, jos yskähti. Mietin, että mitä teen, jos sairastun koronaan, kuka hoitaa lastani, jos joudun tehohoitoon? Kuka haluaa hoitaa lastani, koska saisi hänen välityksellään ehkä koronan? Tai mitä, jos lapsi sairastuisi, vain koska minun piti mennä töihin? Sellaista ei voisi koskaan antaa itselleen anteeksi. Lisäksi joutui pelkäämään työpaikkansa puolesta, sillä työntekijöitä oli lopulta liikaa lapsiin nähden ja sai pelätä lomautusta tai siirtoa toisiin työtehtäviin.
Kevään edetessä tilanne alkoi helpottaa. Tiesin, että me muutamme, jäämme kesälomalle ja kesä, se tulee kuitenkin koronasta riippumatta. Rajoituksia purettiin ja kesä tuntui jo enemmän ”normaalille”. Kuitenkin monet asiat ovat muuttuneet omassa toimintakulttuurissa pysyvästi. Ja sitä kautta uskon, ettei koskaan ole paluuta entiseen, vaan nyt eletään uutta normaalia. En usko, että kukaan haluaa samaan tilanteeseen kuin keväällä ja se tietysti on meidän jokaisen vastuulla. Listasin asioita, jotka ovat minun arjessani muuttuneet ja niitä onkin yllättävän paljon!
MIKÄ ON MUUTTUNUT OMASSA ARJESSA?
Terveyden merkitys on kasvanut suuresti, vaikka se aina onkin ollut tärkeää. Niin oma kuin läheistenkin. Usein tarvitaan jotain suurta ja pysäyttävää, joka taas avaa silmät hetkeksi. Minäkin otin sitten henkivakuutuksen kuolemanpelossani.
Käsienpesuun kiinnittää huomiota aivan toisella tapaa. Tietysti olen aina pessyt käsiä, mutta oikeasti en niin kauaa, kuin suositukset katsoo tarpeelliseksi. Nyt pesen selvästi useammin ja pidempään. Pesen kädet aina myös julkisissa paikoissa, kun siihen on mahdollisuus.
Käytän käsidesiä todella usein ja se on mukanani aina. Tämä on aika iso muutos, sillä ei minun käsilaukussani tätä ennen ollut desinfiointiainetta. Suosin edelleen käsienpesua, mutta jos se ei ole mahdollista, niin desinfioin kädet. Nykyään se on sellainen automaatio, että desinfioi kädet kauppaan mentäessä, sieltä tultaessa ja aina missä desinfiointiainetta näkee.
Käytän maskia. En koko kevään aikana käyttänyt maskia enkä kesälläkään, mutta nyt uusien suositusten myötä käytän kasvomaskia julkisissa liikkuessani ja paikoissa, joissa koen, ettei turvaväliä ole mahdollista pitää. Uskon, että kasvomaski suositus on tullut jäädäkseen, ehkäistään näin myös monia muita tauteja leviämästä kuin koronaa. Siksi tähänkin on vain totuttava, vaikka se alkuun oudolta tuntuikin.
Pyrin huomioimaan turvavälit ja välttämään tungosta. En rynni bussista ulos muiden kanssa, vaan voin odottaa vuoroani. Otan reilusti etäisyyttä muihin ihmisiin. Usein turvavälit muodostavat jonoa, mutta mielestäni on ihanaa, ettei kukaan huohota niskassa kiinni!
En harkitse ulkomaanmatkoja. Emme olleet kesällä ulkomailla ja se ei käynyt edes mielessäni. En ole edes suunnitellut ulkomaanmatkaa lähitulevaisuuteen. Jos nyt tarpeen ollenkaan! Minusta on ihana matkailla ihan kotimaassakin jo ihan ihan taloustilannettakin tukien.
En enää kättele. Tavallaan tosi harmi, mutta tämä on jotenkin vähän vain jäänyt pois. Ja varmaan tulee näin olemaankin.
Halaan vasta, kun olen kysynyt luvan. Koska en enää kättele, on kaikki muukin lähikontakti arveluttavaa. Kun kevään jälkeen tapasin ensi kertaa ystäviä, kysyimme toisiltamme saako halata. Nykyään en kysy sellaisilta, joita näen säännöllisesti ja tiedän saavani halata, mutta muiden kanssa kyllä, joita ei niin usein näe.
Pienistäkin flunssaoireista jäädään kotiin. Itse en ole ollut sairaana varmaan vuoteen tai kahteen, jos silloinkaan. En muista, koska olen ollut flunssassa. Mutta valitettavasti sinkkuna oli kyllä kipeänäkin pakko mennä esim. apteekkiin tai kauppaan. Nyt en näin toimisi. Mutta kyllä se minut hyvin haastavaan tilanteeseen ajaa, että toivon, etten tule kipeäksi. Toivon myös, ettei lapsi tule kipeäksi, sillä sekin ajaa vaikeaan tilanteeseen. Varmasti nyt läheisten asuessa lähellä, joka pääsisi tuomaan ruokaa oven taakse. Ilman tukiverkkoja olisin kyllä tosi pulassa, jos jompi kumpi meistä sairastuisi ja joutuisimme olla kotona useita päiviä.
Flunssaa ei enää vähätellä ja pidetä tekosyynä. Minusta myös tuntuu, että koronan myöstä flunssaankin suhtaudutaan vakavasti. Joskus koin, että flunssan takia ei ollut hyväksyttävää jäädä sairaslomalle töistä. Sitä usein vähäteltiin työnantajan toimesta ja samoin sitä vähätteli itse. Myös oman osallistumisen peruminen flunssan takia on sallittavampaa, ainakin ennen kannoin suurempaa syyllisyyttä, jos peruin kaverin synttärin kolmekymppiset tai hääjuhlat. Nyt kaikki tuntuu ottavan asian ymmärtävästi ja suhtautuvan vakavasti.
Koronatesti on arkea. En ole itse ollut eikä lapsenikaan, sillä olemme olleet terveinä, eikä meillä ole ollut ulkomaanmatkoja tai muutakaan syytä hakeutua testiin. Keväällä vain harvat pääsivät testiin, mutta nyt testeihin on hakeuduttava matalalla kynnyksellä. Nythän on niin, että kornatestissä suositellaan käymään, ennen kuin sairauden takia saa palata päiväkotiin, töihin tai kouluun.
Päiväkodissa on omat arkeen vaikuttavat toimet. Päiväkodissa käytänteet vaihtelevat. Tällä hetkellä lapsi luovutetaan ovelta sisälle ja aikuisten turhaa sisällä liikkumista on rajattu. Ja tähän on kyllä ollut sopeutuminen itsellä.Oman lapsen päiväkodissa vanhempi saa käydä eteisessä ja lokerolla tarvittaessa. Myös oman unilelun saa tuoda, vaikka alkuun se oli kiellettyä. Meillä tosin on päiväkodissa oma kiinteä unilelunsa. Aloituskeskustelu hoitui pihalla. Saimme käydä yhdessä sisällä katsomassa paikkoja, kun muut ulkoili.
Ystävien näkeminen. Olen nähnyt ystäviä kotonani ja vieraillut heillä. Olemme kuitenkin aina käyneet keskustelun, että sopiiko se molemmille. Isommat kokoontummiset on jäänyt pitämättä tai pidetty ulkona leikkitreffejä suuremman porukan kesken.
Oma liikkuminen on vähentynyt. Muutto vaikuttaa toki asiaan todella paljon ja muutto osuikin meidän kohdalla hyvään hetkeen, sillä pääkaupunkiseudun ulkopuolella koronaa on vähemmän. Nykyisessä asuinkunnassa ei juuri ole julkista liikennettä, joten eipä tule kuljettua oikein missään. Ruokakaupassa tulee käytyä 1-2 kertaa viikossa. Liikkuminen on kuitenkin niin paljon vähäisempää kuin keväällä, jolloin päivittäin liikuimme bussilla ja junalla päivittäin ja lähikontakteja tuli ihan valtavasti töiden kautta halusi tai ei. Nykyään miettii enemmän mihin menee ja millaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin osallistuu. Ja myös miten, omalla autolla vai julkisilla.
Arvostus eri ammattiryhmiä kohtaan on kasvanut. Tämän kevään myötä arvostus omaa ammattiakin kohtaan kasvoi, minusta tuntui todella tärkeältä tehdä työtäni.
Mietin enemmän mistä ostan. Koronan myötä suosii mahdollisuuksien mukaan kivijalkaliikkeitä ja pienyrittäjiä. Heidänkin työtään on tullut tarkasteltua uudella tapaa.
Juhlien järjestäminen tuo vastuuta. Minulla ja lapsellani on molemmilla synttärit tulossa syksyn aikana ja korona vaikuttaa tietenkin asiaan. Voiko juhlia pitää ja miten ne järjestää? Tarjoilussa tulee huomioida hygienia, ottimet kaikelle, käsidesi pöytään jne. Myöskin kutsuttavien määrä on mietittävä ja mahdollisesti vieraiden tuloajat porrastaa.
Olemme kaikki vastuussa toistemme terveydestä. Jokainen voi vaikuttaa ja oikeasti mahdottoman pienillä asioilla on väliä. Ne suositukset ovat meitä varten. Sellainen ”me yhdessä” -henki muodostui keväällä ja toivon sen pysyvän jatkossakin. Olemme tässä yhdessä ja voimme jokainen auttaa toisiamme.
Mikä sinun arjessa on muuttunut?
-Iida
LUE MYÖS
Miten kertoa lapselle koronasta?
Miten korona vaikuttaa varhaiskasvatuksen henkilöstön työhön?
39 kommenttia
Eiköhän sairaanhoitajat ja lääkärit ole niitä todellisia ”eturintaman taistelijoita”.
Kyllä ”eturintamaan” kuuluu minusta muitakin ammattiryhmiä. Jos päiväkodit olisivat menneet keväällä kiinni, missä olisivat olleet näiden hoitajien ja lääkärien lapset kun isät ja äidit ovat töissä? Entäpä sitten siivouksen ammattilaiset?
Samaa mieltä!
Mielestäni siihen kuuluu muitakin. Kun kouluissa siirryttiin etäopetukseen, varhaiskasvatuksessa oltiin paikalla perheitä varten, ottamassa tauti myös vastaan ensimmäisten joukossa. Silloin ei tiedetty miten tauti käyttäytyisi. Ja tekstin pointti ei ollut siinä, kenestä voi ja saa puhua ”etunrintaman taistelijoina”. Sulkeissa se oli muutenkin, koska termi ei ole ehkä paras kaikista.
”Kun kouluissa siirryttiin etäopetukseen, varhaiskasvatuksessa oltiin paikalla perheitä varten, ottamassa tauti myös vastaan ensimmäisten joukossa. Silloin ei tiedetty miten tauti käyttäytyisi.”
Samaistun! Itsekin varhaiskasvatuksessa työskentelevänä koin tämän asian näin. Minusta tilanne oli ahdistava. Kaverit pystyivät suojaamaan itseään ja perheitään etätöissä, mikä on tietysti hyvä. Toisilla aloilla, kuten juuri varhaiskasvatuksessa tämä ei ollut mahdollista. Ja täytyypä sanoa, että tällainen skenaario ei tullut kouluttautuessa mieleenikään. Mutta niin se vain on, varhaiskasvatus on yhteiskunnan strategisia palveluita, jota tässä tapauksessa pidettiin auki poikkeusaikanakin. Ja työntekijöille tämä tarkoittaa terveydellistä riskinottoa itselle ja lähimmäisille.
No kyllä! Se todella oli ahdistavaa ja stressaavaa. Ja ohjeita tuli koko ajan, kukaan ei oikein tiennyt miten toimia. Kyllä työssä hoidettiin esim. sellaisia lapsia, joiden perhe hoisi koronapotilaita, eli sitä kautta riski tautiin oli koko ajan olemassa.
…Ja ahdistus jatkuu. Nyt sentään testauskapasiteettia on nostettu, ja taudista tiedetään jo enemmän. Tuo jatkuva ohjeiden virta totisesti kyllä pistää pään pyörälle.
Tämäkö on se mihin tässä tekstissä halusit tarttua? Varmistaa ettei joku nyt vaan luule itsestään ja ammatistaan liikoja?
Kommentinni suunnattu tietysti tuolle rohkealle nimettömälle kommentoijalle <3
Tämä teksti oli asiallinen ja hyvä. Elämä on varmasti monella muuttunut pysyvästi erilaiseksi tai ainakin vaikutukset arkeen tuntuvat pitkään. On jotenkin älytöntä kiistellä siitä kuka ansaitsee ”eturintaman taistelija” -tittelin. Iida tekee osaltaan näkyväksi sitä työtä mitä varhaiskasvattajat tekevät yhteiskunnan toimivuuden eteen(ja ihan muulloinkin kuin korona-aikana), ei se tarkoita sitä että joku muu ammattiryhmä olisi sen vähempää tai enempää avainasemassa. Asiaa pitää tarkastella minusta kokonaisuutena eikä nokitella kuka nyt on kovin ja missä on rankinta.
Tsemppiä vaan Iidalle, näitä sinun tekstejäsi on mukava lukea!
Kiitos todella paljon kommentista!
Nämä ovat niitä tukityöntekijöitä, jotka mahdollistavat hätätilanteessa oikeasti tärkeiden ja välttämättömien ammattiryhmien toiminnan. Kyllä, lastenhoitajat, kaupan kassat, siivoojat ovat tärkeitä yhteiskunnan toimimisen kannalta, mutta ”eturintaman taistelijoita”? Ei. Kyllä tämän nimityksen ja kiitoksen ansaitsevat terveydenhuollon ammattilaiset. Kuulostaa kerskailulta nostaa itsensä perusteetta tähän ryhmään.
Tarkoitus ei ollut mitenkään kehuskella tai nostaa itseäni. Eikä kyseinen lause edes ollut tämän tekstin oleellisin sisältö. Kyllä keväällä ihan yleisesti mediassa ja omalla alallani puhuttiin, että eturintamassa työskentelee monia eri alan työntekijöitä, joista varhaiskkasvatus oli yksi. Omaan käyttööni sanonta eturintaman taistelija, on tullut juurikin mediasta. En siis ole keksinyt sitä itse ja päättänyt nostaa itseäni. Esim. OAJ ja JUKO ovat näin puhuneet ja HS löytyi myös aihetta käsittelevää juttua. Keväällä ei vielä tiedetty miten lapset levittävät tautia ja miten korona etenisi.Lisäksi meillä ei ollut lopaa suojautua mitenkaan, maskien käyttö oli ja on edelleen alalla kiellettyä. Lisäksi turvaväliä on mahdoton pitää.
Jos ihan totta pidät samanarvoisena kevätbingoa ja kiikarien askarteluohjeita, kuin sairaanhoitajien ammattitaitoa ja työpanosta tappavaa ja tarttuvaa virusta sairastavien ihmisten hoidossa alipalkattuina ja ylityöllistettyinä, niin onnea vaan matkaan.
Kiitos, onnea tarvitaan!
Ehkä myöskään aivan kaikkea, mitä mediassa sanotaan, ei pidä uskoa.
Herranjestas Nimetön! Painu nyt muualle ylenkatsovine kommenteinesi. Oon miettinyt tosi paljon viime aikoina et toivoisin että kommentoitimahdollisuus uutisiin (ja näemmä myös blogiteksteihin) poistettaisiin. On niin ikävää joutua todistamaan ihmisten hirveää pahansuopuutta ja inhottavaa käytöstä. Jos ei ole mitään kivaa sanottavaa, ÄLÄ KOMMENTOI. Asiat voi myös esittää todella monella tavalla, joista tämä sinun tapasi ei edusta sitä rakentavinta. Kyllä tarvitaan näemmä noita KEVÄTBINGON JÄRJESTÄJIÄ ja ASKARTELIJOITA opettamaan esim. käytöstapoja tulevaisuuden aikuisille.
Anteeksi, en tiennytkään että tänne saa kommentoida vain jos on samaa mieltä asioista.
Mikähän katkera ihminen tuo nimetön tosiaan on, sisälukutaito ei ainakaan vaikuta olevan hallussa. Eikä käytöstavat!
Muistuttaisin, että itse nämä ihmiset ovat sairaanhoitajaksi halunneet ja kouluttautuneet ja sitä myötä eturintamansa valinneet. Itse olen täysin tietoisesti valinnut toisin. Siksi en nyt itkekään sankarikruunun perään täällä….
Moniko sairaanhoitajakouluun hakenut on tiennyt, että yleisvaarallinen tartuntatauti riehuu v.2020 pitkin maailmaa? Ei ainakaan yksikään vielä työssä oleva (menneiltä vuosisadoilta tuskin henkensä heittäneet tulee kertomaan, miten toimia Ruton tai Espanjan taudin keskellä). Nää ”itsehän ammattisi valitsit” kommentit osoittaa ajattelun köyhyyttä.
Yleisessä keskustelussa on myös unohtunut, ettei suinkaan kaikki lääkärit, lähihoitajat tai sairaanhoitajat edes kevään työssään kohdannut yhtä ainoaa koronapotilasta.
Kaikkien työtehtävät tai työarki ei rajusti muuttunut, eikä kaikille suinkaan tullut edes ylitöitä. Mutta niin vaan häntä pystyssä ja etulinjassa taisteltiin…
Hoitotyötä korostettaessa tuli vaan unohdettua vaikka esimerkiksi ne eristyssiivouksia tekevät laitoshuoltajat.
Miksi ihmeessä maskien käyttö on kielletty?
Varhaiskasatuksessa maskit on kielletty, koska lapset voivat pelätä aikuisia, jos heillä on maski. Mutta varmasti tässä on muitakin syötä. Maski tuskin edes hyödyttää, kun ei ole muita suojavarusteita ja mahdollisuutta käyttää sitä hygienisesti, kun ei ole turvavälejäkään.
Eniten muuttuivat työ- ja kouluarki. Kaikki peruttiin ja yhtäkkiä piti nopealla aikataululla saada opetus, kokeet, tentit, seminaarit jne. verkkoon. Digitaidot ovat kehittyneet, kärsivällisyys lisääntynyt, oma koti ja lähiympäristöt riittävät olemiseen ja seikkailuille, matkat, festarit, oma väitöskaronkka peruttiin. Väitöksen pidin etänä, salissa olimme vain minä ja kustos ja it-tuki. Vastaväittäjä istui kotonaan Oulussa ja me kohtasimme Zoomissa. Piti sopeutua. Perheen yhteinen aika on lisääntynyt, mikä on hieno asia. terveys on arvona nostanut entisestään päätään, kuten sinäkin kirjoitit. Lähimmäisyys ja yhteisöllisyys ovat lisääntyneet . Kiinnostus läheisiä, ystäviä ja tuttavia, työtovereita kohtaan samaten. Pieniäkin kohtaamisia osaa arvostaa. Siinä päällimmäiset 🙂
Minna
Kiitos Minna kommentistasi! Aika sopeutumista vaatinut kyllä jokaiselle tavallaan. Ja tietyt asiat sitten nousseet esiin aivan eri tavoin kuin ennen. <3
Niin kyllähän pk-työntekijät ihan samaan syssyyn kuului, kun linjattiin ne ”elintärkeät” ammattiryhmät, joiden työssäkäynti tulee korona-aikana mahdollistaa. ”Eturintaman taistelijat” nyt on toki median luoma raflaava termi ja ehkä juu kuuluu sinne sairaanhoidon puolelle, mutta turha se on opettajien ja hoitajien ammattitaitoa ja merkitystä väheksyä. Vähän muutakin siellä päiväkodissa tehdään kuin kevätbingoa ja askarrellaan kiikareita, mutta se ei asian pointti niinkään.. Turvaväleistä ei tietoakaan ja mahdollisia koronapommeja sylitellään oma terveys vaarantaen, niin olo on/oli lähinnä sellainen, että lähinnä jossain yhteiskunnan pohjasakassa ollaan tänä aikana terveysriskien kanssa, kun luonnollisesti mahdollisuuksia etätyöhön ei ole.
Tämä oli siis vastaus tuohon alempaan keskusteluun eikä Iidan kirjoitukseen. 🙂
Kyllä, tämä kommentti osui ja upposi aika pahasti. Läheiseni työskentelee ensihoitajana ja se, mitä hän on työssään nähnyt ja kokenut epidemian aikana, ei tule varmasti koskaan unohtumaan. He ovat niitä todellisia sankareita ja ilman heitä ihmishenkiä olisi varmasti menetetty paljon enemmän. Siksi näen punaista aina, kun joku yrittää perusteetta ratsastaa ”etulinjan taistelijana”. Nämä oikeat taistelijat eivät tuo itseään esille ja mahtaile blogeissaan, he tekevät työtään, tälläkin hetkellä.
Voi olla, että sanavalinta oli huono. Mutta tarkoitukseni ei ole mahtailla, vaan kertoa omassa blogissani omia tuntemuksiani. Jos ei ole ollut töissä varhaiskasvatuksen kentällä, ei tiedä, mitä se on. Jos ei ole ollut siellä korona-aikaan, ei tiedä mitä se on. Jos ei ole omia lapsia, jotka viedä päiväkotiin, ei osaa ehkä arvostaa alaa. Ehkä minä tunsin työskenteleväni eturintamassa ja olevani yksi taistelija muiden rinnalla koronaa vastaan? Ehkä koin tehneeni oman osuuteni, kun menin päivittäin julkisilla töihin, vein oman lapseni hoitoon, jotta pääsin hoitamaan muiden kriittisten ja yhteiskunnan kannalta merkittävien alojen lapsia, niitä joiden vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta etätyöhön, kuten ei minullakaan? Minusta eturintamassa oli monet ammatit, eikä toisten työtä tulisi vähätellä nostaen jotain muuta kuten sinä juuri teet. Molempia on tarvittu. Jokaisella on ollut ja on nyt todella tärkeä rooli koronan suhteen.
Jos en nyt aivan väärin ymmärrä, niin olet tainnut jättäytyä tästä ”etulinjan taistelusta” jo pois, kesken epidemian. Jännä.
Olen kyllä tosi pahoillani tälläisestä tarpeettomasta ikävästä kommentoinnista. Anonyymina on helppo huudella. Vaikka vaihdoin työtehtäviä, se ei poista kokemuksia kevään ajalta.
Hyvä Iida, että jaksat noille aivan turhista päätään aukoville vastata todella järkevästi ja kehittävästi. Kirjoituksesi oli hyvä ja todellakin ymmärsin kaikki pointit siitä! ? Jatka samaan malliin.
Kiitos kovasti!
Minusta mikään ei ikävämpää kuin toitottaa tietyistä ammateista ja töistä, miten rankkoja ja tärkeitä ne ovat. Korona on jostakin syystä lisännyt tätä ilmiötä jossain määrin. Kuka on työelämässä niin pitkään, että ehtii kokeilla kaikki duunit? Tai edes pystyy kokea oman ammattinsa jokaisena aikakautena? Kuuntelen mielelläni erilaisissa töissä olevien ihmisten kokemuksia ja kerron muille omastani. Vaikka itse asiassa oma työni on sen verran harvinainen, ettei useimmat edes ymmärrä sitä ensimmäisellä kuulemalla. Olen samaa mieltä alemman kommentoijan kanssa siitä, että Iida on hienosti tuonut esille omaa kokemustaan lyttäämättä muita.Minä en edes omassa mielessäni edes erottele eturintamaa, koska en osaa määritellä itsekseni, ketkä sinne kuuluvat. 😀 Mutta eturintama-sanan käyttö ei silti häiritse, jokainen voi pohtia asiaa rauhassa. 🙂
Minun lapseni sai jatkaa varhaiskasvatuksessa, koska molemmat vanhemmat töissä terveydenhuollossa. Olen ikuisesti kiitollinen päivähoidon henkilökunnalle- he eivät siirtäneet omia pelkoja lapsiin, vaan päinvastoin- tekivät keväällä arkipäivistä lapsille tasaisen hyvää. Jokainen varhaiskasvattaja on sankari- lapsi ei voi odottaa epidemian laantumista ja pysäyttää lapsuuttaan!
Sen sijaan toisen lapsen koulun osalta esitys oli keväällä niin heikko, että vieläkin nousee tunteet pintaan. Varsinkin siinä vaiheessa, kun OAJ aloitti sen naurettavan elitistisen lässytyksen, että kaksi viikkoa ei riitä valmisteluajaksi opettajille palata töihin. Oikeesti? Missähän fantasiamaailmassa eletään, kun kuvitellaan kellään olevan kahta viikkoa valmisteluaikaa yhtään mihinkään. Ja nyt ei tarvii kenenkään tähän kommentoida, miten paljon etäopetus lisäsi stressiä opettajille. Ihan joka duunipaikassa on väännetty niska limassa töitä, joten jos opettaja toteuttaa hädin tuskin kahta kokonaista 45min etätapaamista viikossa (ilman mitään pedagogista tekoa, kun aika kului teknisiin säätöihin) ja muun ajan lapsi tekee kaiken työn oppimisen eteen yksin, siinä ei todella ole kyse mistään sankariteosta.
Kiitos kommentista! Olen samaa mieltä, että kyllä kaikilla aloilla oltiin vaikeassa paikassa ja piti joustaa ja sopeutua. Todella harmillista varmasti niin monen lapsen kohdalla tämä etäkoulu, siinä jää niin paljon vastuuta lapselle j aperheelle. Ja ikävää, että sinullekin jäi siitä huonot kokemukset.
[…] Miten korona on muuttanut arkeamme? – Iidan matkassa […]
[…] Miten korona on muuttanut arkeamme? – Iidan matkassa […]