Olin kauppakeskuksessa Eemin kanssa ja hurahdin rattailla sohvaryhmän ohi, jossa istui joukko nuoria. Kuulin yhden heistä sanovan: ”Mun somekaveri joutu eilen sairaalaan.” Hidastin vauhtia, sillä keskustelu kuulosti kiinnostavalta. Yksi nuorista puhui somekaveristaan toisille, kaverista, jota ei koskaan ollut tavannut, kaverista, joka oli vain somessa.
Kuunnellessani puolella korvalla keskustelua ajattelin: ”ai sillä on nimikin, somekaveri”. Sillä minullakin on somekavereita, enkä ole oikein tiennyt miten heitä voisi kutsua. Jokin aika sitten kuuntelin Antti Holma Auta Antti-podcastiä, jossa nainen kertoi tavanneensa netissä ihanan miehen. Antin mielestä nainen ei ollut tavannut ketään, sillä he eivät olleet oikeassa elämässä tavanneet. He olivat vain jutelleet netissä. Netissä ei tavata ketään.
Uskon kuitenkin siihen, että sometuttavuudet voivat tulla todella läheisiksi, ihan kuin ystäviksi, vaikkei tapaisi ikinä ”oikeassa elämässä”. Minun teini-ikäinen sisko saattaa hyvin puhua huoneessaan ystävän kanssa videopuhelua ja kokea, että he hengaavat. Minulla on Instagramissani paljon aktiivisia seuraajia, joiden kanssa vaihdan ajatuksia lähes päivittäin. Heistä tulee minulle jollain tapaa läheisiä, tuttuja, kavereita. Sellaisia, joilta jo odotan kommenttia ja ilahdun, kun he kirjoittavat minulle. He ovat sellaisia joiden nimimerkit muistan ja joiden viestien sisällöt jäävät ajatuksiini. Heistä tulee minulle paljon enemmän kuin seuraajia.
Someaikakaudella tulee seurattua tiiviisti ihmisiä joita ei ole koskaan tavannut. Sitä huomaa elävänsä heidän elämäänsä voimakkaasti katsellen, lukien ja kuunnellen. Sitä huomaa tietävänsä ja tuntevansa ihmisen, jota ei oikeasti tunnekkaan. Saattaa tietää tuntemattoman ihmisen puuhista enemmän kuin oikean elämän oikean ystävän. Tälläisen ihmisen kanssa saattaa viestitellä somessa. Saattaa jopa lähettää ääniviestejä ja videoita tai ottaa videopuhelua.
Itse en näe somekavereita epäaidompina kuin ”oikeita kavereita”, joita tapaa kasvotusten. Kumpikaan ei sulje toisiaan pois. On ehdottoman tärkeää, että on kavereita, ei se onko toinen oikeampi kaveri kuin toinen. Monelle ne somekaverit voivat olla todella tärkeitä ja isossa osassa elämää. Se ei vähennä kasvotusten tapahtuvan vuorovaikutuksen merkitystä, muttei tee somekavereista yhtään väheksyttäviä. Kuten välillä tunnutaan ajattelevan. Lisäksi kaikilla ei ole kavereita oikeassa elämässä, kaikki eivät ole suulaita smalltalkin osaajia, rohkeita ottamaan kontaktia oikeassa elämässä tuntemattomiin tai valmiita muodostamaan sosiaalisia suhteita tosta noin vain. Toisille voi olla helpotus, että somestakin voi saada kavereita. Toiset taas eivät kaipaa fyysistä seuraa, vaan nauttivat ollessaan yksin. He saattavat kuitenkin hakea juttuseuraa somesta, jossa sen rajoja on helpompi määritellä oman jaksamisen mukaan.
Minä olen todella monesti saanut somekavereilta lohtua. Olen saanut heiltä vertaistukea vaikealla hetkellä ja seuraa iltaisin, kun olen laittanut vauvan nukkumaan. Somekavereiden takia iltani eivät ole niin yksinäisiä, kun on ollut joku jonka kanssa kirjoitella. Samalla on saanut myös sitä aikuista seuraa, jota usein pienen lapsen kanssa kaipaa, mutta aina ei luonnistu esim. aikataulusyistä tavata kasvotusten ketään. On ollut ihana jakaa somekaverin kanssa vaikka yksinhuoltajuutta, sillä läheisissä ystävissä sellaista ei ole. Sama pätee sinkkuuteen! Tällä hetkellä kukaan läheinen ystävä ei ole sinkkuna. Somessa aina joku on jakamassa suruja ja iloja. Lisäksi olen huomannut, että joistain asioista on paljon helpompi puhua sellaisen kanssa, jota ei ole koskaan tavannut eikä oikeasti tunne. Kaikkea ei vain pysty puhumaan kasvotusten, mutta somekaverille pystyy. Joten somekaverit, olette mahdottoman tärkeitä!
Onko sulla somekavereita?
-Iida
Kuvat // Siiri Saarela