Minä olen ollut työelämässä vuodesta 2015. Sitä ennen opiskelin ja tein keikkatöitä samalla. Kesätöitä oli toki tullut tehtyä jo vuosia. Yliopisto-opintojen jälkeen oli jokseenkin shokki mennä töihin. Lepsu elämänrytmi muuttui kellontarkkaan 8.00-16.00 elämään. Muistan, että se tuntui alkuun aika raskaalta, vaikka työkokemusta ja käsitystä työelämästä olikin. Ei ollutkaan enää arkiaamuja, jolloin luento olisi alkanut puoliltapäivin, puhumattakaan kokonaisista arkivapaista.
Sitä aina alkoi odottaa perjantaina ja viikonloppua. Vaikka olen aina pitänyt työstäni, niin toki kaikki työ on paikoin varmasti haastavaa ja stressaavaa. Viikot vaihtelevat ja kuukaudet vaihtelevat, joskus työmäärä on suurempi. Työpäivän jälkeen ei aina ole aikaa palautua seuraavan päivään ja silloin korostuu se viikonlopun odottelu ihan hirveästi. Työ päiväkodissa on paikoin hektistä ja henkilökuntavajaus teettää aina isoa kuormitusta. Silloin työmäärä on aina suurempi eikä vastuu jakaudu tasaisesti.
Perjantai oli viikon kohokohta ja iltapäivän sitä oli aina vähän jalka oven välissä valmiina lähtemään. Lauantai oli suosikki, sunnuntaina alkoi jo vähän painaa maanantai. Viikonloppua kun odottaa kovasti, on se hyvin nopeasti ohi. On ihan kamalaa elää vain viikonlopuille. Arkena eli niin täysillä työlle, vaikka nyt jälkiviisaana olisi pitänyt enemmän panostaa niihin keinoihin, joilla työstä olisi voinut palautua myös arkena, eikä jättää kaikkea viikonlopun varaan. Arjen ja viikonlopun välille muodostui niin iso kontrasti. Viikonloput olivat itselle, omille kivoille jutuille, ystäville, kuntosalille, lounaille, kirjoittamiselle, vapaudelle ja aikatauluttomuudelle. Viikonloppuna oli kiire elää ja se loppui aina kesken. Maanantaita vihasi, koska se pysäytti kaiken kivan ja palutti todellisuuteen. Olisi pitänyt ripotella kivoja asioita enemmän pitkin viikkoa, eikä korostaa liikaa viikonloppua, elää joka päivä kuten perjantaita!
Tällä hetkellä elämässäni jokainen päivä on enemmän ja vähemmän toisensa kaltainen. Vauva on kyllä opettanut, että kaikkina päivinä pitää elää ja elämä on tässä eikä ala vasta perjantaina. Nykyään suosikkipäiväni ovat oikeastaan kääntyneet ympäri. Eniten pidän päivistä maanantain ja perjantain välissä. Silloin tulee Huomenta Suomi, Kauniit ja rohkeat sekä Salatut elämät. Silloin on kerho- ja leikkipuistotoimintaa. Silloin äitikaverit lähtevät lounaille ja lenkkeilemään. Viikonloppuna elämä enemmänkin hiljenee ja koen osaltani jopa yksinäisyyttä, kun tiedän kaikkien muidenkin olevan vapaalla. Viikonloppuna ei ole samanlailla tekemistä kuin arkena eikä oikeen mitä odottaa.
Näin se elämä on mennyt päälaelleen ja muuttunut! Saa nähdä mikä meno sitten on, kun joskus palaan töihin. Toivon, että silloin osaisin enemmän hyödyntää näitä lapsen myötä oivaltamiani ajatuksia. Onneksi se lapsi pitää pakostikin kiinni hetkessä, sillä se on minulle iso opettelun paikka. Se, ettei aina ole odottamassa jotakin, vaan on vain, ihan siinä. Joka päivästä voi nauttia kuten perjantaista!
Ihanaa perjantaita sinulle ja viikonloppua!
-Iida
KUVAT / Tiia Nyholm