Home » Hemmetti, että olen onnellinen

Hemmetti, että olen onnellinen

by Iida Åfeldt

Istuin hiekkalaatikon reunalla ja katselin lähes pilvetöntä taivasta. Muutama pilvi ajelehti siellä täällä. Aurinko lämmitti mustan takin pintaa. Katsoin lastani, joka laittoi lapiolla hiekkaa ämpäriin. Vielä viime syksynä hän ei vielä hallinnut hommaa. Olipa hän kehittynyt. Hän tunnusteli hiekkaa sormillaan, jonka jälkeen ojensi kätensä minulle putsattavaksi. Niin tyypillistä hänelle. Hanskat hän oli heittänyt menemään ajat sitten.

Siinä hetkessä ajattelin:

Hemmetti, että olen onnellinen”

Siinä oli kaikki. Kevätaurinko ja hiekkalaatikon hiekan tuoksu. Minä ja hän. Siinä hetkessä oli tieto siitä, että vielä parempaa on tulossa.

Oivalsin alkuvuosta jotain hyvin oleellista. Tajusin, että olen itse vastuussa omasta onnellisuudestani. Jotta voisin olla vielä onnellisempi, tulisi minun tehdä tarvittavat muutokset omassa elämässä. Töihin paluu oli tämän asian ymmärtämisessä avainasemassa. Tajusin, etten voi olla onnellinen ja voida hyvin, jos vien lastani kahdella bussilla päiväkotiin ja matkoihin menee kaksi tuntia yhteensä joka päivä. Tajusin etten voi olla onnellinen, jos asun kaukana tukiverkosta. Tajusin, että onnellisemman arjen mahdollistamiseksi tulee vaihtaa työpaikkaa lähelle kotia, muuttaa lähelle työpaikkaa tai hankkia auto. Muuten en mitenkään voisi jatkaa samalla tavalla siihen asti, että lapseni päiväkoti taival on ohitse.

Päätin, että toteutan kaikki vaihtoehdot.

Tällä hetkellä en voisi olla onnellisempi, kun tiedän, että muutto on tulossa. Samalla se laittaa elämää melko paljon uusiksi tässä kevään ja alkukesän aikana. Olen niin huojentunut, että osasin tehdä hyvät ratkaisut ja uskaltaa viimein tehdä jotain, enkä vain haaveilla. Olen niin ylpeä siitä, että otin vastuun omasta onnellisuudestani ja aloin miettiä, että mitkä asiat tekevät onnelliseksi. Aloin miettiä miten voin lisätä omaa onnellisuuttani ja mitä se minulta vaatii. Oloni on jo nyt niin paljon onnellisempi, kun tiedän elämäni helpottuvan. Tiedän sen lisäävän omaa hyvinvointiani, omaa jaksamistani ja sitä kautta tietysti meidän perheen hyvinvointia. Ja muuton myötä toteutan monia omia haaveitani ja tavotteita. Koko alkuvuosi on tehty kovasti töitä niiden eteen ja pikkuhiljaa asiat asettuvat paikalleen.

Sisälläni lepattelee, niin jännittävää monin tavoin! Niin monia muutoksia on luvassa. Muutto ja yrittäjyys, mahdollisesti opiskelut (jos tämä vuonna onnistaisi maisterihaussa) ja ehkä unelmien mies!

-Iida

LUE MYÖS

Jos saisin toivoa mitä vain

Kuulumisia uuden arjen keskeltä

Meidän päivä aamusta iltaan

Olen mukana Sinkkuäidille sulhanen-ohjelmassa

KUVAT // Sipriina Saari

8 kommenttia

M87 7.3.2020 - 22:19

Mahtavaa Iida! Jokainen meistä on oman onnensa seppä 😊 Tää motivoi myös mua tekemään päätöksiä tulevaisuuden suhteen!

Vastaa
iidaafel 8.3.2020 - 20:31

Mahtavaa, kiitos!

Vastaa
Shinebright 7.3.2020 - 22:46

Oi, ihanaa! Tämä onnellisuus huokuu sinusta, olet entistä positiivisemman oloinen ja sinuun on helppo samaistua. Et kuitenkaam vaikuta teennäiseltä, eikä elämän asenteesi ja se, mitä tuot somessa esille anna mieli kuvaa, että peittelisit jotakin, mitä et ole. Tästä blogi postauksesta tulee mieleeni oma vuosi noin 5 vuotta sitten. Olin silloin hieman masentunut, hain ns. omaa paikkaani opiskelujen jälkeen. Yht’äkkiä elämääni tuli mies, aloimme siitä paikasta seurustella, muutimme vähän myöhemmin yhteen, sain vaki duunin ja sekä fyysisesti, että henkisesti aloin voimaan hyvin. Toivon teidänkin tulevaisuuteen lempeitä tuulia ja että uskallatte olla avoimia kaikelle, mitä eteen tulee! 😊

Vastaa
iidaafel 8.3.2020 - 20:31

Kiitos todella paljon kommentistasi <3

Vastaa
Torey 7.3.2020 - 22:53

Ihan mahtavaa! ❤

Me saatiin talo myytyä, eli nyt etsitään kotia tukiverkon läheltä ja se saa olon niin kevyeksi! Perheen lähellä olo tulee helpottamaan etenkin mun elämääni todella paljon! ❤

Lisäksi toivon, että tällä kertaa saisin koulupaikan, kun viimeksi jäin puolen pisteen päähän mukaan päässeistä. 😅

Joskos tästä tulisi meille aivan mahtava vuosi. Toivotaan ainakin niin! ❤

Vastaa
iidaafel 8.3.2020 - 20:30

Eikä!! Onnea, tosi hieno juttu. Nyt toivotaan meille vaan parasta ja että päästäis opiskelemaan! Ja samoin kävi mulle viime vuonna, jäin kolmannelle varasijalle ja pisteen päähän edellisen sisään päässeen pisteistä!

Vastaa
Mie kans... 8.3.2020 - 06:39

Kannustan täysillä päätöstäsi, muutoksen tuulet ovat usein hyvästä ja nyt tuulet tuovat mukavan jänniä asioita. 😃

Vastaa
iidaafel 8.3.2020 - 20:28

Kiitos todella paljon!

Vastaa

kommentoi postausta