Sain lukijoilta toiveen ottaa kantaa nyt muutamassa blogissa nousseeseen aiheeseen. Saaka lapsista olla tykkäämättä? Saako sanoa ettei pidä lapsista?
Voit lukea Mungolife blogin tekstin tästä ja But I’ m a human not a sandwitch blogin tekstin tästä.
Asiasta ollaan kahta mieltä. Saa sanoa, sillä kaikki ei vain tykkää lapsista ja se on ihan ok. Täytyy olla vapaus mielipiteeseen. Ei kaikki tykkää koiristakaan. Toinen puoli asiaa sanoo, että mistään muustakaan ihmisryhmästä ei saa sanoa niin, joten miksi lapsista saa? Miksi lapsista saa puhua meidän yhteiskunnassa niin rumasti ja halveksuvasti? Jos joku sanoisi, että en pidä vanhuksista, niin saisi hän varmasti ihmetystä osakseen. Se kun on jokaisen kohtalo. Yhtälailla jokainen on joskus ollut lapsi.
Minä ajattelen, että lause ”minä en tykkää lapsista” ei aina tarkoita, että sen sanoja ei pitäisi lapsia yhteiskunnan kannalta merkittävinä tai haluisi tahallisesti halveksua lapsia. Moni voi tarkoittaa lauseella, ettei esim. pidä lasten seurasta tai ei halua lapsia, muttei osaa sanoa sitä muuten. En tykkää lapsista on helppo fraasi käyttää.
Minusta on inhimillistä, että lapsettomuushoitoja käyvä sanoo, ettei kestä nähdä lapsia. Lasten näkeminen satuttaa. Minusta on inhimillistä, että joku sanoo, ettei oikein välitä lasten seurasta. On ok sanoa, ettei pidä siitä, miten lapset toisinaan käyttäytyvät. On inhimillistä sanoa, että ei pidä kaikista lapsista yhtä paljon. Omiin ja läheisiin lapsiin on erityinen suhde. On ok sanoa, ettei halua viettää lasten kanssa aikaa tai ettei osaa olla lasten kanssa. Jos lähipiirissä ei ole lapsia, niin lasten seura voi jännittää ja tuntua vieraalta. On täysin ok sanoa, ettei halua itse lapsia, vaikka pitäisi lapsista tai suhtautuisi niihin neutraalisti. On ymmärrettävää sanoa, ettei välitä vauvoista, koska kokee ettei niiden kanssa voi tehdä mitään. On ok sanoa, ettei pidä lapsista tarkoittaen, ettei koskaan voisi nähdä itseään työskentelemässä lasten kanssa.
Olen itsekin monta kertaa ajatellut, että inhoan lapsia. Kyllä. Minä, varhaiskasvatuksen opettaja. Ja ajattelussa ei ole mitään väärää, mutta käyttäytymisessä voi olla. Olen ajatellut, etten pidä kaikista lapsista, pidän vain tietyistä, sillä kaikilla lapsilla ja aikuisilla ei synkkaa samalla tavalla. Sama pätee muissakin ihmissuhteissa. Olen myös ajatellut, etten pidä vauvoista, kun ne on kurttuisia, kakkaa ja nukkuu. Olen myös ajatellut, että en halua töihin päiväkotiin, koska se on vain vaipan vaihtoa. Todellisuudessa monissa ajatuksissa on kyse ennakkoluuloista ja tiedon puutteesta. Olen monesti päättänyt työpäiväni päiväkodissa ja mennyt ruuhkabussiin, juuri siihen klo 16 bussiin, jossa kaikki muutkin ovat. Olen kuunnellut jonkun lapsen raivohuutoa. Olen ajatellut, että en kestä. Lapsen huuto on liikaa työpäivän päätteeksi ja se on todella ärsyttänyt. Olen monta kertaa ärsyyntynyt lapsesta, joka on systemaattisesti rikkonut hiekkakakkuja hiekkalaatikolla vanhemman puuttumatta. Olen ajatellut, että inhoan lapsia.
Todellisuudessa en aina pidä siitä miten lapsi käyttäytyy. Mutta en myöskään aina pidä siitä miten teinit, aikuiset tai vanhukset käyttäytyvät. Lapset eivät kuitenkaan itse voi aina omalle käytökselleen mitään.
Lapsi ei ole tunnetaidoiltaan kehittynyt, lapsen reaktiot ovat impulsiivisia, koska he eivät osaa säädellä tunteita ja hillitä itseään. Aina myöskään pieni lapsi ei ole vastuussa huonosta käytöksestä, vaan aikuisen pitäisi ottaa tilanteesta vastuu ja ohjata lapsen käyttäytymistä. Lapsi ei tiedä mikä on sopivaa, ellei häntä ohjaa. Aina ei edes auta, vaikka aikuinenkin tekisi kaikkensa, vaikka siellä ruuhkabussissa. Aikuinen toivoo pääsevänsä ulos bussista huutavan lapsen kanssa aivan yhtä paljon kuin kanssamatkustajat. Ilkeät sanat ja mulkaisut eivät siinä auta.
Olen kuullut niin monesti sanottavan, lauseen ”en pidä lapsista”. Usein kyse on ajatusmaailmasta. Lapset nähdään sotkevina, huutavina, ärsyttävinä, jotka metelöi ja juoksee. Lapset häiritsee. Lapset ei osaa kunnolla puhua, niitä ei ymmärrä eikä ne oikeen osakkaan mitään. Tästä syystä moni ei pidä lapsista. Lapset saavat aikuiset hermot kireelle lentokoneessa, ravintolassa, kahvilassa ja kaupassa. Aivan yhtälailla muihinkin ihmisryhmiin liittyy ennakkoluuloja ja voimakkaita oletuksia käyttäytymisen suhteen. Valitettavasti monesta aikuisesta tulee lapsi kyseisessä tilanteessa ja he purkavat lapsen aiheuttamaa ärsytystä joko suoraan lapseen tai paikalla olevaan vanhempaan. Tämän olen itse saanut kokea hyvin monesti äitinä, mutta myös opettajana. Kaikki ei kuitenkaan ole aina samanlaisia ihmisryhmän sisällä. Ei kaikki lapset, ei kaikki maahanmuuttajat, ei kaikki teinit, ei kaikki homot. Ja onko hyvinkäyttäytyvä lapsi sitten sellainen, joka istuu hiljaa ja on paikoillaan? Ei häiritse aikuisia? Surullistahan se on, että kyseisiä lapsia, jotka eivät saa toteuttaa itseään tai näyttää tunteitaan, on liikaa. Lapsi ei ole asia, joka pitäisi sulkea kotiin, jottei se häiritse muita. Kyllä lapset saavat näkyä ja kuulua yhteiskunnassa ja olla siinä näkyvä osa. Valitettavasti olen sitä mieltä, että Suomessa lapsiin suhtaudutaan negatiivisesti ja se näytetään avoimesti. Moni asia on hyvin ja monessa lapset huomioidaan, mutta on myös parannettavaa.
Minä ymmärrän sen, ettei kaikki pidä lapsista. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että lapsista voi puhua rumasti, lapsia voi haukkua, arvostella, kiusata, alistaa ja kohdella huonosti. Se, ettei pidä jostain ihmisryhmästä ei valitettavasti oikeuta huonoon kohteluun. Minun äitini on sanonut minulle lapsesta asti, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta jokaiselle ollaan ystävällisiä. Ja se pitää minusta paikkansa. Kaikkiin voi suhtautua neutraalisti ja olla kohdatessa normaali. Voi pitää ovea auki, hymyillä ja nostaa tippuneen lelun. Lasta pitää voida mielipiteistä huolimatta kohdella kuten ketä tahansa muutakin ihmistä.
Lapsi on arvokas, lapsella on arvo, sama ihmisarvo, kun muillakin. Lapset nyt vain sattuvat olemaan kaikkein alisteisimmassa asemassa yhteiskuntaa ja täysin riippuvaisia aikuisista. Ja kyllä meidän aikuisten pitää ajaa lasten oikeuksia, olla heikompien puolella. Harva lapsi maailmassa voi niin hyvin kuin Suomessa. Toki tämä pohjautuu omaan ammattiini ja ammattietiikkaan hyvin vahvasti. Minun kuuluu nähdä jokainen lapsi yhtä arvokkaana. Oma lapseni on minulle maailman rakkain asia. Ja jokainen kohtaamani lapsi on toivottavasti jollekin aivan yhtä rakas kuin omani minulle. Ja sen pyrin aina muistamaan. Lapsista kuitenkin tulee aikuisia ja me aikuiset hyvin pitkälle vaikutamme siihen millaisia aikuisia heistä sitten tulee. Ensimmäinen elinvuosi on todella suuressa osassa.
Oman ammattini takia myös pidän lasten kanssa olemisesta ja opettamisesta. Lapsen kehitys ja kasvu ovat minulle tuttuja, jolloin osaan ymmärtää syitä lapsen käytöksen takana.
-Iida
Lue myös aihetta koskettavat tekstini
Onko vauva tervetullut ravintolaan?
Kuvat// Laura Iikkanen
32 kommenttia
Hyvä kirjoitus. Itse olen aina ollut lapsihullu – ennemmin sanoisin, etten pidä aikuisista. Aikuisten seurassa on paljon useammin tylsää kuin lasten seurassa. Kyllä, on ärsyttäviä lapsia (esim. omien lasten kavereissa), mutta niitäkin lapsia kohtaan tunnen myötätuntoa, koska usein kyse voi olla jostain, mihin lapsi ei voi vaikuttaa. Lapsi ei saa huomiota omaan perheen aikuisilta ja kerjää siksi huomiota väärin keinoin sekoilemalla hoidossa tai kaverin luona. Tai lapsi saa kotona liikaa huomiota ja kuvittelee, että sama pätee kaikkialla. Minua kiehtoo lapsissa lähes kaikki: nopea oppiminen, liikunallisuus, energisyys, kekseliäisyys, huumorintaju, oivallukset, ketteryys, leikkiminen. Luin jo yläasteella kirjoja lapsipsykologiasta, koska asia kiinnosti. Minua kiinnostavat kaikki ikävaiheet, teinitkin ovat mielestäni suloisia olentoja.
En voi käsittää sitä, että aikuiset haukkuvat lapsia, siis ihan ventovieraat. Asumme alueella, jossa on huomattavan paljon akateemisesti koulutettua väkeä, ja silti aikuiset (yleensä miehet) huutelevat lapsille törkeyksiä, vaikka nämä eivät tekisi mitään. Tai lapsia ei palvella kaupassa, bussi ei pysähdy kun lapsi viittaa jne. Suomalainen yhteiskunta on todella lapsikielteinen, se on surullista. Lasten pitäisi olla hiljaa, näkymättömiä ja hajuttomia. Ei ole pakko tykätä lapsista, mutta pitäisi muistaa, että he rakentavat käsitystä siitä, millaisia perheen ulkopuoliset aikuiset ovat ja millainen maailma on. Millaisia lapsia meillä kasvaa, jos heille ilkeillään tai heidät sivuutetaan esim. kassajonossa, ei muuten huomioida tai heitä haukutaan kadulla?
Kiitos, todella hyvä kommentti! Lapset ovat todella kiehtovia ja itseäni juurikin kiehtoo lapset. Ja monesti lapsessa on sitä mitä aikuiselta puuttuu. Eikä sitä tosiaan tarvitsisi tuoda käytöksellä, puhuin ja teoin esiin, jos ei lapsista pidä. Sitä tapahtuu liikaa.
Miksi ihmeessä tuollainen asia pitäisi tuoda ääneen julki? Toiset tykkää tytöistä, toiset tykkää pojista, toisista lapset on ihania, toisista ei. Mutta mikä tarve on huudella kaikki mielipiteensä julki. Kysyinkin asiaa neljältä lapseltani.
”No oisko aikuisista kiva kuulla olevansa ärsyttävä, rasittava tai muuta tylsää?”(12-vuotias)
”Täh? Mitä te aikuiset jauhatte? Mut hei, mäkin saan sit aukoo päätäni kaikille joista nyt en satu tykkäämään! Okei?” (14-vuotias)
”Miks sä kysyt tuollasta? Mulle tulee ainakin paha mieli.Eiks äiti tuo oo vähän kiusaamista? Musta on.”
(8-vuotias)
”Ihan älytöntä!” (16-vuotias)
Kiitos Iida ihanista arvostavasta kirjoituksesta!
Olen samaa mieltä! Jos ei pidä lapsista, ei sitä mielestäni tarvitse edes sanoa. Antaa olla. Jokainen osaa käyttäytyä normaalista ja neutraalisti tai pitäisi osata.
Voi ei, jotenkin ihanat kommentit sun lapsilta!
Iida, hyvä teksti. Varhaiskasvattajana minäkään en välttämättä jaksa työpäivän jälkeen kuunnella kaupassa itkevää lasta. Välillä tekisi mieli käydä kysymässä vanhemmilta, että miksi molemmat aikuiset lähtevät pitkän päivän jälkeen kauppaan, eikö toinen voisi olla pienen kanssa kotona tai ulkona? Onko lapsen pakko nälkäisenä jaksaa ehkä 9 tunnin hoitopäivän jälkeen shoppailla, edes ruokaa? Tai onko päiväkodissa ulkona pidetyistä vaatteista riisuttu, avattu mitään, hiki virtaa..
Helposti saattaa sanoa, että ei pidä joistakin lapsista. Kuten moni pelkää, inhoaa räyhäkoiria. Kuinka usein se räyhä on koiran vika? Kuten myös lapsilla, se koiran räyhä on sen kasvattajan, aikuisen takana. Väitän, että usein me varhaiskasvattajat kasvatamme yhtä paljon niitä vanhempia, kuin lapsiakin. Ja tuon pikkuserkkuni lauseen allekirjoitan, kaikista ei tarvitse tykätä, mutta ystävällinen pitää olla.
Kiitos kommentista! Todella hyvin sanottu. Monesti on vanhemmilla osuutta käytökseen.
Olen sanonut etten oikein tykkää lapsista. Tämä on tullut sanottua silloin, kun asiasta on keskusteltu aikuisten kesken jostain syystä.
En ole sanonut kyseistä lausetta koskaan yhdellekään lapselle enkä tule koskaan sanomaankaan.
Tämä lause näyttäytyy lapselle niin, että en mene hänen kanssaan pelaamaan jalkapalloa tai leikkimään nukeilla jos olen vaikka jossain kylässä missä on lapsia. Sanon sen kuitenkin lapselle nätisti, etten nyt valitettavasti ehdi/en osaa pelata jalkapalloa/juttelen nyt äitisi kanssa tms. Sanon sen myös lapselle nätisti. Pahoitellen vain kieltäydyn asiasta.
En myöskään ilmeile lapselle hississä, koska en tee sitä aikuistenkaan kanssa.
En tee mitään sellaista, missä kohtelisin lasta kaltoin.
En vain tykkää lapsista, koska en osaa leikkiä niiden kanssa. En toisaalta ole pienenäkään pitänyt itseäni pienemmistä lapsista. En ole halunnut hoitaa vauvoja, tai ollut niistä lapsenakaan innostunut.
Kiitos kommentista, olipa kiva lukea! Ja mielestäni noin se pitäisikin olla, jos ei ns pidä lapsista. Ei sano asiaa lapsille, ei tuo asiaa esiin, vaan on ihan neutraali. Ei kaikkia kiinnosta samat asiat. Jos elämässä ei juuri ole lapsia, ei ole ehkä tarvetta opetellakaan lasten kanssa olemista.
Mun mielestä ihminen, joka sanoo ettei tykkää lapsista, on lähtökohtaisesti mulkku. Ja allekirjoitan Iidan ajatukset asiasta.
Minusta on inhimillistä ajatella, ettei pidä, mutta sen tarpeeton esille tuominen on kyseenalaista.
Hmm, eipä ole nyt kypsästi ja asiallisesti asia ilmaistu, että kaikki lapsista ”pitämättömät” olisivat mulkkuja. Ihmiset ovat nyt vaan eri mieltä asioista, käytös ratkaisee.
Samaa mieltä, käytös ratkaisee!
Pidän lapsista, en niistä vanhuksista. Miten niillä on niin jyrkät mielipiteet ja ne tietää kaiken. Ne mitätöivät toisen, eikä näillä ole muistisairautta. Todella vaikeaa hymyillä ja niellä kaikki. Lapset ovat elämänmyönteisiä, iloisia, kekseliäitä. Miten ihania keskusteluja. Iloa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mihin ne iloiset, onnelliset vanhukset ovat kadonneet???
Niin, totta varmasti tuokin! Itsellä taas ei ole vanhuksista kokemusta eikä heidän hoidosta, joten en yhtään tiedä miten jaksaisi kuvailemaasi vanhustyyppiä!
Todella hyvä ja asiallinen teksti. Otat hienosti kantaa asioihin ja sinun kirjoituksista jää aina hyvä mieli, osaat kirjoittaa todella hyvin ja kunnioittavasti. Kiitos Iida.
Kiitos paljon!
Seurasin kommentointia Iinan blogissa.
Mielesyäni keskustelunaihe on absurdi!
Jäin miettimään, pitäisikö meidän yhtä intohimoisesti muodostaa kantamme myös teineistä, nuorista aikuisista, keski-ikäisistä, vanhuksista…
Samalla mietin aiheen mielettömyyttä siltä kantilta, että jokainen kommentoija on itsekin joskus ollut lapsi. Onko heistä silloin ollut epämiellyttävää elää itsensä kanssa tai vertaistensa keskellä? Ovatko he silloin osanneet olla lasten kanssa ja pitää lapsista, mutta hävittäneet sen taidon jonnekin elämän polun varrelle? Vai ovatko vain silloinkin olleet poikkeuksellisen hyviä lapsia itse, sellaisia, jollaisiksi haluaisivat muidenkin lasten tulevan? Vai onko heitä kenties lapsina itseään inhottu?
Ei ihme, jos tässä maassa ne vähätkin lapset tuntuvat aina olevan aikuiseten tiellä, jos moisesta lapsivihasta edes keskustellaan! Vanhempien osana on aina vähän pyydellä anteeksi muilta aikuisilta, kun on näitä lapsiakin. Milloin ne ovat ystävyyssuhteiden ja aikuisten keskeisten menojen tiellä, milloin työelämän riippakivinä sairastuessaan ja ollessaan hiihtolomalla viisi päivää vuodessa…
Hyvin sanottu! En aina tiedä mikä ihmiseen menee, lapsien kohdalla tuntuu siltä, että saa kommentoida ja sanoa asiansa miten tykkää. Kommentit menivät todella absurdeiksi.
Hyvä teksti, olen samaa mieltä.
Kiitos!
”Ja onko hyvinkäyttäytyvä lapsi sitten sellainen, joka istuu hiljaa ja on paikoillaan? Ei häiritse aikuisia? Surullistahan se on, että kyseisiä lapsia, jotka eivät saa toteuttaa itseään tai näyttää tunteitaan, on liikaa.”
Tuntuu tylsältä tarttua muuten ihan kivassa kirjoituksessa tällaiseen kohtaan, mutta se särähti ikävästi omaan korvaani. Olen seurannut läheltä sisareni lasten kehitystä ja hänen kuopuksensa on juuri tällainen. Hän on pienestä pitäen ollut aikuisia tarkkaileva ja ravintoloissa loputtomiin paikallaan viihtyvä ”miniaikuinen”, mutta ei silti varmastikaan alistettu lapsi! Se on vain hänen luonteensa. 6 vuotta vanhempi isoveli oli puolestaan aivan erilainen, joten kokemusta on myös ei niin rauhallisesta lapsesta. Molemmat ovat toki rakkaita, mutta kuopuksen kanssa on ollut helpompaa, sekä ympäristöllä että vanhemmilla. (Tulevaisuudesta taas ei kukaan tiedä, ehkä silloin rauhallisempi kuopus jää alakynteen aikuisten maailmassa ja räväkämpi esikoinen porskuttaa helpommin. Korostan siis vielä, etten pidä toista luonnetta automaattisesti toista parempana.)
Ymmärrän, ja todella en tuolla kohdalla tarkoittanut, että lapsi olisi alisteinen. Lähinnä tarkoitin sitä ettei se ole ainoa tapa osua hyvin käyttäytyvän lapsen määritelmään. Hyvin käyttäytyvä ei aina ole se, joka aiheuttaa kaikkein vähiten häiriötä aikuisille. Lapselle luontaista on liikkua ja leikki, se on heidän tapa olla.
ELi kuten sanoitkin, niin toisen luonne ei tee toisesta parempaa. Lapset ovat erilaisia luonteeltaan, mutta myös tavoiltaan ja käyttäytymismalleiltaan. Ja kyllähän 3-5 -vuotias on jo kyvykäs olemaankin ja harjoittelemaan paikallaan oloa ja pysyy paikallaan paremmin kuin alle 3v. Työni puolesta monet lapset osaavat istua ja kuunnella teatterissa, konsertissa tai satuhetkellä. Lapset oppivat, että tietyissä paikoissa odotetaan tiettyä käyttäytymistä esim. kirkossa ei huudeta ja juosta, kuten pihalla jne.
Ja miksi hiljaisuus ja paikallaan olo on surullista lauseella tarkoitin, että vastaani on tullut paljon lapsia, jotka ovat ns. peilittyneitä. Tai on kiltintytön syndroomaa jne. Lisäksi erittäin monessa muussa kulttuurissa lapsella ei ole muuta mahdollisuutta, kuin olla huomaamaton selviytyäkseen. Ei ole leikkiä.
Kiitos ihanasta tekstistä !
Mielestäni keskustelu tuntuu omituiselta, miksi aikuisilla ihmisillä on tarve kertoa omista inhokki-ihmisistään muille. Miksi se on hyvä, ja ylpeiltävä asia, että ei pidä jostain ihmisryhmästä? Sitä en ymmärrä.
Hyvin sanottu, mustakin tämä on asia jonka pitää omana tietona!
Tähän sopii hyvin ATT:n kommentti alempana; uskaltaisin väittää, että (ainakaan toivottavasti…) harva tällaista ääneen huutelee julkisesti, mutta jos nyt keskustelua tulee aikuisten kesken, niin kyllähän siihen tulee sitten jotain soperrettua. Esim. jos kaverini kysyy, haluaako nähdä lapsen kanssa vai ilman, yritän muotoilla jotenkin neutraalisti/asiallisesti asian niin, että mitäs jos nähtäisiin kaksin. Ei tarvitse suurkirjaimin kailottaa ”ETTEN PIDÄ LAPSISTA”.
Kyllä, hyvin sanottu, vähän huono vertaus, mutta itse en pidä koirista ja tietysti jos ystävä kysyy, että voiko ottaa koiran mukana, niin sanon ei ja olen saattanut sitten avata asiaa, etten niin hirveästi pidä koirista. Mutten tee asiasta mitään numeroa koskaan.
Niin, ei kai kyse ole numeron tekemisestä asiassa, vaan ihan siitä miten halutaan nähdä. Joskus vastaan, että nähdään toki kolmisin lapsen kanssa, ja joskus sovitaan tapaaminen kaksin. Kai tämäkin riippuu vähän ihmissuhteen laadusta/lu
…onteesta.
Joo kyllä, ja tosiaan varmasti riippuu ihmissuhteesta. Onko kyseessä hyvä ystävä vai tuttu tai sukulainen yms.
Kaikista ei tarvitse tykätä. Jokaisessa ihmisryhmässä vauvasta vaariin on henkilöitä, jotka eivät miellytä jonkun ”silmää”. Mutta ei lapsia saa vihata, vaikka He eivät aina miellytäkkään. Syy voi olla vanhemmissakin, jos lapsella on huono olla. Sydäntäni riipaisee, kun erityisherkkänä ihmisenä näen surullisen, pelokkaan tai alistetun lapsen. katseeni siirtyy heti vanhempiin.
Kylläpä sinulla on suloinen pikkupoika. Ja hyvin fiksu olet itsekin.
Kiitos kommentista! Olen aivan samaa mieltä, kaikista ei tykkää, muttei sitä tarvitse vihalla osoittaa.