Home » Seuraajien rakkaustarinat osa 4

Seuraajien rakkaustarinat osa 4

by Iida Åfeldt

Kuva: Pixabay

Joku päivä vastaan tulee se

”Mä oon 26-vuotias ja ennen kuin tapasin nykyisen poikaystäväni, mulla oli ollut muutama seurustelusuhde, mutta näin jälkikäteen sanoisin, että ne oli aika hataralla pohjalla.
Mä olin Tinderissä monta vuotta, välillä aina poissa, mut aina palasin sinne uudelleen. Oon käynyt niin monilla treffeillä ja suurin osa oli ihan kivoja, mutta myös katastrofeja mahtui mukaan. Myös toi ”ihan kiva” kuvastaa hyvin eli ei niissä tavallaan mitään vikaa ollut ja että paperilla vaikutti hyvältä, mutta siitä vaan puuttui se jokin. Jotkut mun kavereista mietti et onko mulla liian korkeat odotukset tai toiveet, mutta kun ei edes ollut. Ja sanoin aina, että mä en halua vaan tyytyä johonkin ja olla sitten parin vuoden päästä sillee, että jaa tässäkö tämä nyt sitten on.
Välillä mä vitsailin, että mun treffailu oli mun toinen työ. Mä halusin tosissaan löytää jonkun, joten työpäivän jälkeen oli aina treffit sovittuna. Silloin kuulin tietenkin muilta, että nyt mä yritän liikaa. Tuntu, että sinkkuna ei voinut koskaan onnistua; joko ei yrittänyt yhtään ja sanottiin että ei se kotoa löydy, mutta sitten kun yritti niin sekin oli väärin.
Muistan vieläkin ne sinkkuajat niin hyvin ja välillä aina joudun nipistää itseäni siitä, että mä oikeesti löysin jonkun.

Oli kevät 2017 ja mulla oli takana niin monet onnistuneet ja vähemmän onnistuneet Tinder-treffit. Osa jutuista oli johtanu vähän pidemmälle tai jopa kestänyt hiukan, mut suurimmaksi osaksi aika farsseja kaikki.
Kesäkuussa olin käymässä toisessa kaupungissa ja olin sinne sopinut treffit. En ollut mitenkään superinnoissani, treffiväsymys oli alkanut painaa. En jaksanut laittautua ja sanoin mun kavereille, että varmaan pari tuntia ja sitten tuun jo takas, koska en jaksa.
Tää mies oli ihana, mutta huomasin treffeillä, että en oikeen jaksanut innostua, koska olin jo valmis siihen että tämäkin juttu menee pieleen. Treffien lopuksi hän kysyi, että saako pussata ja mä totesin siihen, että nyt kannattaa sanoa suoraan jos ei kiinnosta, että mitä me turhaan hukataan molemmat tähän aikaan. Voit vaan kuvitella hänen reaktion, kun hän ehdottaa pusua ja mä sanon tollasta. Olin vaan niin kypsä kaikkeen, että ajattelin heti sanoa suoraan. Näin jälkeenpäin tää huvittaa. Mutta lopulta hän sitten pussasi ja pisti viestin perään, että oli kivaa. Enhän mä tässä vaiheessakaan ollut vielä vakuuttunut, koska aika peruskaava kuitenkin; kivat treffit, pusu ja viesti perään. Sen olin oppinut, ettei se vielä tarkottanut yhtään mitään eikä se ollut syy innostua.
Koko kesän olin aika varpaillani ja varautunut siihen, että kohta se sanoo, että ahdistaa tai ei oo valmis vakavaan tms. mitä näitä nyt on. Mutta ei sitä alkanutkaan ahdistaa. Tuossa se nyt mun vieressä istuu. Asutaan yhdessä ja en voisi olla onnellisempi.

Sillon sinkkuna mun oli vaikea ymmärtää, että mikä tarkoitus mun sinkkuvuosilla oli. Mutta jos en olisi käynyt niin monilla treffeillä, en osaisi nyt arvostaa tota vieressä olevaa ihanaa miestä. En osais arvostaa sitä, miten upeasti hän kohtelee mua päivittäin, saa mut nauramaan joka päivä ja miten hän osaa käsitellä mun herkkyyttä. Niin monta erilaista hiihtäjää tuli tavattua, että osaa nyt ymmärtää miten harvinaista tollanen ihminen on. Toisaalta ehdin kokea ja nähdä sinkkuna niin paljon, että eipä tarvi myöhemmin elämässä miettiä, että millaista olisi ollut viettää sinkkuelämää.
Eikä meidän tarina muille oo mikään romanttinen; tavattiin Tinderissä ja käytiin ekoilla treffeillä oluella. Mutta mulle se oli jotenkin niin täydellinen. Että pitkän odotuksen ja kymmenien (ellei jopa satojen) treffien jälkeen kun mä olin ihan just luovuttamassa ja usko loppumassa, mä tapasin ihmisen, joka on mulle just se.”

Aina rakkaus ei jatku, muttei vähennä sen merkitystä

”Viime kesänä Tinderissä huomioni kiinnitti pitkä ja raamikas, tummahiuksinen mies. Viestit lähtivät heti lentoon ja kaikki tuntui osuvan niin yksiin, että sydän vain läpätti. Kaikesta päätellen myös mies oli yhtä fiiliksissä, ja sekös tuntui ihanalta.

Juhannus oli tulossa muutaman päivän päästä, molemmilla oli lapseton viikko menossa ja kalenteri aivan tyhjänä. Uskomaton tilanne. Mies ehdotti ensitreffejä juhannusaatolle Helsinkiin, jonne matkustimme molemmat omista suunnistamme pari tuntia bussilla. Bussiasemalla sydämeni hakkasi jännityksestä, mutta kun näimme toisemme, halasimme välittömästi, pitkään ja lujasti. Tärisin ja oli vähällä, etten vahingossa suudellut heti, sillä niin mahtavalta ja luontevalta kaikki tuntui. Mies kertoi myöhemmin ihan samaa, että olisi halunnut suudella jo siinä asemalaiturilla, vaikka tapasimme ensimmäistä kertaa!

Lähdimme kävelemään kohti hotellia, josta mies oli varannut meille molemmille omat huoneet omaan piikkiinsä. Hetken päästä istuimme upean huoneeni nojatuolissa ihan kiinni toisissamme ja mies ihmetteli, miten minussa voi kaikki olla niin täydellistä. Kävimme syömässä ja makoilimme hotellihuoneen sängyllä jutellen kaikesta mahdollisesta.

Illemmalla päätimme lähteä Kaisaniemeen katsomaan juhannuskokon sytyttämistä, ja kävelimme sinne käsi kädessä. Kaikki muut muistavat tuon juhannuksen sään kamalaksi, mutta minusta se oli kaunis ja kuvistakin näkyy, että taivas kokon takana oli vaaleanpunainen. Kylmä kyllä oli! Olin jo hotellilla ajatellut, että ensisuudelma olisi ihana kokea kokon luona ja niin tapahtuikin. Se oli jotain ihan maagista ja meinasi viedä meiltä jalat alta.

Ensimmäisen yön nukuimme omissa huoneissamme hotellissa, ja treffit jatkuivat seuraavana päivänä. Kuljimme pitkin Helsingin rantoja, kävimme syömässä, jäätelöllä ja puhuimme koko ajan. Lopulta päädyimme Turun junaan ja kohti kotiani. Kaikki tuntui niin turvalliselta ja ihanalta. Samanlaista vetovoimaa en ollut tuntenut koskaan ketään kohtaan. Sanoin jo rakastavani. Että jos rakastan vaikka avokadoja, niin kyllä voin jo sanoa rakastavani tätä miestäkin. Hän sanoi, että oli sanonut rakastavansa minua vahingossa jo edellisenä päivänä, mutta jatkanut lausetta hätäpäissään niin taitavasti, etten ollut edes tajunnut.

Nukuimme seuraavan yön vierekkäin kotonani, mutta kumpikaan ei halunnut kiirehtiä vielä sen pidemmälle. Seuraavana päivänä vietimme aikaa aurinkoisessa Turussa, kävimme syömässä kynttilöiden valossa, kakkukahvilla Fazerilla ja myöhemmin mies lähti bussilla kohti Tamperetta. Aivan täydelliset kolmen päivän pituisiksi venyneet ensitreffit!

Seuraana päivänä lähetti toi työpaikalleni kukkia ja ihanan kortin. Sitä seuraavana päivänä sähköpostiini kilahti lentolippu yhteiselle Lontoon-matkalle! Koko kesä oli kuin romanttisimmasta elokuvasta, teimme ja koimme niin paljon kaikkea ihanaa ja uskomatonta yhdessä. Kaikki ihmiset ympärillämme sanoivat kuinka onnellisilta näytimme, ja sitä me olimmekin! Koimme nyt nelikymppisinä sellaista onnea, mitä emme olleet ennen tunteneet ja intohimoa riitti loputtomiin.

Sitten tuli syksy. Silloin sairaus nimeltä masennus astui kuvaan ja kaikki romahti viikossa. En ollut tiennyt, että sellaisia viitteitä oli ollut jo aiemmin, ennen tapaamistamme. Mies ei halunnut minun kärsivän, eikä halunnut että odotan. Erosimme. Minulla on silti tallessa kaikki nuo ihanat muistot yhteisitä hetkistä ja uskon, että näin pitikin tapahtua. Että tuo kesä oli todellista satua, joka ei koskaan muuttunut yhteiseksi arjeksi.”

Tindermatch tien toiselta puolelta vei mukanaan

”En ole koskaan ollut se tyttö, joka juoksee miesten perässä tai vice versa. Olen se, joka on salaa haaveillut päiväkirjoihin sivukaupalla romantiikkaa ja intohimoa, lähes koko elämäni. Olenhan ollut about 25v sinkkuna!? En koskaan ole uskonut, että minä saisin kokea mitään sen suuntaista tai mitään mistä suuret elokuvat ja kirjat kertovat. Olen taitavasti välttänyt kaikki parisuhteisiin, deittailuun, säätämiseen, draamaan yms. liittyvät asiat brändäämällä itseni vaikeaksi ja what not. Se on toiminut paremmin kuin hyvin, olen tutustunut itseeni sitäkin enemmän ja löytänyt jonkinlaisen punaisen langan ja kunnon self rollercoasterin elämääni mitä seurata. Eihän siinä pysy miehet mukana!

Tinder oli minulle leikkimielinen alusta, jossa saatoin tutustua erilaisiin ihmisiin hengailu mielessä ja kas, vaikka päätyä töihin!? Käytin sitäkin siis väärin, vähän ehkä tietoisesti. Edellisestä ja ensimmäisestä parisuhteestani oli kulunut 5v, joka jätti jälkeensä monella tasolla hyvin rikkinäisen ihmisen. Miehet olivat viimeinen asia mielessäni, en tarvinnut ketään enkä mitään. Oli juttuseuraa, oli yksiä kahveja, oli töitä. Mihin muuhun Tinderiä pitäisi käyttää?!

Sitten törmäsin profiiliin, joka vetosi monella tasolla johonkin vieraaseen ja unohdettuun paikkaan minussa. Swipe. Match. Ja ei kun heti kirjoittamaan. Olin niin nopea, että vastapuoli hämmentyi viestistäni. Sisältöä en enää muista tarkasti. Sovimme tapaamisen muutaman päivän päähän. Olin tehnyt selväksi kiireisen ja tiukan aikatauluni, mutta tyyppi tuntui ottavan sen hyvin vastaan. Emme kirjoitelleet pahemmin ennen tapaamista, olisipa juteltavaa sitten enemmän.

Odottelin S-marketilla, jossa olimme sopineet tapaamisen. Minua jännitti, mikä oli epätavallista, olen uusien ihmisten kanssa kuin kala vedessä yleensä. Tunnistin tyypin jo kaukaa ja hymy levisi heti kasvoilleni. Vielä parempi livenä, kuin kuvissa, jos ei mitään muuta niin hyvännäköinen ystävä ainakin tiedossa. Haimme vissypullot kaupasta (olin erittäin tyytyväinen, ettei mies ottanut vettä vahvempaa, niinkuin monesti muuten ja minulle se on samantien turn off) ja suuntasimme rantaan istumaan. Oli vielä alkukesä, eikä ollut liian lämmin. Juttelu sujui luonnostaan, tosin olin äänekkäämpi ja nauravaisempi kuin yleensä. Kävi ilmi, että hän asuu about vastapäätä olevassa talossa, työmme ovat niin eri aikatauluissa, ettemme sen takia olleet ikinä 2v asumiseni aikana törmänneet. Emmekä olisi ellei Tinder.

Aikaa kului tunti… Kaksi.. Kolme… Minulla oli kivaa ja juttuja riitti. Lopulta olimme niin jäässä molemmat, että meidän oli pakko lähteä pois. Mies halusi tietää vielä, että voisimmeko nähdä uudestaan. Menin hämilleni, ai että mitä, siis uudestaan, oikeesti? Hell yes!

Juttelu jatkui tinderissä kunnes hän kysyi, että onko soveliasta pyytää jo fb kaveriksi. No eihän siihen voinut sanoa ei ja samalla mietin, mihin ihmeeseen katosi kaikki itsenäisen naisen ”en tarvitse ketään” asetukseni, joita vaalin niin tiukasti. Kolmannet treffit osoittivat sen, että tinder matchini kadun toiselta puolen oli vienyt jalat alta. Totaalisesti. Päätimme, ettemme enää käyttäisi Tinderiä ja katsoisimme mihin tämä menee.

On kulunut yli vuosi, olemme kokeneet paljon ihania asioita ja reissuja, käyneet läpi yhdessä vaikeuksia (etenkin omalta osaltani) ja hän on edelleen tässä. Mikä parasta, hän pystyy pysymään minun meiningeissäni kehittäen samalla myös itseään päästämättä irti minusta eikä syytä minua oman elämäni elämisestä, vaan tukee sitä täydellä sydämellään.”

Rakkaus syttyi lomamatkalla

”Kaksi vuotta sitten olin ystävieni kanssa Prahassa lomalla. Kiertelimme eräässä puistossa etsien penkkiä johon istuutua kun eräs mies nousi ja tarjosi penkkiään meille. Hän jäi juttelemaan kanssamme ja selvisi, että hän on amerikkalainen. Olimme lähdössä illalla ystävieni kanssa ulos ja mies pyysi saada tulla mukaamme, koska hän oli reissussa yksin. Vietimme illan yhdessä porukalla ja juttelimme paljon. Hän pyysi numeroani, mutta olin vähän vastahakoinen, koska välimatkan takia siinä ei olisi mitään järkeä. Annoin kuitenkin numeroni ja hän pyysi minua seuraavana päivänä illalliselle. Ystäväni sanoivat, että minun tulisi mennä ja niin vietin elämäni romanttisimmat treffit Prahan kanaalia ihastellen. Menimme suljettuun puistoon, jossa olimme aivan kahden. Muistan kohtaamisemme jälkeen, että hänessä oli sitä jotain ja tiesin, että hänen ominaisuuksiaan etsisin myös tulevalta kumppaniltani.

Pidimme epäsäännöllisen säännöllisesti yhteyttä reilu puoli vuotta ja meistä tuli ystäviä. Olin siihen aikaan aika ahdistunut Suomessa, joten spontaanisti ostin liput Amerikkaan ja kysyin tulisiko hän tapaamaan minua. En ollut ikinä käynyt Euroopan ulkopuolella ja se on edelleen hulluinta, mitä olen tehnyt. Jännitin, että tuleeko hän paikalle tai olinko kuvitellut kaiken meidän täydellisistä ensi treffeistä. Hän kuitenkin saapui paikalle ja rakastuin palavasti. Matkamme aikana saimme monesti kuulla tuntemattomiltakin, että olemme aivan ihana pari ja ettei rakkaudella ole rajoja. Kolmen viikon jälkeen jätimme hyvin itkuiset hyvästit, eikä kumpikaan tiennyt olisiko valmis suhteeseen niin pitkän välimatkan vuoksi. Puhuimme paljon ja pikkuhiljaa alkoi olla selvää, että haluamme saada suhteemme toimimaan. Välillä tuntuu ettei ole reilua, että joudumme olemaan pitkiä aikoja erossa toisistamme, mutta hän kuitenkin sanoo, että ei ehkä ole reilua että me ikinä edes tapasimme. Syksyllä vietämme häitä ja saamme vihdoin yhteisen kodin.”

Rakkaus kestää kaiken vai kestääkö?

”Tarina alkaa kesällä 2009 Onnelan tupakkakopista. Juttelin siellä vanhan poikapuoleisen luokkakaverin kanssa, kun siihen saapui myös hänen tummahiuksinen ja ruskea silmäinen kaverinsa. Vanha luokkakaverini siinä puhui jotain kuinka on miettinyt jos hommaisi greencardin jenkkeihin ja muuttaisi sinne. Minä sitten tietysti heitin siihen, että mähän voisin mennä hänen kanssaan naimisiin ja muuttaa myös jenkkeihin. Noh saan vastaukseksi, että jos menenkin hänen kaverinsa kanssa naimisiin. Käännyn ruskea silmäisen komistuksen puoleen ja kysyn mitä hänellä on tarjota minulle, jolloin hän avaa lompakkonsa, jossa kaksi tonnia käteistä ja suostun menemään hänen kanssaan naimisiin (ilmeisesti pari tonnia oli 20 vuotiaalle tytölle tarpeeksi suuri raha myötäjäisiksi). Tuli siinä sit vielä juteltua niitä näitä ja yksi yhteiskuvakin otettua (pokkarikameralla tietysti), kunnes tämä ruskea silmäinen katosi baarista, enkä löytänyt myöskään vanhaa luokkakaveria.

Mekin kavereitten kanssa lähdettiin sitten pitsalle, jossa hehkutin kavereille kuinka hyvännäköisen ja mukavan pojan olin tavannut, mutta en tiennyt edes hänen nimeä! Silloin Facebook oli ihan uusi juttu, eikä monella kaverilla vielä ollut sitä ja ilman nimeä ei ollut kovin suuria mahdollisuuksia löytää sieltä ketään.

Meni pari päivää ja oli maanantai kun kaverit pyysi mua lähtemään yhdelle töiden jälkeen. Lähdin sitten suoraan töistä t-paidassa ja farkuissa yökerhoon. Kun kävelin baariin sisälle pitkiä portaita pitkin näin alhaalla olevalla tiskillä tämän ruskea silmäinen pojan. Kiroilin mun laittaitumatonta ulkonäköä ja sitä, että hänen vieressä oli joku pitkä nätti blondi, joten en viitsinyt mennä edes sanomaan moi. Siinä vähän aikaa kytättyäni huomasin, että tämä poika on yksin tiskillä, joten keräsin kaiken rohkeuteni ja päätin mennä juttelemaan hänelle. Hänellä oli prikka täynnä shotteja, joten koska en muuta aloitusreplaa keksinyt kysyin aikooko hän juoda ne kaikki yksin (ihan kuin en olisi nähnyt, että hänellä on kavereita). Siinä jutellaan vähän aikaa ja vihdoin saan kysyttyä hänen nimensä, johon hän paljastaa, että tietää kyllä jo mun nimen. Ei kumminkaan jäänyt siihen juttelemaan pidemmäksi aikaa, joten ajattelin, että ei ole kiinnostunut. Jonkin ajan kuluttua hän kulkee meidän pöydän ohi ja vinkkaa mua tulemaan mukaan tanssilattialle. Loppuilta meneekin sitten hänen kanssaan tanssien ja pilkun jälkeen lähden hänen ja hänen kavereidensa kanssa uimaan läheiselle rannalle. Sieltä päädytään mun kämpälle ja hän viihtyykin mun luona pari päivää.

Siinä oli vaan jotain niin oikeaa. Tuntui kuin oltaisiin tunnettu aina ja toisen kanssa oli vaan helppo olla. Eipä kauaa mennytkään kun hän toi tavaransa mun luo ja muuttettiin yhteen. Puolen vuoden yhdessä asumisen jälkeen huomasin olevani raskaana. Saatiin mitä ihanin tytär, mies osti meille asunnon ja alettiin suunnittelemaan häitä. Mulla oli ”kaikki mistä pikkutytöt haaveilee”

Tai ainakin ulkopuolisten silmin. Juuri ennen kuin oltiin tavattu olin laihduttanut 20kiloa ja kärsin jonkin asteisesta syömishäiriöstä. Olin lähes aina ollut pullea enkä ikinä erityisesti poikien suosiossa. Raskauden jälkeen syömishäiriö oireet ja masennus alkoivat pahentua. Söin niukasti, välillä ahmin ja oksensin sekä harrastin paljon liikuntaa. Olin hyvin hukassa itseni kanssa ja samaan aikaan mun ulkonäöllinen markkina-arvoni kasvoi räjähdysmäisesti, josta seurasi miesten huomiota jota en ollut aikasemmin kokenut. Ennen ruskea silmästä komistustani en ollut seurustellut tai edes käynyt treffeillä, joten tämä uusi miesten huomio laittoi pääni entistä enemmän sekaisin. Samalla kotona tilanne kiristyi. Tunsin olevani loukussa, jossa hääpäivä olisi elämäni päätepiste. Mies alkoi väsymään mun ongelmiin ja itse koin etten saanut tarpeeksi rakkautta ja huomiota. Hölmöilin ja satutin häntä käytökselläni, jolloin sen sijaan, että mies olisi jättänyt mut, hän lepytteli mua lahjoilla ja hellyydellä. Pian oltiinkin kieroutuneessa kierteessä, kunnes tajusin, että meidän on pakko erota. Sillä vaikka kuinka mulkku olin, hän ei jättänyt minua, enkä halunnut enempää satuttaa ihmistä rakastin niin paljon, joten lähdin lopullisesti 4 vuoden yhdessä olon jälkeen.

Se oli kipeää, mutta loppupeleissä yllättävän helppoa. Mieskin oli lopulta sitä mieltä, että ero oli hyvä ratkaisu. Säilytimmekin erittäin hyvät välit, pystyin aina luottamaan hänen apuun eikä kertaakaan tarvinnut riidellä tyttäremme asioista tai oikeastaan mistään muustakaan. Siinä tulikin urakalla ”etsittyä itseään”, käytyä pohjalla, tapailtua miehiä ja naisia, lopetettua mielialalääkkeet, opettelin rakastamaan itseäni ja kaikkea muuta hullua, tyhmää sekä jotain järkevääkin, joista saisi oman romaaninsa. Seurustelinkin jonkin aikaa miehen kanssa, joka oli ihanan romanttinen ja sanoi juuri niitä asioita, joita olin kuvitellut kaipaavani, mutta se onkin toinen pitkä tarina.

Kaikissa elämäni käänteissä ruskea silmäinen komistus pysyi kuitenkin aina mun tukena ja turvana. Niin myös silloin kun erosin 2015 loppu kesästä tästä ah niin kauniita puhuvasta miehestä. Aloimme pitää sunnuntaisin Netflix and Chilling iltoja. Se oli helppo ratkaisu kun itsekin olin sydänvereslihalla enkä halunnut tutustua kehenkään uuteen mieheen. Pikku hiljaa sydän parantui ja aloin taas tapailla muitakin miehiä. Jatkoimme kumminkin sunnuntain leffailtaa. Kävihän se mielessä, että onko tästä tulossa nyt jotain, mutta keskusteltiin asiasta ja hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että ei olla koskaan enää palaamassa yhteen. Mikä oli itselle helpotus, koska ei tarvinnut tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että tapailin muita samalla. Tämä järjestely oli jatkunut ainakin vuoden kun aloimme puhumaan, että molemmat haluaisivat viedä tyttäremme ulkomaanmatkalle, mutta kumpikaan ei haluaisi lähteä lapsen kaa kahdestaan toiselle puolelle maailmaan. Niinpä päätimme, että hyvinhän voimme lähteä yhdessä.

Matka meni hyvin ja hieman ehkä pariskuntaleikkiä harrastaen. Reissun jälkeen aloin huomaamaan kuinka hän kosketti ja katsoi mua hieman erilailla. Itseäkään ei muut miehet oikein enää kiinnostanut, mutta en halunnut kumminkaan sitoutua kun pelkäsin, että satuttaisin häntä taas jos en osaisikaan olla suhteessa. Yhteiset leffaillatkin alkoi lisääntymään ja välillä saatoin olla pari päivää putkeen hänen luona. Välillä yritin keskustella siitä, että ollaanko me yhdessä vai ei. Paras vastaus oli, että ollaan avoimessa suhteessa, jossa ei tapailla muita. Kaverit vähän kyseli kauanko jaksan roikkua löysässä hirressä, kun eihän toi juttu etene minnekään. Kävihän luovuttaminen mielessäni useamman kerran, mutta yksi hänen sanoma lause oli saanut mut tajuamaan, että kyse ei ole siitä etteikö hän haluaisi olla mun kanssa vaan hän pelkää sitä, että mä lähden. Kerran nimittäin heitin hänelle jotain, ettei pääse musta enää eroon niin siihen vastasi, että sä kumminkin lähdet. Niinpä päätin todistaa sen, että en ole lähdössä minnekään. En oikeastaan puhunut enää siitä miten meidän pitäisi määritellä suhteemme. Annoin vaan asioiden tapahtua painollaa ja ”yhtäkkiä” huomasinkin, että olin ollut yötä lähes puoli vuotta hänen luonaan ja hän kenen mielestä me ei olla edes parisuhteessa lämpesi idealle, että muutetaan yhteen.

Tällä hetkellä tilanne on siis se, että asutaan yhdessä. Mulla tosin on vielä mun vuokrakämppää kun tehdään hänen luonaan remontti ennen kuin muutetaan kaikki mun tavarat. Virallisesti asutaan siis yhdessä elokuun lopusta alkaen – 3 vuotta siitä kun alettiin pitämään sunnuntain Netflix and Chilling iltoja. Enkä osaa kirjoittaa sitä kuinka paljon häntä rakastan. Kuinka mun sydän välillä meinaa pakahtua. Ja vaikka tämä yhdessä asuminen on tuttua ja välillä tuntuu, ettei ikinä oltukaan erossa, on kaikki nyt silti erilailla, paremmin. Ei oikeastaan olla riidelty juuri ollenkaan, ei edes remonttia tehdessä. Suurimmat riidanaiheet on ollut sitä kun jompaakumpaa kiukuttaa nälässä. Onhan hänessä edelleen ne ärsyttävät piirteet, kuten se, että jos saan jonkun idean hän vastaa siihen lähes aina eka ei tai että, hän ei osaa puhua tunteistaan, mutta olen oppinut antamaan aikaa hänelle niin pienellä pehmittelyllä asioissa pääsee eteenpäin. Olen myös oppinut, ettei mun tarvi aina saada omaa tahtoani läpi. Yksi tärkeimmistä asioista  minkä opin meidän erossa olosta on se, että nyt tiedän, että haluan olla hänen kanssaan, en sen takia ettenkö pärjäisi yksin tai koska meillä on yhteinen lapsi. Haluan olla hänen kanssaan, koska rakastan häntä. Fiilis on se, että loppuelämä on tässä, mutta silleen hyvällä tavalla.”

LUE MYÖS

Seuraajien rakkaustarinat osa 1

Seuraajien rakkaustarinat osa 2

Seuraajien rakkaustarinat osa 3

5 kommenttia

A.S. 13.8.2019 - 02:25

Niin ihania tarinoita!! <3

Vastaa
iidaafel 14.8.2019 - 10:44

Niin on <3

Vastaa
Seahorse 14.8.2019 - 14:12

Ihania<3 Ei ollut kyllä fiksua lukea töissä, nyt täällä meikit levinneenä piilottelen näytön takana 😀

Vastaa
iidaafel 14.8.2019 - 20:15

Eikä! Nää on niin koskettavia <3

Vastaa
markus 20.8.2019 - 17:31

Nää on kyllä ihan uskomattomia tarinoita rakkaudesta.

Vastaa

kommentoi postausta