Olen käynyt pari kuukautta kerran viikossa kuntosalilla. Joka kerta huokaisen syvään. Vanhat treenivaatteeni ovat hieman tiukkoja nykyiseen vartalooni, ensimmäinen makkara syntyy alushousujen rajasta, seuraava trikoiden vyötärökaistaleesta. Kolmas syntyy urheiluliivien alle. Voi luoja, kun olisi paita tekstillä ”toivun raskaudesta”. Ei olisi niin hirveä syyllisyys ja häpeä. Että en minä tahallani ole tässä kunnossa hei, tähän on ihan oikea syy kanssatreenaajat!
Jokin aika sitten kuuntelin kateellisena ystäväni kertomusta palautumisestaan. Hän kertoi omaavansa hyvin tavallisen tarinan. Humps vain ja hän oli raskautta edeltävissä mitoissaan. Vähän pehmeämpänä, mutta kuitenkin tyytyväisenä ja vanhat vaatteet yllä. Suuri osa muista äideistä pystyi samaistumaan. Niin siinä vain kävi ilman suurempaa vaivannäköä.
Miten se on mahdollista? Miten on mahdollista, että toisille painonpudotus on vaivatonta ja paino putoaa helposti? Niin epäreilua. Niin epäreilua, että perimä on erilainen kaikilla ja vartalot ovat erilaisia. Suurin osa palautuu raskaudesta nopeasti ja se saa minut näyttämään muiden äitien keskuudessa laiskalta ja aikaansaamattomalta.
Muistan joskus nuorena ajatelleeni, että minusta ei tule sitä äitiä, jonka mahaa katsotaan ja kysellään, onko hän taas raskaana, vaikkei ole. Minusta ei tulisi sitä äitiä, joka käyttää raskautta ja lapsia tekosyynä painon nousuun.
Vähänpä tiesin.
Tunnen syyllisyyttä siitä, että käytän raskautta ja vauvavuotta tekosyynäni painon nousuuni. Vauvavuosi ei ole ollut minulle helppo, ei todellakaan. En ole jaksanut. Olen ollut väsynyt, stressaantunut ja huolissani. Olen jatkuvassa hälytystilassa edelleen. Eikä se ole tekosyy vaan ihan oikea syy. Minun piti keskittää omat voimavarat muualle kuin oman painoni miettimiseen. Minä olen ollut yksin vauvan kanssa, eikä ole ollut toista osapuolta mahdollistamassa lepoa. Se ei todellakaan ole asia, josta minun pitäisi itseäni syyllistää. Se on todellinen syy. Mutta alan syyllistämään, kun vertaan toisiin. Miksi he ovat jaksaneet? Välillä tuntuu, että koko painonpudotus ja raskauskilojan karistus on äitin välinen kilpailu. Minä en ehtiny ekana maaliin, muttei se tarkoita, että olisin hävinnyt.
Meidän jokaisen vartalo kantaa tarinaa mukanaan. Jokaisella on tarina, oli koko mikä tahansa. Erilaiset syyt johtavat erilaisiin tilanteisiin. Ei ole vain lihavia tai laihoja ihmisiä, vaan aina on tarina kehon taustalla. Jokin siihen johtanut. Ei anoreksia ole tekosyy, ei masennuslääkitys ole tekosyy, ei väsymys ja stressi ole tekosyitä. Ne ovat ihan oikeita syitä. Toisinaan elämässä tapahtuu asioita, jolloin on tärkeämpää keskittyä käsillä olevaan asiaan. Voimavarojen priorisointi on järkevää. Syyllistäminen jo valmiiksi raskaassa tilanteessa ei.
Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Ja nyt on tullut sellainen olo, että haluan itseni takaisin. On tullut sellainen olo, että haluan huolehtia itsestäni paremmin. Nyt olen jaksanut ajatella asiaa. Haluan tarjota myös itselleni ravintoa säännöllisesti ja riittävästi. Haluan ulkoiluttaa myös itseäni.
Haluan itseni takaisin, vaikka toisaalta en minä ole mihinkään kadonnut. Kaipaan entisiä mittojani. Vaikkei olekaan enää paluuta entiseen, sillä olen ollut raskaana ja synnyttänyt, se saa näkyä iholla. Se on suurenmoinen aikaansaannos keholta.
Painon pudottaminen on ollut minulle aina todella työlästä, sen sijaan sitä tulee helposti ja se tarraa toden teolla kiinni. Joskus tuntuu, ettei tarvitse kuin ajatella ruokaa ja takamukseni kasvaa 200 grammaa. Painon pudottamiseen tarvitaan kuukausia, ehkä vuosia. Minulle se on pitkä tie, sillä mitkään pikareitit ei tule kysymykseen.
Minulle koko ei ole tärkeä, pidän itsestäni ja hyväksyn itseni jo nyt, mutta haluan olla energisempi ja jaksaa paremmin. Tehdä pieniä hyvinvointiani edistäviä tekijöitä, joita minun on yksinhuoltajan arjessani mahdollista tehdä. Haluan juoda enemmän, syödä säännöllisesti, lopettaa napostelun ja katkaista nyt ensi töikseni sokerikierteeni.
En ole jaksanut miettiä syömistä, koska olen ollut väsynyt. Olen syönyt sokeria ja se on väsyttänyt lisää. Vaikka olen tiennyt, että huonosti syöminen väsyttää lisää, en ole jaksanut muuttaa suuntaa. Se on sellainen itseään toistava ympyrä. Ja siihen haluan nyt tehdä muutoksen.
Instagramini kannattaa ottaa seurantaan, jos projektini kiinnostaa. Blogissakin varmasti luvassa nyt enemmän teemaan liittyvää sisältöä.
-Iida
Kuvat / Pinja Pina y Coco -blogista
LUE MYÖS
Asioita, joista on vaikea puhua
22 kommenttia
Etkö kuukaus- pari sitten just mainostanu sit fitfarmin ohjelmaa?Miten sen kanssa kävi?
Joo se on edelleen käynnissä. Ja ohjelma tarjoaa siis live kotitreenejä. Niitä teen paristi viikossa.kuitenkin enemmän olen voimatreenaaja salilla.
Pitää myös myös muistaa, että meidän vartalot pyrkii siihen painoon, joka on sille sillä hetkellä hyvä. Oman kropan kuuntelu on tärkeää!
Sekin on totta!
Esikoiseni imetys aikanaan epäonnistui ja raskauskilot olivat silloin huomattavasti tiukemmassa kuin keskimmäisellä ja kuopuksella, joiden imetys sujui hyvin ja paino laski syöttöjen mukana. Kannattaa olla siis itselleen armollinen, koska kehosi on vain varastoinut vauvaa varten ravintoa, joka sulaa sitten kyllä ajan myötä pois mutta on vain hitaampaa ?
Kiitos kovasti <3
Voimia ja tsemppiä projektiin, uskon, että koko matka ei välttämättä ole noin haastava vaikka alku onkin!<3 Muista myös, ettei paino tai se, miten sen pudottamisessa onnistut tee sinusta onnistunutta tai epäonnistunutta <3
Ida Kotona kaupungissa -blogista
Kiitos Ida sinulle <3
Eikös univaje ”lihota”, koska silloin erittyy enemmän stressihormoneja tai jotain?
Joo kyllähän uni vahvasti vaikuttaa!
Tiiätkö mitä. Mä olin ensimmäiset kaksi vuotta yksin poikani kanssa. Se vauvavuosi oli kamala, enkä todellakaan jaksanut miettiä itseäni yhtään. Nyt kun poikani on täyttänyt kolme vuotta, olen entisissä mitoissani, itseasiassa vähän pienempi kuin ennen raskautta. Anna itselle armoa ja aikaa, vauvavuoden jälkeen alkaa helpottamaan kyllä. Nyt osaa jopa täysin sydämmin nauttia lapsesta. Kun palaat töihin, tulee arkirytmi ja syöminen parantuu. Tsemppiä, olet ihan mahtava ja teet niin huikeaa työtä äitinä!!
Voi että, onpa hienoa! Ja kiitos tsemppaavasta kommentista <3
Itseltäni raskauskilot hävisi alle kolmessa viikossa -puntarin mukaan, tosin mitkään vaatteet eivät enää alavartalosta mahtuneet päälle, mutta paino oli alle lähtöpainon. Hihkuin ilosta, että vitsit tää kroppa handlaa homman.
Noh…sitten tuli vauvavuosi, heräilyt, väsymys ym. Herkkuja ja noutoruokaa söin todella surutta, ensimmäisiä vähintään joka päivä. Tän pohjalta oon hieman hämmentynyt että paino ei ole noussut tämän enempää, mutta ei kyllä mahdu päälle housut mitkä ostin synnytyksen jälkeen ? Tunnen itseni lusmuksi, koska kaikkialla mainostetaan noita raskauskiloja, mutta itse keräsin ihan omat vauvavuosikilot.
Nyt kun ekasta vuodesta on selvitty, tuntuu että pikkuhiljaa alkaa löytyä voimia myös omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Hiton ärsyttävää se on,sillä olin aika hyvässä kunnossa ennen raskautta ja nyt hengästyn jo salia lähestyessä ?
Mutta pienin askelin! Kyllä me täältä vielä noustaan!
Niin totta! Vauva vuosi on jokaiselle varmasti omalla tavallaan raskas ja erilainen. Mutta pienin askelin juurikin!
Esikoisen kanssa tein vaunulenkkejä päivittäin. Vauva nukkui ja minä köpöttelin pitkin Turkua. Jos ei kelin takia päästy pariin päivään ulos, niin meinasi mulla pää hajota. ? MUTTA en tehnyt sitä sillä ajatuksella, että saan timmin kropan. Se vaan teki kaikin puolin hyvää ja kilot karisi hiljaksiin (keräsin niitä sen 18 kiloa). Jumppapallolla treenasin minkä jaksoin kotona.
Kuopuksen kohdalla ei tullut käveltyä yhtälailla ja tuntui, että kropan eteen sai tehdä paljon enemmän töitä.
Ei minun kroppani samalta näytä kuin 17-vuotiaana, mutta miksi pitäisi. Olen pian 30v!
Olen nyt suht tyytyväinen vartalooni. Paitsi vatsanseutuun. Mutten tiedä tulenko koskaan olemaankaan. Siinä ei ole arpia, mutta raskaus on silti jättäneet merkkinsä. Ei se ole samanlainen kuin ennen raskauksia. Mutta se on silti minun vatsani ja sillä mennään. ?
Syksyn myötä tarttis kyllä taas vähentää herkkuja ja lisätä taas treenejä. Hissuksiin!
https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/08/13/otsis/
Tsemppiä, minulla myös kuntokuuri menossa koska haluaisin itseni takaisin ja vanhat Levikset jalkaan. Nyt vain haaveilen siitä, koska vyötärölle on jäänyt raskaudesta ja sektiosta liikaa muistoja ( arjensuklaasuukkoja.blogi.net)
Raskauskiloistaan pudottamiseen ei ole mitään kiirettä. Ne odottavat kyllä ”parempiakin aikoja”, eivät katoa minnekään, jos et juuri nyt jaksa.
Itse kuulun siihen ryhmään, jolta kilot eivät lähteneet ”itsestään”. Eivät, vaikka täysimetin puoli vuotta ja senkin jälkeen. Eivät hyvällä, eivätkä pahalla.
Joten tässä ne kulkevat mukana vieläkin, kymmenen vuotta kuopuksen syntymän jälkeen.
Mulle tuli myös tän kesän lopussa todella vahva fiilis siitä, että nyt on saatava itseni takaisin. Mulla ei ole ylipainoa mutta todella paljon kipuja kropassa, jotka mahdollisesti johtuvat ainakin osittain raskauksista, joista toinen oli vielä tuplaraskaus. En tietenkään mitenkään kuntouttanut itseäni niiden jälkeen, mikä oli maailman typerin asia.
Päätin, että nyt tää kroppa laitetaan kuosiin. Kiinnitän myös huomiota herkutteluun, täysin turhaa hommaa syödä päivittäin sokeria. Nyt kolmas herkuton päivä (mennyt ihan huomaamatta) ja se on mulle paljon se. Kirjoitinkin eilen omasta tilanteestani https://www.lily.fi/blogit/pelkkaa-timanttia/kohti-terveempaa-elamaa/
Tsemppiä omaan ”urakkaasi”! Hiljaa hyvä tulee ja pysyvämpi lopputulos!
Niin samaistun näihin tuntemuksiin! Eilen kaupasta tullessa (yksin liikkeellä) pääsi ihan itku, kun penkillä istuneet kadunmiehet naureskellen osoittelivat mahaani ja kysyivät onko tyttö vai poika. Teki mieli huutaa, että kyllä, vauva tuli puoli vuotta sitten ja montako olette itse synnyttäneet kun kehonne on niin rappiolla. Kohta palaan töihin ja ahdistaa jo kahvihuoneen arvuuttelut toisesta lapsesta. Suurin osa tutuista äideistä on palannut vanhoihin mittoihin tai jopa laihtunut. Niin ja olen täysimettänyt lapseni, eikä se ole karistanut kiloja yhtään synnytyksen jälkeen.
Omat lapset ovat jo nuoriamiehiä, mutta vasta nyt tunnen saaneeni enemmän aikaa itselleni. Olin nopean aineenvaihdunnan dieetillä kuukauden ja se on muuttanut syömisiäni pysyvästi. Kannattaa tutustua aiheeseen! Jos olet kiinnostunut aiheesta,niin laitan linkin..
https://www.lily.fi/blogit/paakallokiitaja/nopean-aineenvaihdunnan-dieetin-tulokset/
Moi!
Hyvää armollista kehopohdintaa sulla 🙂 Halusin vielä tulla mainitsemaan, että (onneksi) perimä määrää aivan marginaalisen osan kulutuksesta. Siispä esim. saman määrän syöminen samankokoisilla mutta eri geeneillä varustetuilla naisilla aiheuttaa keskimäärin saman painon mikäli fyysinen aktiivisuustaso on sama. Tässä toki parin sadan kalorin pientä yksilöllistä vaihtelua mutta iso ei muutos ole.
Sen sijaan rohkaiseva ajatus: masennus ja väsymys taas ovat ehdottomia pahiksia painon pudottajalle! Ensisijaisesti nämä isot asiat kuten uni ja mielenterveys kuntoon niin painonhallinta helpottaa. Esimerkiksi Patrik Borg kirjoittaa erinomaista näyttöön perustuvaa, kaikenlaista höpönhöpöä välttävää ja kumoavaaa ja siitä huolimatta kansantajuista tekstiä – suosittelen lukemaan.
T. äitiysneuvolan lääkäri
Hei, löysin sattumalta vasta nyt tämän postauksesi. Minulle on tullut kahden raskauden jälkeen imetyskiloja. Synnytyksen jälkeen olen ollut ok painossa,mutta todella harmillisesti kuulun siihen valikoituun naisryhmään,jolta (täys)imetys ei vie grammaakaan – päinvastoin,jokainen kalori tarraa entistä sitkeämmin kiinni. Ekan jälkeen työllä ja tuskalla onnistuin saavuttamaan melkein lähtöpainoni,kun aloin odottaa toista. Nyt sama urakka on taas edessä ja tiedän,että hemmetin tiukkaa on 🙁 haaveilen jossain määrin kolmannesta lapsesta,mutta tämä painovärkkäys on uskomattoman kuluttavaa. Ja ei kyllä yhtään auta ne tarinat siitä,kuinka ihan itsestään on laihduttu ja ties mitä keijupölyä sataa päälle 🙁