Minusta olisi ihana ihastua, rakastua, käpertyä syliin, halata, suudella ja olla. Minusta olisi ihana olla jonkun lähellä ihan vain hiljaa ja kuunnella hiljaisuudessa toisen hengityksen rytmiä. Olisi ihana vain nukkua niin, että varpaat hipaisee toisia varpaita. Olisi ihana keittää aamukahvia joskus jollekin toiselle. Olisi ihana istua vastakkain ja juoda viiniä olohuoneen lattialla. Olisi ihana puhua ja keskustella aikuisen kanssa, kertoa mitä kuuluu. Olisi ihan haaveilla yhteisestä kasvimaasta. Minusta olisi ihanaa, kun ei tarvitsisi jokaista lauantai-iltaani viettää suklaalevyn voimin jalassa tahrainen t-paita ja kulahtaneet kuviolliset alushousut. Olisi ihanaa, jos siinä olisi toinenkin, jalassaan vaan kalsarit.
Moni sanoi minulle raskausaikana, että pian en ole enää koskaan yksin. Se on ihan totta, että lapsen saatuaan ei ole koskaan yksin, ei vaikka joskus haluaisi. Lapselle saa antaa rakkautta ja hellyyttä aivan sietämättömiä määriä ja se on aivan ihanaa. Mutta siitä huolimatta lapsi ei ole täyttänyt sitä aikuisen miehen kokoista aukkoa sydämessäni. Ne ovat kaksi eri asiaa. Kaksi erilaista rakkaustarinaa.
Oikeastaan lapsen myötä kumppanin kaipuu tuntuu vain suuremmalta. Ja yksinäisyys isommalta. Erityisesti näin keväällä, kun ihmisiä näkee ulkona. Talvella asia ei käynyt mielessä, sillä minulla oli täysi työ vetää vaunuja lumikinoksien yli. Nyt näen muutakin, näen ihania pariskuntia, vanhoja ja nuoria, näen komeita miehiä. Kun ei ole ollut miestä lähelläkään aikoihin, niin kevät on turmiollista aikaa. Riittää, että ohi kävelee hyväntuoksuinen mies ja olen ihan menettää tajunnan. Olenkin ajatellut, että jos iltapäivälehdissä lukee naisen hyökänneen miehen kimppuun, niin se todennäköisesti olen minä.
Päivisin harvoin ehdin pysähtyä sinkkuuteni äärelle, sillä vauva pitää katseen hyvin itsessään. Lisäksi hänen mukaan on tullut loputon pyykkivuori ja siivous. Mutta juurikin nämä kauniit aurinkoiset kevätillat tekevät olon haikeaksi. Vauva nukkuu ja sitä istuu vessan lattialla pyykkejä katsoen ja miettii kuinka muut ovat teressilla.
Elämäni on oikeasti oikein hyvää ja ihanaa näin, mutta välillä tulee se olo. Se olo, kun sinkkuus ahdistaa, surettaa, pelottaa ja tuntuu päättymättömältä. Se lamaannuttaa koko aivokapasiteetin. Se tuntuu aivan liian isolta ongelmalta, jota harva ymmärtää edes ottaa tosissaan. Erityisesti nykyään, koska minulla on jo lapsi. Mihin minä sitä miestä tarvitsen? Onhan se jo liikaa toivoa miestä ja lisää lapsia. Suorastaan itsekästä, kun on jo yksi ja jollain ei yhtään.
En kuulu niihin, jotka voimaantuvat sinkkuna. Minä inhoan sitä fraasia ”Nauti nyt vielä, kun olet sinkku ja voit tehdä mitä haluat ja milloin haluat”. Mutta mikään ei tunnu kivalta ikuisesti. MInä olen saanut jo nauttia kaikesta, mikä sinkkuna nautittavissa on. Sinkkuus on oikeasti tosi raskasta. Ja raskasta siitä tekee se, että tavallaan siihen voi itse vaikuttaa ja tavallaan ei. Kaikki eivät halua elää yksin, joillekin se toki on tietoinen valinta. Sinkkuus voi olla ahdistavaa, stressaavaa ja tuoda paljon huolta elämään. Se voi latistaa omaa itsetuntoa, jatkuva ghostaaminen ja epätietoisuus. Sinkkuus voi myös lisätä yksinäisyyttä, jos kokee jäävänsä pariutuneiden ystävien varjoon. Sinkkuus ja erityisesti deittikulttuuri, jatkuvat treffit, sosiaalisoiminen jne., ovat todella kuorimittavia asioita. Sinkkuus ei toki ole sairaus, onnettomuus, väkivaltainen suhde tai lapsettomuus. Silti se saa tuntua myös pahalta. Monella naisella biologinen kello tikittää ja kumppanin etsintään asettuu iso kasa paineita. Se voi olla henkisesti raskasta ja todella iso hyvinvointia alentava tekijä. Se voi olla mielessä päivittäin. Löytyykö ketään, olenko aina yksin, saanko lapsia, saanko hyvää rakastavaa parisuhdetta, toteutuuko omat unelmat?
Kumppanin löytäminen ei todellakaan ole nykypäivänä tehty helpoksi. Se, että meillä on sana ”deittikulttuuri” kertoo mielestäni kaiken oleellisen. Parinvalinta ja pariutuminen ovat muuttuneet valtavasti kaupungistumisen, tegnologian ja median myötä. On niin paljon vaihtoehtoja, että ei enää tiedäkkään mitä haluaa, vaan haluaa kaikkea vähän. Deittikulttuuri on todella raskas ja voimavaroja vievä tekijä. Kyllä se koettelee myös itsetuntoa henkisten voimien lisäksi. Ja siinä matkalla saa kuulla kyllä kaikki latteudet.
Mutta hei, yritetään nauttia! Et ole yksin ja nyt nautitaan vain tästä sinkkukeväästä itseen keskittyen. Ja minä vauvaan keskittyen.
-Iida
LUE MYÖS
Se kenestä kiinnostumme ei ole sattumanvaraista
Vältä nämä virheet miesten kanssa
40 kommenttia
<3 Kaunis teksti. Olet ihana ihminen.
Kiitos paljon <3
Kiitos <3 Se että joku sanottaa omatkin fiilikset niin osuvasti helpottaa oloa tosi paljon. Tuntuu että saa tavallaan hyväksynnän tuntea niinkun tuntee, ja sekin jo helpottaa vähäsen. Oot ihan mahtava!
Kiitos, ihana kuulla!
Niin osuva teksti! Entä jos on ollut jo tarpeeksi yksin mutta ketään ei vaan löydy tai tupsahda elämään…?
Jos täällä on muita samassa tilanteessa olevia n. kolmekymppisiä niin sielunsiskoja kaivataan.
Kiitos! Sepä juuri, tuntuu, että kaikkea aikansa, tässä on sinkkuiltu jo vuosia ja ketään ei tunnu ilmestyvän mistään ilman suunnasta.
Täällä näin. Tsemppiä meille, ja Iidalle, rohkea teksti <3
Mulle on kyllä käynyt niin, että olin pitkään suhteellisen tyytyväinen olemaan yksin tai ainakin turta tilanteeseeni, kunnes vihdoin odottamatta tapasin tyypin jonka tiesin olevan mulle juuri oikea, mutta hän valitsi lopulta toisen. Oon ollut siitä lähtien ihan rikki, eikä kukaan tai mikään muu tunnu miltään. Ehkä tää on tätä sitten loppuelämä? Niinhän ne sanoo, että rakkauden löytää silloin kun sitä ei etsi, mutta en ajatellut että se kävisi ihan näin kovalla tuhovoimalla.
Tietysti pitää olla kiitollinen että elämässä on muut asiat hyvin, mutta yksin pienemmätkin vastoinkäymiset tuntuu suuremmilta. Kyllä sitä yhteyttä toiseen ihmiseen kaipaa, ja että olisi jollekulle joskus se prioriteetti. Ei auta vaikka kuinka opettelisi rakastamaan itseään ja rakentaisi itselleen muutoin kivan elämän, jos se tärkein puuttuu.
Usein tulee kysyttyä itseltään… Miksen minä? Tai miksi juuri minä?
Tiedostan että alan helposti katkeroitua ja sääliä itseäni, eikä se ainakaan auta asiaa. Mutta mikäpä auttaisi. Ihmiset tietysti tarkoittaa hyvää sanoessaan, että kyllä suakin varten vielä joku on, mutta entä jos ei ole? Aina on niitäkin jotka ei koskaan löydä ketään, sitä vain ei osaa tai uskalla kuvitella omalle kohdalleen. Tai entä jos löytää jonkun vasta kun on liian myöhäistä?
Ihana kirjoitus!
Itse olen ollut sinkkuna hetken aikaa – halusin lähteä maailmalle ja seurustelusuhde päättyi sit siihen. Tiedän, etten saisi valittaa ”koska itsehän päätin lähteä”, mut silti mietin aivan samoja kysymyksiä. Erityisesti, että löydänkö koskaan ketään. Mutta aina täytyy toivoa, ehkä vielä joku kaunis päivä!
Kiitos, kiva, että tykkäsit! Ja hienoa, että lähdit, ja kyllä ne tunteet on samoja, vaikka kuinka olisi itse päättänyt, ei se niitä estä!
Mulla on vasta ero käynnissä, mies halusi erota ja minä en mutta tässä sitä ollaan. Just näitä asioita oon pohtinut, kiitos siis vertaistuesta. Sinkkuna en oo ollut 8 vuoteen niin pelottaa hurjasti millaista se on. Onneksi on ihania ystäviä joiden kanssa voi myös tehdä niitä kesäjuttuja. Ihanaa kevättä sulle Iida! ?
Voimia sinulle tuohon kaikkeen <3
Moi! Mä jäin kans poikani kanssa yksinhuoltajaksi, kun pikkumies oli 4 kk. Tiiän nuo tunteet, mistä kirjoitat! Mut nyt, yli vuotta myöhemmin, oon huomannut, että deittailu on paljon helpompaa. Lapsen päiväkoti ja se, että oon päässyt rakentamaan omaa elämääni siihen rinnalle, helpottavat tosi paljon. Kävin aluksi paljon treffeillä, kun poika oli pieni, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Sit tein päätöksen, että rakennan oman elämäni sellaiseksi, ettei tarvita siihen ketään vaan ollaan onnellisia kahdestaan. Näin tän eteen tosi paljon vaivaa: harrastin lapsen kanssa, liikuin, näin ystäviä ja sain paljon uusia. Nyt oon paljon rauhallisempi tän deittailuasian suhteen ja outoa kyllä, oon saanu viime aikoina treffikutsuja! Älä siis luovuta, vaan hanki se parvekeskumppa ja käy aktiivisesti vauvan kanssa kerhoilemassa ja muuta. Ei elämä tuu olee ikuisesti tätä samaa rumbaa, se alkaa sullaki helpottaa pian. Tsemppiä ja haleja!
Kiitos kommentista! Joo, eipä vauvan kanssa deittailla ja itse en oikeastaan ole edes kokenut sitä luontevana. Tehdään paljon juttuja kahdestaan, reissuja, käydään kerhoissa, liikutaan ja tavataan vanhoja ja uusia ystäviä. Mutta illat ja viikonloput ovat ehkä sellaisia pysähdyskohtia ja silloin välillä se haikeus iskee. Olen tässä jo vuosia ollut sinkkuna, niin kaikkea todellakin aikansa. Ihanaa kevättä teille <3
Mahtavaa kuulla! Mäkin aloitin käymällä timder-treffeillä ja se ei ehkä ollut paras ratkaisu. Mut tiiän täysin tuon, että niinä yksinäisinä hetkinä olo on oikeasti tosi yksinäinen. Mullakin on usein. Toivoa on kuitenkin näkyvissä ja sitä on enemmän, kun lapsi kasvaa! Mut mulla tosiaan auttoi, kun tein eka omasta elämästäni projektin ja halusin saada oman hyvinvoinnin kuntoon. Siitä se ”itsenäistyminen vauva-arjesta” lähti ja ehkä miehetkin kokee, että tähän pyöritykseen on helpompi lähteä mukaan. Ihanaa kevättä sulle ja paljon haleja!
Jaan nämä fiilikset sun kanssa. Ihana teksti.<3
Voi kiitos! <3
Ihana teksti.
Itse olen ollut 18-vuotiaasta lähtien parisuhteissa ja niiden välissä tapaillut ihmisiä. Myös sinkkuutta on mahtunut muutamia vuosia näiden välille.Olen nyt 29 vuotta, joten viimeiset 10 vuotta ovat olleet täynnä ihmissuhdedraamaa. Erosin viimeisimmästä useamman vuoden suhteesta viime kesänä ja sen jälkeen on ollut jo kaksi vakavampaa tapailua, jotka molemmat ovat olleet aika rankkoja. Olen huomannut, että monet kokevat, etteivät tunne tarpeeksi ja ahdistuvat ja päättävät sitten suhteen. Ehkä Tinderin yms. myötä monet etsivät aina jotakin vielä parempaa. Moni myös jotenkin turtuu deittailuun, kun sitä tehdään nykyään niin paljon, jolloin mikään ei oikein enää tunnu miltään. Itse tiedän jo heti ensimmäisillä treffeillä, että onko tämä tyyppi sopiva ja jos hän on sopiva, on minun helppo ihastua ja kiintyä. Minulle sinkkuuden ”kasuaali ja mukava deittailu” on siis harvoin kasuaalia ja mukavaa 😀 Nyt pitäisi taas lopettaa yksi tapailu, kun mies ei saa selkoa tunteistaan. Nämä erot menevät jo harrastuksesta.
Että joo, niin on hauskaa tämä sinkkuilu 😀 Toki sitä voisi vain päättää elää yksin ja olla deittailematta, mutta jotenkin sitä aina päätyy sinne Tinderiin taas uudelleen. Läheisyys on vain niin kiva asia, että jos sitä ei ole, sitä tuntuu aina vähän kaipaavan.
Mutta siltikin on sanottava, että tasapainoisimmillani olen ollut täysin yksin ja yksinoleminen on tästä syystä ehkä itselleni se rentouttavin tila. Olenkin tämän myötä jotenkin hyväksynyt myös sen ajatuksen, jos ”en enää koskaan ketään sopivaa löytäisikään”.
Yksinkin on meinaan ihan hyvä olla. Ja kun on muita läheisiä ympärillä, ei sitä koskaan edes ole täysin yksin <3
Tsemppiä! Jaan tuskasi.
Kiitos, ihana kommenttii! On tää sinkkuilu vaan just tota! Fiilikset menee laidasta laitaan ja pääsekoaa. Kukaan ei halua mitään ja parempi löytyy helposti. Että kyllä, siinä mielessä yksin on paljon stressittömämpää ja tasapainoisempaa. Ja siitä huolimatta haluaa aina lähteä uuteen yritykseen :DDD
Muistan nuo ajatukset omilta sinkkuajoilta. Juurikin yksinäiset illat ja viikonloput saivat miettimään, onko koskaan mun vuoro. Olin salaa kateellinen kavereista, joilla oli se mies ja ehkä jo lapsiakin. Tuntui, että itsellä ei ole mitään. Nyt reilu 4vuotta myöhemmin asutaan miehen ja kahden lapsen kanssa uudessa kodissa. Ja valvottujen öiden ja uhman keskellä on hetkiä, kun vuorostaan olen kateellinen niille yksin eläville sinkkuystäville. Koen kuitenkin olevani onnekas, moni tavallinen arki-ilta tuntuu tärkeämmältä kun on muita kenen kanssa jakaa se.
En enää muista, mitä halusin viestilläni sanoa. Ainakin sen, että ihailen rohkeuttasi jakaa näin henkilökohtaisia asioita blogissasi. Olet rohkea ja vahva nainen. Lapsen kasvattaminen yksin ei ole helppoa! Sinulla on tukijoukkoja, mutta olet kuitenkin lapselle yksin se tärkein aikuinen. Olet paras äiti lapsellesi ja toivon, että löydät rinnallesi jonkun jonka kanssa jakaa arjen hetket.
Voi ihanaa! Kiitos kauniista kommentista ja ihanista sanoista <3
Rohkea teksti <3
Iso kiitos Saara <3
Tunnistan tuon kaipuun – ja samalla en tunnista. Yksin oleminen on ainakin itselle tosi vahvasti omien tapojen ja perinteiden rakentamista ja kyllähän se hiertää perjantai-iltaisin ja vappuna, juhannuksena jne. Mulla on toki se ero, että olin avovaimo ja vaimo melkein kymmenen vuotta ennen eroa ja tätä sinkkuelämää on takana vasta pari vuotta. Mut oon sen parin vuoden aikana myös tajunnut, että osa yksin olon tuskasta on sellaista, joka täytyy ratkaista itse eikä parisuhteella. Samalla sitä välillä harmittaa ihan hitosti kun ystäväpiirissä tietysti menee parisuhde- ja perhejutut ystävien kanssa olemisen ohi ja jään ”kakkoseksi”. Ehkä se helpottaa, kunhan ihmisten pikkulapsivaiheet on ohi – tässä kolmikymppisenä tosi monella vaan on alle kouluikäisiä hoidettavana.
Tsemppiä joka tapauksessa!
Kiitos kommentista! Tämä vain kertoo sen, että ollaan todella erilaisia kaikki ja erilaisissa taustoissa sinkkuja. Toiset viihtyvät yksin paremmin ja toiset eivät. Toki olen samaa mieltä, että tietynlainen yksinäisyys täytyy kohdata ja kumppani ei siltä pelasta vaan suhteessakin voi olla yksinäinen. Itse olen siitä asti asunut yksin, kun olen kotoa 18-vuotiaana lähtenyt ja kyllä olisi kiva jo kokeilla asua jonkun kanssa, vaikka sekin pelottaa, kun ei ole koskaan arkea kenenkään kanssa jakanut!
Ihana rehellinen ja aito teksti, jälleen ❤ Kiitos! ❤ Sinun blogi on minun lemppareita, juurikin siksi.
Pystyn samaistumaan tähän tekstiin ihan täysin! Mulla on laskettuaika 1kk päästä, olen ollut odotusajan yksin ja vauvan synnyttyä tullaan olemaan vain me kaksi.
Oon miettiny, kuinka paljon helpommalla pääsisi, kun saisi tämän miehen kokoisen aukon vain pois. Tai edes pienennettyä sitä. Että pystyisin vain nauttimaan tästä hetkestä, nyt ja tässä. Sitten joku päivä yllätykseksi sitä tapaisikin jonkun. Ja elämästä tulisi entistä hienompaa.
Mutta kuinka saada se yksinäisyys, läheisyyden kaipuu tukahdetettua? Kun meidät ihmiset on luotu tarvitsemaan rakkautta ja kosketusta? En ole vielä keksinyt keinoa. Haluaisin, että tämä riittäisi mulle. Kaikki on niin upeaa, enkä ole koskaan ollut yhtä onnellinen. Miksi se ei vain voisi riittää?
Ajattelisin, ettei kukaan voi saada kaikkea. Ja on paljon ihmisiä ketkä elävät yksin ilman parisuhdetta. Löytyisikö siis joku keino täyttää se tyhjiö? Tai edes sen verran pienentää sitä, ettei se parisuhteen kaipuu iskisi joka viikonloppu?
Vai onko meistä jokainen sinkku pitemmän päälle yksinäinen, toiset vain salaa sen paremmin?
Kiitos kommentista ja palautteesta! Toivon sulle niin paljon voimia! Mitään neuvoa ei oikeasti ole joka tuohon hetkeen ja ajatuksiin auttaa, joten jätän ne kirjoittamatta. Jokaisella on varmasti näitä hetkiä elämänsä aikana!
toivottavasti sun tarina olisi nuorille naisille varoittava esimerkki siitä, että ihan miten tahansa varsinkaan kevyissä deittailujutuissa ei kannata jalkojaan availla. seuraukset voivat olla tällaisetkin; ikävä tosiasia vain on, että yh-äippä ei ole yhtä haluttu puoliso kuin lapseton nainen. samoin seksikumppaneiden määrä korreloi negatiivisesti naisen todennäköisyyden kanssa avioitua menestyksellisesti. kaikkea kivaa ei voi elämässä saada…
Tällaisen ahdasmielisen typeryyden toivoisi kuolevan sukupuuttoon.
LOLOLOLOL ei jessus 😀 Mulla on ollu 100+ seksikumppania, ja silti tässä ollaan avioitumassa erittäin menestyksekkäästi. Nuoret naiset, pankaa menemään ihan niin paljon kun huvittaa, mutta muistakaa että ylläolevan anonyymin kommentoijan kaltaiset ihmiset ei ole niitä joiden kanssa kannattaa harkita parisuhdetta.. saatika seksiä.
Kommentin kirjoittaja taitaa olla sellainen katkera, jolle ei kukaan ole ”availlut jalkojaan”. Kummasti vaan Suomessa näyttää olevan uusperheitä, vaikka nainen jolla on lapsi ei kelpaa kenellekään…
Mistäs korrelaatiokerroin on vedetty? Unohdat varmaan myös ettei korrelaatiokerroin kerro kausaliteetista. Myös nykypäivänä olisi hyvä päästä siitä ajatuksesta että mitä vähemmän seksiä sen puhtaampi nainen ja jotenkin parempi ”markkinoilla” 😀 Olen 24-vuotias nainen enkä ole koskaan kuullut partnereiltani tämmöistä sontaa. Enemmänkin olen kuullut kuinka kivaa on olla kokeneen naisen kanssa joka tuntee itsensä hyvin. Ihan sama seksimäärillä ja lapsilla, tärkeintä että löytyy ihana ihminen jonka kanssa sielut kohtaa ja hyvä olla. Sitä me kaikki haluamme, myös miehet.
Ihanaa, paljon onnea <3
Mun mielestä on ihanan raikasta kun joku jaksaa ääneen valittaa yksinäisyydestä julkisesti.
Näinä aikoina kun kaikkien muka pitäisi ”ensin rakastaa itseään” ja olla ” onnellisia yksinkin”.
Kiitos paljon <3
Kiitos rehellisestä tekstistä. Olen ollut sinkku (ja yh) niin pitkään, että olen todellakin saanut nauttia itsenäisyydestä ihan tarpeeksi. Kaipuu toisen ihmisen lähelle on luonnollinen juttu, mutta naista pidetään helposti ”lemmenkipeänä” ja epätoivoisena, kun sitä haluaa.
Samaa mieltä sun kanssa, kaipuu on luonnollinen ja kummaa, että sen ääneen sanovia pidetään sitten epätoivoisina.
Olen täysin samaa mieltä. Yksi asia kuitenkin ”särähti” korvaan – perjantai-illat kulahtaneissa vaatteissa ja suklaan kanssa. On totta, että näinhän se varmasti välillä on vaikka kärjistys olisikin. Mutta se voi saada olon tuntumaan entistä surkeammalta. Ei kotoa tietenkään kukaan tule hakemaan, mutta jos surkeilun ja suklaan sijaan tekee itselleen jalkahoidon/manikyyrin ja viettää aikaa kivassa oloasussa, saattaa se liftata sitä yleistä fiilistä. En tarkoita että kotona pitäisi olla meikit päällä, mutta itsestään huolta pitämisen myötä yhtäkkiä ympärillä olevat ihmiset alkavat huomioimaan eri tavalla ja saatetaan vaikka tulla kaupassa pyytämään treffeille. Fake it ’til you make it -tyyliin. Tsempit myöskin Helsingin ah niin ihanasta ”deittailukulttuurista” kärsineeltä 🙂
Kiitos kommentista! Pukeidun aina mielestäni kivasti ja lähes aina meikkaan ja harjaan hiukset, koska se piristää ja saan siitä hyvää mieltä. Kuitenkin iltaisin vauvan kanssa hoidetut ruokailujetket näkyvät omilla vaatteilla, puklut sun muut. Eli vaatteet on tahrasia päivän päätteeksi maanantaista sunnuntaihin. Ja kyseinen lause oli juurikin tekstissä huumoriksi ja kärjistetyksi sellaiseksi tarkoitettu. Sellaista on joskus. Se ei itseäni haittaa. Mutta jos se olisi toistuvaa, niin toki silloin olisikin hyvä miettiä asioita, joilla itseä voisi pitistää kuten nuo mainitsemasi.
Ymmärrän super hyvin nuo sinkkuajan ja deittailun tuskan. Itse ehdin avioeron jälkeen olla 3 vuotta sinkkuna ja oppia siinä ajassa hurjasti – sekä itsestäni että miehistä 😉
Tärkein oppi mulle oli kuitenkin se, että oikeasti tekee ensin omasta elämästä mahdollisimman nautittavaa ja sisällöltään rikasta. Hemmottele itseäsi ja syvennä itsetuntemustasi (mikä tuntuu sinusta hyvältä, mikä on sinulle tärkeää ja minkälainen kumppani olisi sinulle ihanne-vastinpari jne.). Samalla heittäydy avoimeksi elämälle, ota deittailu kevyesti, tutustu ihmisiin, deittaile monia samanaikaisesti. Kohtaa miehet ainutlaatuisina ihmisinä, ja ota aikaa tutustumiselle. Näin purat painetta siitä, että jokaisen tapaamaasi miehen tulisi olla ”se oikea”.
En tunne sinua, joten en edes väitä että ajattelisit asioista yllä mainitulla tavalla. Tämä oli esimerkki minun elämästäni, ja veikkaan että moni muu taistelee samojen juttujen kanssa kuin minä sinkkuaikoinani. Tiedostan myös, että tilanteesi yh-äitinä saattaa asettaa rajoja deittailulle (kuinka usein treffeille pääsee) mutta itselle deittisovellukset ovat olleet pelastus, kun keskustella voi vaikka kaupan kassajonossa 🙂
Tsemppiä ja aurinkoista kevättä!
Kuulostaa niin tutulta. Sinkkuus oli itselleni kuin kipeä haava aikoinaan ja tuntui että se sattui välillä fyysisestikin, kovasti kaipasin kumppania vierelle. Rakkautta olisi ollut vaikka kuinka muttei ketään kelle sitä osoittaa. Baarin ja Tinderin kautta tuli treffattua yksi jos toinenkin miekkonen. Välillä jouduin itse antamaan pakit, välillä minut ghostattiin hyvin menneiden treffien jälkeen ja välillä juttu vain laimeni itsestään. Toivoa en kuitenkaan ihme kyllä menettänyt kuin hetkellisesti. Ja vihdoin sitten hieman päälle kolmikymppisenä löysin elämäni rakkauden, sielunkumppanin, ja kohta kolme vuotta ollaan oltu yhdessä. Mistäpä muualta kuin Tinderistä hänet löysin. Minullekin sanottiin että nauti nyt kun olet sinkku, mikä välillä ärsytti. Kyllä se rakkaus tulee vastaan kun vain jaksaa uskoa siihen 🙂