Minun vauva on jo viisi viikkoinen. On paljon ystäviä ja sukulaisiakin, jotka eivät ole vauvaa vielä nähneet. Todella moni sanoo, etten viitsinyt heti ottaa yhteyttä, kun ajattelin, että sulla on niin paljon vieraita. Todellisuudessa aika moni ajatteli samoin ja vieraita oli vähän. Soittelin äitiä kylään, kun en tiennyt ketä muutakaan.
Uskon, että vauvaperheissä nautitaan kyläilyistä ja kyllä he kertovat, jos eivät jaksa vastaanottaa vieraita. Itse, kun olen vauvan kanssa kaksin, ilahdun vieraista kahta kauheammin! On niin ihanaa saada jakaa se ihastus vauvaan ja toisaalta on kiva jutella aikuisten kieltä välillä.
Minä olen vähän sitä mieltä, että hyviin tapoihin kuuluu viedä viemisiä vauvaperheeseen. Olen huomannut, että minun kaveripiirissäni on hyvin vähän lapsia ja lapsiperheitä ja tämä viemiskulttuuri on hyvin vieras näin ollen monelle kaverille. Joten, ottakaa omat eväät mennessänne kylään vauvaperheeseen, se enemmän kuin tervetullut juttu! Ja muistakaa koputtaa oveen, sillä nukkuva vauva voi säikähtää ovikelloa. Tämän opin itsekin vasta, joten anteeksi niiltä perheellisiltä ystäviltä, joiden kohdalla olen mokannut tässä ja monessa muussakin asiassa omaa ajattelemattomuuttani. Nyt monia asioita osaa tarkastella ihan eri valossa.
Itse olen aivan onnessani, jos ystävä on tuonut ruokaa, täytettyä leipää, salaattia, sushia! Se pelastaa usein päivän, sillä aikaa ruuan tekemiselle ja syömiselle on vähän. Parasta on omatoimiset ystävät, jotka keittelevät itse itselleen kahvit tai teet, eikä istu sohvalla sanoen, että joo voisin mä yhden kupin juoda. He usein myös laittavat astiat koneeseen ja saattavat tiskata jopa tuttipullot, joka on ihan älytöntä luksusta! Parhaassa tilanteessa he vielä pitävät vauvaa sen hetken, että saat itse syödä rauhassa. Joten se ei todellakaan ole loukkaavaa, jos vauvaperheessä vähän alkaa siivoilla tai menee toisen kaapeille keittääkseen kahvia. Ihanaa on sekin, jos lähtiessä vielä kaappaa roskat mukaansa. Minulla nimittäin roskat kasaantuvat eteiseen ja lemahdus vaan käy, kun kotiini astuu. Mutta liian usein kädet ei riitä roskille, on vaunut, vauva, omat tavarat ja vauvan tavarat ja muutama roskiskin vielä. Toki näitä asioita voi myös kyläilijöiltä pyytää, eikä vain olettaa heidän hoksaavan.
Minusta syöminen on paras lahja, vaikka toki moni senkin lisäksi haluaa muistaa vauvaa. Se ei kuitenkaan ole minusta välttämätöntä. Varmasti jokaisella kyläily kerralla ei ole tarpeen tulla tuomisten kanssa, mutta ensimmäisellä käynnillä se on mielestäni odotettavaa, kun tullaan katsomaan vauvaa. Sen jälkeen toki tilanteen mukaan. On ystäviä, jotka käyvät viikottain, jolloin asia on eri, en oleta, että he joka kerta tuovat jotain mukanaan. Mutta aina se varmasti ilahduttaa, oli vauvaa tai ei. Ihan normaalissakin kyläilykulttuurissa viemiset on ilahduttava asia, vaikkei ne olisi suurellisia. Ajatus on tärkeä! Ja toki myöhemmin ihmissuhteesta ja sen luonteesta riippuen, voi asian ottaa puheeksi ja kysyä suoraan.
Miten te suhtaudutte asiaan?
-Iida
10 kommenttia
Kiva että kirjoitit tästä! Itse en kyllä kehtaisi mennä katsomaan vauvaa (ainakaan ekaa kertaa) tyhjin käsin, mutta niiden ainaisten vauvan muistamisen sijaan/lisäksi voisin miettiä vievän ruokaa tms tai tarjota käytännön apua. Kun itselle syntyy lähipiiriin pienokaisia muistan ja rohkenen tarjota enemmän käytännön apua vauva-arjen keskellä tai uskollan puuhastella toisen kotona helpommin. 🙂
Kiva kuulla, kiitos sulle <3
Onnea vauvasta! Kirjoituksestasi heräsi kahdenlaisia ajatuksia. Ensinnäkin, itse vien aina vauvalle ensimmäisellä kerralla pienen lahjan. Joskus myös vanhemmille. Aika usein vien mukanani myös ruokaa, olen tehnyt sitä jo ystävieni raskausaikana. Auttelen kahvinkeitossa enkä todellakaan odota, että minulle tarjoiltaisiin jotain. Lisäksi olen ottanut lähipiirini pikkuisia hoitoon jo pienestä alkaen.
Vaikka siis oikeastaan olen kanssasi ihan samaa mieltä, huomasin, että hieman ärsyynnyin tällaisesta ohjeistuksesta, miten vauvaperheen luona pitäisi vierailla. Välillä olisi kiva, että olisi tervetullut ihan ystävänä, ihan ilman mitään. Välillä tuntuu, että lapsiperheillä on niin paljon odotuksia, sääntöjä, vaatimuksia, että en enää uskalla tehdä yhtään mitään, kun kuitenkin toimin väärällä tavalla.
Olen tällä hetkellä opiskelija ja tulotilanne on vähän tiukka. Viimeaikoina vauvoja on tullut lähipiiriin aika paljon ja aika iso summa rahaa on mennyt ensin baby shower -juhliin, sitten vauvan lahjaan, sitten äidille vietäviin ruokiin, sitten nimiäislahjaan. Oikein mielelläni näitä ostelen, mutta siinä vaiheessa kun en enää ole tervetullut ilman lahjaa/ruokaa/siivouspanosta/jotain muuta, alkaa tuntua vähän kurjalta. Lisäksi välillä on tosi vaikea sukkuloida eri perheiden välillä ja tarjota apua, kun toimintatavat ovat niin erilaiset. Ei tulisi mieleenkään alkaa tiskata tuttipulloja, kun jossain toisessa perheessä ne pitääkin keittää ja desinfioida ja lähestulkoon siunata pyhällä hengellä. Ehkä roskapussin uskallan viedä ulos ilman että tulee toimittua väärin.
Ymmärrän ajatuksesi! Itse toki ajattelen, että on tervetullut ystävänä, enkä usko, että kukaan olettaa kenenkään joka kerta tuovan jotain ja elämä vauvankin kanssa helpottaa, kun se kasvaa. Itse myös tiedän, että omissakin kavereissa on paljon opiskelijoita ja olen ollut sellainen itsekin. Mutta se jo auttaa, jos he vapauttavat vaikka kädet siihen kahvinkeittoon, vaikkeivat toisi mitään. Ja varmasti jokaisella on omat tavat, mutta itse usein kysyn, onko jotain mitä voin tehdä tai jotain jossa auttaa. Oli vauvaa tai ei niin aina kyläillessä ystävillä toimin samalla tavalla, jokainen tuo jotain, tehdään usein ruokaa yhdessä ja lopuksi siivotaan 🙂
Mulla yksi (siis monenmonista asioista) lastenhankintaa viivyttävistä tekijöistä on se, etten haluaisi ketään kotiini hössöttämään tuoreesta vauvasta väsymyksen alaisena. Ja siis tarkoitan väsymyksellä ihan vain sellaista synnytyksen jälkeistä väsymystä, kun keho on ollut äärimmillään ja on valvottu mahdollisesti vuorokausi kaupalla. Mutta luulen, että tämä liittyy äidin persoonaan. En ole muutenkaan erityisen sosiaalista tyyppiä, vaan viihdyn harvojen seurassa pieniä aikoja kerrallaan. Väsyneenä en mielellään haluaisi sosiaalista ylikuormitusta. Toivottavasti vieraista saa tuoreena äitinä joko kieltäytyä tai ottaa mielellään vastaan vaikka joka ilta, kukin mieltymyksenä mukaan? Viemiset liittyy mun mielestn karjalaiseen kulttuuriin. Tai siis useat evakkojen jälkeläiset (ja ulkomaiset työkaverini) ovat aina tuoneet jotakin tullessaan, mutta täysin länsi-Suomesta kotoisin olevat kaverini eivät. Mummuni oli aina sitä mieltä, että hänen tulee tarjota vierailleen parasta.. Silloinkin, kun oli jo huonossa kunnossa (eli ehtivyys ja jaksavuus verrattavissa jotakuinkin tuoreeseen äitiin). Jos kehtasi tuoda jotakin syötävää, mummu loukkaantui. 😀 ”Eikös minun leipomat pullani kelpaa?”, kuului jo eteisessä. Heh, olisin toivonut isoäitini enemmänkin lepäävän tai tekevän kuntoutusjumppaansa. Toisille taas on luontaista, että juodaan pelkkää kahvia vielä näin työssäkäyvinäkin. Erilaisia kulttuureja, yritän tottua jokaiseen. Olen tainnut omaksua enemmän mummuni idästä tulevan tavan, ja pyrin melkein aina viemään jotakin kylään sekä tarjoamaan itse noin seitsemää sorttia. Itse yleensä kysyn etukäteen tuoreilta ja vähemmän tuoreilta perheellisiltä, onko helpompaa tavata heillä vai mun luona. Teen sitten kotonani mielelläni syötäviä, jotta vanhemmat ja jälkikasvut jaksaisivat taas vähän aikaa. Tuliaiset on välillä sitten haastavia, kun allergiat ja mieltymyksen vaihtelevat niin suuresti.
Varmasti äitinä vierasta voi ja saa kieltäytyä. Itse olen vierausta iloinnut, mutta toki ihan hyvillä mielin kehtaisin myös perua ja sano, että tänään en jaksa. Onhan se ihan ymmärrettävää 🙂
Ja hyvä pointti, että nykyään on monenlaista allergiaa ja ruokavaliota ja voi olla vaikeaa viedäkkään mitään, mikä sitten tulee syödyksi. Varmasti tämä on hankala asia, että viedäkö vai ei ja sen takia siitä halusinkin kirjottaa mitä ite ajattelen 🙂
Ah, sä uskalsit sanoa ääneen sen, mitä mun olisi pitänyt sanoa silloin, kun oma vauva syntyi. Olin ihan hermo kireänä, kun meillä lappasi aivan koko ajan jengiä, ja harmillisesti homma meni useimmiten siihen, että jouduin itse kestittämään ihan hitosti. Kun alapää kirveli, ei tehnyt mieli istua myöskään tuntitolkulla. Siksi sanoisinkin, että meiellään saa vierailla, parhaat vieraat tuo ruoat mukana, mutta ei kannata jäädä hengailemaan tuntikausiksi. Silloin on niin väsynyt, että on pakko vähän saada makoilla sängyllä välillä (ihan jo down underin takia).
Hahahaha 😀 Joo tämä kyllä tuli ekoilla viikoilla huomattua! Siunaus on vieraat, jotka tuovat omat eväät ja eivät jää asumaan 🙂
Siis kaikki ärsytys mitä kokee muiden ihmisten takia kiteytyy mun mielestä yhteen asiaan. Kommunikaatio. Varsinkaan jos ei ole omia lapsia niin monen on varmaan vaikea ymmärtää näitä asioita mitä tässä postauksessa listasit. Ei kukaan ilkeyttään tule kylään rasittamaan äitiä. Homma toimisi helpoiten jos äiti itse lähettäisi vaikka kaikille kavereille viestiä että saa tosi mielellään tulla kylään tunniksi tai pariksi, tuokaa omat ruoat mukana, ja kahvinkeitto toimii itsepalveluna. Kun selkeästi kommunikoisi minkälainen kyläily on toivottua niin lähipiiri kyllä varmaan kunnioittaisi äidin toiveita.
Kyllä, hyvä kommentti ja oot ihan oikeessa! Itse pyrinkin siihen, mutta halusin aiheesta kirjottaa muiden samassa tilanteessa olevien tueksi. Mutta toki se on niin, ettei kukaan osaa ajatuksia lukea ja parasta on kertoa mitä toivoo. Toki ymmärrän senkin, ett avun pyytäminen on toisinaan vaikeaa, eikä kaikki kehtaa ilmaista suoraan toiveitaan.