Olen koko syksyn käynyt Miira-Mari Muukkosen ja Noora Kenttämään pitämissä ulkotreeneissä. Aloimme treenata syyskuussa ja ulkotreenit päättyvät marraskuun loppuun. Näinkin pitkälle syksyyn siis voi treenata ulkona! Ja me todella …
2017
-
-
Todellinen prinsessa haluaa hempein sävyin koristellut muffinssit juhliinsa, oli prinsessan ikä mikä tahansa. Oon ihan hullaantunut yksisarvis-ruokaan, jota somessa tulee jatkuvasti vastaan. Tein näitä muffinsseja omille synttäreille. Ekan kokeiluerän vein …
-
Näissä synttärikuvissa mulla ei ole rintaliivejä. Päätin viettää synttärit ilman rintsikoita. Syy oli oikeastaan se, että mekko oli niin tiukan puoleinen, ettei liivit tuntuneet yhtään mukavilta. Tisseistä näkyy, että hieman …
-
Apua, synttäreistä on jo viikko! Olin odottanut synttärijuhlia kuukauden päivät ja hoitanut järjestelyjä. Kun se päivä sitten tuli, meni juhlat todella nopeasti. Sama efekti kuin joulun kanssa, ensin hirveä odotus, …
-
Kirjoitin googleen ”25-vuotias”. Tänään musta tulee 25-vuotias, joten päätin googlettaa, mitä sen ikäiseltä oikein oletetaan. Itse ajattelen, että nyt on virallisesti parhaassa iässään, sillä kaikki naiset jäävät ikuisesti 25-vuotiaiksi. Tarpeeksi …
-
Ihanaa huomenta sulle! Jokin aika sitten kysyin Instagramissa seuraajiltani hyvinvointivinkkejä. Muutama iso teema nousi esiin, jotka vaikuttavat meidän jokaisen jaksamiseen. Yhä enemmän haluammekin voida paremmin ja olla tietoisia omasta hyvinvoinnistamme. …
-
Nykyään melko monet toiveet on mahdollisia toteuttaa heti. Minun tekee nyt mieli jotain ja voin sen lähes heti hankkia itselleni. Kaikki on todella nopeasti oman käden ulottovilla. Monia asioita voi …
-
Itsevarmuus. Itsevarmuus ihastuttaa. Itsevarmuus kääntää katseita. Itsevarmasta huokuu rohkeus olla oma itsensä. Listaamme yhdeksi unelmakumppanin pirteeksi itsevarmuuden. Haluamme itsevarman miehen tai itsevarman naisen. Minä löydän itseni usein ihastumasta itsevarmaan ihmiseen …
-
Uskomattoman mehevä ja maukas kakku! Kaikki kastikkeet on ihan turhia, niitä ei tarvita. Kaikki ylimääräinen on vain pois kakun ihanista makuyhdistelmistä. Tässä on käytetty juurikin nyt sesongissa olevaa kurpitsaa ja …
-
Keitot on ihan suosikkeja viileneviin iltoihin. Keitoissa on toki muutakin hyvää, ne ovat usein helppoja valmistaa ja edullista ruokaa, josta riittää useammalle päivälle. Tämä keitto on vegaaninen, purunasta ja kikherneestä …