KAUPALLINEN YHTEISTYÖ OTAVA Tutustuin vasta Ruu kirjasarjaan ja ihastuin täysin. Ruu kuvakirjasarjan on kirjoittanut ja kuvittanut Ann-Karin Garhamn. Hän on ruotsalainen lastenkirjailija, joka asuu Belgiassa perheensä kanssa. Ensimmäinen Ruu -kirja …
2021
-
-
Kävimme perhekuvissa menneellä viikolla. Valokuvaaja Leena Warén ikuisti meidät ihanissa kesäkuvissa. Kaikki saamani kuvat olivat aivan ihania, tässä niistä vain muutamia! Itse kuvaustilanne tuntui haastavalta, taapero olisi mielummin halunnut läheiselle …
-
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ SYNLAB Viime marraskuussa kävin SYNLABissa ferritiini- ja D-vitamiinimittauksessa. Olin jo pidempään tuntenut olevani väsynyt ja aikaansaamaton. Sellainen laiska ja vetelä. Pääni sisällä moitin itseäni jatkuvasti, kun en mielestäni …
-
Ennustan tästä kesästä aivan ihanaa! Mitään erityistä suunnitelmaa ei ole, mutta paljon ajatuksia siitä mitä olisi kiva tehdä. Niitä voi sitten toteuttaa ihan fiilispohjalta, muttei ole mitään pakkoa. Odotan todella …
-
Vuosi sitten toukokuussa jäin kesälomalle varhaiskasvatuksen opettajan työstäni, jonka jälkeen aloitin täysipäiväisenä yrittäjänä. Aina aika ajoin tämän vuoden aikana on tullut sellainen olo, että olisipa ihmisiä …
-
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ KIEDO Kiedo on kotimainen yritys, joka valmistaa tyylikkäitä asustevöitä. Ensimmäisen oman Kiedo kietaisuvyön otin käyttööni alkuvuodesta. Ihastuin vyön monikäyttöisyyteen! Kaunis kietaisuvyö kiedotaan kahdesti vartalon ympäri ja sidotaan haluamalla tavalla! Vyöllä …
-
Meillä on asunut jo kahden viikon ajan koira! Kaksi viikkoa sitten Veli tuli osaksi meidän tiimiä. Veli on cockerspanielin ja cockapoon sekoitus, eli hänessä on 75 % cockeria ja 25 …
-
Toukokuussa olen käynyt tosi huonosti kirppiksillä.Yksi syy on varmasti se, ettei meillä ole ollut tarvetta millekään ja toiseksi on ollut kiirettä. Tykkään kuitenkin käydä kirppiksillä kiertelemässä ihan muuten vain. Ollessamme …
-
Minulta on kovasti kyselty lahjaideoita varhaiskasvatuksen henkilöstölle. Lahjan antaminen ei ole välttämätöntä, eikä se ole mikään oletus. Itse työntekijänä olen aina kokenut, että persoonallinen kortti henkilökohtaisen palautteen kera, on ollut …
-
Olimme viime viikolla rakkaan ystäväni luona Kuopiossa neljä yötä. Meillä oli aivan ihanaa, siis aivan ihanaa! Kuopio antoi tuolloin parastaan, aurinko paistoi lämpimästi jokaisena päivänä, torilla kävi kuhina ja unohdin …
