Home » Koirakuulumisia

Koirakuulumisia

by Iida Åfeldt

Meillä on asunut jo kahden viikon ajan koira!  Kaksi viikkoa sitten Veli tuli osaksi meidän tiimiä. Veli on cockerspanielin ja cockapoon sekoitus, eli hänessä on 75 % cockeria ja 25 % villakoiraa. Hän on tosin ihan ilmetty cockerspanieli ulkonäöltään, vaikka onkin sekarotuinen.

Syntyessään Veli oli täysin vitivalkoinen ja hänessä oli muutama iso musta läikkä. Viikkojen kuluessa väritys on muuttunut. Olen ehkä puolueellinen, mutta minusta hän on aivan ihana ja uniikki väritykseltään! Ei ole toista samanlaista!

Koira on sujahtanut meidän elämään todella hyvin. Ja hän kasvaa silmissä!

Veli on todella meneväinen, innokas, sosiaalinen ja ihmisrakas. Hän ei arkaile. Hän on ottanut meidän kodin omakseen ja meidät perheekseen. On aivan käsittämätöntä miten koira leimautuu omistajaansa. Minä todella olen nyt hänen äitinsä. Hän seuraa minua ja mieluiten tulee nukkumaan jalkojeni juureen. Hän seuraa mukana vessaan ja toljottaa, kun istun pöntöllä. Hän seuraa, kun ripustan pyykkejä ja yrittää repiä niitä alas sitä mukaan kun saan niitä kuivumaan. Kun Eemi ei enää tee näitä juttuja, niin koira tekee.

Veli suhtautuu uusiin paikkoihin ja ihmisiin innokkaasti. Ulkona Veli on aivan innoissaan vastaantulevista ihmisistä ja suurin piirtein heittäytyy heidän jalkojensa juureen vaatimaan huomioita. Häntä vain heiluu! Hän on aivan naapureiden suosikki ja koskaan ihmiset eivät ole puhuneet minulle näin paljoa, kun koiranpennun myötä. Mutta onhan Veli syötävän suloinen ja niin kaunis väreiltään!

Veli ei ole osoittanut ikävän merkkejä. Ensimmäisen yön se nukkui vieressäni herättämättä. Sen jälkeen hän on nukkunut sänkyni vieressä. Hän nukkuu kohtalaisen hyvin, mutta herää aikaisin. Hän on tottunut saamaan kasvattajalla ruoan klo 05.30 aamuisin. Tyypillisesti Veli herää aamuneljältä, mutta jatkaa uniaan kuuteen, jolloin saa ruoan. Toivon, että hiljalleen hän oppisi nukkumaan hieman pidempään. Veli on harjoitellut yksin olemista ja sekin on mennyt tosi hyvin. Aloitimme harjoittelun  vartista ja pidensimme aikaa päivä kerrallaan.

Eemi on ollut melko mustasukkainen koirasta. Sellaista en jotenkin osannut ajatella, vaikka tottakai se on täysin luonnollinen reaktio. En ole kokenut koiranpentua sinällään raskaana, mutta oman lapseni kyllä. Hän haluaa minun huomiotani ja osoittaa tietysti mieltään, kun joutuu jakamaan sitä nyt koiran kanssa. Niinpä hermot on menneet useaan kertaan, kun koiran pentu roikkuu yhdessä housun lahkeessa ja taapero toisessa ulisten “haluan syliin”. 

Haastavin asia on ollut nukkuminen ja yöunet. Eemi ei malta illalla pysyä sängyssään, sillä luulee minun ja Velin tekevän jotain kivaa olohuoneen puolella, josta hän nyt jää paitsi. Nukahtamiset ovat venyneet sinne ilta kymmeneen ja samalla se on venyttänyt omaa nukkumaanmenoani. Aamulla kaikki heräämme kuudelta koiraan. En ole saanut Eemiä jatkamaan uniaan. Tietysti väsymys vaikuttaa vielä lisää hänen kiukkuisuuteen.Olen pyrkinyt antamaan Eemille tärkeitä tehtäviä koiran hoidossa, jotta hän tuntee itsensä tärkeäksi ja taitavaksi. Eemi saa tarjota ruoan ja antaa herkkuja, kun Veli tekee tarpeensa ulos. Ulkoilutamme koiraa yhdessä monta kertaa päivässä. Hän tykkää heittää Velille palloa ulkona ja sitäkin pyrin kehumaan ja toivon leikistä heille yhteistä juttua, joka vahvistaa heidän välejä hiljalleen. Leikin riemu on mahtava ja Veli osaa hienosti tuoda palloa takaisin.

Omat tuntemukset ovat kahden viikon aikana vaihdelleet laidasta laitaan. Olen miettinyt, että mitä menin tekemään, kun aamulla näen pissalätököt ja kakkapökäleet keittiössä ja alan siivota ärsyyntyneenä. Olen miettinyt, että oppiiko koirat ikinä sisäsiiteiksi. Olen ollut niin turhautunut, kun koira ei tee ulos mitään, mutta pissaa heti päästyään sisälle, vaikka tiedän. Epätoivo iskee, vaikka tämän ikäinen koira ei tietenkään ole sisäsiiti eikä sitä voi odottaakaan. Olen miettinyt, että mikä riiviö meille muutti! Miten olin unohtanut tämän vaiheen! Järsii kenkää, mattoa ja on koko ajan kiinni varpaissa. Olen miettinyt, että olenko jotenkin huono koiraäiti. Koira on ihana, mutten tunne samoin koiraa kohtaan kuin Eemiä kohtaan. Niin monesti sanotaan, että koira on kuin oma lapsi, perheenjäsen. Miksi en sitten tunne yhtä vahvasti? Mielestäni koira on kuitenkin koira.Olen miettinyt, että tuleeko koira ja taapero koskaan toimeen? Me kaikki tarvitsemme aikaa, taapero erityisesti, mutta kuinka paljon? Koska se koira oppii olemaan syömättä taaperon lelua ja vetämättä sukkaa?

Illat koiran kanssa kaksin ovat kuitenkin pakahduttavan ihania. Minusta on aivan ihanaa, kun hän käpertyy viereeni nukkumaan. Minusta on ihana seurata koiraa ja taaperoa, sillä heillä on hetkensä ja ne toivottavasti lisääntyvät ajan kanssa. Minusta on ihana seurata Velin touhuja ulkona. Hänen korvansa lepattavat, kun hän juoksee ulkona pallon perässä. Hetken riehuttuaan, hän nukahtaa jalkojeni juureen. Kauaa hän ei jaksa, kun jo alkaa väsyttämään. Yhteiset onnistumiset ovat myös todella palkitsevia. Voi sitä riemua, kun tarpeet tulee ulos! Aiommekin mennä koirakouluun, minä ja Veli, saamme siitä yhteistä kivaa tekemistä ja onnistumisia molemmille. Uskon yhteisen harrastuksen toimivan meille. Koko perheen hyvänä harrastuksena on lisääntyneet ulkoilut. Odotan myös kovasti, että Veli kasvaa ja pääsen sen kanssa enemmän lenkkeilemään, nyt hän ei juuri jaksa pitkää matkaa kävellä.

Sellaisia koirakuulumisia tänne!

-Iida   

44 kommenttia

Anonymous 1.6.2021 - 23:24

Tsemppiä pentuaikaan! Meidän pentu oppi sisäsiitiksi n. 5-6kk iässä ja muutamat epätoivon hetket siinä tuli kyllä koettua, mutta onneksi ne aina oppii kuitenkin tavalla tai toisella! Ja itsellä se vei oman aikansa, että kiinnyin pentuumme, vaikka se kauhealta kuulostaakin. Pentu kiintyi tosi vahvasti mieheeni heti alusta alkaen, ja tunsin siitä vahvaa mustasukkaisuutta (lol), sillä alunperin koira oli minun haaveeni/ideani jo yli 10v ajalta, ja uskon että se tavallaan söi vähän sitä meidän välistä kiintymystä että pentu selvästi oli enemmän mieheni perään. Mutta ravasimme pennun kanssa ilman miestäni koirakoulussa, mökillä ja retkillä jne mikä kyllä paransi ’suhdettamme’. Ja kyllä nykyään koira on ihan yhtälailla meidän molempien (vaikka edelleen selvästi enemmän mieheni koira) ja silti tietysti minullekin mitä rakkain perheenjäsen. Mutta oman aikansa se otti, että olin tunnetasolla 100pros kiintynyt koiraan. Vaikka ei nyt ihan verrattavissa niin uskon,että taaperokin muodostaa ajan kanssa suhteen uuteen perheenjäseneen kun tajuaa, että ei se minnekään ole ainakaan lähdössä 😀 onhan se iso muutos (ihan aikuisellekin) että aikansa se saattaa viedä ja tunteet vaihdella,mikä on täysin ok! (kunhan lapsi ei vaan mustasukkaisuudessaan esim. satuta pentua tms-sitäkin valitettavasti tapahtuu)

Vastaa
iidaafel 1.6.2021 - 23:40

Hei kiitos sun kommentista! Tosi lohdullista kuulla kiintymyksestä! Ettei se kaikille vaan tule heti, vaan saattaa viedä hetken, vaikka pentu ihana onkin.

Uskon myös taaperon kiintyvän. Hän tarvitsee vaan aikaa ja pentu on kovin innokas hänen suhteen. Toki ovat vahdittava kaksikko, vielä taapero ei ole satuttanut tms, mutta eipä sellaisesta tiedä.

Vastaa
Neppu 2.6.2021 - 13:02

Mulla oli ihan sama juttu aluksi, että olin itse mustasukkainen koiralle kun mies ja koira tulivat niin hyvin toimeen. Aluksi koira oli myös jotenkin todella rasittava ja mietin melko pitkään, että sen hankkiminen oli kamala virhe ja se ei opi ikinä mitään. Nykyään rakastan koiraa ja harrastan sen kanssa yhdessä vaikka mitä. Toisen koiran kanssa ei myöskään ollut vastaavia tuntemuksia vaan se solahti arkeen ihan eri tavalla. En siis yhtään ihmettele Eemin reaktiota ja ajan kanssa varmasi helpottaa. Tuo sisäsiisteyskin kuulostaa niin tutulta. Myöhemmin kun miettii niin nopeasti oppi kuitenkin, vaikka niitä pissoja kuuratessa ei siltä tuntunut.

Vastaa
Maikkiliina 2.6.2021 - 07:22

Moi. Onnea koira-arkeen! Alku on aina aika jäätävää settiä. Noin puolen vuoden jälkeen meillä alkoi nuo sisäsiisteyshommat helpottamaan ja taaperon ja koiran suhde parani ja mustasukkaisuus helpotti noin reilun vuoden jälkeen. Nyt ovat ylimmät ystävät ja mm. nukkuvat vierekkäin (juu, oli kyllä alussa kaikkia periaatteita 🙂 Mutta aikaa menee kyllä ja monenlaisia tuntemuksia oli kyllä alussa 😉 Koiralle tulee myös samanlaisia vaiheita kuin lapselle ja ne on kans sitten mielenkiintoisia….. Tsemppiä ja voimia!

Vastaa
iidaafel 2.6.2021 - 15:26

Hei kiitos, ihana kuulla❤️

Vastaa
Anonymous 2.6.2021 - 07:35

Ymmärrän fiilikset! Meillä kanssa nyt 7kk ikäinen pentu ja monet turhautumisen itkut takana 😂. Ensimmäinen kuukausi oli mun mielestä ainakin ehdottomasti rankin. Kokoajan sai itse olla valmiudessa kuskaamaan pentua ulos, siivoamaan pissoja tai vaihtimaan ettei pentu syö tai tee jotain kiellettyä 🙈. Unohdin itse syödä kun stressasin ja monesti tuli mietittyä että mitä sitä onkaan tehnyt koiran hankkiessa. Siitä se pikkuhiljaa helpotti onneksi ja nyt 7kk ikäisenä pentu on juurtunut arkeen, on jo tosi paljon helpompi ja VIHDOIN aikalailla pomminvarmasti sisäsiisti.Ja niin hirmuisen rakas ❤️. Toki tässä alkaa teini-ikä puskea päälle ja sen myötä uudet haasteet, mutta pikkupentuaikaan verrattuna tämäkään ei tunnu niin kauhealta, kun koira kumminkin jo osaa niin monia tosi tärkeitä taitoja. Tsemppiä pentuaikaan, se menee onneksi nopeasti ❤️

Vastaa
iidaafel 2.6.2021 - 15:27

Kiitos sun kommentista, ihanan lohdullista, että muillakin!

Vastaa
Kaisalainen 2.6.2021 - 07:55

Hei, kysyisin miten hoidat koiran aamu- ja iltapissat? Otatko taaperon mukaan ulos kainaloon joka kerta? Itsellä tämmöistä pohdintaan kun olen muuttamassa rivitalosta jossa oma piha kerrostaloon, ja lapsia on.

Vastaa
iidaafel 2.6.2021 - 15:29

Toistaiseksi herätään kaikki aamulla samaan ainaan ja laitetaan vaan kengät jalkaan ja takki yökkärin päälle ja mennään ulos. Aamulla ja illalla tarkoitus käydä vain nopeasti tarpeilla. Lenkit sitten erikseen ja aktiiviset ulkoilut. Illalla käytän tosiaan vain pihalla nopeasti ennen kuin menen itse nukkumaan itkuhälytin mukana.

Vastaa
Mmar 2.6.2021 - 08:20

Eiköhän koiravauvan kanssa päde sama juttu kuin ihmisvauvojenkin että rakkaus tulokkaaseen ei välttämättä synny välittömästi synnärillä vaan muotoutuu hiljalleen.

Toivottavasti tästä kokemuksesta on hyötyä Eemille sitten kun hän tulevaisuudessa saa pikkusisaruksen. Hän on jo joutunut harjoittelemaan äidin jakamista ja hänellä on oma koiraliittolainen kun joudut keskittämään huomiosi vauvaan 🙂

Toisaalta nyt sinunkin on harjoiteltava huomion jakamista ja toivottavasti siitäkin tulee olemaan hyötyä.

Vastaa
iidaafel 2.6.2021 - 15:29

Kyllä, tarpeellinen kokemus meille molemmille! Saadaan tässä yhdessä harjoitella!

Vastaa
Elinake 2.6.2021 - 08:42

Kyllä koira meidänkin lapsiperheessä on “vain” koira, kyllä omaan lapseen on erilainen tunneside kuin koiraan, näin se vaan on. Meillä oli kaksi koiraa kun ensimmäinen lapsi syntyi 13 v sitten ja kyllähän se koiran asema silloin muuttui, mutta se on ihan luonnollista ja musta myös tarpeellista. Meillä koirat ja lapset kasvoi tiiviisti yhteen ja koirat olivat lapsille todella rakkaita sydänystäviä. Pari vuotta sitten koirat kuolivat vuoden välein ja lasten suru oli sydäntä särkevää. Surusta kuitenkin selvittiin ja tämäkin oli lapsille tärkeä oppi.

Nyt meillä on uusi koira, vuoden ikäinen pentu, sekä taapero. Yhteiselo sujuu pääosin hienosti, mutta kyllä minäkin välillä olen kironnut, mitä olen mennyt tekemään kun otin pennun tähän elämäntilanteeseen! Mutta kun koira kasvaa (ja se tapahtuu nopeasti!) kaikki helpottuu ja pennunriiviöstä kuoriutuu uusi sydänystävä.

Musta on ihanaa, että uskalsit ottaa pennun ykinhuoltajana – uskon että Velistä ja Eemistä kasvaa hyvät ystävykset. Kunhan Veli on kunnolla kotiutunut, kannattaa ehkä antaa häntä välillä hoitoon vaikka vuorokaudeksi, näin Eemi saa välillä äidin kokonaan itselleen ja sinä saat vähän helpotusta pentuarkeen.

Ihanaa koirakesää teille!

Vastaa
iidaafel 2.6.2021 - 15:31

Voi kiitos, aivan ihana kuulla! Uskon myös, että tässä tulevien kuukausien aikana jo me tiivistymme ja opimme sopeutumaan.

Ja hyvä idea antaa koiraa välillä hoitoon!

Vastaa
Koiramama 2.6.2021 - 09:29

Kiintymys koiraan on minulla erilaista vaikka rakkaita ovat kaikki lapset, koira ja pojat. 4v esikoinen ja koira 5v ovat hyvä parivaljakko, mutta molemmilla on myös hetkensä kun toinen ei kiinnosta. He ovat kasvaneet rinnakkain ja rakkaus puolin ja toisin näkyy, myös ärsyyntymisenä. Mikä on ihaninta, lapset (myös 1v pikkuveli) eivät pelkää eläimiä vaan toimivat tosi luontevasti eläinten kanssa. Samoin koira osaa käyttäytyä lapsivieraiden seurassa. Tämä vaati opettelua mutta toisin kuin meidän lapset, koira oppi kerrasta/kahdesta. 🙂 Ja sitä odotan että jos koiralla vaan ikää riittää, voi teininä kuiskutella korvaan ne asiat joita muut eivät saa kuulla tai halua kertoa. Aina on joku (tyhmien vanhempien lisäksi) joka rakastaa pyyteettömästi.💚 ihanaa koiraperhe-elämää!!

Vastaa
Karoliina1 2.6.2021 - 09:54

Hei, se on hyvin yleistä kun pennun ottaa että olo on häkeltynyt ja fiilikset on ristiriitaiset ja menee laidasta laitaan! En tiedä että onko siinä eroa että saako ensin lapsen vai ottaako pennun, että kokeeko yhtä vahvoja tunteita koiraa kohtaan. Itselläni on tällä hetkellä vain koira ja uskon että koen yhtä vahvoja tunteita sitä kohtaan kuin joskus lastani. Jos koira olisi tullut lapsen jälkeen, en tiedä tuntisinko samoin. Kun pentuikä ja murkkuikä on ohi niin helpottaa! ❤️

Vastaa
iidaafel 2.6.2021 - 15:25

KiitoS😊

Vastaa
Jenna / puremattaparas.fi 2.6.2021 - 10:44

Olipa ilahduttavaa lukea koirakuulumisia aamukahvin kanssa, kiitos kun jaoit näitä hetkiä ja ajatuksia!

Pentuaika voi todellakin olla raskasta ja toisinaan varmasti tuntuukin siltä, ettei edistystä tapahdu. Kenties heti, kun oma mieli on korkealla, joku liruttaakin pissansa aivan väärään paikkaan tai tuo saaliiseensa tyytyväisenä kallisarvoisen kengän suussaan!

Minulla itselläni on ollut koiranpentu viimeksi vuonna 2017 ja aika on kullannut muistoja, vaikkakin myönnän, että muistoihin on jäänyt myös niitä tympeitä hetkiä. Kirjoitinkin tuolloin blogiini artikkelin ”uupumus – kun koiran omistamisesta katoaa mielekkyys.” Muistan istuneeni monena iltana töiden jälkeen auton ratissa parkkipaikalla haluttomana menemään kotiini sisälle, koska en halunnut nähdä sitä, mitä pentu on saanut työpäivän aikana aikaiseksi.

Kaikesta väsymyksestäni huolimatta kyseisestä pennusta kasvoi ajan kanssa kunnon koirakansalainen. Mietin juuri sen koiran kohdalla, tuleeko siitä minulle koskaan erityisen rakas, mutta samalla tavalla, kun koirilla on tapana hiipiä aivan lähelle nukkumaan, ne onnistuvat jotenkin hiipimään myös sydämiin.

Tsemppiä pentuvuodelle! Seuraavaksi on odotettavissa koirienkin kehityskaarelle tyypillistä uhmaa (tai ns. mörköikää), mutta selviät siitäkin aivan varmasti. Ihania kesähetkiä – vaikka pentu ei vielä jaksa kävellä paljoa, kaikenlaiset picnicit ja pienet retket on varmasti koko perheen mieleen!

Vastaa
Koiranomistaja 2.6.2021 - 11:12

Mun koira oppi pentuna aika nopeasti sisäsiistiksi. Meni ehkä 1,5kk, toki senkin jälkeen tuli välillä vahinkoja. Vein sitä kyllä tosi usein ulos eli siis aina, kun se heräsi, aina syömisen jälkeen ja leikkimisen jälkeen. Ja sit teimme kolme pientä kävelylenkkiä päivässä. Tsemppiä koira äidin elämään! ❤️ Kyllä se helpottaa pikku hiljaa! 😊 Mun dalmisneiti on jo 2v. ja varsin rauhallinen tapaus, vaikka reilu1-vuotiaaksi asti oli melkoinen villikko. 😁😎

Vastaa
iidaafel 2.6.2021 - 15:24

Hei kiitos!

Vastaa
Karsu 2.6.2021 - 12:49

Ihania koirakuulumisia! Haluaisin korjata, ettei geeniperimä toimi prosenteissa eli laskemalla vanhempien roduista ei voi päätellä “montako prosenttia” koirissa on mitäkin rotua. Geeniperimässä (tässä tapauksessa mitä rotuja koira on perinyt) ei milloinkaan itseasiassa puhuta prosenteissa, koska perimä ei yksinkertaisesti toimi niin. Tämä on tärkeää huomioida puhuessa siksi, koska sanomalla koirassa olevan esim 50% noutajaa ja 50% paimenta luodaan virheellinen oletus, että koiran ominaisuudet jakautuvat prosenttien mukaisesti eli että luonne ja terveys periytyisi 50/50, mikä ei tietenkään ole totta. Koira voi olla luonteeltaan enemmän noutaja mainen eikä lainkaan paimen, sillä voi olla vain toisen rodun periytyvät sairaudet tai molempien. Sekarotuisten (kuten cockapoo yms) koirien kasvatuksen ja myymisen yleistyessä on ikävästi lisätty tätä käsitystä “rotuprosenteista.”

Vastaa
iidaafel 2.6.2021 - 15:24

Kiitos oikaisusta!

Vastaa
Koiramutsi 2.6.2021 - 13:25

Pentuaika on tosi väsyttävää! Todellakin muistan pissa- ja kakkarumban (kerrostalossa…) ja iltavillit, jolloin pennusta saattoi kuoriutua suorastaan hirvitys. Asioiden oppimisessa tulee myös takapakkeja. Kiintyminen vie aikaa, mutta sitten kun se syvenee, se on jotain mitä ei osaa kuvatakaan. Tsemppiä siis ja kun opetat pentua positiivisesti vahvistamalla, hyvää siitä tulee!

Vastaa
iidaafel 2.6.2021 - 15:23

Voi miten ihana kuulla!

Vastaa
paula_ 2.6.2021 - 13:39

Mieheni ja minun perheeseeni muutti vuosi sitten koiranpentu. Itselläni on ollut aiemminkin koira, mutta silloin asuin lapsuudenperheessäni. Nyt kun hankin oman koiran, tuli itsekin mietittyä monenmonta kertaa, mitä hemmettiä sitä elämälleen teki.
Meidän koira oli söpö kuin nappi, mutta voi jösses miten monta kertaa on saanut laskea sataan sen tehdessä koirapennulle ominaisia asioitaan. Se oli ollut meillä viikon, kun alkoi järjetön purukausi. Huonekalut eivät onneksi kiinnostaneet sitä, mutta minun nilkat sitten sitäkin enemmän. Sain mennä monta kertaa kylppäriin itkemään kun toinen juoksi ja hyökkäili nilkkoihin piraijan hampaillaan. Tätä kesti kuukauden ajan, kunnes löysin netin kätköistä (käytin monta yötä googlettaessa ohjeita ja kokeilin vaikka sun mitä kikkoja) vinkin, jolla puruvimma minua kohtaa loppui.

En todellakaan elänyt vaaleanpunaisessa pilvihattarassa ja voin rehellisesti myöntää, että koiraan kiintyminen kesti pitkään. Minusta ei ole ihastumaan heti eläimeen, jonka päämissiona tuntui olevan jalkojeni järsiminen lihattomiksi. Kun aikaa kului, pentu oppi sisäsiistiksi (5kk iässä) ja arki helpottui/muuttui uudeksi normiksi, tunteetkin syvenivät. On minulla vieläkin hetkiä, jolloin tulen lenkiltä kiroten koiraani (meillä harjoitellaan vielä ohituksia), mutta kyllä ehdottomasti nyt ollaan jo plussan puolella. Onhan siitä hirveästi iloa ja seuraa. Huomasin kuitenkin, että aika on niiiiin kullannut muistot! En muista, että meidän lapsuudenajan koiralla olisi ollut samanlaista omaa tahtoa kuin tällä uudella koiralla, mutta olenkin katsonut sitä lapsen näkökulmasta ja luultavasti nauranut sen sekoiluille. Aikuisena sietokykyni on ilmiselvästi huomattavasti alempana.

Halusin vain kertoa tämän, koska itse koin paineita siitä, että moni muu tuntui elävän ihania aikoja koiranpentunsa kanssa ja rakastuneensa niihin heti, mutta minä räpiköin ja itkin kylppärissä kiroten sekä koirani (sen käytöksen takia) että itseni (koska olin ottanut koiran). Nyt olen jo onneksi siinä vaiheessa, että voin vaan muistella näitä hetkiä ja naureskella itselleni. Muutokset ovat minulle vaikeita, olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia.

Ps. Meiltä löytyy myös alle 1v lapsi. Koiran ja sen yhteiselämä on ollut lopulta yllättävän helppoa. Lapsi kulkee koiran perässä minkä kerkeää ja koira tuo lelujaan lapselle (jolloin toki käydään ne nappaamassa pois ennen kuin ehtivät lapsen suuhun) ja jää tahallaan lapsen lähelle makaamaan, vaikka tietää saavansa pian seuraa hänestä. Koira ei edes yritä järsiä lapsen leluja, vaikka on rikkonut jo lähes kaikki omat lelunsa. Heidän suhteestaan tulee kyllä todella rakkaudentäyteinen.

Vastaa
JenniJj 2.6.2021 - 14:00

Aivan uskomattoman söpö koira!!! 😍😍😍😍😍😍😍

Vastaa
iidaafel 2.6.2021 - 15:22

Kiitos!

Vastaa
Katri i. 2.6.2021 - 15:18

Voi miten söpö Veli onkaan!
Meillä nyt kohta 4-v. koira ja tunnistan myös tuon “mitä olenkaan mennyt tekemään” ajatuksen pentuvaiheelta, ne osaa kyllä olla uskomattomia riiviöitä 😀 Itse lohduttauduin ajatuksella, että oikeasti se riiviöpentuvaihe on kuitenkin aika lyhyt, vaikka siinä hetkessä tuntuu kyllä loputtomalta… Ja mulla myös, että vaikka pentu oli hirmu hellyttävä ja omalla tavallaan rakas heti, niin sellainen syvempi kiintymys on syntynyt vasta tutustumisen myötä ja koiran omankin persoonan vakiintuessa.

Ja muuten, mun mielestä tosi hyvä idea mennä koirakouluun/pentukurssille. Ihan sen kouluttamisen lisäksi melkeinpä tärkeämpi anti ainakin mulle oli juurikin suhteen luominen koiraan yhdessä tekemisen avulla.

Hyvää pentukesää teille <3

Vastaa
Vierailija 2.6.2021 - 15:24

Kyllä minusta koiran kuuluukin nimenomaan olla koira, ei se sentään mikään lapsi ole. Tsemppiä pentuvaiheeseen! Onkin jännä miten paljon väri muuttui pennun kasvaessa.

Vastaa
iidaafel 3.6.2021 - 12:43

Kiitos!

Vastaa
Hanski_ 2.6.2021 - 15:49

Paljon kiitoksia siitä, että kirjoitat tätä blogia! Silloin, kun vasta harkitsit koiran ottamista sanoit muistaakseni jotain tyyliin “onko helppo elämä aina tavoiteltavaa/merkityksellistä/parasta elämää”, ja olen peilannut tuota lausetta paljon omaan elämääni luettuani sen postauksen. Vaikutat huipputyypiltä! Kiitos! <3

Vastaa
iidaafel 3.6.2021 - 12:42

Kiitos kovasti❤️

Vastaa
Xx 2.6.2021 - 21:36

Uuu pentuuui 😍🐶 onnea! Meille tuli neljä vee sessen kaveriks pentu justiinsa. Koiran kehitystä on niin ihana seurata. Nauti pentuajasta ❤️

Vastaa
Contessa 3.6.2021 - 10:49

Ihana postaus! Ihanaa kesää koko teidän perheelle♥️

Vastaa
iidaafel 3.6.2021 - 12:43

Kiitos❤️

Vastaa
Mariahh 3.6.2021 - 19:54

Onpa suloinen pentu! 🥰 Tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen.

Ehkä olen asunut liian kauan ulkomailla, mutta korvaani aina särähtää se miten Suomessa verrataan lemmikkikoiraa ja omaa lasta. Kaikella kunnioituksella, kyllä jokaiselle oma lapsi pitäisi olla se kaikesta tärkein. Tulee ihan paha mieli lasten puolesta kun Suomessa usein näen miten julkisilla paikoilla vieraille lemmikeille puhutaan söpöjä, mutta vieras lapsi aiheuttaa ulkopuolisille usein vain ärsytyksen tunteita.

Vastaa
Anonymous 3.6.2021 - 22:54

Pennut ja vauvat ovat niin söpöjä juuri siksi, että heistä on paljon työtä ja vaivaa. Luonto siis järjestää 😉
Jos ei vauvakaan olisi niin ihanan söpö, kuka sitä nyt jaksaisi joka yö nosta montaa kertaa syöttämään ja hoitamaan ❤️

Parasta on kuitenkin, kun pentu aikuistuu ja rauhoittuu. Meidän neljävuotias koira on juuri nyt ehkä parhaassa iässään ikinä.

Vastaa
Leidi+Gaga 5.6.2021 - 13:21

Mites sitten talvella ulkoilut kun ei enää voi nakata vaan takkia yökkärin päälle? Haalarit muksulle niskaan ja kaikki ulos? Ja sama illalla?

Vastaa
iidaafel 5.6.2021 - 14:17

Kyllä😊 todennäköisesti koira on talvella sisäsiisti. Hänet käytetään lenkillä kun lähdetään päiväkodille pian heräämisen jälkeen, iltapäivällä lenkitys sujuu hakemisen yhteydessä ja toki päivälläkin koska teen töitä kotona. Illalla sitten yhdessä lenkki😊

Vastaa
Huiskale 6.6.2021 - 09:09

Oiii, mikä ihanuus ❤
Meille myös tuli koiranpentu muutama viikko sitten ja tunteita ja ajatuksia on ollut laidasta laitaan.. juurikin tuo sisäsiistiksi opettaminen, paikkojen jyrsiminen jne saa välistä savun nousemaan korvista ja miettimään miksi ihmeessä tähän lähdettiin, MUTTA sitten taas huomaa kuinka paljon tässä jääkään “saamapuolelle”ja ymmärtää, että tämä oli kaikesta huolimatta yksi elämäni parhaista päätöksistä ❤ meillä myös 7-v poika väliin vähän mustasukkainen, mutta hän on jo niin iso poika, että pystyy auttelemaan koiran hoitamisessa, leikittämisessä varsinkin 😄 ja tosiaan kun poikani on ainoa lapsi, niin koirasta on myös seuraa. Ihanaa ajatella, että heistä kasvaa hyvät kaverukset ❤
Ja sitten vielä sekin, että muistaa koiranpennun kanssa, että nämäkin on vaan vaiheita (😅) ja kyllä ihan varmasti se tulee oppimaan kaikki ne taidot mitä tarviikin 👍 sekin lohduttaa, kun kuulee, ettei ole ainoa, joka kamppailee näiden samojen ärsytysten kanssa 😄
Mutta tsemppiä teillekin, rutiinit tulee pikkuhiljaa (meilläkin vielä niitä(kin) treenaillaan), mutta koko ajanhan tämä siinä mielessä helpottaa, kun elo koirulin kanssa tulee tutummaksi ja tutummaksi. Enkä epäile yhtään, etteikö tässä sitten talviulkoilutukset ja muut hanskata oikeinkin suvereenisti 👍 siihen mennessä koirakin jo osaa pidätellä, eikä ole niiiiiin kiire ja hoppu aamulla, etteikö vaatteita kerkiäisi päälle pukea 😄

Vastaa
iidaafel 8.6.2021 - 22:49

Hei kiitos, ihana kuulla! Tuli lohdullinen olo, että muilla on samoja fiiliksia!

Vastaa
Metsätähtönen 8.6.2021 - 21:19

Onnea pentuarkeen! Cockerspanielilta tuollainen ihana monenkirjava väritys on peräisin. Se on blue roan tan. Taitaa olla harvinaisin väritys, ei tule usein vastaan. : ) Aivan ihana pentu teillä! Miten näissä rotujen sekoituksissa, tehdäänhän molemmille tuleville vanhemmille terveystarkastukset, että pystytään sulkemaan molempien rotujen yleisimmät periytyvät terveysongelmat pois?

Vastaa
iidaafel 8.6.2021 - 22:52

Kiitos! Kyllä, molemmat vanhemmat on kyllä terveystarkastettuja. Molemmat vanhemmat ovat oman rotunsa edustajia.

Vastaa
Metsätähtönen 9.6.2021 - 14:16

Iso peukku, että vanhemmille on tehty terveystarkastukset! Nämä rotujen yhdistämiset vaikuttavat olevan suosittuja nykyään, ja pelkään että kaikkien pentueiden vanhemmille ja pennuille ei tehdä. Ihmiset eivät aina välttämättä tiedosta mitä kaikkea vastuulliseen pennun hankkimiseen kuuluu.

Olen itse aikoinaan kasvattanut cockereita, ja ennen astutusta tehtiin juurikin laajat lonkkakuvaukset, silmien kuvaukset ym. Todella tärkeää, ettemme tuottaisi maailmaan enää yhtään sairaampia lemmikkejä.Rotujen yhdistelyssä lienee hyvääkin, jos yhdistetään nimenomaan TUTKITUSTI terveitä vanhempia, ei ainoastaan söpön ulkomuodon perässä. Lyhytkuonoisten, sekä cavalierien ym. osaltahan näissä on menty metsään ja isosti. Juuri siksi on tärkeää, että ei normalisoitaisi mitään sellaista toimintaa.

Tulipa pitkä selostus, kun asia on itselleni tärkeä. : )

Hyvää pentuarkea teille! Sellaisia ne ovat, ihania ja rasittavia, mutta vain hetken aikaa. Kasvattajalla on myös aika hässäkkää se viimeinen kuukausi, jos on suuri pentue, voit ehkä kuvitella. ; )

Vastaa
iidaafel 11.6.2021 - 10:46

Ihan totta, tosi tärkeitä ajatuksia aiheeseen!
Ja iso kiitos!

Vastaa

kommentoi postausta