Toisinaan koen, että äitiyteeni kohdistuu aivan erilaiset paineet, kun olen varhaiskasvatuksen ammattilainen. Koen, että minun pitäisi olla oppikirjan mukainen, miettiä kaikkea pedagogisesti ja kasvattaa onnistuneesti malli yksilöä. Erityisesti sosiaalinen media saa minut tuntemaan näin.
Minä jaan elämääni blogissa ja Instagramissa, hetkiä elämästäni. Monesti toimintapani herättää kysymyksiä, miksi teen tietyllä tapaa, mitä ammattilaisena ajattelen asiasta ja onko ammattilaisen antaa vinkkejä. Ihmiset tuntuvat olettavan, että minulla on aina vastaus kaikkeen ja olettavat minun toimintani olevan ns. oikein, koska olen ammattilainen. Taannoin puhuin Instagramissani Eemin uhmaiästä ja sen tuomista haasteista, sain useita viestejä, joissa tunnettiin suurta helpostusta, että ammattilaisellakin on samat haasteet, ettei lapsen käytös olekkaan vanhemman koulutuksesta kiinni.
Vaikka olen varhaiskasvatuksen opettaja, olen lapselleni äiti. Hänen edessään en ole ammattilainen. Olen äiti tai äitiyttä opetteleva. Kotona minä harjoittelen toimimista lapseni kanssa. Aivan siinä missä muutkin vanhemmat. Oma lapsi on eri asia, kuin lapset töissä. Omaan lapseen on aivan erilainen suhde. Oma rooli on aivan erilainen, olen itse ihan erilainen. Minulla on kotiminä ja työminä.
Tottakai ammatista on paljon hyötyä. Minulla oli ennen lapsen syntymään jo paljon tietoa lapsen kasvusta ja kehityksestä. Olin viettänyt paljon aikaa pienten lasten ja vauvojen kanssa. Tilanteeni oli toki erilainen kuin sellaisen vanhemman, jolla ei ole ollut ennestään mitään kosketusta lapsiin tai lasten maailmaan. Ammattini on muokannut ajatteluani ja opettanut lapsista. Tietysti se vaikuttaa siihen millainen äiti haluan olla ja millaisia asioita pidän tärkeänä. Se on vaikuttanut siihen miten pyrin vanhempana toimimaan ja antanut työkaluja.
Töissä minua ohjaa laki ja asiakirjat. Työskentelen moniammatillisessa yhteydessä eri toimijoiden kanssa, jolloin en tee päätöksiä yksin. Töissä olen varhaiskasvatuksen opettaja, mutta myös asiakaspalvelija kärjistetysti. Eli minä olen myös kaikkia asiakasperheitä varten ja heidän tyytyväisyys on todella tärkeää. Varhaiskasvatus on palvelu, josta asiakkaat maksavat. Jolloin rahalle tulee saada vastinetta. Saan työstäni palkkaa. Työssäni tulee huomioida tilat, sillä työskentelen laitoksessa. Laitos määrittää jo paljon ja asettaa työlle tietyt rajat.
Ammatillisuus antaa etuja vanhemmuuteen, mutta myös ison taakan. Kuten sanottu, otan vanhemmuudestani paineita. Ajattelen, että minun toimintaani tarkkaillaan suurennuslasilla, koska olen ammattilainen. Haluan olla lapselleni äiti. Usein sorrun itsekin siihen ajatteluun, että minun pitäisi olla ammattilainen. Kotona minulla on yksi lapsi, eikä 21 niin kuin päiväkotiryhmässä. Tottakai suuren joukon kanssa laitoksessa on oltava oltava suunnitelmallinen ja toistuva rytmi sekä selkeät säännöt. Mutta kotona saa olla eri säännöt, kodin säännöt. Kotona saa olla löysempää, kuin töissä. Kotona saa olla äiti. Kotona saa kokeilla, mokata ja kokeilla uudelleen. Kotona ei voi olla tiukan paikan tullen kysyä kollegalta mielipidettä tai pyytää varhaiserityisopettajaa havainnoimaan toimintaa. Kotona pitää vain luottaa itseensä äitinä ja tehdä ratkaisut sen pohjalta. Ja ihan aina pyrin tekemään ne siinä hetkessä parhaalla tavalla.
Koska minäkin harjoittelen äitiyttä, ei minulla ole aina kaikkeen tekemääni pedagogisia perusteita, ainakaan tietoisia sellaisia. Enkä suunnittele toimintaa vasun pohjalta. Monissa tilanteissa saatan kotona oman lapsen kanssa toimia aivan toisin mitä tekisin töissä. En toimi aina äitinä niin, kuin kasvattajana tiedän parhaaksi. Saatan toimia ”väärin” suuttuessasi, hengähdyshetken toivossa tai silloin, kun en vain jaksa vastaanottaa lapsen kiukkuja kuudetta kertaa samasta asiasta.
Äitiydestä ei makseta palkkaa, äitinä ei aina jaksa ja välillä tekee huonoja valintoja. Välillä on valittava huonon ja vähemmän huonon väliltä. Välillä on asetettava oma hyvinvointi edelle. Välillä on mietittävä mikä asia on taistelun arvoinen ja milloin voi antaa myöten. Voi olla, että 10 vuoden päästä jokin valinta harmittaa ja saan sitten taistella oman virheeni takia. Minä olen kuitenkin se, joka kantaa vastuun. Ei aina vain voi tietää etukäteen, onko joku hyvä vai huono päätös tai toimintatapa. Siinä hetkessä se on tuntunut siltä, kun se on päätetty.
-Iida
LUE MYÖS
Millainen äiti tulee varhaiskasvattajasta?
KUVAT // Teemu Nurmela
17 kommenttia
♥️♥️
❤️❤️❤️
Aamen! Mahtava kirjoitus ja mahtava sinä! Jaksat yksin (ja aina ei todellakaan jaksa), vaikutat kaikin puolin suhteellisuudentajun säilyttävältä ja jalat maassa olevalta ihmiseltä. Oot mun äiti-idoli ja nostan hattua, että jaksat vielä somessa kuunnella kaikenlaisten besserwisser-äitien avautumista. Keep up the good work! Terveisin toinen kasvatusalan ammattilainen, jonka omat pojat katsoo välillä pädiä ruokapöydässä. 😉
Voi kiitos valtavasti sanoistasi! <3
Instagramin storeista oon lukenut niitä ihan käsittämättömiä kommentteja, mitä oot saanut näiltä Täydellisiltä Äideiltä ? en ymmärrä, mikä ihmisten motiivi on sille, että arvostelevat toisen äitiyttä netissä. Ymmärtäisin, jos olisi kyse oikeasti suurista epäkohdista lapsen kasvatuksessa tai ihan kaltoinkohtelusta, jolloin joku saattaisi kokea ihan velvollisuudekseen puuttua asiaan.
Pakko kertoa oma kokemus liittyen leluihin ruokapöydässä; meillä oli lelut käytössä ruokapöydässä muutamia kuukausia pienempänä, kun syömisestä ei tullut yhtään mitään, lapsi kun ei jaksanut keskittyä ruokailuun. Vähitellen, vähän vanhempana jaskoikin sitten keskittyä paremmin syömiseen ja lelut jäi pois. Nyt lapsi on hyvin syövä, hyvät ruokatavat omaava taapero. Ei mennyt pilalle tämä lapsi siitä eikä varmasti edes muista koko asiaa, mutta meidän tilanteessa lelut ruokapöydässä oli pelastus, ihan siis hitaasti kasvavan lapsen kasvun turvaamisen kannalta.
Sanoppa muuta! Jossain tapauksessa varmasti olisikin paikallaan esittää huolta. EN kuitenkaan koe omalla kohdallani sitä oleelliseksi.
Ja ymmärrän todellakin viihdykkeet ruokaillessa, kun on vain saatava lapsi syömään keinolla millä vain! Ja tuskin niitä ikuisesti tarvitaan <3
Äidiksi kasvetaan,äitiys kasvaa lapsen kasvun mukana.Ja silti sitä ei tunne olevansa koskaan valmis.Äitiydessä tulee sellaisia kohtia esiin jossa ei oo aikaa googletella sitä ”oikeaa” tapaa toimia täydellisesti,ja onko edes sellaista täydellistä, kun kukaan ei ole täydellinen, ja kaikille ei toimi kaikki..Ootko sä sit täydellinen äiti jos et anna sen lapsen ottaa sitä lelua pöytään?Sulla on vaan yks ruutu aika lapselle—pikku kakkonen?Tuskin se lapsi vielä aikuisena ottaa lelua pöytään tai saa jonku peliongelman jos se kattoo välillä vähän enemmän kun sen pikku kakkosen..Musta ainakin tuntuu kun oon ollu 5,5v kotona lasten kans,et se lelu ruokapöydässä tai lastenohjelmat kesken päivää,on joskus se mun henkireikä, se lapsi syö kuitenkin sen ruuan, ja mä saatan kattoo puhelinta ja lukea jotain juttua tai kuunnella jotain.Saan hetken hengähtää.. Varmaan eri asia äideillä jotka on töissä. Eihän sitä aikaa jää samalla tavalla..Oon kuitenkin äiti mun lapselle 24/7. Välillä tarvii olla arjessakin vähän irti, pieni henkireikä, ei tarvi olla läsnä ihan joka sekuntti..Lapsi saa esille sun parhaat ja pahimmat puolet. Ja sä yrität kasvaa siinä samalla ite, niiden ”pahimpien”puolien kehittämisessä. Kiteytit aika hyvin sen, että ammatti on eri asia kuin äiti. Sä kuitenkin olet paras mahdollinen äiti sun lapselle.. Eihän elämä ole lapselle kokoajan sitä päiväkotia,eskaria tai koulua. Ei elämä oo kokoajan sitä on jatkuvasti jotain ohjelmaa tai toiminta on ohjattua/suunnitletua tunnilleen ja jossa yritetään pitää monta lasta ”aisoissa”. Monesti tuntuu, et jotkut ei anna lasten olla lapsia.Joskus tuntuu et lapsilta vaaditaan liikaa, ja vanhemmille asetetaan kauheet paineet..On jopa kaiken maailman testejä neuvolassa yms jo tosi pienille 3,4,5 ja 6 vuotialle. Tuntuu et ei käytetä maalaisjärkeä ja ei anneta kasvurauhaa,olla yksilöitä. Kuitenkin 6 vuotiaskin on tosi pieni ja on koko lapsuus aikaa oppia, yleensä ne asiat on opittu viimeistään aikuisena, ja tuntuu et aikuisenakaan ei tiedä ihan kaikkea??..Mut tulis myös muistaa se et on äitiyden lisäksi se minä,oma persoona,eihän se olis kiva jos se katoais kotona jonkun roolin taakse.. Ja onhan se elämä nyt oikeesti ihan erilaista päiväkodeissa tms kuin kotona. Ne on kans ihan eri paikkaa..
Kiitos hyvästä kommentista! Siis koen itsekin, että se lelu tai ohjelma vapauttaa omat kädet hetkeksi ja saa oikeasti sen henkireijän edes hetkiksi, kun on lapsen kanssa 24/7. Vaiheita, hetkiä.. tuskin koko elämän mittaisia. Lapset ovat lapsia ja heillä on aikaa <3
Oman lapsen tuntee myös paremmin kuin ne työlapset ja voi toimia enemmän lapsen persoonasta lähtien kuin työssä, jossa samojen sääntöjen tulee päteä kaikenlaisiin persooniin. Ja myös enemmän omasta persoonasta lähtien! Sillä se oma lapsi on paikalla aina, niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Jos oma persoona nyt on vaikka helposti tulistuva niin varmasti tulee joskus omalle lapselle tiuskaistua, vaikka se taas ei missään nimessä kuulu kasvatuksen ammattilaisen työrooliin eikä töissä voi tiuskia vaikka mikä olisi. Lisäksi vielä tunneside on ihan erilainen omaan lapseen ja siksi sen äärimmäisen rakkauden rinnalla kulkee myös väistämättä äärimmäinen ärsytys, kukaan ei pääse niin ihon alle kuin oma lapsi.
Itsekin kipuilin kasvatustieteen tietämykseni kanssa vanhemmuuteni alkumetreillä, kunnes tajusin, että on katsottava laajempaa kuvaa. Kasvatieteen tuntemus tuo omaan äitiyteeni (ja vaikuttaisi näin blogin ja somen perusteella tuovan myös sinulle) ennen kaikkea ”asennetta”: Ymmärrystä lasta ja hänen kehitystään kohtaan, tietoisuutta omista arvoista, kasvatusvalintojen harkitsemista ja perustelemista. Lisäksi 12 vuotta äitinä on opettanut, että tämä on yksi hiton pitkä kestävyysjuoksu eikä yksittäisillä valinnoilla ole kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä. Täydellisyyteen ei pysty kukaan, jotain menee metsään varmasti, mutta meille se on ainakin tietoisempi valinta mitä traumoja lapsemme sitten aikuisina työstävät. ?
Moni sometyyppi sinun lisäksesi on nyt puhunut samasta aiheesta, tai siis julistanut tuota ”nämä ovat minun valintojani, en kaipaa arvostelua/kommentteja tähän”. Ehkä seuraajille on hieman epäselvää, miksi sitten tuotte asioita/elämäänne esiin täysin vieraille ihmisille ja vieläpä aikamoiselle joukolle. Moni varmaan tulkitsee ne keskustelunavauksina ja kommentoi siksi, etenkin jos on eri mieltä, ikään kuin tuodakseen näkökulmaa tai saadakseen näkökulmia omaan toimintaansa. Mikä tietysti on etenkin instastoryissa vähän tyhmä tulkinta (mutta olen itsekin sortunut) kun keskustelu ei näy muille ja joudut varmaan samoja juttuja keskustelemaan monta kertaa jos lähdet kommentteihin vastaamaan. Enkä siis tietenkään tarkoita että epäasialliset kommentit joita olet saanut olisivat tällaisia, mutta jos nyt joku kysyy vaikka leluista ruokapöydässä niin se voi olla vain keskustelua, ei arvostelua. Mutta siis, olisi mielenkiintoista (ja ehkä kannaltasi hyödyllistäkin?) jos voisit vähän avata, mitä haluat blogillasi ja instatoimillasi sanoa tai saavuttaa ja mikä motivoi niitä tekemään (toivottavasti vastaus ei ole vain toivo kaupallisista yhteistöistä).
Kiitos! Todella samaistun! Oma lapsi eroaa monin tavoin töistä ja tietyt asiat joita kotona on, eivät näyttäydy töissä, koska ammatillisuus on säilytettävä aina. Ja hyvin sanottu, että kyse on laajemmasta kuvasta, sekin on varmasti totta.
Tähän lelu ruokapöydässä asiaan, en itse ole sanonut, etten kaipaa kritiikkiä tai halua asiallisia kysymyksiä. Sainkin asiallisen kysymyksen muutama päivä sitten, jossa kysyttiin ajatuksiani lelusta pöydässä. Ja eilen otin aiheen esiin stoorissa, jossa kerroin, etten omaa vanhvaa mielipidettä kumpaankaan suuntaan, en ole edes asiaa ajatellut. sen jälkeen sain kritiikkiä, mutta niin on aina. Itse tykkään tuoda esiin näitä aiheita ja ottaa seuraajien kysymyksiä esiin keskusteluun. En siis tosiaan sano etten halua arvostelua, sillä usein niistä saa hyvää sisältöä. Asiattomuudet toki erikseen. Koin omassa instassani juuri olleen keskustelua aiheesta, ei arvostelua.
Itse tykkään olla seuraajien kanssa vuorovaikutuksessa j ase juuri motivoikin somessa ja sen tekemisessä. Ilman seuraajia ei ole minun somebrändiä.
Iida, tää sun blogi on vaan niin ihana! <3 Osaat kirjoittaa tosi mielenkiintoisesti ja kivasti kaikista aiheista. Aurinkoista ja hyvää kesää sulle ja Eemille! 🙂
Voi kiitos! Onpa aivan ihana kuulla❤️
Mun mielestä sussa on ihanaa myös se, että et ole ehdoton asioiden suhteen vaikka sulla on paljon tietoa asioista. Hyvä, että osaat olla joustava äiti ja tarpeen tullen myös tehdä eri tavalla kuin ehkä joskus suunnittelit.
Luulen, että ihmiset jotka arvostelevat äitiyttäsi kipuilevat ehkä itse jonkun asian kanssa. Ne voivat olla odotuksia, syyllisyyttä tai tiukkoja sääntöjä, jotka joskus vaikeuttavat elämää sen sijaan, että auttaisivat.
Mä nosta hattua sille, ettet myöskään esitä netissä mitään vaan näytät rehellisesti arkeasi, johon kuuluu myös negatiivisia tunteita tai huonoja päiviä.
❤️
Hyviä oivalluksia. On ollut helpottava huomata ihan olevansa vain ihminen ja että me ammattilaiset olemme myös ihmisiä niin äiteinä kuin ammattilaisina. On hvvä pysähtyä miettimään, että me annamme myös aikuisina mallin lapselle – ei siis ole täydellistä ihmistä, äitiä tai ammattilaista, niin on turha yrittää sellaista mallia myös lapselleen antaa. Oleellista on, että ”mokat” tunnistaa, osaa sanoittaa niitä ääneen ja tarvitaessa korjata eli vaikka pyytää anteeksi. Nämä ovat taitoja joita ihmiset tarvitset ihmsten kanssa. Näin toimii inhimmilinen ihminen, äiti ja ammattilainen.
[…] Iidan kirjoitus: Ammattilainen, mutta ennen kaikkea äiti […]
Ihailen valtavasti tapaasi tuoda asioita ja oikeaa elämää esiin! Olet ihan mahtava, tämä on ainoita blogeja, joita aidosti arvostan. Osaat niin hienosti keskustella ja kohdella eriäviä mielipiteenkin omaavia kommentoija arvostuksella. Olet silti helmi tässä sometyrkkyjen viidakossa.
Great Content, Super high-quality and keep it up ?
http://www.bazaartrading.in/