Minä olen Iida. Olen 30-vuotias. Minulla on punaiset hiukset luonnostaan ja vihreät silmät. Perheeseeni kuuluu Kaksi lasta. Esikoinen on 4-vuotias ja kuopus on kolme kuukautta. Meillä on 2-vuotias koira. Lisäksi …
Iida Åfeldt
-
-
Tuntuu uskomattomalta, että vauva on jo kolme kuukautta vanha. Hänen kanssaan kaikki on mennyt alusta alkaen todella hyvin. Olen jatkuvasti hämmästelemässä onko tälläsiä vauvoja olemassa. Vauva on ollut koko ajan …
-
Kaupallinen yhteistyö RuokaTutka / Ruokavirasto Iso osa ruokakasvatuksesta tapahtuu varhaiskasvatuksessa. Sillä moni lapsi viettää siellä useamman päivän viikosta ja syö kolme viidestä päivän ateriasta. Voikin ajatella, että jokainen aikuinen varhaiskasvatuksessa …
-
Haluan vielä palata menneeseen vuoteen. Tarkalleen vuosi sitten valmistauduin neljänteen inseminaatioon. Olin menossa kohti toivettani toisesta lapsesta. Tikutin ovulaatiota ja jännitin osuuko se viikonloppuun, jolloin hoitoa ei voisi tehdä. Onneksi …
-
Kaupallinen yhteistyö: Familon Meidän muutto lähenee päivä päivältä! Vaikka moni asia on vielä kesken uudella kodilla, on makuuhuoneet laitettu jo nukkumakuntoon. Uudessa kodissa meillä on kolme makuuhuonetta. Nykyisessä kodissa meillä …
-
Kaupallinen yhteistyö Nixi-kaluste Ostamassani ensiasunnossa on juuri alkanut keittiöremontti. Kun ostin asuntoa, tiesin, että keittiö olisi uusittava. Keittiö oli alkuperäisessä kunnossa ja aikaa nähnyt. Se kanssa olisi voinut elää vielä …
-
TAMMIKUU Tammikuussa nautimme lapsen kanssa talviulkoilusta. Kameran rullaan on tallentunut valtavan monta kuvaa aurinkoisista talvipäivistä. Oletankin siis tammikuun olleen säiden puolesta hyvin luminen ja aurinkoinen. Kävimme ekan kerran kokeilemassa yhdessä …
-
Ostin kesällä ensiasuntoni. Asunto vapautui vasta marraskuussa ja joulukuun alusta hallintaoikeus siirtyi minulle. Voit lukea asunnon ostosta lisää postauksesta: Olen ostanut ensiasunnon Tuleva kotimme on vuonna 2004 rakennettu ja alkuperäisessä …
-
Me olimme sairaana juuri ennen joulua. Jännitin, että pääsemmekö viettämään joulua perheeni kanssa vai olisinko lasten kanssa viettämässä sairastupaa kotona. Ihme kuitenkin tapahtui ja toivuimme jouluksi. Esikoinen oli ollut hyvin …
-
Kaupallinen yhteistyö Muumi Baby -vaippa (Delipap Oy) Muumi Baby -vaipassa on jotain erityistä. Ainakin jo se, että äitini on pukenut minulleMuumivaippoja 90-luvulla ja nyt minä taas käytän Muumi Baby -vaippaa …
