Hän viskoo avokadot lattialle ja alkaa vikistä. Hän katsoo lattialle pudonneita avokadoja ja huutaa sen merkiksi, että haluaa ne takaisin. Nostan ne hänelle. Hän ottaa ne käteen ja viskasee ne uudelleen lattialle. Lattia on täynnä silputtua ruokaa. Minä en enää nosta. Ole syömättä sitten. Ei kiinnosta. Olet ärsyttävä.

Nostan hänet pois ja vien vessaan. Pesen kädet ja naaman. Lasken hänet lattialle ja menen itse pissalle. Hän alkaa vikistä taas. Hän tulee alushousuihini roikkumaan. Hän huutaa sen merkiksi, että haluaa syliin. Ei hemmetti, kun ei saa pissatakaan rauhassa.

Laitan hänet päiväunille. Ehkä häntä vain väsyttää. Otan kahvin mukaan sohvalle. Käperryn viltin alle ja laitan yhden jakson pyörimään katsomastani sarjasta. Josko se tästä ajattelen, mutta unohdan ajatuksen hyvin pian. Yksi 40 minuutin jakso ei ehdi edes päättyä, kun hän aloittaa huutonsa. Siitä ei tule loppua ennen kuin otan hänet syliin.

Rojahdan sohvalle ja hän laittaa päänsä rintaani vasten. Hän on edelleen ihan väsynyt ja nuokkuu siinä. Mikä siinä on, kun et voi nukkua. Raivostuttaa. Ärsyttää ja mitä kaikkea vielä. Kyyneleet nousevat silmiin. Tunnen kyyneleen vierivän alas ja tippuvan sinun ruskeille hiuksillesi. Äiti on vain surullinen. Äidillä on vain paha mieli. Äitiä vain väsyttää. Anteeksi.

Ennen vanhemmaksi tuloa en tiennyt, että jokin niin rakas voi olla niin ärsyttävä ja hermoja raastava kuin oma lapsi. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että kaikki tunteet ovat normaaleja vanhemmuudessa. Myös ne mustat, kielteiset, negatiiviset tunteet.  Alkuun se säikäytti, mutta nyt olen jo vallan tottunut asiaan. Ymmärsin, että parempi sopeutua nyt ja hyväksyä kielteisetkin tunteet osaksi elämää, sillä ne tuskin katoavat. Eikä vihan, surun, pettymyksen tai ärsytyksen tunteista kannata potea huonoa omatuntoa. Eikä syyllistää itseään tai pitää omien tunteiden takia itseään huonona tai epäsopivana vanhemmaksi.

Olen oppinut, että joskus saattaa tehdä mieli vielä vauva parvekkeelle jäähylle tai antaa huutaa vaunuissa. Joskus taas tekisi mieli vain sulkea ovi ja jättää hänet oman onnensa nojaan. Joskus saattaa miettiä omaa kuolemaansa yöllä huutava vauva sylissä, jottei tarvitsisi enää hoitaa koko tapausta. Joskus täytyy itkeä, joskus huutaa tyynyyn, joskus ääneen, joskus jättää huutava vauva pinnasänkyyn ja mennä itse muualle rauhoittumaan.

Huomaan, että minua eniten ärsyttää se, jos vauva vie oman aikani. Mikä siis tarkoittaa sitä, ettei hän nuku riittävästi, että saisin tehtyä sen mitä olin ajatellut tai vaihtoehtoisesti hänen nukutuksessaan menee niin kauan, etten enää jaksa tehdä sitä mitä olin ajatellut. Minulla on ollut hyvin vaikeita ja synkkiä hetkiä kuluneen vuoden aikana refluksivauvan vanhempana. Olen toden totta muutamasti huutanut ääneen jonkun kirosanan. Samalla hetkellä asia jo kaduttaa aivan hirveästi.

Olen aina todennut, ettei vika ole lapsen. Hän vain yrittää parhaansa. Hän ei osaa ilmaista itseään kuten aikuinen. Hän ei osaa hallita tunteitaan kuin aikuinen. Hän on vauva, lapsi. Hän harjoittelee. Ei hän tahallaan ärsytä.

Minä kuitenkin olen aikuinen.

Paras muistamani neuvo sanoo, että saa tuntea ja saa ajatella. Tunteet ja teot ovat eri asioita. Se on ollut mielestäni hyvä neuvo. Tunteita on kaikilla, niitä ei voi kieltää tai sysätä olemattomiin. Mutta aikuisena voi tutkia mistä tunne tulee, mistä se on saanut alkunsa, mikä siihen vaikutti ja miten tunteen kanssa pitäisi toimia. Oliko huutaminen lapselle sopivaa, kun itseä ärsytti? Mitä voisi tehdä toisin, miten voisi oppia paremmin hallitsemaan tunteitaan?

Lapsi opettaa minua. Varmasti yhtä paljon tai ennemmän kuin minä häntä. Minä kasvan ja kehityn koko ajan. Yhdessä me harjoittelemme yhdessä olemista, vuorovaikutusta ja tunnetaitoja. Vaikka välillä olen hermoraunio ja en tiedä minne lapseni laittaisin, kun haluaisin hänet pois silmistäni, niin joka ilta käyn katsomassa häntä ennen nukkumaan menoa. Ja pystyn vain ajatella, että hän on rakkaus. Ja synkimmänkin yön jälkeen tulee aamu. Viimeistään aamu pyyhkii pois ikävät tunteet ja ajatukset.

Minun päällimmäinen tunne on rakkaus, onnellisuus ja kiitollisuus. Huonoja päiviä tulee. Ikäviä tunteita tulee. Jos negatiiviset tunteet ovat päällimmäisenä ja positiiviset pienempi osa isommassa mittakaavassa, niin silloin kyse ei ole enää normaalista tilanteesta. Silloin on saatava apua. Ennen kuin tunteet menevät teoiksi.

-Iida

LUE MYÖS
Baby blues ja synnytyksen jälkeinen masennus

Kuvat // Sara