Voisko olla viikonloppua ilman vohveleita? Juurikin vohvelit on sitä viikonloppuaamujen luksusta, johon ei arkena ole aikaa. Ja tulee niin hyvä mieli, kun antaa hetken aikaa itselleen ja on edes yhden …
vegaaninen
-
-
Vegaanina oleminen on tehty nykyään kyllä tosi helpoksi. Valmiita tuotteita on joka lähtöön ja valmistamiseen ei useinkaan mene kauaa. Aivan ihana rapea uutuus löytyy Familia Verdeltä. Familia Verde tarjoilee vegaanista …
-
Keitolla mennään kohti tätä alkavaa vuotta ja tavotteita painonhallinnan suhteen. Tammikuussa ei pelkästään pudoteta painoa vaan haastetaan elämään kuukausi vegaanina. Itse olen aina syönyt pääosin kasviksia, mutta kyllä käytössä on …
-
MUSTIKKAPIIRAKKAPURKKI (vegaaninen, maidoton, gluteeniton) 2 annosta 2 prk (300 g) Yosa Greek style -jugurttia mustikkahilloa, n. 100 g mustikoita (tuore tai pakaste) PIIRAKKAMURU 2 dl kaurahiutaleita 1 dl kookoslastuja 0,5 dl agavesiirappia …
-
Aivan ihanaa joulukuuta! Ja vielä perjantai, mikä pikkujouluviikonloppu, eli tästä ei voi joulunodotus kauheesti enää parantua. Itse toki odotan joulua, mutta sitä enemmän odotan lomaa, johon on 19 päivää, eli …
-
Muistan lapsuudestani vispiruuron. Sitä saattoi meillä usein olla ihan ruokana. Puuro toimi loistavasti ateriana, se maistui kaikille ja leikit jatkuivat sen jälkeen. Koko aikuisikänäni en ole vispipuuroa tehnyt ja nyt …
-
Superhyvä ja helppo hillo syntyy chiansiemenistä ja mansikoista. Mukaan loraus vettä, sitruunanmehua ja vaahterasiirappia. Ei tarvii keitellä mitään ja hillo säilyy viikon ajan jääkaapissa. Se on herkkua aamupuuron kanssa, juguttien, …
-
Suklaasmoothie 1 annos (vegaaninen, gluteeniton, maidoton) 1 banaani 1/2 avocado 3 taatelia 1 dl mantelimaitoa 2 rkl riisiproteiinia 2 rkl raakakaakaojauhetta Sekoita kaikki aineet keskenään blenderissä tasaiseksi smoothieksi. Muista …
-
Bataattikakku vegaaninen, maidoton, gluteeniton MÄRÄT AINEET 400 g bataattia keitettynä 0,5 dl kookosöljyä sulana 0,5 dl agave- tai vaahterasiirappia 0,5 dl vettä 1 tl omenaviinietikkaa KUIVAT AINEET 1 …
-
Kvinoapizza 1 pellillinen / n. 15 palaa (gluteeniton, vegaaninen, maidoton) POHJA 2,5 dl kvinoaa 1/2 l vettä 1 tl leivinjauhetta 1 tl psylliumia 1 tl himalajan ruususuolaa 3 …