Välillä se hävettää. Että olen lihonnut.
Voi kun ei olis tätä löllykkä mahaa ja arpia. Voi kun ei olisi näitä pursuavia alleja. Voisipa käyttää sortseja, ilman, että reidet tursuaa yli. Voi kun kehtaisi pukea bikinit, nyt ajatuskin saa epämukavan olon. Olisipa se niin yksinkertaista, että voisi vaan pukea bikinit ja bikinivartalo olisi siinä.
Tiedän, että olen lihava. Sen näkee ja sen tuntee.
Välillä tekee mieli piiloutua, ettei kukaan näkisi, katsoisi tai sanoisi mitään.
Hävettää sekin, että häpeää itseään.
En sano tätä siksi, että joku sanoisi ”ethän sä näytä lihavalta”, ”no ainakin sulla on kauniit kasvot”, ”sulla kilot ainakin jakaantuu tasaisesti” tai ”pystyt kyllä laihduttamaan”.
Olen lähes koko elämäni tuntenut olevani vääränlainen.
Muistan lapsuudesta mummon aina kommentoineen leveitä hartioitani ja sanoneen, että minun pitäisi olla uimari. Muistan ala-asteen terveydenhoitajan sanoneen, että tulevalla kesälomalla voisin jättää jätskit väliin. Muistan jo 8-vuotiaana itkeneeni äidilleni, että miksi minä olen näin pullea. Muistan jo 12-vuotiaana aloittaneeni laihduttamaan.
Laihdutin ennen rippileiriä. Olihan siellä poikia ja tärkeä näyttää hyvältä. Laihdutin myös ennen vanhojen tansseja. Muistan kenraaliharjoitukset ikuisesti. Kaikki muut tytöt näyttivät upeilta mekoissaan, mutta minä en näyttänyt. Myös ylioppilasjuhlissa tunsin itseni lihavaksi, hartiani leveiksi ja tissini pieniksi.
Muistan ensimmäisen poikaystäväni, joka sanoi, että voisin vähentää sokeria ja voisimme alkaa käydä yhdessä kuntosalilla. Muistan ystäväni sanoneen, että voisi esitellä minut kivoille pojille, jos olisin laihempi. Muistan seuraavan poikaystäväni, joka aktiivisesti kannusti laihduttamaan. Lopulta olin hänen mielestään jo liian laiha ja tissini liian pienet. Ylävartaloni näytti leveiden hartioiden ja rinnattomuuden vuoksi ihan miehen ylävartalolta hänen mielestään. Muistan 18-vuotiaana marssineeni apteekkiin ostamaan laihdutusvalmisteita.
Olen lähes aina kokenut kehoni olevan vääränlainen. Ainoastaan raskausaika teki poikkeuksen. Silloin en tuntenut olevani lihava. Ensimmäistä kertaa elämässäni en hävennyt mahaani, enkä mitään muutakaan kehonosaa itsessäni. Päinvastoin, kuljin kireissä vaatteissa korostaakseni ihania muotoja. Ekaa kertaa nautin olostani bikineissä. Tunsin olevani upea ja tunsin raskauden pukevan minua. Oikeastaan koin niin suurta helpotusta. Nyt minulla oli hyvä syy näyttää siltä miltä näytin. Pystyin piiloutumaan raskauden taakse ja sain olla rauhassa lihava. Ainakin hetken, kunnes lääkäri sanoi, ettei minun kannata ottaa painoa kuin enintään 12 kiloa.
Tälläkin hetkellä koen olevani vääränlainen. Olenhan lihavampi kuin aiemmin. Raskauskiloni eivät lähteneet kokonaan ja lähteneetkin tulivat tuplana takaisin. Imetys ei laihduttanut, kun se ei edes onnistunut, eikä taaperon perässä juokseminen ole vaikuttanut. Puristelen röllöttävää mahaani ja huokaan.
Olisinko parempi, jos olisin jotain muuta? Vähän vähemmän lihava? Jos saisinkin miesystävän helpommin? Jos saisin parempia yhteystöitä? Olisin suositumpi? Ehkä halutumpi? Miksen pysty siihen? Miksi muut pystyy? Haluanko edes oikeasti?
Vaikka miten haluaisin olla ajattelematta, ajattelen kuitenkin olevani vähän vääränlainen. Se vain on niin syvään juurtunut minuun. Olenhan aina kokenut olevani vääränlainen. Elämme kuitenkin kulttuurissa, jossa laihduttamista arvostetaan ja laihuutta ihannoidaan. Kulttuurissa, jossa naisvartalon ihanteet on miesten määrittelemiä ja naisen tulee olla hoikka, jotta hän on miesten mielestä viehättävämpi. Kulttuurissa, jossa lihava joutuu häpeämään olomuotoaan ja piiloutumaan suojellakseen itseään kommenteilta. Kulttuurissa, jossa olisi parempi ihminen, jos laihduttaisi, sillä osoittaisi edes haluavansa muuttua, omaavaansa itsekuria ja olevansa muutakin kuin laiska. Lihavuuteen liitetään valtavasti ennakkoluuloja, joiden perusteella tehdään valmiita oletuksia ihmisestä.
Saan jatkuvasti kommentteja ulkonäöstä. Olen jo monta vuotta saanut somessa kuulla olevani lihava. Selvästi olen ollut someen aina liian lihava. Onhan somen vartalotyyppi pitkään ollut hyvin yksipuolinen. Viime aikoina ulkonäkökommenttia on tullut kuitenkin enenevässä määrin.
“Auttaisi varmaan, jos jättäisit tuon toisen leivän aamupalalta pois”
“Kenelle miehelle kelpaa noin ylipainoinen? Paneeko miehet ketä vaan?”
“ Taitaa jäädä kohdaltasi hedelmöityshoidot väliin, jos BMI tulee olla alle 35.”
Erityisesti viime syksystä alkaen olen saanut toistuvasti kommenttia ulkonäöstäni, kerrottuaniaikeistani hakeutua hedelmöityshoitoihin. Sillä hoitoihin on painoindeksiraja. Vakkei BMIni ole 35 tai sen yli, on asian ajattelu ja saamani kommentit saaneet minut todella stressaantuneeksi.
Olen tämän alkuvuoden vain miettinyt laihduttamista. Todellisuudessa paino ei ole tippunut grammaakaan. Suunta on ollut aivan toinen.
Olen sairastanut syömishäiriötä nuorempana. Vaikka on sairaudesta parantunut, olen jälleen huomannut itsessäni syömishäiriöön viittaavaa käyttäytymistä, kuten paastoamista. Huomaan väärien toimintamallien korostuvan, vaikka tiedän ne vääriksi.
Olen oikeasti väsynyt ajattelemaan, että olisin parempi ihminen, jos kehoni olisi toisen näköinen. Tiedän kyllä, että ylipaino on terveysriski ja tiedän senkin, että ylipaino vaikuttaa hedelmällisyyteen. Olen väsynyt terveysneuvoihin ja ulkonäön kommentointiin, jota saan. Olen väsynyt siihen, että lihavuus on kaikkien asia, yhtäkkiä ihmiset saavatkin puuttua ulkonäköösi ja syömiseesi. Olen niin väsynyt hakemaan hyväksyntää ulkoisella olemuksella. Olen niin kauan ajatellut, että olen parempi ja arvokkaampi, jos saan vielä sen viisi kiloa pois.
En missään nimessä haluaisi kenenkään kokevan syrjintää ulkonäkönsä vuoksi. En haluaisi, että kukaan joutuu piilottamaan tai pienentämään itseään ulkonäkönsä vuoksi. En haluaisi, että kukaan jättää asioita tekemättä ulkonäkönsä vuoksi tai antaisi sen rajoittaa omaa elämää. En haluaisi kenenkään sairastuvan ja pyrkivän hallitsemaan elämäänsä syömisen kautta. En haluaisi, että kukaan joutuu perustelemaan omaa kehoaan ja kertomaan syitä olemukselleen. En haluaisi itsenikään.
Laihduttaminen ei aina laihduta. Silti ajattelen laihduttamista, haaveilen siitä ja ihailen siihen pystyneitä. Ajattelen, että sitten ostan ne bikinit. Sitten teen sitä ja tuota. Sitten olen. Sitten. Tämä on vaikea henkilökohtainen asia josta minulle on vaikea puhua. Haluaisin olla jotain muuta kuin olen, miksi? Oman terveyden vuoksi vai ulkopuolelta tulevan paineen vuoksi? Laihdutuspuhe vain on todella syvällä ja olen itsekin kasvanut siihen. Mummoni on koko elämänsä jokaisilla juhlilla sanonut kakun kohdalla: “leikkaa vain sellainen kahden sentin siivu”.
Tällä hetkellä kuitenkin olen enemmän kuin stressaantunut koko aiheesta ja tiedostan, ettei se missään nimessä aja terveyttäni oikeaan suuntaan. Toivoisin kehorauhaa itselleni ja muille. Erityisesti kommentit tuntuu tässä aiheessa, kun se on minulle muutenkin herkkäpaikka. Seuraavat lauseet on lainattu Syömishäiriöliiton sivuilta.
- Laihduttamaan kannustaminen viestii aina, että ihmisessä ja hänen kehossaan on jotain vikaa. Ihmisen painon ja koon taustalla vaikuttaa aina eletyn elämän pituinen ja omannäköinen tarina. Oletusten tekeminen ihmisestä pelkän painon ja koon perusteella on siksi kyseenalaista. Ihmisarvo kuuluu jokaiselle painosta riippumatta.
- On tilanteita, joissa on ymmärrettävä ja hyväksyttävä, että laihduttaminen haavoittaa kokonaisvaltaista hyvinvointia enemmän kuin lihavuus.
- Laihduttaminen ei ole jokaisen lihavan ihmisen velvollisuus. Sen sijaan jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdatuksi ja kohdelluksi tasa-arvoisena ihmisenä – painosta ja koosta riippumatta.
- Syömishäiriön laukaisevana tekijänä on usein jokin laihduttamiseen liittyvä, harmittomaksi tarkoitettu kommentti. Laihduttaminen sysää liikkeelle tapahtumaketjun, jonka lopputuloksena on hengenvaarallinen ja elämän joka kolkkaan vaikuttava sairaus: syömishäiriö. Laihduttamisen lopettaminen on edellytys syömishäiriöstä toipumiselle syömishäiriön oirekuvasta riippumatta.
LUE MYÖS
Minun kannattaisi laihduttaa, jos haluaisin parisuhteen
Kun liikunta ei kiinnosta ja jostain pitäisi alottaa
66 kommenttia
Todella hyvä teksti jälleen! Tunnistin niin paljon itseäni tästä tekstistä, kiitos ❤️
Voi Iida, joka sana aivan kuin mun ajatuksia. Paitsi mä en ole edes synnyttänyt, sekin on sellainen mitä mietin. ”Joillekin nousee paino hyvästä syystä kun ovat raskaana ja mä olen tälläinen vaikka en edes ole kantanut lasta”.
Nämä on niin vaikeita ajatuksia ja rajoittaa elämää joka päivä… kiitos kun kirjoitit.
Niin tuttua pohdintaa! Ikää 44v ja 161cm/80kg. Tiedän olevani ylipainoinen kaikilla mittareilla. Olen tottunut painamaan 60-65kg koko aikuisikäni. Kuitenkin nyt olen tyytyväisempi itseeni kuin koskaan! Syön suht terveellisesti enkä käytä alkoholia. Liikun kävellen ja uiden. Salaa säälin töissä saman painoisia tai hoikempia, jotka syövät rahkaa/nokkospirtelöitä ja epätoivoisesti laihduttavat kokoajan. Itse en sitä elämää kaipaa☀️ Tsemppiä??
Hitsit Iida! Samoja asioita itsellänikin ollut koko elämän. Olen sinusta aina ajatellut että olet upea! Kannat itsesi arvokkaasti. ❤️ Kunpa saisit ajatuksesi sujut itsesi kanssa, koska se on tärkeintä eikä se että laihduttaa. Usein nämä ikävät kommentoijat ovat itseensä tyytymättömiä eivätkä luultavasti sanoisi kenellekään noin livenä.
Kiitos, että rohkeasti puhut asiasta. Näitä keskustelunavauksia tarvitaan.
Itsekin olen ylipainoinen ja elänyt lapsuudesta asti sitten, kun-elämää.
Sitten, kun olen laihtunut, matkustelen. Sitten, kun olen laihtunut, ostan uusia vaatteita. Sitten, kun.. Tällä tavalla elämä on nopeasti ohi ja jää kokonaan elämättä.
En ole niin iso, ettenkö mahtuisi lentokoneen penkkiin. En ole niin iso, ettenkö pystyisi ostamaan kaupasta kivoja vaatteita. Mitään todellista estettä ei siis ole, mutta ympäristö on tehokkaasti viestinyt minullekin, että olen vääränlainen enkä näin ollen ansaitse ihania kokemuksia tällaisena.
Jaksan kiivetä vuorille, jaksan kyykätä isoilla painoilla, jaksan juosta helposti tunnin. Millään tällä ei ole merkitystä, koska se ei näy ulkoisessa olemuksessani tiukkana vatsana ja pumpattuina pakaroina. Tähän itse olen eniten kyllästynyt:vaikka suorituskykyä ja kuntoa on, vaikka syön kasvispainotteisesti, liikun ja tunnen itseni elinvoimaiseksi, sillä ei ole väliä koska vaatekoko on liian iso ja täten muilla on lupa tuomita minut ja tehdä oletuksia elintavoistani.( Ja kyllä, herkuttelen myös, eivät kilot taivaasta ole pudonneet. Ongelmana on etenkin tunnesyöminen, johon olen oppinut turvautumaan.)
Kehorauha kaikille, kiitos.
Julmaa on ihmisten käytös, julmaa.
Hyvä teksti! Lihavuus ei kuitenkaan ole terveysriski ja se vaikuttaa hedelmällisyyteen vain siksi, ettei lääketiede ole koskaan vaivautunut tutkimaan, miten lihavia ihmisiä hoidetaan; on helpompaa määrätä laihduttamaan. Laihdutus on todellinen terveysriski, niin kuin tähän viittasitkin! Tää teksti on auttanut mua tosi paljon -> https://highline.huffingtonpost.com/articles/en/everything-you-know-about-obesity-is-wrong/
Yleensä ihmisillä, jotka kommentoivat toisten painoa, on jotain ongelmia itsensä kanssa.
Itse olen pitkä, leveäharteinen, persjalkainen, jonkun mielestä liian iso tai lihava, liian pienitissinen, liian pitkä, liian jotain.
Olen kuitenkin yhden lapsen synnyttäneenä, toista lasta odottavana vihdoin sinut itseni kanssa. Olen hyvä ja riittävä näin. Ja koska tunnen itsestäni näin, ajattelen myös toisista samalla tavalla. En vertaile, mittaile tai puntaroi.
Kehorauha kuuluu kaikille! Myös julkista some-työtä tekeville. Inhottavaa, että seuraajissasi on ihmisiä, jotka eivät asiaa ymmärrä.
Itselleni kesä on vuoden inhokkiaikaa. Olen ylipainoinen ja mieluiten verhoutuisin ympäri vuoden peittäviin vaatteisiin. Lisäksi sairastan ihon pigmenttipuutosta, joka tulee kesäisin ruskettumisen myötä näkyvämmin esiin, aurinkosuojasta huolimatta. Siispä kesäisin tuskailen liikakilojeni ja poikkeavan ihoni kanssa ja odotan syksyä ja viileitä ilmoja. Ja sitä, että olisin kehoni kanssa sinut. Töitä on vielä asian eteen tehtävä, mutta iän ja elämänkokemuksen karttumisen myötä itsensä hyväksyminen on kyllä onneksi edennyt paljon. Sinun juttujasi on ihana seurata somessa, jatka samaan malliin! <3
Ihailen sua kyllä ihan valtavasti! Sitä, että laitat itsesi päivittäin alttiiksi kommentoinnille somessa. Sitä, että vaikket ehkä tunne itseäsi aina ”oikeanlaiseksi” laittaudut päivittäin ja käytät kauniita vaatteita. Sitä, että näytät esimerkkiä siitä kuinka kaikki naiset ansaitsevat näyttää hyvälle ja elää juuri sellaista elämää kuin itsestä tuntuu hyvälle. Ja kaikkein eniten ihailen sitä, että jaat ajatuksiasi näinkin vaikeasta aiheesta kuin paino ja kehokuva julkisesti.
Olen ollut normaalipainoinen, ylipainoinen, laiha ja aina vääränlainen -koko ikäni. Nyt vasta alan opetella sitä kuinka voin arvostaa omaa kehoani juuri tällaisena. Minulla on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että voisin ääneen puhua näistä kipukohdista, saatika julkisesti myöntää niitä.
Olet ihan mahtava esimerkki ja upea nainen ❤️
Kiitos todella hyvästä, rehellisestä tekstistä. Kehorauha kuuluu kaikille! Tsemppiä❤️
Hyvä kirjoitus. Osaan niin samaistua. Toisten muka-hyvää tarkoittavat kommentit ei aina helpota oloa, vaan päinvastoin. Saatikka sitten vitsillä kommentointi, mistä ei saisi möksähtää, koska sehän oli vitsi. Auttais paljon hyväksyy ittesä sellasena kun on, jos ne muutki hyväksyis mut tällasena.
On valitettavaa, kuinka syvällä yhteiskunnassa ulkonäön kommentointi on ja kuinka koetaan että on oikeus arvostella toista ulkonäön perusteella. Oli kyseessä julkista työtä tekevä tai ei. Oon tosi pahoillani, että oot joutunu kokee sitä. ❤️ Ja kiitos, että uskallat puhua aiheesta. Jos ikinä aloitat, laihduttamaan, toivon että teet sen itsesi ja oman hyvinvoinnin takia. Et siksi, että saisit ihailua ja arvostusta muilta. Oot upee just sellaisena kun oot ja ansainnut vain hyvää. ❤️❤️
Olet kaunis!
Ihan vaan yksinkertaisesti. Kaunis!
Olet oikeanlainen <3 Löysin blogisi ja instasi ehkä kuukausi sitten ja olen saanut niin paljon. Toivon kovasti, että kehosuhteesi helpottuisi kaikkien vuosien jälkeen, niin ihanaa ja viisasta ihmistä kehosi sisässään pitää.
Että mä ihailen tapaasi kirjoittaa avoimesti, rehellisesti, tunteella ja silti aina niin rakentavassa hengessä ♥️ Olet rohkea, fiksu ja ulkoisesti upea!
Mä olen koko ikäni ollut normaalipainoinen ja sopusuhtainen ja koko nuoruuteni tuntenut itseni milloin milläkin tapaa vääränlaiseksi ja rumaksi. Olisin 10 vuotta sitten vaihtanut painoni hetkessä sinun kauniiseen ihoosi ja hiuksiisi ja hymyysi. Nykyään koitan ajatella kehoani toiminnan kautta, mihin kaikkeen se pystyy ja kuinka paljon nautintoa se tuottaa. Niin monta vuotta meni hukkaan itseäni pienentäessä koska koin olevani vääränlainen syystä x,y,z.
Vaikkeita asioita, niin vaikeita. En voi edes kuvitella, millaista vahvuutta vaatii tuoda tätä esiin somessa ♥️
Minä näen sinussa kauniin naisen, sinä olet täydellisin sen painoisena ja näköisenä kun sinulla on hyvä olla oma itsesi, ei ympäristön mielen mukainen, vaan se missä sinä olet henkisesti tasapainossa ilman häpeää ja laihdutusta ja kaikkea, Kun olet itsesi kanssa sinut eikä tarvitse tressata, paino voi pudotakkin siinä sivussa kuin huomaamatta, tai pysyä samana, sillä ei ole väljä kunhan sinulla hyvä olla, se säteilee hyvää oloa ympärillesi tehden sinusta entistä kauniimman. Minusta on upeinta että kauneus lähtee sisältäpäin, se ei kysy vaakalukemia.
Puolisoa etsiessäni nimenomaan se sisäinen tasapaino ja sisäinen kauneus ratkaisee, ei niinkään ulkonakö, se on ehkä toisena tärkysjärjestyksessä,silloinkin katson kasvoihin. Silloin molemminpuolinen vetovoima ratkaisee tuleeko jatkoa vai ei. Sillä ei ole sillä hetkellä merkitystä onko painoa 20kg enempi tai vähempi ,kiloja tulee ja menee kuin kiekot hedelmäpelissä, sweet sixteen ulkonäkö rapisee nopeastikkin. Mutta se sisäinen kauneus loistaa vielä satavuotiaanakin.
Pue rauhassa bikinit jos sinä pidät niistä, anna sisäisen kauneutesi kaunistaa sinut myös ulkoisesti. Laita ulkoiset mielipiteet roskakoriin,
Kuvasi olivat tässä kauniita aikuisen äidin kuvia, ei teinitytön , keho muuttuu niin miehillä kuin naisillakin elämän loppuun asti, kauneutta on kunhan haluaa nähdä.
Iida olet upea juuri tuollaisena. Ole ylpeä itsestäsi ja kiloistasi, maailmassa pitää olla myös muodokkaita naisia. Toivottavasti opit hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet muiden kommenteista riippumatta. Älä koskaan jätä syömättä tai laihduta muiden mielipiteiden takia. Näkyy miten terveellisesti syöt, ja herkutellakin pitää. On hieno seurata blogiasi, olet ihana ja huippu äiti pojallesi ❤️
❤️Kirjoitat niin hyvin. Kehorauhaa ihan kaikille ja lempeämpiä, armollisempia ajatuksia, iloa ja vähemmän stressiä sinulle toivoo vakiolukijasi. Sinä riität itsenäsi. Ja suurin osa lukijoistasi ihan varmasti toivoo sulle hyvää. Kiitos, kun kirjoitat.
Yhdyn ekaan kommenttiin❤ Olet valtavan upea nainen, ja ihailen sinua monella tavalla. En vain käsitä niitä ihmisiä jotka kritisoivat sinua ja sanoivat sinua lihavaksi. Olet niin kaunis ja naisellinen! oikeasti! Aina kun katson kuviasi olen ihan että Vau!?
Tuo leveät hartiat = uimari on kyllä niin tuttu kommentti 😀 Äitini aina sanoi minulle lapsena, että mun pitäisi harrastaa uintia, kun mulla on niin leveät hartiat?? Jälkeenpäin ajateltuna hartiani ovat aina olleet ihan normaalit, en ole koskaan ollut mikään ”kaappi”. Vartalon kommentointi taitaa olla aika tavallista vanhemman ja keski-ikäisen väen keskuudessa, ja se on varmaan jättänyt jäljen moneen.
”Leveiden hartioiden” lisäksi minulla oli ainakin ”paksut pohkeet” ja viime kesänä kuulemma ”litteä takapuoli”. Persjalkainenkin olen saanut kuulla olevani teinistä saakka, ja aina on annettu ymmärtää ettei ”persjalkaiset” voi käyttää tietynlaisia vaatteita, vaan esim. minihameet kuuluvat vain niille, joilla on pitkät ja hoikat jalat.
En kommentoi lasteni kehoja ( enkä omaani) negatiivisesti, yritän vain ohjata terveellisiin valintoihin ja korostaa liikunnan iloa.
Hei, kaunis nainen! Kunpa olisi suodatin, että saisi ne negatiiviset kommentit kokonaan pois. Hetkeäkään en usko, että ihmiset ajattelevat oikeasti niin kun sanovat, aika paljon on vaan sitä että on itse epävarma ja on kivaa kun saa jonkun reaktion toisessa, vaikkakin tuntemattomassa. Lapset toimivat noin, mutta valitettavasti on myös paljon vaillejääneitä aikuisia, jotka taantuvat sinne 5-10v tasolle ja saavat tyydytystä saadessaan sanoa rumasti toiselle, vaikka sitten kiloista kun eivät muuta keksi. Sijoitettujen ja huostaanotettujen nuorten kanssa toimiessani olen huomannut tämän jatkumon. Voi kun kaikki heistä saisivat edes sen yhden välittävän aikuisen kertomaan kuinka arvokkaita ovat, niin jäisi muiden arvostelut vähemmälle. ❤️ Niin ja terveydestä sen verran, että paino on vain yksi tekijä terveydessä, yhtä paljon vaikuttaa muun muassa poltatko tupakkaa, juotko paljon alkoholia, liikutko yhtään ja etenkin, miten nukut. Joten stressi pois, voit vaikuttaa monella muullakin tavalla terveyteesi ja lakata huolehtimasta yhtä pikkuseikkaa!
Kiitos Iida tästäkin postauksesta! Seuraan enemmän sua instaan puolella, mutta nyt tulin lukemaan tän postauksen ja onneksi tulin❤️. Sun rehellinen puhe auttaa tämmöistä 17v tyttöä tarkastelemaan omia ajatusmalleja, jotka usein ovat aika vahingollisia. Ulkonäön kommentointi on tullut itsellenikin tutuksi, vaikka en somessa olekaan esillä ja olen normaalipainoinen. Kaduilla on vanhat miehet huudelleet ja Toriin vaaatteita myyntiin laittaessa on tultu kommentoimaan kroppaa. Voin vaan kuvitella, mitä se on, kun esillä on enemmän, kuten sinä. Kiitos silti, että taistelet meidän kaikkien puolesta!❤️ Oot upea!!
Olen pahoillani saamistasi kommenteista. Olet mahtava tyyppi.
Minä olen myös ollut aina vähän liian iso.
Ehkä nuorena aikuisena vähän parempi, laihempi, mutta noin muuten.
Myös lapseni on liian iso. Ylipainoinen. Se tuntuu surulliselta. Eniten kammoan itsessäni niitä tunteita, kun huomaan häpeäväni tyttäreni lihavuutta.Äitini häpesi minua jo lapsena. Luulen, että häpeää vieläkin.
En tiedä, kiinnostaako kokoni tai painoni oikeasti ketään muuta, kuin minua itseäni. En itse katso toisten ihmisten kokoa, vaan kauniita ja mielenkiintoisia piirteitä voin löytää minkä kokoisista ihmisistä tahansa. Se ei tietenkään auta juuri minua, minun ajatusteni kanssa minusta.
Kesävaatteiden esiin kaivaminen taas näin lämpimien tultua on pahinta. Paksun untuvatakin alle saattaa unohtaa melkein itsekin itsensä. Kepeiden kesävaatteiden kanssa ei pääse minnekään piiloon.
Siis voi miten riipaisi ihon alta. Tämä kirjoitus tuntuu ihan kuin olisi minun ajatuksia kirjoitettu itsestäni. Samat ajatukset pyörii päässä. Vähän väliä googlesta tulee etsittyä nopeita ja tiukkoja dieetti ohjeita kuitenkaan niihin pystymättä.
Todella hyvä ja ajankohtainen teksti. Jostain syystä etenkin nuorten naisten vartaloa/ulkonäköä/tiesmitä kommentoidaan aivan kuin se olisi julkista omaisuutta. Upeaa, että laitat julkisesti vastaan! Teksteistäsi näkyy selvästi, että olet älykäs, omilla aivoillasi ajatteleva, itsenäinen, moderni nainen. Törkeyksiä sisältävien ”nyt on ihan pakko sanoa…” kommenttien kirjoittajat vaikuttavat todella yksinkertaisilta. Eiköhän ole aika selvää, että kaltaisesi aivoilla varustettu nainen ihan itsekin tietää annoskoon vaikutuksesta, BMI rajoista jne. Yleensä ko kommenttien sisältö on todella triviaalia ”tietoa”, joten tarkoitus lienee vain loukata. Luulen, että tähän pätee sama kuin koulukiusaamiseen, eli painosta huolimatta joku aina yrittää kiusata. Sinun ei tarvitse perustella lukijoille tai kenellekään painoasi tms. En todellakaan näytä olevan ainoa lukija, jonka mielestä olet upea nainen – kaikin tavoin. Kiitos kun kirjoitat näin suoraan vaikeista asioista. Ne koskettavat useimpia naisia!
Minusta sinä olet kaunis! Blogissasi on aina ihania kuvia ja ihastelen usein kauniita ja ihanan värisiä asujasi <3 En todellakaan ajattele ensimmäisenä, että onpas tullut kiloja. Tuntuu, että varsinkin tietyn ikäpolven ihmiset kokevat asiakseen kommentoida toisten ulkonäköä, itsekin olen kokenut vastaavaa ja joskus on kieltämättä vaikeaa jättää kommentit omaan arvoonsa. Ihanaa kevättä ja kesää sinulle!
Mä usein tuun katsomaan sun kuvia ja stooreja, kun tuntuu siltä, etten ole hyvä tällaisena kuin olen. Sinä olet upea ja itse suunnilleen saman kokoisena yritän aina miettiä, että miksi ajattelen toisen olevan upea ja itseni koen kurjaksi. Voisipa ajatella itsestään yhtä kauniisti kuin toisesta. Ymmärrän kyllä epätoivon ja harmin hetket. Samaistun myös tohon, että koko elämän on joutunut kuuntelemaan ikäviä kommentteja ja toisten huomioita omasta kehosta. Kiitos, että jaat ajatuksiasi tästä.
Voi luoja tätä sairasta maailmaa…sie olet niiiin upea??…kaunis, upea, kaunis! Minusta kuitenkin, kaiken määrittelee se oma tuntemus, jos onnitsellä hyvä olka, niin antaisin kaiken mennö onalla painollaan. Jos taas itsellä on tukala olla, tuntuu raskaalta ha vösyneeltä, miettisin ehkä, että mikä voisi olla se tärkein asia tällä hetkellä mihin haluaisin panostaa, onko se kenties oma keho ja sitä kautta oma mielentila…mihin omat resurssit tällä hetkellä riittävät <3 sinulla on varmadti hyvin kuormittava arki muutenkin varmasti, puhumattakaan vielä someilkeilyistä…oman arjen tasapaino on törkein varmasti tällä hetkellä. Kun keskittyy siihen, on armollinen ja salliva, kaikki kyllä kääntyy omaksi hyväksi oloksi…ei muiden hyväksi oloksi?
Aivan samoja kelailuja itselläni. Ja samantyyppisiä kommentteja olen saanut poikaystäviä myöten. Minulla ei ole ainakaan diagnosoitu mitään syömishäiriötä mutta itse koen että ongelmani ei tosiaan ole mikään tiedon puute ruuasta jne vaan se että syön kaikkeen muuhunkin kuin pitämään nälkää loitolla (näes senkin tiedän että nälkäisenä sitä vasta syönkin liikaa) elikkäs perinteisesti vaikkapa ahdistaviin tunteisiin, tylsyyteen jne jne. Ja kun ahdistaa tai on tylsää hyvinkin usein niin tulos on tämä. Joillain menee huonoina hetkinä ruokahalu, minulle taas (liki mikä vaan) ruoka kohottaa mielialaa. Elikkäs jos joku mummo tai poikkis haluaisi että laihtuisin, niin heidän pitäisi yrittää parantaa mielialaani eikä pahentaa sitä…
Ne pienet sanat ja puolihuolimattomasti heitetyt kommentit saavat niin paljon pahaa aikaan! Olin lapsena lihava ja kiusaamisen lisäksi se antoi terveydenhoitajille aiheen ohjeistaa minua suorin sanoin. Nyt myöhemmin ajateltuna en ollut edes ”oikeasti” lihava, mutta kommentit ja kiusaaminen saivat aikaan syömishäiriön. Lukion alussa painoin saman verran kuin joskus pikkutyttönä, kuukautiset jäivät pois, en enää tarvinnut rintaliivejä ja tuolien selkämykset tekivät selkärankaani mustelmarivistön. Jokaisen kylkiluun pystyi näkemään, olin vain nahkaa luiden päällä. Ja mietin, voinko purra purkkaa, miten paljon kaloreita siitä saan.
Kiitos, että puhut näistä asioista terveesti ja järkevästi! Sinä ET ole lihava, olet ihan normaali. Olet kaunis, terve ja nuori! Älä vaan anna elämäsi muuttua sellaiseksi helvetiksi, kuin itselläni oli nuorena. Siihen liukuu niin helposti ja huomaamatta… Ilkeät kommentit satuttavat, mutta yritä nähdä ne sellaisina kuin ne ovat: ilkeilynä, kuran heittona ja ehkä kateutena.
Älä laihduta! Elä elämääsi, nauti nuoruudestasi! On elämän haaskausta riuduttaa itseään ja laskea kaloreita (minä tiedän!). Haters are gonna hate anyway! Aurinkoa päivääsi, Ihana!! <3
Ihan käsittämätöntä, että nykyään tuntuu siltä, että ihmisarvon määrittää vaa’an lukema. Miksi ihmiset puuttuvat toisten ulkonäköasioihin? Mitä se kuuluu kenellekään, ellet ole kys. henkilön esim. lääkäri. Itsekin olen parisuhteessani ollessani kuullut olevani lihava, vaikka bmi täysin normaaleissa mitoissa. Ja jos taas laihdutan ”liikaa”, sekin on väärin. Mikään ei ikinä kelpaa. Sitten ihmetellään että sairastutaan syömishäiriöihin. V*tuttaa myös se, että tämä iänikuinen keskustelu pyörii lähes poikkeuksetta naissukupuolen ympärillä. Missä on tasa-arvo ja ihmisten välinen kunnioitus? Antakaa ihmisten elää omaa elämäänsä. Jokainen olkoon vastuussa itsestään. Hyvä teksti Ida, olet upea!
Siussa oo mitään vikaa vaan niissä, jotka kokee tarpeekseen kommentoida toisen ulkönäköä. Olen monesti miettinyt, että miksi sitä omaa olemistaan pitää pönkittää toisen mollaamisella.. ja nuo siun nuoruuden poikaystävät, pää räjähtää!! Aivan mulkkua käytöstä.
Mulla ollut sama juttu,olin normaalipainoinen ala ja yläasteen. Ammattikoulussa sain enemmän muotoja ja aikuisiällä olen ollut hieman ylipainoinen. Sitten tulin raskaaksi 24v 2019 , painoin 75kg pituutta169cm ja neuvolassa todettiin ettei kannata ottaa kauheasti raskauskiloja että tavoite olisi se 12kg ,no kiloja tulikin sitten 20 , synnytyksessä tietenkin putosi osa mutta raskauden jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lihoin taas,painoin pahimmillaan 98kg . Keskityin onneksi laihduttamisen sijaan paranemiseen.Tällä helkellä painoa pudonnut se melkein 10kg mutta en ota mitään paineita laihduttamisesta,olen alkanut hyväksyä tämän raskauden jälkeisen kroppani paremmin ja haistatan pitkät kiusajille ? Tällä hetkellä oma mielenterveys menee painon edelle.
Pitää vielä todeta että näin nelikymppisenä nyt viimeistään olen hyväksynyt, että sen puoleen ulkonäköni kuin luonteeni ei vetoa suurimpaan osaan miehistä (tai naisista jos ystävistä puhutaan). Ei ole edes niitä kauniita kasvoja. Olen kuullut paljon haukkuja ulkonäöstäni kai siksi, että joillekin miehille kelpaa vain se 20 v fitnessbeibe riippumatta siitä miltä mies itse näyttää tai minkä ikäinen hän itse on. Heille olen vain vanha (tai aikoinaan nuori) ruma läski, jota he katsovat kuin halpaa makkaraa, vaikka mies olisi itsekin kuukausi sitten mädäntynyt nakkipaketti.
Nuorempien ja vanhempien kannattaakin tyystin unohtaa kaikki ulkonäköön keskittyminen sillä ajatuksella että sitten saisi pyydystettyä miehen: jos se miehen arvostus on ulkonäöstä kiinni niin kun kukaan ei pysy ikinä parikymppisenä fitnessbeibenä, niin mies lähtee joka tapauksessa jossain vaiheessa joko fyysisesti tai henkisesti.
Naiset, keskittykää kaikkeen muuhun paitsi miehen metsästykseen. Se harrastus on 100 % ajantuhlausta.
”Olenhan aina kokenut olevani vääränlainen.”
Voi Iida, kuinkahan moni voi samaistua tuohon lauseeseen. Kuka mistäkin syystä, ja se sattuu. Koska eihän meistä oikeasti kukaan ole vääränlainen, me olemme vain erilaisia ja sen pitäisi olla rikkaus.
Itsehän olen saanut kuulla nuoruudessani olevani lauta, anorektikko jne. Olen aina ollut pieni. Paitsi sitten kun jossain kohtaa en enää ollutkaan. Keräsin raskausaikoina painoa parisenkymmentä kiloa, eivätkä ne jääneet synnärille. Sitten kyseltiinkin, että olenko uudelleen raskaana, kun en kolmen kuukauden aikana ollut saanut raskauskiloja pois. Se sattui aivan valtavasti.
En ole erityisemmin pitänyt vatsastani raskauksien jälkeen. Miksi? Koska se ei ole sileä ja kaunis, mitä odotetaan. Olen kyllä hoikka, mutta silti piilotan vatsaani. Paitsi, että tänä kesänä päätin, että palaan käyttämään bikineitä. Se voi tuntua vaikealta, mutta sillä ei pitäisi olla väliä mitä muut vatsastani ajattelevat. Se on kantanut kaksi lasta ja on siksi äärettömän kaunis.
https://naissanelioissa.wordpress.com/2021/04/15/vatsasi-on-hyva-juuri-noin/
Älä välitä ihmisten loukkauksista painostasi tai ulkonäöstäsi. Näillä haukkujilla on itsellään katkeruutta ja voi olla monia ongelmia elämässään. He kadehtivat elämääsi ja tyytyväisyyttäsi. Jonkun ylipaino ei ole muilta pois. Pukeudu kauniisti, kanna itsesi ylpeänä ! Meillä on vain tämä yksi elämä, ei tuhlata sitä muiden ihmisten vihan lannistamana elämiseen.
Niin hieno kirjoitus, että kyyneleet tuli. Pystyn samaistumaan, koska olen myös kokenut olevani väärän kokoinen. Lapsena ja nuorena olin hyvin hoikka ja sain kutsumanimiä kuten kukkakeppi. Myös kehotettiin syömään enemmän, jotta lihoisin, mutta kyse ei ollut syömishäiriöstä vaan söin kunnolla. En mitään muuta olisi halunnut enemmän kuin olla kuten muut ja käytin löysiä vaatteita peitelläkseni vartaloa. Vasta yli parikymppisenä muutettuani omilleni vartalooni alkoi tulla kiloja ja muotoja. Tunne on kuitenkin edelleen päässä, että en ole kuten muut.
Sä oot täydellinen ?? muutama suositus, jotka voi vaikuttaa positiivisesti omaan ajatteluun.
*pehmee -podcast
*iso kolmonen – podcast
*monimuotoisuutta some-kanavien seurattavien listoihin (en itse ole Suomessa, joten en osaa heittää vinkkejä)
*afrikkalaiset miehet ?
Pakko sanoa, että en ole missään kohtaa kokenut sinun olevan mitenkään erityisen lihava tai ylipainoinen enkä jotenkin ymmärrä ollenkaan näitä kommentteja. Minusta olet hyvä ja kaunis olit sitten minkä kokoinen tahansa. Ei ulkonäöllä ole oikeasti mitään merkitystä vaan teoilla ja sanoilla. Eikä kenenkään ulkonäön kommentointi tosiaan kuulu muille kuin henkilölle itselleen eikä se itsensäkään kommentointi aina ole tarpeellista, voisimmepa vain kaikki arvostaa itseämme itsemme vuoksi emmekä ulkonäön. Ei sillä, että ulkonäköä ei saisi arvostaa, mutta se ei saisi olla ihmistä arvottava tekijä.
Todella kurjaa, miten ikäviä kommentteja saat osaksesi. Kunpa ihmisillä olisi hyvät käytöstavat – myös netissä. Harras toiveeni on, että ihmiset tajuaisivat pitää mölyt mahassaan, jos kommentista ei ole kenellekään mitään hyötyä.
Ps. Olet upea!
Ei lihavuudessa ole mitään vikaa. Kun on lapsi jo entuudestaan ja toinen kohta tulossa hoidoilla, niin mitä sitä turhaan kiloista stressaamaan. Raskaus tuo kiloja nykyisten päälle ja keho saa lisää arpia, löysyyttä ja muhkuraa. Mutta mitä sitten. Itsensä voi antaa rupsahtaa rauhassa, kun ei tarvitse yrittää pyydystää miestä perhehommia varten. Sitä paitsi alle satakiloiset punnitaan neuvolassa, joten ihan vaan ilolla olemaan iso nainen! Ja jos vanhoista vaatteista tursuaa, voi aina ostaa uusia. Stretchit ja trikookankaat toimivat hyvin, plusmallistot on keksitty. Uimaan voi mennä varhain aamulla, kun kukaan ei näe. Hätääkös tässä, valmiissa maailmassa. Nautitaan pullat, kakut ja herkut hymyssä suin. Ei ole pakko treenatakaan jos ei vain maistu. Peace!
Hyvin erikoinen kommentti, hieman jäi tarkoitusperä epäselväksi.
Todella hieno kirjoitus! Mun mielestä on uskomatonta kuinka voidaan kommentoida toisen painoa ja ulkonäköä noin. Mutta myös mä olen saanut jo lapsena kommenttia painostani vaikka olin normaalipainoinen silloin. Ja kommentit tuli sukulaisilta ja hyvin edelleen muistan ne. Omille lapsille yritän opettaa rakastamaan omaa kehoaan sellaisena ja siihen kuuluu se, että lasten kuullen en kritisoi omaa kehoa. Raskauskiloja on melkein 10 jäljellä ja maha ei todellakaan ole entisellään, niin en kyllä itse ole kovin tyytyväinen tällä hetkellä kehooni. Mutta toisaalta jaksan urheilla hyvin,niin ainakin keho toimii kuten toivon. Mutta aivan ihana kirjoitus,toivon todellakin,että ihmiset eivät pidä oikeutenaan kommentoida muiden painoa.
Minun rakas mummoni aina meidän kahvitellessa ja pullia syödessä huomautti: 5 sekuntia suussa, 5 vuotta lanteilla. Sanoi sen kyllä naurahtaen ja myös ihan itselleen mutta kuinka surullista että niin pitää edes sanoa syömisen yhteydessä.
Olipa taas hyvää tekstiä. Toivottavasti sinä ja moni muu löytäisi rauhan oman kokonsa kanssa. Olisipa myös hyvä, jos kommentoijat miettisivät hetken, millaisen jäljen haluavat itsestään maailmaan jättää. Itse lopetin laihduttamisen loppuiäksi kun täytin 45. Yhtään kiloa ei ole sen jälkeen tullut, ja pakonomainen ruoan ajattelu loppui. Ehdin laihduttaa enemmän tai vähemmän yli 25 vuotta. Nykyään ymmärrän, että olen koko ajan ollut normaalipainoinen tai hiukan yli. Hirveää energian ja ajan tuhlausta kaiken maailman dietit ja ohjelmat, mitä kaikkea tuli testattua. Olisipa käyttänyt kaiken sen energian johonkin järkevään tekemiseen.
Onpa kaunis kuva tuo vastasynnyttäneenä vauva sylissä.
Sä oot todella kaunis, sisäisesti ja ulkoisesti ❤️
Ei voi käsittää, mikä saa ihmiset kommentoimaan noin. Ja nimimerkki Outsa tässä kommenttiketjussa (minulla ei toimi vastaa-toiminto), tuo ajatus, että naiset ”antavat itsensä rupsahtaa”, anteeksi mitä? Miten joku voi sisäistää noin täysin sen ajatuksen, että naisen pitää tehdä jatkuvasti työtä ulkonäkönsä suhteen, jos ei tee on huono nainen. Kyllä nyt sen verran täytyy vaivaa nähdä, ettei anna itsensä lihota, käyttää kiinteyttäviä tuotteita ja ryppyseerumeita, tuhlaa hirveästi rahaa ulkonäöstä huolehtimiseen, käy sotaa ihokarvoja vastaan, koska olisihan se nyt ihan kamalaa, että ”antaisi itsensä rupsahtaa”. Vartalon ja ulkonäön, myös pukeutumisen, pitäisi olla naisen oma asia. On ihan loputtoman surullista, miten naiset jatkuvasti kyttäävät toisiaan ja kommentoivat rumasti.
En muista koska aloin seurata blogiasi, mutta heti ensimmäisestä lukemastani kirjoituksesta olen seurannut sinua epäsännöllisen säännöllisesti. Sun blogi sisältää mielenkiintoisia ja hyviä aiheita ja sun positiivinen ja iloinen olemus on on yksi asia mikä tekee blogista kiinnostavan ja olet helposti lähestyttävän ja samaistuttavan oloinen kun aiheet ja arkesi on niin normaalin oloista vaikka oma elämän tilanteeni onkin aika erilainen, pikku lapsi arki on ehkä ainut yhtenäinen tekijä.
Mutta nyt kyllä yllätyin, että tunnet ulkonäöstäsi näin, olen pahoillani siitä, että some ja muut tekijät ovat vaikuttaneet siihen ja en ymmärrä yhtään mikä tarve kenelläkään on kommentoida toisen ulkonäköä ellei lääkäri ja sekin aiheesta. Olet niin aurinkoinen ja kaunis ja sulla on niin hyvä vaatemaku, mikä todella näyttää sulta olet tosi tietoinen omasta tyylistä joten jotenkin ajattelin, että olet tosi sujut oman vartalosi kanssa.
Mun mielestä olet kaunis ja ihana just noin ja ensimmäinen kuva tuossa ylempänä joka myöskin kaunis sinä mutta jotenkin en osaa yhdistää sitä sinuun ja tähän blogiin. Mitä ikinä päätätkin tehdä kehollesi toivottavasti teet sen vain ja ainoastaan itsellesi ja terveyttäsi ajatellen. Ja että tunnet itsesi hyväksi niin. Mitä se meille muille kuuluu.
Hei! Minun on nyt aivan pakko suositella kurssia, joka alkaa heti huomenna näköjään. Itse olen vastaavalla verkkokurssilla ollut tammikuusta asti. Patrik Borg on Suomen huippuasiantuntija ravintoasioissa.) Kun apua ja tukea on saatavilla niin suosittelen lämpimästi hänen kurssiaan!
https://hyvinvointiverkko.fi/verkkovalmennukset/jaahyvaiset-jojoilulle-verkkokurssi/
Olet mielestäni kaunis etkä lihava lainkaan (vaikkei siinäkään olisi mitään väärää tai huonoa). Pakko vielä lisätä että usein omassa ulkonäössä harmittaa juuri se mitä toisella on ja itsellä ei- ottaisin sinulta koska vain ”leveät” (ryhdikkäät mielestäni) hartiat, paksut hiukset ja litteänmallisen (kyllä!) vatsan! Ps. Jokainen ansaitsee kehorauhan, ja maailma jossa toisia arvotetaan ja arvostellaan ulkonäön perusteella on todella surullinen (ja usein myös epätasa-arvoinen sukupuolten välillä). Olen itsekin kirjoittanut tästä aiheesta paljon blogissani – siitä on tärkeää puhua!
Niin surullista, se että nykyään ihmiset unohtavat käytöstavat somessa. Surullista on myös tässä kulttuurissa yliluonnollisten kauneusihanteiden ylläpitäminen.
En ole ikinä ajatellut kokoasi, lähinnä ihaillut kauneuttasi ja tyyliäsi. Tuntuu, että oli minkä kokoinen tahansa, on aina vääränlainen.
Älä ikinä muutu, älä ainakaan lähde sille tielle kuin mä *nimimerkillä syömishäiriö vie 6-0 eikä tässä järki auta, käsitys mikä on kohtuullista täysin hukassa*.
Älä ainakaan ala minkään painostavan tunteen alaiseksi, oot liian hyvä sellaiseen, muuttumaan joksikin yhteiskunnan vaatimaksi.. Sisin on se ainut hyvänolon mittari, kuuntele sitä, se kyllä johdattaa voimaan hyvin – sitä paitsi näytät todella itsevarmalta ?Osaisinpa vaan itsekin..
Hyvin jäsenneltyjä ajatuksia, jotka koskettavat niin monia. <3
Luin juuri yhden iltapäivälehden sivuilta jutun (jälleen kerran) onnistuneesta nuoren naisen laihdutusprojektista. Sinänsä painonpudotus on hieno suoritus, koska se paransi hänen hyvinvointiaan, mutta muutoin painonpudotukseen liittyvä puhe särähti korvaan. Ylipainoa ei ollut edes kymmeniä kiloja, mutta silti kuvia ei saanut aiemmin ottaa. Nykyään tuntuu hyvältä kun ihmiset kehuu ja kateellisina ihailevat hänen onnistumistaan. Kuulemma vielä 5 kiloa niin sitten voi toteuttaa haaveen ja ottaa napakorun. Syntyi voimakas kuva, että oman koon pienentäminen teki hänestä arvokkaan erityisesti hänen omissa silmissään. Ja muiden kommentointi oli tärkeää.
Itse pudotin taannoin 8 kiloa ja silloin aloin pohtia vähän kauhuissani, etten haluaisi kuulla mitään kommentteja painonpudotuksesta. En halunnut kuulla että näytänpä hyvältä tai oho, sä olet hoikistunut. Suorastaan pelkäsin kommentteja. Koska minulle se merkitsi automaattisesti sitä, että olin huonompi kun painoin enemmän ja minua oltiin siis katsottu aiemmin, että näytänpä paksulta? Ja se tuntui todella pahalta ajatukselta. Kehorauha. Ihan oikeasti.
Minusta sinä olet hirveän kaunis.
Hienoa, että kirjoitit tämän. Moni tuntee varmasti samoja fiiliksiä ja aihe on monille tosi arka.
Itselläni on ollut työn puolesta rankka vuosi ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on jäänyt todella vähiin ja kaikki housut kiristää. Lapseni sanoi viime viikolla sylissäni maatessa, että äiti on kaikista ihanin, kun äiti on niin pehmeä ? vaikka välillä kroppa ahdistaa, niin ainakin lapsi arvostaa äidin pehmeyttä ?
Synnytin 7/20 kymmenennen lapseni. Raskauden jälkeinen myrkytys ajoi lääkäriin. Viikko synnytyksestä ja lääkäri määräsi kolestroli labrat ja käski tiputtaa 5kg vaikka onkin stressiä.
5kk myöhemmin sama lääkäri taas kehotti tiputtamaan 5kg. Ja juuri viime viikolla taas – 5kg. Lääkäriin lähtiessä nauroinkin miehelle, et muita vaivoja mut kehottaako taas tiputtamaan 5kg. Huvittavinta etten ole edes yrittänyt tiputtaa sen synnytyksen jälkeen kertaakaan ja edelleen olen joka kerta lääkärille liian lihava. Itse olen sinut sen kanssa, että maha roikkuu ja on löysää ja 84kg/161cm. Kuitenkin synnytyksen jälkeen mennyt – 10kg.
Kysyit tekstissä, et ”haluanko edes laihemmaksi” tms. Ajattelen itse samoin. Hyväksyn etten ole nyt se mikä haluisin edes olla ja loppujen lopuksi onko se edes omaa halua.
Koitin 2010 vuonna koko uikkareita ja näytin silloin hylkeeltä, joka kierähtää uimapuvussa altaan reunalta veteen. Siitä lähtien olen käyttänyt bikinejä!! Ja siis kilot ei oo kadonnut mihinkään, mutta omat naurut itsestä pukukopissa hylje ajatuksena sai itseni tajuamaan sen, että ei tarvitse kroppaa piilottaa. Aina on bikinit kesä, kesäkunto jne menossa kropasta huolimatta.
Se miten itsensä kantaa on tärkeämpää kuin kilot.
Terveysriskit tietää kaikki ja miten laihtua ja muuta, mutta joskus se että mieli ja keho ja hyväksyminen on tasapainossa ja sitä kautta vasta lähtee muutos ja tulokset. Stressi vaan pahentaa tilannetta. Siksi en itse tee nyt muuta kuin hyväksy elämäni tilanteen kiloineen.
Aurinkoa kesääsi Ida ja shortsit ja bikinit vaan päälle!
Ihana teksti ja niin samaistuttava!
Itse laihdutin häitä varten n. 5 vuotta sitten ja olin bmi:n mukaan edelleen reippaasti ylipainoinen. Olen kuitenkin lyhyt ja paljon lihasmassaa niin bmi ei kerro mitään. Hääpukua pienennettiin vielä viikko ennen häitä. Olin tosi timmissä kunnossa, vaikka se ei silloin siltä tuntunut. Häiden jälkeen alkoi lapsettomuushoidot ja stressi ja hormonit toi kiloja takaisin. Tulin viimein raskaaksi ja raskaus se vasta kiloja toikin, minua ne eivät haitanneet. Vauvamaha oli ihana. Neuvolassa kuitenkin painoa kyylättiin jatkuvasti ja heidän speksien mukaan paino nousi liikaa ja sain kuulla siitä koko ajan. Imetin esikoista yli 2 vuotta ja alussa lähteneet kilot tulivat lisän kanssa takaisin. Vuosi sitten hakeuduin uudestaan pakastealkion siirtoon, painosta ei ollut mitään puhetta lapsettomuuspolilla. Tulin raskaaksi ja kukaan ei ottanut painoani puheeksi missään vaiheessa neuvolassa taikka äitipolilla, tämän raskauden sain olla rauhassa. Vauva on nyt kohta 4kk ja ”raskauskiloja” on, tuskinpa ne mihinkään katoavatkaan itsestään. Mutta pitääkö niiden kadotakkaan. Hormonit pitävät minulla kiloista kiinni ja tarkoitus on taas imettää vähintään siihen asti kun vauva 2v, jos vain onnistuu. Bmi:n mukaan olen sairaanloisen lihava. Tiedän olevani lihava, mutta en koe olevani sairaanloisen lihava. Lihasmassaa löytyy edelleen ja rinnat painavat kuin synti niin näillä mennään. Olen lihava, mutta en kaipaa muiden huomautteluja asiasta. Olen bikinikunnossa ja nautin kesästä vauvan kanssa ? Toivottavasti sulla hoidot alkaa pian ja tärppi tulee!
Hieno postaus! Mutta liian yleistävä. Ymmärrän toki, että tämä on sinun näkemys, mutta ei todellakaan kaikkien.
Olen 44-vuotias ja lapseni on hieman sinun lastasi nuorempi. Olin synnytyksen jälkeen lihava ja en itse viihtynyt kehossani. Siis minä itse. Halusin pudottaa painoa vain itseni takia, en miellyttääkseni muita. En varsinkaan miehiä! Laihduttaminen ei todellakaan laukaukaissut minussa syömishäiriön kierrettä vaan uuden arvostuksen itseeni ja omaan kehooni. Eli kaikki eivät todellakaan laihduta muiden ihmisten takia!!! Eikä jokainen painonpudottaja sairastu syömishäiriöön.
Minulla oli 25kg ylimääräistä. Molemmilla vanhemmilla 2-tyypin diabetes ja toisella polvi- ja lonkkaproteesit. Olen nähnyt niiden komplikaatiot ja kivut läheltä. Se motivoi minua laihduttamaan.
En siis ymmärrä, miksi tässä kirjoituksessa ikään kuin tuomitaan ihmiset, jotka tavoittelevat normaalipainoa terveyssyistä. Olemmeko me jotenkin huonompia ja laihduttamme vain jonkun ulkoisen paineen takia? Emme.
Minä vaihdoin elämäntyyliä. Koko perheen ruokavalio meni uusiksi. Liikunta tuli ihan uudella tavalla mukaan elämään. Energiamäärä kasvoi, yöunet paranivat kun pudotin 25kg. Enkä häpeä sitä kertoa. Ja kyllä. Pakko tämäkin on tunnustaa. Vihdoinkin elämässä 44-vuotiaana olen ensimmäistä kertaa tyytyväinen kun katson peiliin ja se on mielettömän ihana kokemus. Minäkin olen aina jotenkin itseäni hävennyt. Vaikea kuvailla miltä tuntuu, kun sitä tunnetta ei enää ole.
Saan parempaa kohtelua nyt kun olen normaalipainoinen, ihan joka paikassa. Niin sen ei pitäisi olla, että ihminen arvotetaan painon mukaan. Mutta niin se tuntuu olevan, valitettavasti. Kirjoituksesi oli hyvä ja samastuin ja liikutuin siitä. Mutta jotenkin siitä tuli sellainen olo, että laihduttaminen ja normaalipainon tavoittelu olisi jotenkin väärää… En osaa tarkemmin selittää. Haluan, että minulla on vielä ainakin toiset 40-vuotta elämää jäljellä. Vanhempani ovat hyvin näyttäneet mallia, mikä olisi ollut edessä, jos en olisi tätä tässä vaiheessa tehnyt. Itseni ja lapsieni takia. En kenenkään muun!
Harmi, että tekstistä tuli sellainen olo, se ei ollut sen tarkoitus. Enkä itse lukemalla tekstiä koe sen olevan syyllistävä. Mutta jokainen lukee tietysti omista lähtökohdistaan käsin. Hienoa, että olet tyytyväinen itseesi! Ihanaa kesää teille !
Voi hyvänen aika, miten kamalasti kommentoidaan ulkonäköä. Minun silmiini olet kaunis ja riittävä. Painavat ne maitorauhasetkin! Samoin lihakset. Itsellä on ollut vinot silmälasit oman, aivan riittävän kehon suhteen, myös silloin kun oikeasti olin tosi hyvännäköinen. Silloinen mieheni moitti reisiäni, huomaamatta upeita pohkeita, hoikkia nilkkoja tai vyötäröä. Työuupumuksen myötä lihoin oikeasti, mutta nykyinen mieheni rakastaa ja hyväksyy juuri tällaisena. Sanoo vain, että kaikki me iän myötä muutumme, hänelläkin ”pottupelto-otsa”. Kuten pohdit kirjoituksessasi, olen myös alkanut miettiä, miksi täällä kiinnitetään nimenomaan ulkonäköön niin paljon huomiota. Mitä jos hyväksyisimme itsemme ja toisemme sellaisina kuin olemme. Ja levittäisimme hyväksynnän ilmapiiriä? Voisimme itsekukin paremmin. ”Jumala on meidät luonut, eikä Häneltä mene mikään sudeksi”, on joku joskus sanonut. Olet Arvokas!
Tuo kuva jossa pitelet vauvaa sylissä kun hän on pieni, kuin vastasyntynyt, on niin kaunis ja koskettava että kyyneleet tuli silmiin. Myös aihe on koskettava.
Olen aina ollut hoikka, n. 60 kg, kunnes lasten saamisen myötä paino pikkuhiljaa nousi ja yllättäen se nousi 100 kiloon asti. Siinä vaiheessa aloin kovasti laihduttaa ja jotenkin häpeän lihavuuttani. Mutta pitäisi enemmän arvostaa itseä, ja riippumatta siitä mikä paino on, rakastaa kehoaan ja kohdella sitä kunnioittavasti. Naisen keho käy läpi monia muutoksia ja lasten saaminen on mullistava kokemus. Tekstisi on lohduttava ja olet kaunis omana itsenäsi. Nettikommentit eivät useinkaan ole hyväntahtoisia, ja niimpä onkin parasta kuunnella oman lähipiirin mielipiteitä ja ajatuksia ja antaa niille arvoa. Sinulla on hyvä blogi ja sitä on ilo lukea ?
Olen itsekkin ollut ala-asteelta lähtien lihavan puoleinen ja koska se alkoi nuorella iällä olen tottunut siihen. Laittaa se miettimään haluaako kokeilla elämää hoikkana, hyväksyn itseni aika hyvin mutta ymmärrän että se vaikuttaa terveyteeni negatiivisesti. Ymmärrän etten välttämättä ainakaan omaan silmääni oikein ”super lihava” ole mutta painoa löytyy. Ps : Kerrassaan IHANIA kuvia!!! Terveisin tuleva kasi luokkalainen 🙂
Hei kiitos kommentista tosi paljon! Uskon, että olet just hyvä noin, vaikka ymmärrän tosi hyvin ajatukset hoikan elämän kokeilemisesta! Ihanaa, että hyväksyt itsesi, se on tärkeää! IHanaa kesälomaa <3