Kiireeseen. En ikänä ajatellut, että äitinä oleminen olisi näin kiireistä. Kaikki esimerkiksi Instagramissa seuraamani pienen vauvan äidit näyttävät elämän äitinä olevan ihanaa ja seesteistä. Nanna Karalahti treenaa ja vauva vaan …
2018
-
-
Sukupuolisensitiivisyys mainitaan ensi kerran Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 2016. Ja tätä myöten se näkyy jokaisen kunnan omassa varhaiskavatussuunnitelmassa ja päiväkotien toimintasuunnitelmissa. Päiväkodin henkilökunnan tulee noudattaa näitä ohjekirjoja työssä ja ohjata lapsia toiminnallaan …
-
Raskauden aikana syvät vatsalihakset, koko vatsakalvo ja jännesauma venyvät samaa tahtia kuin vatsa kasvavaa. Samaan aikaan suorat vatsalihakset erkaantuvat vatsan eri puolille ja niiden välissä oleva valkoinen jännesauma (linea alba) …
-
Tätä ei kannata lukea, jos ei halua kuulla karmeita faktoja synnytykseen liittyen ja sen jäkeiseen elämään. Teksti on nimittäin hyvin alapää painotteinen ja kertoo kaikesta mitä minä en tiennyt ennen …
-
Väsyttää. Ahdistaa. Stressaa. Vauvan kanssa on tavallaan todella kiireinen. Ja ei ehdi oikein entiseen tapaan tehdä asioita ja se vähän ahdistaa. Ei ehdi pitää kotia samanlailla siistinä ja omia standardeja …
-
Kyllä viime viikkojen uutisointi ilmastonmuutoksesta on ollut todella surullista ja huolestuttavaa luettavaa. Uutisoinnin seuraaminen on todella surettanut varsinkin tuoreena äitinä. Olenkin miettinyt asioita, joita voisin tehdä vielä paremmin, sillä …
-
Sairaalassa tuli jo huomattua, että ei tämä ihan helppoa ole yksin. Minun vauvani kulki mukana syömään, suihkuun ja vessaan siinä missä muilla kumppani oli osastolla auttamassa vauvan hoidossa. Sairaalasta halusin …
-
Jos raskausaikana olostaan valittaa, saa useita kommentteja tähän tyyliin: ”No paras palkinto on edessä”. Aika moneen kertaan tuli pyöriteltyä silmiä, että just joo. Selvästi jotain upeaa, ihanaa, maailmaa mullistavaa ja …
-
Otsikkokin viittaa siihen, ettei imetyksen kanssa mennyt ihan toiveiden mukaan. Raskausaikana, loppuraskaudesta, sain rinnoista lypsettyä muutamia tippoja colostrum maitoa eli ensimaitoa. Ja ajattelin silloin, että jes, vaikuttaa siltä, että jotain …
-
Menin äitiyspoliklinikalle yliaikaiskontrolliin 41+5 päivillä. Muutaman viikon tuota ennen oli ollut menkkakipua ja jomotusta, jotain siis alakerrassa tapahtui, mutta odottelu tuntui loputtomalta, eikä mitään suurempaa tuntunut tapahtuvan. Kaikki kotikonstit oli …
