Tässä on aivan ihana kirja! Ostin tämän Eemille jo ennen kuin hän oli syntynytkään. Missä olet pikku kettu -kirja (2028, nemo) on mieletön ensikirja jokaiselle vauvalle, mutta sitä lukee todella …
2020
-
-
Oli tammikuu 2018. Se päivä oli sunnuntai. Istuin sohvalla läppäri sylissä yksiössäni Helsingissä. Yritin kuumeisesti etsiä googlesta itselleni diagnoosia, joka vastaisi oireitani. Minulla oli kamalaa alavatsakipua ja jonkinlaista mekkakipua, kuin …
-
Muutosta on kulunut jo neljä kuukautta! Tavallaan tuntuu, että se oli ihan juuri ja tavallaan tuntuu siltä, ettei koskaan olisi muualla asunutkaan. Johtunee varmasti siitä, että läheiset on lähellä ja …
-
Herätä aamulla edellispäivän meikit naamalla. Lähes aina pesen meikit, mutta on paristi käynyt niin, että olen ollut liian väsynyt. Siis väsynyt pesemään meikkejä ja olen ajatellut että ihan sama. Sitten …
-
KAUPALLINEN YHSTEISTYÖ VISIT TAMPERE Olemme olleet Eemin kanssa jo kahdesti tänä kesänä Tampereella. Heinäkuussa olimme yhden yön ja elokuussa kaksi! Viime vuonnakin olimme kaksin Tampereella yhden yön. Silloin Eemi kuitenkin …
-
Alku keväästä kokeilin ensimmäistä kertaa äänittää omia blogipostauksiani kuunneltavaan muotoon. Se osoittautui todella tykätyksi ominaisuudeksi. Kesällä äänityksestä oli hieman taukoa, mutta nyt elokuussa jälleen aloitin äänittämään postauksia. Toistaiseksi äänitän ne …
-
Auto Mitä olisikaan ollut kesä ilman omaa menopeliä. Lunastin itselleni perheessäni olleen ylimääräisen auton. Sympaattisen, vajaa 20 vuotta vanhan Punton muutamalla valmiilla klommolla. Todella mainio menopeli noin pääpiirteittäin, ilmastointikin löytyy …
-
Elokuussa hieman jäi kirppisten kiertely, koska arki tuli vastaan. Kesällä kävin selvästi useammin. Tuli liikuttua enemmän eri paikkakunnilla ja sitä kautta poikettua myös eri kirppiksillä matkan varrella. Toisaalta nyt ei …
-
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ IF Aika montaa kertaa olen tullut miettineeksi sitä, että mitä minun lapselleni käy, jos minulle sattuu jotain? Yksinhuoltajana asia on monta kertaa käynyt mielessäni, sillä ei ole toista …
-
Sain viimein aikaiseksi ja tein Eemille kuvitetun viikkojärjestyksen! Se on ollut mielessäni jo pitkään. Omassa työssäni varhaiskasvatuksessa kuvat ovat olleet päivittäisessä käytössä kuten myös päivä- että viikkojärjestys. Viikkojärjestyksen tarkoitus meillä …
