Kirpputoreille ei ole päässyt aikoihin! Viimeinen kirppisretkeni oli maaliskuun alussa, melkein kaksi kuukautta sitten. Olen varmasti monen muun tavoin siirtänyt kokonaan netti- ja somekirppisten maailmaan. Se ei kuitenkaan korvaa konkreettisia …
Blogi
-
-
Tätä söimme viimeksi tänään! Tein kastikkeen sunnuntaina ja olemme syöneet siitä alkuviikon. Eemi rakastaa kikherneitä ja minä taas rakastan tätä kastiketta, jonka ystäväni toi keittiööni aikoinaan! Bataatti tuo tähän ihanasti …
-
Työntekijät ottavat riskin terveyden uhalla Korona tuo jokaiselle ammattiryhmälle omat haasteensa. Sitä se tuo myös varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatus on auki ja toimii kaikesta huolimatta. Jokainen työtekijä ottaa omalta osaltaan riskin tullessaan töihin, …
-
Kysyin Instagramin puolella seuraajiltani, että mistä asioista he haluaisivat tietää minun top kolmosen. Niitä tuli paljon ja tässä postauksessa on nyt osa niistä. Muutamia jäi ulkopuolelle siitä syystä, ettei minulla …
-
Ajattelin aloittaa taas aktiivisemmin julkaisemaan reseptejä blogissa. Ja juurikin arkiruokia, sillä niiden perään kysellään todella paljon. Aina saan Instagramissa viestejä, että mitä tuo ruoka on ja onko ohjetta. Erityisesti meidän …
-
Pidin itseäni ikuisena Oatlyn iKaffen kuluttajana. Olen juonut sitä useita vuosia ja mikään muu ei ole vain maistunut yhtä hyvältä. Lehmänmaitoa en voi juoda kahvissa ollenkaan, se vain maistuu ihan …
-
Olin jo alkuvuodesta anonut pääsiäisen yhteyteen yhden vuosilomapäivän. Silloin ajatus viidestä vapaapäivästä tuntui todella hyvältä. Olin tietysti suunnitellut siihen kaikenlaista mahdollista ohjelmaa ja tekemistä, jota ei arkena ehdi. Poikkeusolosuhteet kuitenkin …
-
Minulla oli täysin mustat vaatteet. Kaikilla muillakin oli, kun astuin sisään kappeliin. Minun isäni oli valkoisessa arkussa. Oli isän hautajaiset. Pieni lintu oli päätynyt kappelin sisälle ja lenteli ympäriinsä hädissään …
-
Muutto Olen jo pitkään sisustanut mielessäni tulevaa kotiamme. On aivan mahdottoman ihana uppoutua haaveilemaan ja miettimään sisustusta. Selailen Instagramista ja Pinterestistä ideoita. Inspiroidun kauniista kuvista todella paljon ja niiden katsominen …
-
Eemillä on aika tarkalleen kolme kuukautta päiväkotiarkea takana. Ja minulla työelämää, vaikea uskoa! Aika tuntuu todellisuudessa paljon pidemmältä. Tammikuusta on tultu pitkä matka tähän hetkeen. Tammikuussa olin todellakin murheen murtama. Minua …
