Olen edennyt siihen pisteeseen itsellisen äitiyden matkalla, että minulle on löytynyt luovuttaja.
Tämän vuoden helmikuussa terveyskeskuslääkäri tapasi minut etävastaanotolla. Hän haastatteli minua elämäntilanteestani sekä parisuhdetaustastani ja kyseli terveyteen liittyviä kysymyksiä. Hän laittoi lähetteen tarvittaviin verikokeisiin, papakokeeseen ja sukupuolitautitesteihin. Tulosten tultua ja oltua kunnossa, lääkäri laittoi lähetteen TAYSin hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle. Suomessa potilas saa valita missä erikoissairaanhoidon yksikössä hän saa hoitoa ja minä toivoin TAYSia. Syynä oli puhtaasti jonotusaika ja vastaavassa tilanteessa olevien/olleiden naisten suositukset TAYSista hoitopaikkana. Toinen vaihtoehto olisi ollut HUS ja se olisi ollutkin minua lähin hedelmöityshoitoja tarjoava yliopistosairaala. Sairaanhoitopiireillä on omat solupankkinsa ja HUSilla on pulaa luovuttajista, jonka takia jonotusaika on pitkä, eikä hoitoja voida tarjota niin paljon kuin olisi kysyntää.
Huhtikuussa postilaatikosta tippui TAYSin kirje, jossa oli minulle määrätty aika ensikäynnille hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle ja lähete hormonitoimintaani selvitteleviin labroihin. Ensikäynti oli kesäkuussa. Käynnillä tapasin lääkärin ja lahjasoluhoitajan. Lääkäri teki sisätutkimuksen käynnillä ja sen lisäksi keskustelimme prosessista. Kävimme läpi elämäntilannettani, hoitomuotoja ja lahjasoluihin liittyvää lakia. Keskustelimme toiveista lahjoittajan ulkonäön suhteen ja hoidon etenemisestä kohdallani. Varasimme minulle psykologiajan, tai kaksi 45 minuutin aikaa, jotka minulla olisivat putkeen. Psykologin tapaaminen on välttämätön osa prosessia.
Heinäkuun poliklinikka oli suljettu, joten elokuussa tapasin psykologin. Käynti oli todella mukava. Keskustelimme ajatuksistani ja psykologi herätteli kysymyksillään. Sain käynnistä paljon ajateltavaa, paljon sellaista, jota en ollut osannut edes ajatella. Lääkäri ja psykologi puolsivat hoitoja minun kohdallani ja tekivät tarvittavat lausunnot. Tämän jälkeen hoitava taho alkoi etsiä minulle sopivaa luovuttajaa. Lääkäri sanoi, että sopivan luovuttajan löytymiseen voi mennä 1-2 kuukautta, ettei hän osaa tarkemmin sanoa.
Sain kuitenkin soiton luovuttajan löytymisestä kahdessa viikossa. Viime viikolla sain puhelun lahjasoluhoitajalta, jossa hän ehdotti minulle luovuttajaa. Hän kertoi luovuttajan pituuden, silmien ja hiusten värin. Luovuttaja sopi minulle hyvin näiden ulkoisten ominaisuuksien perusteella, enkä nähnyt mitään syytä kieltäytyä. Jos olisin kieltäytynyt, olisin mennyt jonon hännille ja minulle olisi vielä kerran voitu tarjota toista luovuttajaa. Ulkoiset ominaisuudet eivät ole itselleni kuitenkaan niin tärkeitä. Kaikki luovuttajat ovat kuitenkin terveitä, psykologin haastattelemia ja prosessiin sitoutuneita henkilöitä. Sukusolujen luovutukseenkin on omat kriteerinsä kuten itselliseksi äidiksi haluavalle.
Tällä hetkellä tilanne on se, että jo seuraavaan kiertooni voidaan tehdä inseminaatio! Ilmoitan sairaalan, kun minulla alkaa seuraavat kuukautiset ja suunnittelemme miten toimimme sen jälkeen. Minulle on tarkoitus tehdä ensin inseminaatioihoitoja ja yrittää raskautumista niillä. Yhden hoitokerran onnistuminen on noin 15% luokkaa. Myöhemmin on mahdollista siirtyä IFV-hoitoihin, joissa onnistumismahdollisuus onkin 30-50% luokkaa. Kyseiset hoidot ovat melko raskaita ja kalliita, joten ensin kokeillaan inseminaatioilla raskautumista. Minun kohdallani mahdollisuudet voivat olla hyvät pelkillä inseminaatioillakin. Lääkärin mukaan voidaan olettaa, että hedelmällisyydessäni ei ole vikaa, koska olen jo ollut raskaana, kiertoni on säännöllinen, kohdun tähystyksessä ei ollut mainittavaa, olen nuori ja hormonitoimintani tehtyjen testien mukaan on kunnossa.
Olen innoissani, mutta samaa aikaa kauhuissani. Nyt se tapahtuu ja tämä on totta! Olen lähellä oman haaveeni toteutumista. Olen matkalla kohti toisen lapsen yrittämistä. Se on todella jännittävää, sillä tätä tosiaan yritetään aivan eri tavalla kuin esikoista. On aivan täysi mysteeri alkaako raskaus ensimmäisestä inseminaatioista vai kolmannesta inseminaatiosta. Tämä tietää ovulaatiotestejä ja raskaustestejä!
Samaa aikaa mietin, että mitä oikein olen tekemässä! Pitäisikö sittenkin peruuttaa koko juttu? Jännitys ja pelko valtaavat mielen. Sopiva luovuttaja löytyi paljon nopeammin kuin osasin odottaa. Olin ajatellut, ettei hoitoja vielä tänä vuonna aloiteta. Tuntuu hurjalta ajatella, että voisin jopa loppuvuodesta olla raskaana. En toki lataa suuria odotuksia ensimmäiseen inseminaatioon, sillä onnistumisen mahdollisuus ensimmäisellä kerralla on pieni. Hoitovaste kasvaa jo toista ja kolmatta hoitokertaa kohti. Kuitenkin aina joku onnistuu ensimmäisellä! Hyvin todennäköistä on kuitenkin se, että olen ensi vuonna raskaana. Kaikki on yhtäkkiä muuttunut paljon konkreettisemmaksi.
On tämä vaan jotain niin uutta ja ihmeellistä, joten aivan eri tavalla jännää kuin mikään muu aiemmin! Vaikka hetkittäin pelottaa onko minusta kahden lapsen yksinhuoltajaksi, niin ei voi lakata ajattelemasta pientä vauvaa sylissäni. Uskomatonta, jos sen saa kokea vielä uudelleen. Mikään muu ei ole antanut minulle niin paljoa kuin äitiys.
Jätä kommenttia, jos sinulla on jotain toiveita tämän aiheen suhteen! Voin niistä sitten kirjoitella blogiin!
-Iida
LUE MYÖS
Askel kohti itsellistä äitiyttä
Miten kertoa lapselle toisen vanhemman puuttumisesta?
KUVAT: Victoria Vitman