Muistan ajatelleeni, ettei tämä päivä tulisi koskaan. Alkuun tuntui, että vuosi on niin kaukana. Niin pitkä ja niin loputon. Välillä luulin, ettei pärjättäisi sinne asti. Nyt voin niin todeta, että …
äitiys
-
-
Olen kohta ollut vuoden yksinhuoltajana. Mistään muusta minulla ei ole kokemustakaan. Tämä on ainut kokemukseni vanhemmuudesta ja perheestä. Ennen raskauttani olin ollut sinkkuna jo kaksi vuotta, nyt jo kolme. Olin …
-
Menneellä viikolla olin useamman ystävän kanssa lounaalla ja kahvilla, oli yhden ystävän 30-vuotissynttärit, oli yhden ystävän babyshowerit ja luonani kävi aamupalavieraita. Näin myös yllättävissä paikoissa vanhan lukiokaverini ja toisen ystävän, …
-
Olen kuullut olevani rento. Ja taidan ollakin. Minulla on varma ja luonteva olo, se vapauttaa, jolloin en stressaile turhia. Sitä ehtii stressata vielä riittämiin. Työni ja kokemukseni lapsista varmasti vaikuttaa …
-
Istun keittiön pöydän ääressä. Tosi huonossa ryhdissä, yöpaita vielä päällä ja katselen läppärin näyttöä. Join jo kahvin eikä siitä ollut mitään apua. Joku alkaa ajaa trimmerillä ikkunani alla. Hemmetti. Alkaa …
-
Aamut vauvan kanssa tuntuvat soljuvan. Heräämme kuudelta, syötän maidon ja pötköttelemme sängyssäni hetken, kunnes jaksan virallisesti nousta. Laitan telkkarista Huomenta Suomen aamutoimien taustaääneksi ja pian huomaan kellon olevan jo lähempänä …
-
Kun olin raskaana, sain paheksuntaa deittailustani. Yleinen mielipide oli, että raskaana ei ole sopivaa deittailla ja minun tulisi keskittyä olennaiseen, eli vauvaan. Jälkikäteen voin vain todeta, että onneksi deittailin! Viime …
-
Tuntuu, että viime aikoina on tapahtunut todella paljon! Tämä vauvavuoden toinen puolisko, eli kuudesta kuukaudesta eteenpäin, on ihan mieletöntä motorista oppimista. Siis vastahan Eemi kääntyi ympäri ja nyt hän ottaa …
-
Viime aikoina en ole voinut välttyä siltä. Se on mielessäni vähän väliä. Ajattelen sitä juodessani aamukahvia, ulkona hiekkalaatikolla, työntäessäni rattaita ja illalla ennen nukkumaan menoa. Miten minusta tuli näin onnellinen? …
-
Kolmekymmentäviisi viikoa. Sen verran olen ollut äitinä. En ehkä tiedä vielä kaikkea, mutta jotain hyvin tärkeää olen oppinut. Olen oppinut, että aina on huono aika puhua puhelimessa. Yksinkertaisesti puhelin soi …
