KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: TARRAMONSTERI Maaliskuun alussa minulla oli varattu pöytä lastenvaatekirppikseltä viikoksi. Vein sinne Eemin pieneksi jääneet vaatteet sekä välikausivarusteet. Eemin kaappia oli täydennettävä uusilla vaatteilla ja se tiesi taas nimikointia! …
varhaiskasvatus
-
-
Tuntuu aika hurjalta, että kohta tulee vuosi viimeisestä työvuorostani varhaiskasvatuksessa. Jäin kesälomalle toukokuun lopussa ja työsuhteeni päättyi heinäkuun alussa, kun lomat oli pidetty. Elokuussa aloitin toiminimiyrittäjänä. Viihdyn todella hyvin …
-
Kello on 21.34 ja taapero on vielä hereillä. Istun sohvalla yrittäen ”rentoutua”, vaikka todellisuudessa ottaa niin päähän. En saa itseäni nollattua, kun kuulen hänet. ”Äiti tule tänne, äitii, äitii” kuulen …
-
Varhaiskasvatus on lapsen oikeus Lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen sekä sen tavoitteista säädetään varhaiskasvatuslaissa. Varhaiskasvatuksen tehtävä on edistää lasten kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista yhteistyössä huoltajien kanssa. Varhaiskasvatus on suunniteltu ja tavoitteellista …
-
Tein joskus opiskeluaikani suujumppakortit, joita käytin päättöharjoittelussani. Olin ennen opiskeluja töissä integroidussa eritysryhmässä. Toimin erityisavustajana ja ryhmässä oli kaksi aivan mieletöntä erityisvarhaiskasvatuksen opettajaa, jotka pitivät suujumppaa todella tärkeänä. Heidän työskentelyään …
-
Tämä on Eemin kolmas joulu ja ensimmäinen joulu, kun teen hänelle joulukalenterin tai jouluilen hänen kanssa ollenkaan. Viime vuonna en kokenut, että hän olisi vielä ymmärtänyt joulusta mitään, saati sitä …
-
Loruttelu on monin tavoin kehittävää jo vauvalle Lapset rakastavat loruttelua! Sen lisäksi, että loruttelu on hauskaa ja viihdyttävää, on se myös monella tapaa kehittävää. Jo ihan pieni vauva oppii loruttelun …
-
Monella on edessä uudenlainen arki kesän jälkeen. Moni pieni ja isompikin taas aloittaa varhaiskasvatuksessa syksyn aikana. Oma lapseni aloitti päiväkodin tammikuussa ollessaan 1v 3kk ja ehti olla päiväkodissa 4 kuukautta …
-
Toisinaan koen, että äitiyteeni kohdistuu aivan erilaiset paineet, kun olen varhaiskasvatuksen ammattilainen. Koen, että minun pitäisi olla oppikirjan mukainen, miettiä kaikkea pedagogisesti ja kasvattaa onnistuneesti malli yksilöä. Erityisesti sosiaalinen media …
-
Tämä oli viimeinen työviikkoni varhaiskasvatuksen kentällä. Huomisesta alkaen olen vuosilomalla kesäkuun loppuun saakka, jonka jälkeen työsopimukseni päättyy. En vielä tajua, että olen irtisanoutunut vakituisesta työstäni. Vakituinen työsuhde on tuonut suuresti …
