Aamupalan rakastajana rakastan tietysti myös brunsseja. Brunsseilen usein ystävien kanssa jonkun luona. Todella usein teen brunssin ihan vain itselleni sunnuntaisin. Jotenkin reilu aamupala ja rauhallinen aamu kuuluu sunnuntaihin. Harvemmin käyn …
2017
-
-
Vegaaninen ja gluteeniton juustokakku on ihan ehdoton kesän juhlissa! Sen valmistaminen on todella helppoa ja sen voi tehdä etukäteen pakkaseen ja ottaa sulamaan ennen tarjoilua. Näin tulee huomioitua myös ruokarajoitteiset …
-
Lapsi kysyi minulta, että miksi minulla on glitteriä silmissä. Sanoin hänelle, että tänään halusin laittaa glitteriä ja olla säihkyvä. ”Mutta Iida, sinähän säteilet joka päivä” vastasi lapsi. Niin, mieletön ajatus …
-
Vessan kaappini meni ihan uusiksi ja samoin myös käsitykseni edullisesta ja oikeasti hyvästä luonnonkosmetiikasta. Ransakalainen Avril -luonnonkosmetiikkamerkki on oikea budjettilöytö. Ja olen aivan käsittämättömän innoissani, vaikka olen ollut vannoutunut Cattier …
-
Tällä hetkellä suurin suosikkini on kurkuma, korianteri ja kookos. Niiden makuyhdistelmä on niin hyvä ja tarpeeksi kiehtova. Tulee sallaista aasialaisen keittiön tuntua Jaksan tehdä näistä ainesta kastiketta todella useasti vaihtamalla …
-
Tämä aamuna tapahtui jotain poikkeuksellista. Herättyäni muistin, etten ollut eilen käynytkään siellä kaupassa. Ei ollut edes kasvimaitoa kahviin. Äkkiä minuun tuli vauhtia ja sain itseni ylös sängystä ihan ennätysajassa. Lähdin …
-
Tänään 6.5. on vietetty kansainvälistä Älä laihduta -päivää, jota kampanjoi Syömishäiriöliitto SYLI RY. Päivän tarkoitus on saada ihmiset kyseenalaistamaan painoon ja laihdutukseen liittyviä päähänpinttymiä. Tälläisiä päähänpinttymiä varmasti löytyy jokaiselta, ”Olisinko …
-
Viikko sitten olin juhlistamassa Monan kirjan julkaisemista. Kakkumuijan gluteenittomat täytekakut opastaa gluteenittomien täytekakkujen maailmaan. En ollut aikaisemmin maistanut Monan tekemiä kakkuja ja tilaisuudessa söin kakkua mahan täydeltä. Koskaan en ole …
-
Ihanaa toukokuuta! Täältä tulevat aamusi parhaat paahtoleivät. Alla on vinkit kuinka sinäkin saat aamuusi herkkuleivät ja päivä alkaa paremmin, lempeällä hymyllä, vatsan tyytyväisyydellä ja ehkä jaetulla ilolla! Nämä leivät on …
-
Todellisuudessa olisin halunnut julkaista kuvat ihanista nallepaahtoleivistäni, muttei se tuntunut hyvältä, vaikka vappu onkin. Paahtoleivät saavat siis odottaa. Edes minä en pytynyt siihen edellisen postaukseni jälkeen, jota oltiin kahdessa päivässä …
