Olin junassa matkalla keskustaan ystäväni Linnean kanssa. Istuimme ruuhkaisassa junassa vastakkain ja kävin läpi koko viikon aina tapahtuneet asiana. Niihin kuuluin muun muassa tulliin jäänyt joogamatto, liikenneonnettomuudestani aiheutuneet sakot, rahatilanteeni, …
2017
-
-
Usein huomaamattaankin tulee arvosteltua toisen ihmisen toimintaa. Somen aikakaudella myös palautteen antaminen, toisen ihmisen tuomitseminen ja haukkuminen on helppoa, koska sen voi tehdä anonyymisti. Hyvin monta kertaa olemme toisillemme todella …
-
Viimeinen viikonloppu alkaa ennen töihin paluuta. Ensi viikolla se arki virallisesti alkaa monella muullakin, kun koulut alkavat. Näinpä myös päiväkodeissa toimintakausi käynnistyy. Töihin paluu tuntuu niin hyvältä, olen ihan innoissani …
-
Elämän ihanimpia asioita on ystävät ja Ben & Jerry’s jäätelö. Ja kun molemmat yhdistyy, niin eihän siitä voi syntyä kun hyvää. Ystävä ilmoitti tulevansa kylään. Olin juuri ostanut pakkaseen B& …
-
Ootko jo kuullut nyhtöherneestä? Itse törmäsin siihen jokin aika sitten jatkona nyhtökauralle ja härkikselle. Eli kyse on uudesta kasviproteiinivalmisteesta, joka on herneproteiinipohjainen. Tuote on vegaaninen, gluteeniton, soijaton ja se …
-
Tänään sain mieheltä viestin, jossa hän sanoi kutakuinkin näin: ”Mun mielestä vois olla ihan hyvä pitää vähän taukoo ton näkemisen suhteen, kun ollaan tässä nähty aika paljon ja oltu yhessä.” …
-
Oli lauantai-ilta. Hän oli minun vieressäni. Katsoimme ilotulituksia, johon Turun The Tall Ships Races huikeasti päättyi. Ilotulitukset tekivät taivaalle sydämen ja minä hymyilin hänen silmilleen. Hän vastasi siihen. Jatkoimme iltaa …
-
Kuva: Vagabond Goods Tässä on uusi ja ensimmäinen joogamattoni. Jooga on ollut kesän harrastukseni, jolle olen halunnut antaa aikaa. Kuntosali on ollut vähemmällä. Koko kevään tuntui, että keho olisi halunnut …
-
Olen luonnonkosmetiikan suuri ystävä ja innostun jatkuvasti uusista tuotteista, joita markkinoille tulee. Hinta vaihtelee suuresti, mutta uutuuksien joukosta on nyt löytynyt kesän aikana todella edullinen ja hyvä uusi sarja! Kesällä …
-
Istun sisällä villasukat jalassa, jotka ystäväni äiti kutoi minulle kymmenen vuotta sitten (apua, kun lukiostakin on jo niin kauan). Vesipisarat ovat koristaneet ikkunani, joka oli ihana syy vetästä villasukat jalkaan …
