Siis pakko sanoa, että aivan todella kaunis kuva. Terkuin raskausmahan ja raskausarvet omistava äiti, joka ei todellakaan ajattele olevansa kaunis saati seksikäs. Tää kuva todistaa, että kyllä mäkin voin olla …
2019
-
-
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ CURA OF SWEDEN Olen aina ollut todella hyvä nukkuja. Minun ei ole tarvinnut kuin laittaa pää tyynyyn ja olen nukahtanut. Seuraavan kerran olen avannut silmät aamulla hetätyksen soidessa. …
-
Sasa on äiti kolmelle, lapset ovat 9-, 6- ja 1-vuotiaat. Sasan ja lasten kanssa asuu hänen avopuolisonsa ja nuorimmaisen isä. Kotoa löytyy myös useampi lemmikki. Sasan 9 ja 6 -vuotiaat …
-
Minulla on dysleksia, eli lukihäiriö. Jouduin katsomaan googlesta sanan oikeinkirjoituksen. En vaan koskaan muista sanan kirjoitusasua ulkoa. Kuten en monen muunkaan sanan. Olen kertonut lukihäiriöstä teille ennenkin postauksessa: Minulla on …
-
Perhetyöntekijä kysyi: ”Miten Eemin ja Eemin äidin kesä on mennyt?” Mietin, että mitä oikeen sanon. Huolestuu vielä, jos vastaan, että kotona. Siinä hetkessä oli sellainen tunne, etten ole koko kesänä tehnyt …
-
Hän viskoo avokadot lattialle ja alkaa vikistä. Hän katsoo lattialle pudonneita avokadoja ja huutaa sen merkiksi, että haluaa ne takaisin. Nostan ne hänelle. Hän ottaa ne käteen ja viskasee ne …
-
Kohta on sinkkuuteni vuosipäivä. Tulee kolme vuotta sinkkuutta putkessa täyteen. Joten on tähän aikaan myös mahtunut yhtä ja toista hiihtäjää. Olen tullut havainneeksi jotain melko selkeitä miestyyppejä. En toki epäile, …
-
Olen saanut suuren ilon jakaa yhteensä viiden äidin tarinat blogissani. On niin monia ihmeellisiä tarinoita syntyä äidiksi. Äititarinat -nimeä kantava postaus-sarja alkaa tänä maanantaina. Kaikki äidit ovat yksinhuoltajia tai hoitavat …
-
Ootteko te käynyt jossain? Millainen viikkoaikataulu teillä on? Meinasitteko alottaa muskarin? Lähes 11 kuukauden aikana olen huomannut, että vauvoille on vaikka ja mitä aktiviteettia. Oikeasti en tiennyt, että vauvoille vanhempineen …
-
Eemi tuntuu kehittyneen syömisessä todella paljon. Mieluiten hän syö itse. Enää kaikki ei ole silppuna lattialla, joten se motivoi minua tekemään sopivaa ruokaa. Syötettynä hän syö hyvin menossa, mutta kotona …
